Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 21. helmikuuta 2017

Olen ihminen, siis eläin

Hyvän tietokirjan tunnistaa siitä, että sellaisen luettuaan on hyvä ja virkistynyt mieli. Helena Telkänrannan Eläin ja ihminen : Mikä meitä yhdistää (SKS 2016) on juuri sellainen. Kirja tarjoaa sekä uutta informaatiota että uusia näkökulmia. Se saa ajattelemaan kansien välissä olevaa tietoa pidemmälle. Telkänranta kirjoittaa miellyttävällä tavalla asioita paisuttelematta, vaikka monet kirjassa esitellyt uudet tutkimustulokset antaisivat mahdollisuuden kissaakin isompiin otsikoihin ja ihmettelyihin. Ratkaisu on hyvä senkin takia, että näitä ihmeellisiä uusia tietoja on niin paljon.

Telkänranta osaa popularisoida kirjansa taustalla olevan monitieteisen maailman niin hyvin, ettei lukija juuri jää epäilemään virhetulkintoja. Toisaalta kirjoittaja muistuttaa jatkuvasti siitä, kuinka tietomme eläimistä on muun tieteen lailla itseään korjaavaa ja alati täydentyvää. Lopullista sanaa ei ole sanottu sen paremmin kanasta kuin bonoboista. Tällainen asenne on modernin pintatiedon ja -valheen maailmassa aina tervetullut. Lukijasta tuntuu, ettei häntä aliarvioida tai pidetä pöljänä. Telkänranta kirjoittaa kiinnostuneille, kriittiseen ajatteluun halukkaille aikuisille.

Kirjan painopiste on uusien tutkimustulosten esittelyssä, ei tieteenhistoriallisessa vertailussa. Minusta tämä on hyvä ratkaisu, sillä biologinen ja muu eläintutkimus on harpponut niin valtavin askelin, ettei jo ohitettujen näkemysten kertaamisesta varsinaisesti olisi saanut erityistä lisäarvoa. Sen Telkänranta tekee kuitenkin selväksi, että vaikka monet aiemmat näkemykset tuntuvat uudemman tiedon valossa suorastaan huvittavilta (tai järkyttäviltä), ei meillä ole mitään syytä naureskella. Ihminen toimii kunkin historian hetken tarjoamilla eväillä. Tiedon puute ei ole peruste sormella osoittelemiseen, tiedosta piittaamattomuus sen sijaan on iso moka.

* * *

Telkänranta keskittyy kirjansa alaotsikon mukaisesti kuvaamaan niitä piirteitä, jotka näyttävät olevan ihmiselle ja muille eläimille yhteisiä. Kysymys ei ole kuitenkaan mistään viihdelehtimäisestä hassujen samankaltaisuuksien esittelystä, vaan vakavammasta yhteisen evoluution selittämisestä. Yhteiset piirteet eivät ole sattumaa, vaan niillä on useimmissa tapauksissa selitys yhteisessä menneisyydessä, ajassa ennen eri suuntiin lähtemistä. Eliömaailmassa toki on myös ilmiöitä, jotka vain näyttävät samanlaisilta (kuten monet "hymyt", joita ihminen mielellään näkee milloin minkin eläimen kasvoilla), mutta biologinen tutkimus on myös osoittanut, että vanha hokema yhteisestä geneettisestä pohjasta ei ole viihdettä.

Itseäni on jo pitkään kiinnostanut kysymys siitä, onko ihmisen kuvitelmille omasta ainutlaatuisuudestaan varsinaisesti mitään tieteellistä perustaa. Telkänrannan yhteenveto kerää valtavan määrän todistusaineistoa sen puolesta, että vaikka ihmiseen kertynyt kombinaatio näyttää varsin ainutlaatuiselta, melkein kaikkien ihmisen taitojen kohdalla eläinkunnasta löytyy yksittäisiä lajeja, jotka ovat juuri tuon ominaisuuden osalta kehittyneet ihmistäkin pidemmälle. Mutta kyllä myös näillä näkymin pelkästään ihmiselle ominaisia piirteitä löytyy, vaikka Telkänranta tyytyy vain vilauttamaan näitä "ratkaisevia eroja".

Telkänrannan mukaan pelkästään ihmiselle ominaisia näyttävät olevan kyky ajatella paitsi omia, myös muiden ajatuksia. Osaamme myös kumuloida, kasata tietämystämme täysin ainutlaatuisella tavalla abstraktin kielen avulla. Kyky ajatella tulevaisuutta osana pitkää jatkumoa näyttää sekin olevan vain ihmiselle mahdollista. Tämä kaikki on ratkaisevasti tärkeämpää kuin se, että kykymme valmistaa esineitä on ylivertainen. Ihmisen kulttuuri on ainutlaatuinen eliömaailmassa ja siksi me olemme hyvin erilainen eläinlaji. Ensimmäinen laji, joka pystyy tuhoamaan sekä itsensä että kaikki muut lajit.

* * *

Telkänranta ei vähättele eettisiä kysymyksiä, mutta ei myöskään tee niistä suurempaa numeroa kuin mihin evoluutiobiologia näyttäisi antavan perusteita. Eläinten maailmassa ei moraalisia ongelmia ole, vaikka me ihmisinä mielellään sellaisia olemme näkevinämme, kun harakka nappaa pikkulinnun poikasen omaksi ravinnokseen tai käki pullauttaa alkuperäiset munat tylysti reunan yli. Ihmisen rakentamien eettisten koodien soveltaminen muihin eläimiin on yhtä epämielekästä kuin olisi sinivalaan vaatia, että ihmisten tulisi kommunikoida kuten ne, veden läpi laulaen.

Silti jokainen ihmisen asemaa eläinmaailmassa esittelevä kirja synnyttää aina pohdinnan siitä, mitkä ihmisen teot ovat "biologisesti väärin" eli aiheuttavat prosesseja, joita biologinen evoluutio ei voisi sallia. Itse ajattelen, ettei ihmisen alkuperäinen kilpailu muiden eläinlajien kanssa resursseista voi olla "väärin", mutta että jossain vaiheessa ihmisen kyky ryövätä rajallisia resursseja itselleen muuttui ei-biologiseksi. En tarkoita niinkään ihmisen kykyä tuhota muita lajeja, sukupuutot ovat evoluution erottamaton osa myös ilman ihmisen toimintaa. Tarkoitan ihmisen kykyä pakottaa muut eläimet luopumaan omasta elämäntavastaan ja vaihtamaan se ihmisen palvelemiseen. Tiedämme, että jotkin loiset kykenevät orjuuttamaan isäntäuhrinsa tahdottomaksi zombiksi, mutta oma kykymme ja ennen muuta halumme alistaa muiden lajien elintapa omallemme on ainutlaatuinen.

Ihmisen ei-biologisuus näkyy sekä lajien muuttamisessa lemmikeiksi tai tuotantoeläimiksi että miljoonien lajien ainoan mahdollisen elinympäristön tuhoamisessa. Olemme ainoa eläinlaji, joka aktiivisesti ja menestyksellä estää muita lajeja elämästä biologisen evoluution ja maapallon tarjoamien fyysisten reunaehtojen mukaisella "omalla tavalla". Itselleni tämä on raskas eettinen ongelma, jonka ratkaisemisen tiedän lähes mahdottomaksi. Lemmikkieläimistä voisimme jollain aikavälillä luopua ja jättää papukaijat sinne, missä ne voivat elää papukaijan elämää. Paljon vaikeampaa olisi luopua tuotantoeläimistä, siis lihansyönnistä, meijeritaloudesta ja teollisesta eläinperäisten muiden tuotteiden valmistamisesta. Kaikkein vaikeinta ihmisen on jättää muu eliökunta rauhaan, lopettaa niiden maailman tuhoaminen, tyytyä olemaan vain yksi laji muiden joukossa. Iso kysymys - johon en näin suppeassa tekstissä edes yritä ehtiä - on se, voisiko ihminen pysyä ihmisenä ja jättää silti muut eläimet rauhaan. Se on ajankohtainen kysymys joka päivä miljardeille ihmisille ja eläimille.


8 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.