Ihminen synnyttää jumalia kuvakseen

Olen vahvasti sitä mieltä, ettei uskonnottoman kannata sotkeutua teologisiin pohdintoihin, koskaan eikä missään. Se on kaikkien ajan tuhlaamista aiheeseen, jossa ei edes etsitä yhteistä näkemystä. Mutta miten olisi suhtauduttava eksegetiikkaan, joka kuuluu "akateemisen teologian" nimellä kulkevan tieteenalan sisälle? Periaatteessa kyseessä on normaali historian tutkimuksen erityinen haara, jossa vain kohde, uskonnollisten käsitysten syntyprosessi, yhdistää sen teologiaan. On silti selvää, ettei aihe voine kiinnostaa ihmistä, jolla ei ole jotain henkilökohtaista suhdetta uskontoon, tässä tapaukessa kristinuskoon tai juutalaisuuteen. Siksi ei yllätä, että vaikka Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola korostavat uudestaan ja uudestaan, ettei kirja Jumalan synty : Isän ja Pojan kätketty historia (Otava 2025) ota kantaa teologisiin näkemyksiin, vaan pelkästään esittelee näiden näkemysten syntyvaiheita (vähäisten) dokumenttien valossa, kirjan lukeminen innolla edellyttänee jonkinlaista henkilökohtaista uskonnollista mieltä.

Itselleni luku-urakka oli työläs ja väsyttävä. Miksi sitten moiseen edes ryhdyin? Suoraan sanoen uteliaisuudesta, joka kumpuaa tosiasiasta, että kolmen suuren uskonnollisen liikkeen (kristityt, juutalaiset ja muslimit) jumala-käsitykset ovat yhä edelleen miljardien ihmisten elämään vaikuttavia. Kirjan alaotsikon klikki-ilmaisu "kätketty historia" lupaa enemmän kuin antaa: kyse on enemmänkin "huonosti tunnetusta" kuin aktiivisesti piilotetusta aineistosta. Ei kulttuurisen evoluution myllystä selviytyneillä uskonnoilla ole tarvetta penkoa sitä, millaisten käänteiden kautta ainoana oikeana tulkintana ilmaistava teologinen kokonaisuus on syntynyt. Tuore kirjakaan ei paljasta mitään dramaattisia vääristelyä, vaan on jatkoteos Mäkipellon aiemmalle kirjalle Sensuroitu : Raamatun muutosten vaiettu historia, jonka esittelin aikanaan otsikolla Kirjureiden pyhät kirjat. 

Jumalan synty on tarkoitettu avarakatseisille kristityille ja jumalattomille. On vaikea uskoa keskimääräisen tapakristityn jaksavan kirjaa, jonka taustalla olevista dokumenteista monet ovat syntyneet satoja vuosia ennen Jeesusta, tuota kristittyjen tarinan jälkimmäisen osan päähenkilöä. Kirjan perusviesti lienee, että oli Jumala olemassa tai ei, sellaiseen uskominen on ollut tavattoman monimutkainen ja -aineksinen prosessi, ei koskaan valmiina pakettina saatu tieto. Tähän ei uskonnottomalla lukijalla ole vastaan sanomista, näinhän se selvästikin on ollut ja on edelleen. Seuraavat ajatukset ja huomiot eivät käsittele kirjaa kokonaisuudessaan vaan vain joitakin sen piirteitä.

* * *

Kirjoittajat ovat poliittisesti varovaisia. Nykyisen Israelin ja Palestiinan alueille sijoittuvista paikoista ja niihin liittyvistä kiistoista kerrotaan varovaisesti ja Israelin tuoreet aktiviteetit visusti mainitsematta. Ulkopoliittisen luotettavuuden takaava Venäjän "laittoman hyökkäyssodan" tuomitseminen on kirjattu jo sivulle 13 Vladimir Putin ja arkkipiispa Kirill nimeltä mainiten. Kirjoittajien mielestä "Jumala" on maailmanhistorian isoin idea (s. 15). Minusta se on vinoutunut ilmaisu, ei ideoita tietenkään voi tällä lailla mitata saati laittaa suuruusjärjestykseen. Itse kannattaisin silti mieluummin ilmaisua "ihmiskunnan historian onnistunein satu", sillä on pakko myöntää, että on aika onnistunut operaatio saada miljardit ihmiset uskomaan vakavasti tarinaa, jonka keskeisten elementtien todenperäisyydestä ei ole mitään todistetta ja jolle on kehittynyt lukuisia keskenään ristiriitaisia ja kiisteleviä olomuotoja.

Kirjassa ei ole hakemistoa, ei asioista, ei henkilöistä. Miksi ei ole, kustantaja Otava? Arvellaanko, ettei eksegetiikasta kiinnostuneilla voi olla tarvetta hakemistolle? Hakemiston puute näyttäytyy hölmöläisen ratkaisuna, kuten useimmissa tietokirjoissa asian laita on. Siitä, että kohteena on todentamaton väite (että Jumala on todellinen ja hänen valtakuntansa on ihmisten osattava kuvailla), ei nimittäin seuraa, etteivätkö uskontojen perustajien ja rakentajien nimet merkitse mitään. Tämän kirjan tapauksessa olisin itse kaivannut asiahakemistoa, josta olisin voinut kätevästi tutkia, onko tosiaan niin, ettei kirjassa ole osiota, joka kuvaa ns. pyhän kolminaisuuden, kristinuskolle ominaisen ja loogisesti perin merkillisen näkemyksen historiaa (on se Jumalan poika, joka on samalla myös sama kuin se varsinainen Jumala, mutta on myös Pyhä Henki, joka sekin on samaan aikaan Jumala ja jotain muuta; tämä mylläkkä sai minut nuorukaisena hylkäämään kristinuskon lopullisesti). Minusta tunuu, ettei kirja tätä sotkua pystynyt minulle selittämään.

Ville Mäkipelto osoittautui aiemmassa kirjassaan modernin feminismin kannattajaksi, joka saa miettimään, miksi ei kirjassa puhuta oikeastaan mitään patriarkaatin käsitteen kautta (hakemiston puuttuessa en voi olla aivan varma). Kirjassa pohditaan kyllä sitä, miksi kristillinen Jumala näyttäisi olevan mies, ja syylliseksi todetaan juutalaisuuden varhaiset tekstit. Olisin itse kaivannut pureutumista siihen, millainen yhteys "kirjan uskontojen" gender-tulkinnoilla on ollut itse Jumala-käsitykseen sen lisäksi, millaisia määräyksiä naisen alistamiseksi miehen tahdon alle on em. käsitykseen liitetty. Historiallisesti ottaenhan islam, juutalaisuus ja kristillisyys ovat kaikki tuhdisti patriarkaatin pohjalta rakennettuja uskomusjärjestelmiä, enkä ainakaan itse usko, että tämä on sattuman tuottama ratkaisu.

* * *

Näkemys kristinuskon keskeisen toimijan eli Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta nojautuu yllättävän vähäiseen dokumenttiaineistoon, joka ei kerro käytännössä mitään aikuisen Jeesuksen varhaisemmista vaiheista. Suureksi yllätyksekseni muuten varsin varovaisesti tiukkoja väitteitä esittävä Jumalan synty toteaa kolmen miehen kollektiivisella päätöksellä, että "On varmaa, että Jeesus kuoli ristinkuoleman Jerusalemissa hieman yli 2000 vuotta sitten." (s. 160) Mäkipelto & Co voisivat todeta korkeintaan, että asiaa tutkineiden keskuudessa ollaan hyvin yksimielisiä tästä. Se ei ole sama asia kuin yksiselitteinen tiedollinen varmuus. Onneksi se myönnetään, että vaikka tutkijat pitävät Jeesusta todellisena historian henkilönä, juutalaisena "opettajana", juuri mistään muusta ei laajaa yksimielisyyttä sitten olekaan. Toisaalta se, oliko Jeesus varmasti ainakin kerran elänyt ihminen, on aika epäolennaista sen rinnalla, miten uskonnoissa selitetään sitä, miten ihminen voi olla myös Jumala, ei vain Jumalan kuva.

Jokseenkin yllättävää on myös kirjoittajien kritiikitön antisemitismi-kortin heiluttelu, kun he pohtivat protestanttisten teologien intoa moittia juutalaisuutta "lakihenkisenä pilkun viilaamisena" ja erottaa Jeesus moisesta ikävästä puuhasta. "Kuva tekopyhistä ja omahyväisistä juutalaisista elää edelleen vahvana antisemitistisessä propagandassa ja asenteissa juutalaisia kohtaan." (s. 171) Juutalaisuutta ei kirjassa laajemmin analysoida, mutta kirjoittajien reaktio viittaa siihen, etteivät he pidä juutalaisuuteen kohdistettua kritiikkiä (mm. valitun kansan syndrooma, naisen asema juutalaisuudessa) oikeutettuna, vaan antisemitisminä. Ainakin Israelin nykyisten juutalaisten asukkaiden näkemyksistä on mm. kyselyiden perusteella tietoa, jonka mukaan näkemys juutalaisista muiden ihmisten yläpuolelle synnynnäisesti kuuluvina on yleisesti hyväksytty ja omaksuttu.

Jumalan synty ei ole huonosti kirjoitettu, mutta sen aihepiiri on väistämättä ihmisiä jakava. Uskonnoton tai ei-kristitty ei kerta kaikkiaan näe erityisen kiinnostavana pohtia sitä, miten moneen kertaan keskeiset teologiset näkemykset ovat muuttuneet. Pikemminkin se on outoa, että jotkut taitavat edelleen uskoa siihen, että Raamatun, Koraanin tai Talmudin kaltaiset satukirjat ovat tulleet uskovaisten käyttöön valmiina Jumalan toimittamina laitoksina, vaikkakin maallisen kirjurin tai kirjapainon kautta. Jumalan synty haluaa korostaa sitä, että kaikkien uskontojen kirjoitukset ovat ihmisten laatimia historiallisia dokumentteja, joiden vaiheita on mahdollista tutkia ja sitä kautta avata prosessia. Uskonnottoman näkökulmasta on vain niin vaikea ymmärtää, miksi kaikki tämä vaiva asiassa, joka nojautuu tiedon puutteen korvaamiseen uskomisella. Kaikki jumalathan ovat ihmisen keksimiä mielikuvitusolentoja, vain yksityiskohdat vaihtelevat, erityisesti jumalten sanomiksi väitetyt ohjeet ja käskyt.