Miksi en yhdy Valtaojan valssiin?

Suomen tunnetuin tähtitieteilijä, professori Esko Valtaoja, on jättänyt virkauransa pitämällä tiedeoptimismia uhkuvan läksiäispuheen pari päivää sitten. Valtaojan viesti ilahduttaa varmasti kaikkia niitä ihmisiä, jotka yleisellä tasolla uskovat teknologiaan ja ihmiskunnan järkevyyteen, mutta ovat silti olleet hiukan huolestuneita maailman menosta.

Valtaoja ei levitä kultajyviään julkisesti ensimmäistä kertaa. Uskon hänen suuren menestyksensä tieteen kansantajuistajana johtuneen juuri siitä, että Valtaojansa lukenut voi illalla laskea päänsä pielukselle mieli rauhaisana. Valtaoja osaa kuvailla monimutkaiset asiat riittävän simppelisti (joku voisi sanoa myös "mutkia oikoen") ja silti synnyttää kuulijassa syvällisen viisauden tuntemuksen. Se ei ole ihan vähän se. Voin kuvitella, kuinka puoluetoimistoissa supistaan, uskaltaisiko Valtaojaa lähteä kosimaan ehdolle.

Valtaoja on lumonnut tavallisen kansan lisäksi myös palkintoja ja tunnustuksia jakavat tahot. Hänen ansiolistansa tälläkin saralla on lähinnä mykistävä. Vuoden 2013 tiedebarometrin mukaan hän oli tuolloin Suomen tunnetuin "tieteilijä". Se on tuskin liioittelua, vaikka aivan kaikkia eivät Valtaojan puheenaiheet tietenkään kiinnosta. Lyhyesti tosiasiat yhteen vetäen on pakko olettaa, että Esko Valtaoja lähtee eläkkeelle tyytyväisenä tähänastisiin saavutuksiinsa.

* * *

Äkkiä katsoen minun pitäisi olla tyypillinen suomalainen Valtaoja-fani. Olemme samaa ikäluokkaa ja uteliaisuutemme kohteet menevät mainiosti päällekkäin. Valtaojan flirttailu uskonnollisten näkemysten suuntaan (Wikipedian mukaan Valtaoja määrittelee itsensä agnostikoksi eli ei ota kantaa) on epäilyttävää, mutta toki vapauttavasti selitettävissä, kuten Vapaa-ajattelijoiden ja Skepsiksen palkinnot antavat ymmärtää.

Minä en kuitenkaan ole Valtaoja-fani. Sitä pitää epäilemättä hiukan perustella, vaikka yleisöjemme määrällinen suhdeluku lienee jotain luokkaa 1:1000000 ja vaikka myös minä olen katsellut Nuasjärven pintaa, vaikkakaan en juuri Korvanniemen mökkirannasta.

* * *

Valtaoja ilmoittaa näkemyksensä edustavansa realismia, mutta minusta hänen ajattelunsa on todellisuudessa valikoivaa realismia. Hän ei edes yritä tarkastella maailmaa ja sen tilaa kenen tahansa näkökulmasta. Hän on osa tieteellistä eliittiä (ja sitä myöten tietysti osa montaa muutakin eliittiä), jonka ei tarvitse murehtia samoja asioita kuin ihmiskunnan suuren enemmistön. Hän ei ole etuoikeutettu ilkeyttään, mutta on silti.

Valtaoja antaa ymmärtää, että politiikka ja siihen liittyvä vallankäyttö ovat merkityksettömiä historian sivuseikkoja, jos edes niitä. Hänelle on realismia töksäyttää, että "sodat ovat katoamassa maailmasta" (kuten väkivalta muutenkin) tai että bruttokansantuotteen eksponentiaalinen kasvu on historian ainoa merkittävä asia. Tuon tuotteen jakautuminen ihmisten kesken on taas merkityksetön sivupolku.

En tykkää haukkumasanasta "tiedeuskovainen". Mutta miten muuten voi kuvata tiedemiestä, joka luovuttaa yhteiskunnallisen valtansa pois teeskentelemällä, että valtaa käytetään aina tieteen tai teknologian ehdoilla kaikkien ihmisten hyväksi? Valtaojalle vastakkain ovat söpöluomua kaipaavat pessimistit (pöljät) ja teknologiaan/tieteeseen uskovat optimistit (fiksut). Sellainen sopii varmasti maailman rikkaimmalle prosentille, joka hallitsee tänään 40%:a kaikesta varallisuudesta ja kymmenen vuoden kuluttua vielä paljon enemmän. Mutta ei se muutos Valtaojan maailmaa tule koskettamaan, joten saamme kuulla hänen ilosanomaansa vielä monta kertaa.