Koneälystä ja liberaalidemokratiasta

Tätä kirjaa en oikein voi suositella muille kuin akateemiseen tutkimuskirjallisuuteen tottuneille humanisteille, jotka ovat kotonaan käsitteiden pallottelun maailmassa. Mark Coeckelbergh on belgialainen filosofi, jolla on professuuri Wienin yliopiston filosofian osaston median ja teknologian filosofian laitoksella. Hänen tuore kirjansa Miksi tekoäly nakertaa demokratiaa ja mitä sille voidaan tehdä (Terra Cognita 2024, suomennos Kimmo Pietiläinen) markkinoi itseään "tekoälyllä", mutta todellisuudessa pohdintojen kohteena on "demokratia", kirjoittajan hiukan tarkemmin tasavaltalaiseksi liberaalidemokratiaksi määrittelemän poliittisen järjestelmän tulevaisuus nopeasti kehittyvät tietotekniikan vaikutuksen alaisena. Tuo tekoäly on kyllä tekstissä mukana, mutta niin epämääräiseksi määriteltynä (tai määrittelemättä jätettynä), että lukijan on vaikea arvioida, missä määrin Coeckelbergh viittaa yleisempää viestintäteknologiaan ja toisaalta tarkkarajaisesti "tekoälyn" (AI eli artificial intelligence) johonkin tiettyyn kehitysvaiheeseen tai muotoon. Toisaalta asialla ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska kirja murehtii demokratian tulevaisuutta osin vielä tuntemattoman tekniikan erilaisen väärinkäytön kourissa.

Koska kirjoittaja on filosofi, kirjan jokainen lause tuntuu vihjaavan jotain, mutta tarkemmin vilkaisemallakaan ei oikein tahdo saada kiinni siitä, mikä on olennaista ja tärkeää, mikä vain mahdollista ja ehkä tärkeää. En epäile sitä, että alkuteos (Why AI Undermines Democracy and What to Do About It) on tässä pääsyyllinen, ei niinkään suomennos. Kirjan taitollinen jäsentely on sekin ei-filosofille haasteellinen, kun langanpäitä eri suuntiin nousee tekstin kudoksesta kuin hauen kyljestä ruotoja. Myönnän auliisti epäpätevyyteni ja kokonaisvaltaisen arvion sijasta tyydyn nostamaan esiin joitakin Coeckelberghin käyttämiä käsitteitä, joiden uskon antavan tämän tekstin lukijalle osviittaa siitä, mikä itse kirjassa odottaa. Nostan myös esille joitain periaatteellisia kriittisiä kysymyksiä, vaikka en katso olevani etäällä kirjoittajan eetoksesta ja toiveiden mukaisesta hyvästä yhteiskunnallisesta järjestelmästä. Mitään omituisuuksia ei tällä saralla ole luvassa, Coeckelbergh edustaa hyvin eurooppalaista, vasemmistolaisuuteen taipuvaa humanismia, jolle kaikkien ihmisten ja eliöiden hyvä on tavoite.

Coeckelberghin pohdinnan ehdottomasti suurin puute kumpuaa siitä, että hän ei halua tai osaa nähdä todeksi talousjärjestelmän eli kapitalismin ja päätöksenteon eli vallankäytön erottamattomuutta. Ei hän varsinaisesti kiistä kapitalismin vaikutusvaltaa ja lonkeroiden ulottuvuutta, mutta puhuessaan esimerkiksi nykyisten IT-jättien vallasta hän ei näe sitä seurauksena kapitalistisen monopolistisesta pyrkimyksestä ja onnistumisesta, se nyt vaan yksi ilmiö muiden joukossa. Kun filosofi välttelee näinkin pontevasti vallan ja sitä myöten poliittisen päätöksenteon rakenteen analyysiä, ajautuu väistämättä tilanteeseen, jossa filosofi joutuu lähinnä toivomaan parasta, että järki ja vastuullisuus voittavat typeryyden ja vastuuttomuuden, etteivät ahneus ja kateus tuhoa järkeviä pyrkimyksiä ja että kansalaiset jonkinlaisen uuden renessanssin kautta jalostuvat ottamaan tulevaisuudessa täyden vastuun sekä tekoälystä että demokratiasta.

* * *

Coeckelberghin keskeisiä väitteitä on, ettei AI (myös jatkossa lyhyyden vuoksi) ole koskaan poliittisesti neutraalia, vaikka ns. insinööriajattelun mukaan se on "vain" tekniikkaa, joka muuttuu poliittiseksi vasta käyttäjän kautta. AI on poliittisesti varautunutta, koska sitä voidaan soveltaa moniin arkisen demokratian kannalta keskeisiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin osin näkymättömällä tavalla. Kun esimerkiksi hakukoneen (tai somealustan) algoritmi suosii kaupallisista tai ideologisista syistä yksiä tuloksia ja jättää pahimmillaan kokonaan pimentoon toiset, koko teknologia vaikuttaa syvästi poliittisella tavalla, vaikka yksikään vastaanottajakäyttäjä ei niin ajattelisi. Algoritminen epäreiluus on AI-tekniikoissa sisäänrakennettuna, koska niitä ei ole suunniteltu minkään "liberaalidemokratian" vaan kovan kaupankäynnin ja ehkä myös propagandan välineiksi.

Kyllä Coeckelbergh myöntää, että elämme "tekoälykapitalismissa", jossa kaikki koneellisen älyn hyvät ja huonot potentiaalit realisoituvat talousjärjestelmän intressien paineessa. Sitä hän ei kuitenkaan saa sanotuksi, että kyky valvontaan ja henkilödatan muuhun hyödyntämiseen on täysin ratkaisevaa demokratian kaltaisen näkökulman kannalta. Tiedon epäsymmetria synnyttää vääjäämättä myös vallan epäsymmetrian kaikkine ikävinä seuraamuksineen. Siksi ns. episteemiset kuplat ovat paitsi todellisia, myös herkästi tietoisesti rakennettuja yleisen suvaitsevuuden esteitä. Varsinkin somessa ilmenevä yleinen haluttomuus keskustella neuvotellen eli yhteisesti hyvään pyrkien ei ole sattumaa, vaan ainakin osaksi tietoisen manipulaation tulosta.

AI:n käyttöä laeilla säätelevä oikeusvaltio on teoriassa hyvä ehdokas pitämään "liberaalidemokratian" puolia, mutta myös Coeckelbergh myöntää melkoiseksi haasteeksi ns. Facebook-ongelman eli resursseja hallitsevien viestintäteknologiayritysten mahdollisuuden sanella asiantuntijanäkemyksen ottamisen huomioon. Aina on pakko kysyä, kenen intressit painavat lakeja ja muita AI-sääntelyn keinoja rakennettaessa. On ilmeistä, että yksityisen monopoliasemassa olevan yrityksen ääni kuuluu päättäjien piirissä aivan toisella tavalla kuin "liberaalidemokraattisen" intellektuellin humanistin huoli yksilön oikeusturvasta tai vähemmistöjen suojasta. Coeckelbergh käyttää melko paljon tilaa pohtiessaan "demokraattisen AI:n" edellytyksiä ja yhteiskunnallisen joustavuuden ja sopeutumiskyvyn lisäämisen keinoja.

* * *

"Digitaalinen sosialismi" (esimerkiksi Wikipedia) tai "digitaalinen humanismi" ovat kuitenkin vain käsitteitä, ennen kuin niistä rakentuu esimerkiksi totalitarismin tai suuryhtiövallan kestävää teknologiaa. Sääntelyn rakentamisessa ei ole haastavaa vain monimutkaisten asioiden hallintaan tarvittavan kielipalapelin kokoaminen. Pohjimmiltaan "demokraattinen AI" on nimittäin vain romanttinen käsite, ellei sen takaavan lainsäädännön taakse saada myös sitä oikeistoa, joka on perinteisesti puolustanut vain omistavan luokan konkreettisia etuja ja torjunut pontevasti kaikenlaisen "sosialismin". Jonkinlaista "teknodemokratiaa" voidaan edistää vaikkapa AI-ohjelmistolla, joka suosittelee neuvottelijoille mahdollisimman laajan konsensuksen takaavia muotoiluja. Tällaisten saaminen sitovaan lainsäädäntöön ja muuhun vastaavaan normistoon onkin jo eri asia. Eihän ihmiskunta ole kyennyt edes ilmastonmuutoksen torjuntaan, vaikka tiede pystyy kertomaan hyvin tarkasti, mitä pitää tehdä.

Coeckelbergh nostaa kirjansa loppupuolella keskeiseksi pohdinnan kohteeksi "yleisen edun" käsitteen, johon pyrkiminen on selkeästi eräänlainen viisasten kivi pyrkimyksissä varmistaa, ettei AI muutu kapitalistisen ahneuden yksinomaiseksi välineeksi. Olisin itse ottanut rinnalle käsitteen "yhteinen etu", koska oletettava alkukielinen termi common on mielestäni riittämätön kattamaan järkiperäisesti yleiseksi miellettävän edun (ettei ilmasto muutu tai asteroidi iskeydy Maan kylkeen) lisäksi myös ne hieman rajoitetut edut, jotka ovat yhteisiä useimmille, vaikka eivät aivan kaikille (rikkauksien jakaminen nykyistä tasaisemmin olisi yhteinen etu melkein kaikille muille, paitsi sille pienelle vähemmistölle, jonka hallussa nuo rikkauden nyt ovat). Minusta olisi – myös AI:n alueella – tavoiteltava sekä yleistä että yhteistä etua, vaikka jälkimmäisen takaamiseksi voidaan joutua rajoittamaan joidenkin yksilöllistä etua (näinhän tapahtuu koko ajan myös perinteisemmillä elämänalueilla; metsästys ja kalastus ovat sallittuja vain tiettyinä aikoina tietyillä alueilla, eikä kerrostaloissa saa klo 22:n jälkeen soittaa kovaäänisesti mielimusiikkiaan).

Coeckelbergh on lievästi optimistinen tavalla, joka minusta muistuttaa monessa tapauksessa myös toiveajattelua. Olen samaa mieltä siinä, että AI:n soveltamiseen yleisen ja yhteisen edun mukaisesti mitä tahansa demokratian mallia suojellen on tarve ja mahdollisuus. Epäilevämmin suhtaudun siihen, että asia ratkeaa vain valistuneisuuden, koulutuksen ja muiden yhtä ihanteellisten keinojen avulla. Kapitalismi ei ole näillä näkymin häipymässä minnekään (Kiina pitää huolen siitä, ettei edes Yhdysvaltain romahtaminen hegemonia-asemastaan sitä tarkoita), joten kaikissa ratkaisuvaihtoehdoissa täytyy olla esitettynä tapa, jolla omaa etuaan ajava pääoman haltija (jolla voi olla myös valtion väkivaltakoneistojen suojelus päällään) pakotetaan hyväksymään AI:n tai minkä tahansa muun teknologisen keinon soveltaminen vain yleisen ja yhteisen edun puitteissa. Vapaaehtoisesti tai järkiperäisesti niin ei ole tapahtunut koskaan aikaisemminkaan, joten jotain vähän kovempiakin konsteja täytyy olla tarjolla kuin "uusi renessanssi".