Oli ilahduttavaa bongata kirjojen syksyn sadosta Markku Kuisman uusin teos Kansallinen voitto ja kapitalismin henki : Luonnostelmia maailmantalouden reunalta (Siltala 2024). Kuisman tekstiä lukee aina mielihyvällä, koska sen voi luottaa sekä perustuvan lukeneisuuden osalta asioiden syvälliseen pohdiskeluun että tarjoavan tietämyksensä muodossa, jota ei rasita väkinäinen pingottuneisuus tai minkään statuksen todistelu. Näin on nytkin, tätä kirjaa voi suositella jokaiselle, joka on koskaan pohtinut, mitä oli kun ei ollut vielä kapitalismia. Feodalismista lienee hämärä yleiskuva monella, mutta vaikka käsite "merkantilismi" on ainakin vanhemmalle väestölle tuttu koulun historian tunneilta, sen sisältöä ja olemusta suhteessa kapitalismiin tai feodalismiin tuskin. Markku Kuisman kirjalla lienee muitakin tavoitteita kuin yleisen historiatietoisuudern parantaminen. Kirjan alaotsikko korostaa Suomen pysyvää geopoliittista sijaintia sekä maantieteellisesti että taloudellisesti todellisten voimatekijöiden laidalla. Ehkä kirja onkin muistutus juuri siitä, että se on historiallinen paikkamme haluistamme ja toiveistamme riippumatta.
Kuisma kertoo enimmäkseen ajasta, jolloin Eurooppaa hallitsivat Amsterdamin ja Lontoon kaikkialle tunkeutuva mahti sodan ja kaupan toimissa. Eurooppa oli jo lipunut feodaalisen järjestelmän yli ja ohi, kun merkantilismiksi nimetty tapa hallita isoja asioita nousi hallitsevaksi. Ilmiöllä tuskin olisi ollut Suomeen suurempaa vaikutusta, jos olisimme jo olleet Suomi, mutta koska olimme kelvanneet sekä Ruotsille että Venäjälle kiinnostavana erämaana ja erinäisten metsästä saatavien tuotteiden raaka-ainevarastona, tulimme temmatuksi myös merkantilismin piiriin ainakin eteläistä neidon helmaa myöten. Olimme osa eurooppalaisen suurvallan eli Ruotsin hallitsemaa aluetta. Tuon aseman Ruotsi oli saavuttanut erityisesti raudan ja kuparin tuottajana, eikä asemaa heikentänyt se, että valtakunnassa oli myös tervaa tuottavia honkametsiä ja niitä oli kannattavasti saavutettavissa ja hyödynnettävissä aivan erityisen paljon itäisessä provinssissa.
Merkantilismi ei ollut aikalaisten oma käsite, vaan jälkipolvien määritelmä sille, miten itsevaltaisesti hallinneissa Euroopan maissa ryhdyttiin ajamaan kansallista etua tähtäämällä kaupankäynnissä siihen, että se tuottaa valtiollista ylijäämää, jonka itsevaltias ja aatelinen yläluokka voivat tuhlata sotiin ja muihin omaa erityistä asemaansa pönkittäviin tarpeisiin. Siinä missä feodaalinen talous oli vaurastuttanut lähinnä paikallisia aatelisherroja, merkantilismin tavoitteena oli hahmottumassa olevien valtiollisten kokonaisuuksien taloudellinen hallinta. Sellaisesta ei ollut juuri kokemusta, mutta yleisesti arveltiin, että aineellinen vauraus on jonkinlainen vakio, jossa oma ylijäämäinen ulkomaankauppa tarkoitti automaattisesti kilpailijoiden heikentymistä. Kaikkien pyrkiminen samaan aiheutti kovan kilpailun resursseista, joiden tuella se oman talouden ylijäämäisyys voitaisiin saavuttaa.
* * *
Merkantilismin keinovalikoima oli suppea, mutta tylyn tehokas. Sen ytimessä oli valtion sisäisen kilpailun estäminen yksittäisille toimijoille armollisesti suotujen yksityisoikeuksien eli privilegioin sekä erilaisin tullein ja kielloin rakentuvan byrokraattisen muurin avulla. Ajatuksena oli, että edistyneimmät teollisuusyrittäjät saivat toimia ja voimistua ilman tuhoisaa taloudellista kilpailua eli monopoliaseman turvin. Päätarkoituksena oli vahvistaa kansallista teollisuutta hallitsijan ja valtaa pitävän aateliston hallinnan ikuiseksi tekemiseksi. Merkantilismissa ei pyritty vahvistamaan sen paremmin papiston kuin kauppiasporvareidenkaan asemaa, talonpoikaistosta puhumattakaan. Kaikkia säätyjä tarvittiin kuitenkin varmistamaan se, ettei privilegoiden suojassa tapahtunut luonnonvarojen hyödyntäminen vaarantunut. Yhtä ja toista hyvää levisi sen ansiosta myös muiden säätyjen ulottuvilla, mikä loppujen lopuksi vahvisti kokonaisuutta, vaikka konkreettiset edut usein joutuivatkin vastakkain.
Vain kapitalismin piirissä eläneelle Markku Kuisman kuvaus merkantilistisen Ruotsin toiminnasta on sekä kiehtovaa että outoa. Pyrkimys monopoliasemaan on myös kapitalismissa jokaisen yrittäjän tavoite, mutta sen täytyy olla äänetön ja näkymätön, koska virallisesti yrittäjien keskinäinen kilpailu on asetettu markkinatalouden keskeiseksi käyttövoimaksi. Merkantilismin ratkaisu suosia monopolistisia pyrkimyksiä johtui jälkiviisaasti katsoen tietysti siitä, että pääomakeskittymät olivat kaikkialla turhan pieniä, eikä keksitty parempaakaan keinoa edistää keskittymistä kuin pakottaminen ja kieltäminen. Aikalaiset saattoivat myös todeta, että idea toimi parisensataa vuotta kohtalaisen hyvin, vaikka sen periaatteita vastaan myös toimittiin koko ajan, kun tulevat kapitalistiset pioneerit vaativat yrittämisen ja kaupankäynnin vapautta päästäkseen harvojen hallitseman rikkauden äärelle.
Markku Kuisma liikkuu pääosin yleisellä tasolla, mutta hyvän historioitsijan tapaan maustaa yleistä tarinaa paikallisilla, tässä tapauksessa siis Ruotsin itäalueisiin liittyvillä esimerkeillä, joihin liittyy ruotsinkielisiä yläluokan herroja (naisia tarinassa esiintyy vain harvoina hallitsijoina). Todella mielenkiintoista on lukea siitä, miten suomalaisen Ruotsin itärajan siirtyily edestakaisin tarjosi merkantilistisiin esteisiin kyllästyneille mahdollisuuden pelata kahden suurvallan kiistoilla. Harvoin muistetaan, että Haminan ja Viipurin kaupungit olivat pitkiä aikoja venäläisiä kaupunkeja, joita eivät sitoneet Tukholmassa säädetyt kiellot ja privilegiot. Maantieteellisistä syistä oli itäsuomalaisten talonpoikien paljon helpompaa ja järkevämpää yrittää suoraa kaupankäyntiä venäläiskaupunkien kuin jyrkkien säädösten hallitsemien tapulikaupunkien kanssa. Kiellettyä se oli ja rangaistuksia seurasi, mutta se ei itse ideaa hävittäyt.
* * *
Markku Kuisman suuri viesti tuntuu olevan, että vaikka Suomen metsien hyödyntämisen historia saattaa näyttää neuvokkaiden ruotsalaisten ja suomalaisten aatelisherrojen ja kauppiaiden ohjastamalta, todellisuudessa koko Pohjolan taloudellinen kehitys oli riippuvainen Amsterdamin ja Lontoon eli väkirikkaan Euroopan kysynnästä. Ilman niiden tervantarvetta ei olisi koskaan syntynyt tervanpolton tuottoisaa liikeideaa, ei tervaporvareita eikä valtiollista rahavirtaa Euroopan ytimestä kylmään Pohjolaan. Taistelu metsien käytöstä, joka on Kuisman kirjan toinen päätarina merkantilismin mekanismien esittelyn lisäksi, sai käyttövoimansa eurooppalaisesta kysynnästä, koska sen paremmin Ruotsilla kuin sen itäosallakaan ei olisi koskaan ollut omaa tarvetta hakata metsiä ensin kaivos- ja metalliteollisuuden, sitten tervan ja sahauksen tai sellunkeiton tarpeisiin. Metsistä tuli täkäläistä kultaa vientimahdollisuuksien myötä. Ilman niitä malmit olisivat jääneet pääosin maan sisään ja metsiä olisi kaadettu vain samoihin kotitarpeisiin kuin ennenkin. Koko Pohjola näyttäisi nyt aivan toiselta ilman Amsterdamin ja Lontoon vetoa.
Kuisman kirjan otsikossa vilahtava "kapitalismin henki" selittyy ennen muuta sillä, miten nopeasti merkantilismin pääomia keskittävät piirteet osoittautuivat myös esteeksi yrittäjyydelle ja kansalliselle hyvän tasaisemmalle jakamiselle. Mikä oli hyväksi hallitsijalle ja hänen valtansa tukena olevalle aatelistolle, ei useinkaan ollut hyväksi kaupunkien kauppiasporvaristolle, kaikkialle valtakuntaan ulottuvalle kirkolliselle säädylle eikä varsinkaan raaka-aineita historian oikkujen takia jollain tavalla omistavien ja hallitsevien talonpoikien joukolle. Ei siis mikään ihme, varsinkaan jälkiviisaille, että merkantilismi synnytti myös tulevat tuhoajansa. Pitkällä tähtäimellä oli ratkaisevaa kaupallinen joustavuus ja notkeus, joka ei ollut merkantilismin vaan oikean kapitalismin perusvoima. Se oli kuitenkin mahdollista vasta, kun oli hitaan ja tehottoman isojaon myötä lopulta päätetty, kuka omisti kaiken vaurastumisen ehtona olevan maan, vesivoiman ja muut luonnon tarjoamat resurssit. Vasta isojaon myötä vakiintui myös Ruotsissa (ja Suomessa) edelleen vallitseva valtionmaiden suuri määrä.
Kuisma ei muistaakseni sitä ääneen totea, mutta tarina kertoo siitä, miten merkantilistinen "kansallinen voitto" oli loppujen lopuksi riittämätön tuotantovoima. Se jäi liian pieneksi ja se käytettiin enimmäkseen rahoittamaan sotia, jotka eivät tietenkään olleet taloudellisesti merkityksemättömiä, mutta eivät kuitenkaan tehokasta talouden rakenteiden kehittämistä ja vaurauden kasaamista hankkeisiin, joihin ryhtyminen oli todellisten rikkauksen kerryttämisen edellytys. Kirjansa lopussa Kuisma puhuu suoraan varhaiskapitalistisista vuosisadoista, joita ilman ei suomalainen paperi- tai selluteollisuus koskaan olisi syntynyt. Eikä se varsinkaan olisi noussut globaalisti merkittävään rooliin, joka toteutui 1900-luvun loppuvuosina, kun Suomesta lopultakin tuli jalostettujen lopputuotteiden (hienopaperi ja kännykät) suurvalta, ainakin hetkeksi. Kuisma muistuttaa siitä, ettei kannata syyttää merkantilistisia metsäpatruunoita laiskuudesta tai ideapulasta, koska mikään määrä innovatiivisuutta ja rohkeutta ei olisi riittänyt ilman pääsyä suurille markkinoille. "Oman tahdon tai kyvyn osuus tässä ratkaisevassa valinnassa oli mitätön, eikä sitä markkinain näkymätön käsikään viisaasti valinnut. Ei sellaista kättä taida edes olla tai jos on, sen ihan oikeaa rooli kannattaa tutkia tarkoin." (s. 258)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.