Kiitos Niil!

Aina välillä kirja yllättää lukijansa yllättävällä tavalla. Näin kävi, kun tartuin Neil Hardwickin muistelmateokseen Poistetut kohtaukset : Muistelmat (WSOY 2025, onnistunut suomennos Tero Valkonen). Yllätyin, koska en osannut odottaa koko kirjaa (olisiko NH itse antanut ymmärtää, ettei muistelmia ole luvassa?) ja koska lukukokemus oli niin koskettava. Koskettava, koska lähes ikätoverini Hardwick tuntui häkellyttävän tutulta ja läheiseltä, vaikka olemme tietysti eläneet ulkonaisesti tyystin erilaiset elämät. Sen, että kirja on taitavasti kirjoitettu, ei kai olisi pitänyt olla mikään yllätys, onhan Hardwick näyttänyt taitonsa vuosikymmenien aikana. Mutta se on myös rakennettu niin taitavasti, että lukija joutuu kiikkiin, vaikka olisi ajatellut vain silmäillä, mitä kirjassa on. Se ei onnistu, on pakko lukea alusta lähtien, jokainen sana, jokainen kirjain.

Tunnen Hardwickin uran vaiheet päällisin puolin, vaikka en ole koskaan ollut sen paremmin teatterin kuin televisionkaan suurkuluttaja. Muistoissani on lukuisia erittäin viihdyttäviä hetkiä Hardwickin älykkään ja oivaltavan osaamisen parissa (Jostain syystä muististani ponnahtaa esiin kuvia Hardwickistä purskahtamassa nauruun sarjassa Nyhjää tyhjästä. Se on vuodelta 1991, en olisi osannut sijoittaa niin kauas historiaan.) Luen nyökytellen tiedon siitä, että opiskeluvaiheessa Hardwickin ÄO:sta saatiin lukemat 148. Ulkoinen habitus on saattanut joskus hämätä, mutta jotenkin on aina ollut selvää, että Suomen ÄÖ nousi, kun Hardwick päätti tulla Suomeen ja jäädä Suomeen.

Hardwickin yksityiselämästä en ole tiennyt mitään ja sen traagisuus (jota tekisi mieli kutsua antiikin Kreikan mytologioita heijastavaksi) osui yllättävän vahvasti. Harvoin kohtaa ihmistä, joka määrittelee julkisesti oman äitinsä sosiopaatiksi. Perustelut ovat kyllä vahvat. Hardwickin kipuilu vakituisten ihmissuhteiden odotusten, rakentamisen ja toteutuksen parissa herättävät voimakasta myötätuntoa, hiukan alakuloista nyökyttelyä suu tiukkana viivana. Usein tällaisten muistelu synnyttää lukijassa vaivautuneen tirkistelijän tuntemuksia. Nyt niin ei käynyt. Hardwick palaa syvällä käväistyään aina konkreettisesti maan pinnalle. Hän palaa traumaattisimpiin asioihin, mutta aina uudesta kulmasta ja perustellusti.

* * *

"Mitä ikinä teetkin, älä kirjoita muistelmia." Tämän järkevän ohjeen Hardwick selättää suorastaan nerokkaalla ratkaisulla. Kirja alkaa helmikuisen illan paluulla tyttären perheen luona vietetyltä illalliselta sairaan ja yksinäisen vanhuksen arkeen, palvelukotiin. Taksi jättää lumiselle kadulle rollaattorilla liikkuvan vanhuksen, joka ei mielestään tarvitse tarjottua saattoapua ulko-ovelle. Karma iskee välittömästi ja kertoja kaatuu lumeen kasvoilleen kykenemättömänä kääntämään itseään, itse asiassa kykenemättömänä tekemään mitään muuta kuin kuolemaa ja sitä odotellessa kertomaan noin 200:lla sivulla elämänsä keskeiset tapahtumat. 

Lukija jää odottamaan, miten äijän käy, koska Hardwick kohdistaa tuon tuostakin huomion olotilaansa, jossa ei kuitenkaan tapahdu kirjan mittaan mitään dramaattisia muutoksia, kuolema kylmään vain lähestyy varmoin, vaikka verkkaisin askelin. Odottelun tekee yllättävän hauskaksi se tosiasia, että lukija ymmärtää Hardwickin jotenkin selvinneen, koska kirja on tehty, painettu ja jaettu lukijoille. Hardwickin subjektiivinen kertojanääni pohtii silti jatkuvasti, onko hommassa mitään järkeä, jos hän loppujen lopuksi kuitenkin jäätyy siihen lumiselle kadulle ja huonon muistin haivenista kerätty aineisto katoaa tyhjyyteen. Hupaisia ovat kappaleet, joiden lopussa Hardwick totisesti vakuuttelee, ettei edellä sanottua voi tai pidä missään nimessä ottaa kirjaan mukaan. Lukija myhäilee voittajana.

En tiedä, miten Hardwick sen tekee, mutta hän onnistuu siinä naamallaan lumessa maaten kertomaan elämänsä kiemuraiset vaiheet niin, että ainakin minulle jäi tunne, kuin olisin tuntenut Neil Hardwickin kovinkin hyvin. Illuusio on täydellinen kuin ammattitaikurin tekemä. Keskeistä roolia näyttelee Hardwickin illuusioton suhtautuminen omiin onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Teksti on tyystin vailla pullistelua ja elvistelyä mutta myös sellaista teennäistä "enhän minä mitään tärkeää ole aikaan saanut" -vaatimattomuutta, joka tekee aika monista muistelmista sietämätöntä luettavaa.

* * *

Saman ikäisen on helppo eläytyä kohti yksinäistä kuolemaa valuvan luovan ihmisen ristiriitaan alistumisen ja kipinöinnin välillä. Nuoremmat eivät koko asiaa ehkä edes huomaa, koska se on aika paljon rivien välissä, pienissä vihjeissä ja verhon takana. Hardwick ei ole luovuttanut, mutta kuitenkin jo paljosta luopunut, kuten iän myötä on järkevää tehdä. Luovuttaminen on vaikeaa, koska Hardwick rakastaa edelleen työtään, jonka voinee määritellä "ohjaamiseksi". Hardwick määrittelee itsensä huonoksi näyttelijäksi, mutta myöntää olleensa ja olevansa aika hyvä ohjaaja. Se on kohtuullinen ja lukijan mielestä täysin oikeutettu yhteenveto. Samaan tulokseen tulivat muistelmien mukaan myös Hardwickiä ensin inhonneet Jukka Kajava ja Jouko Turkka. Tämänkin Hardwick osaa kertoa ilman itsetehostusta.

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa niin, ettei pilaa viattoman lukijan tulevaa elämystä. Edellä on jo liikaa paljastuksia, joita pyydän nöyrimmästi anteeksi, vaikka en palaakaan siivoamaan tekstiä. Jotain on lukijankin saatava sanoa tyhjien kehujen lisäksi. Siksi tyydyn lopuksi kertomaan, että kirjassa on Neil Hardwickin teosten luettelo, mistä lausun kiitoksen kaikkien niiden puolesta, jotka eivät millään voi muistaa, mitä kaikkea muuta se Hardwick teki kuin ne puolen tusinaa juttua, jotka "kaikki" muistamme. Muistamme kuitenkin hiukan eri asioita. Minä en koskaan katsonut sarjoja Tankki täyteen tai Reinikainen, vaikka tiesin ne kyllä. Sen sijaan olen istunut kuin löytämätön herkkutatti odottamassa seuraavaa osaa sarjoista Sisko ja sen veli sekä Nyhjää tyhjästä. Hardwick on ollut tavattoman tuottelias, vaikka itse murehtii monia hukkaan heitettyjä vuosiaan.

Kirja päättyy poikkeuksellisen onnistuneesti klassiseen kiteytykseen "Hyvää ötyä."

 

Hardwickin kirjan ulkoasusta vastaa Anna-Mari Tenhunen. Antaisin tästä kannesta täyden kympin ja kauniit kiitokset päälle. Hieno oivallus ja hieno toteutus. Se tulee joskus varausjonojen jälkeen myös häiritsemään monen pitkään kirjoja hyllyttäneen ammattilaisen alitajuntaa. Miten hyllyssä voi olla kirja, jonka selän tiedot joku asiakas on sutannut yli. Kultavärillä, mutta kuitenkin sutannut.