Kleptokratiat ja "hyvä länsi"

Tämä kirja on järkyttävää luettavaa. Sekä sisältönsä että kirjoittajan ideologisen sokeuden takia. Frank Vogl on taloustoimittaja, entinen pankinjohtaja (Maailmanpankki) ja Transparency Internationalin perustajia. Nykyään hän luennoi George Mason Universityssä Washintonissa. Voglin kirja Mahdollistajat : Miten länsi tukee kleptokraatteja ja korruptiota vaarantaen demokratiamme (Terra Cognita 2022) sisältää valtavan määrän informaatiota siitä, miten maailmaa johtavien poliitikkojen, pankkiirien ja muiden vallankäyttäjien ahneus ja häikäilemättömyys ovat johtaneet suunnattomaan korruptioon, rahanpesuun ja yhteiskunnalliseen epävakauteen. Vogl on seurannut asioita varsin läheltä, joten häntä on pakko pitää aiheen asiantuntijana. Ei myöskään ole selkeitä perusteitä epäillä, että kirjoittaisi vastoin vakaumustaan.

Sitä järkyttävämpää on se sokeus, jolla Vogl suhtautuu kritisoimansa ilmiön syihin ja syyllisiin. Kautta kirjan toistuu Voglin yksisilmäinen maailmankuva, jossa toisella puolella on "hyvä länsi" ja sen vaalima länsimainen demokratia, toisella puolella kleptokraatit ja muut ällöttävyyden, jotka - Venäjä ja Kiina etunenässä - väsymättä "nakertavat" tuota kultaista länsimaista demokratiaa. Voglin sokeus korostuu sen takia, että hänen kirjansa on itse asiassa varsin vahva todiste sen puolesta, että nuo mahdollistajat (englanniksi enablers) ovat keskeinen osa länsimaista kapitalismia, eivät suinkaan mikään hyvien joukkoon piiloutunut pahisten klaani. Melkein joka sivulla Vogl joutuu toteamaan, että hänen ihanien länsimaittensa poliittiset johtajat ovat haluttomia säätämään tiukkoja korruption vastaisia lakeja ja jos niitä säädetään, jätetään valvonta hoitamatta. Melkein joka sivulla Vogl joutuu toteamaan, että suurimmat läntiset pankit syyllistyvät systemaattiseen korruptioon ja rahanpesuun ja että miljardisakot ovat vain osa tuotannon kustannuksia.

Voglin sanastoon ei kuulu sellaista käsitettä kuin "kapitalismi". Sana taitaa vilahtaa kerran tai pari, mutta silloinkin jonkun toisen sitaatissa. Vogl ei missään kohdin edes spekuloi sillä mahdollisuudella, että korruptio, rahanpesu, taloudellinen rikollisuus ja muut hänen vastustamansa ilmiöt kuuluisivat erottamattomasti kapitalistiseen järjestelmään tai että hänen kritisoimansa mahdollistajien ryhmä on kapitalistisen systeemin ydinjoukkoa, itse asiassa kapitalismin mahdollistajia. Sokeus johtunee siitä Voglin omaksumasta harhasta, että kapitalistisen lännen johtajat ovat moraalisesti hyviä, vaikka ihmisinä erehtyväisiä, kun taas ei-lännen kleptokraatit eli kaikki vallankäyttäjät ovat moraalisesti huonoja. Pitkin kirjaa joutuu lukija siksi miettimään, miten noilla mahdollistajilla onkin niin valtavasti valtaa, vaikka hyvät läntiset johtajat ovat vallassa.

* * *

Voglin saarnan onttouden tajuaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lukija alkaa miettiä, mikä tekee moraalisesti hyvistä läntisistä johtajista niin voimattomia sekä mahdollistajien että kleptokraattien edessä. Voglilla ei ole tähän mitään hyvää selitystä, pikemminkin hän pyrkii kaikin tavoin väistämään ongelmaa, vaikka se ei tietenkään katoa minnekään vain siksi, ettei Vogl halua siihen kajota. Jos Vogl olisi älyllisesti rehellinen, hän joutuisi myöntämään, että mahdollistajat kykenevät toimintaansa, koska eliitti haluaa sallia sen toiminnan. Yhtälö ei ole korkeampaa matematiikkaa. Eliitti ei puutu korruptioon, koska se itse hyötyy siitä joko suoraan tai välillisesti. Vogl ei halua nähdä, että ero ei-läntisten kleptokraattien ja läntisten kleptokraattien välillä koskee enemmän välineitä ja toimintatapoja kuin tavoitetta.

Vogl joutuu myöntämään, että esimerkiksi Yhdysvalloissa, missä rahan yhteiskunnallinen valta on kaikenkattava, muodollisen demokraattinen päättäjien valintajärjestelmä ei tuota eettisesti vahvaa korruption vastaista hallintoa, koska melkein kaikki päättäjät ovat jonkin lobbarin taloudellisen tuen nauttijoita ja siksi heidän kätensä ovat sidotut niissäkin tapauksissa, joissa joku päättäjä aidosti haluaisi vähentää korruptiota. Vogl yrittää muistuttaa, että Yhdysvalloissa on Eurooppaa tiukempi korruption vastainen lainsäädäntö, mutta jättää sanomatta, että poliitikkojen ostamiselle säädetyt vähäisetkin rajoitukset on viime vuosina poistettu, eikä mikään käytännössä estä rikkaita ostamasta kansanedustajia edistääkseen tai estääkseen itselleen mieluisaa lainsäädäntöä.

Lienee kiistatonta, että kaikissa länsimaissa toimii "mahdollistajien" ammattikunta. Se ei kuitenkaan ole syntynyt siksi, että ei-lännessä on niin paljon kleptokraatteja vaan kleptokraattien toiminta on mahdollista, koska lännessä on sitä palveleva järjestelmä valmiina. Mutta koska tällainen toteamus sotii Voglin perusasetelmaa vastaan, hän kieltäytyy sitä näkemästä ja ääneen lausumatta. Siksi hän joutuu päivittelemään ja ihmettelemään, miten nuo moraalittomat mahdollistajat pärjäävät niin hyvin ja mistä niitä aina sikiääkin lisää, vaikka pankkeja sakotetaan hurjilla summilla. Vogl kyllä toteaa, etteivät suurimmat pankinjohtajat koskaan joudu vastuuseen rikoksistaan, etteivät yritysjohtajat joudu henkilökohtaiseen vastuuseen rikoksistaan ja etteivät varsinkaan poliitikot joudu vastaamaan siitä, että he palvelevat lobbaria, eivät äänestäjiään.

* * *

Kaiken edellä toteamani jälkeen lienee ilmeistä, etten voi suositella Voglin kirjaa muille kuin niille, jotka ymmärtävät lukea tekstin korjaavien lasien läpi. Sillä kyllä Vogl kritiikissään oikeassa on, vaikka hänen lapsellinen uskonsa länsimaiseen demokratian hyvyyteen onkin rajatonta. Mutta koska Vogl on jättänyt analyysinsä harkiten puoliväliin, on lukijan osattava kääntää sen väittämät selkokielisiksi. Korruption uhan alla ei ole muodollinen demokratia vaan tavallisten ihmisten toimeentulo ja elämän laatu. Lähes koko maailma on kapitalistisen talousjärjestelmän alainen, eikä korruptiota voi mitenkään erottaa kapitalismista. Se ei ole sairaus, vaan kapitalismin olennainen osa. Vogl ei tietenkään halua tai osaa vastata, miksi näin on, joten se tehtävä jää lukijalle itselleen. Omasta puolestani väitän, että kapitalismi ei voi toimia ilman korruptiota, koska se on olennainen osa ns. markkinamekanismia.

Kapitalismin puolustajilla on tapana väittää, että markkinamekanismi "oikaisee" kaikki kapitalismista aiheutuvat vääristymät, olivat ne pääoman omistajien tai kuluttajien toimien seurausta. Kapitalismin historia osoittaa hyvin tämän väitteen katteettomuuden. Markkinat eivät ole "näkymätön käsi", vielä vähemmän mikään yhteisen hyvän toteuttaja. Todellisuudessa jokainen kapitalistinen toimija vihaa markkinoita ja tähtää kohti monopolia. Jos voittoa voi kasvattaa korruptiolla - usein se toimii mainiosti -, kapitalisti edistää korruptiota. Jos voittojen kotiuttaminen edellyttää rahanpesua, kapitalisti pesee voittonsa. Jos voittojen saaminen edellyttää bisnesmahdollisuuksia hallitsevan diktaattorin lahjomista, kapitalisti lahjoo hänet ja takaa oman voittonsa maksimoinnin. Ainoa tapa vähentää korruptiota ja muita rakenteellisia rikoksia on puuttua itse talousjärjestelmään. Sitä kapitalistit eivät itse tietenkään halua, joten sitä eivät toteuta myöskään heidän rahoittamansa poliitikot.

Onko näkemykseni liian raadollinen? Eikö kuitenkin jossain ole aidosti kunnollisia, lahjomattomia ja eettisesti yhteistä hyvää tavoittelevia vallankäyttäjiä? Mahdollisesti on, mutta mitään näyttöä ei ole siitä, että heillä olisi vaikutusvaltaa. Ns. läntistä maailmaa hallitsevat samanlaiset voimat kuin ei-läntisiäkin. Tavat ja kulttuurit eroavat, pohjimmainen kapitalistinen eetos vähemmän. Eivät Vladimir Putin tai Xi Jinping "nakerra" läntistä demokratiaa, he eivät yksinkertaisesti usko siihen, kuten eivät kaikki läntiset toimijatkaan. Siksi muodollinen demokratia ohitetaan säännöllisesti, kun kysymys on voittojen tavoittelusta. Korruptio on kansainvälinen ilmiö, jolla on kansalliset kasvot ja käytöstavat. Venäläinen tai korealainen voi pitää lahjusta luonnollisena, kun taas suomalainen haluaa teeskennellä, ettei korruptiota ole, vaan lahjukset saadaan huomaamatta. Todellisuudessa me kaikki olemme niitä mahdollistajia, jos emme aseta kapitalismin mielekkyyttä kyseenalaiseksi.

PS. Kimmo Pietiläisen muuten asiallisessa käännöksessä pistää silmään joidenkin nimien huoleton kirjoitusasu. Esimerkiksi Erdoğan on "Erdogan", Orbán on "Orban", Jórgos Papakonstantínu on "Giorgios Papaconstantinou", Kwaśniewski on "Kwasniewski" ja Vaksevánis on "Vaxenis" (hakemistossa "Vaxevanis"). Hakemistossa on myös vääriä muotoja, jotka ovat leipätekstissä oikein (Nijazov vs. "Niyazov", Dmitri Kozak vs, "Dmitry"). Pieniä asioita sinänsä, mutta olisivat kai helposti olleet tarkistettavissa.