Kun halvan kultakimpaleen näköiseksi paketoitu kirja kertoo jo otsikossaan paljastavansa "salatun totuuden", lukijan täytyy olla tosikko tai ilveilijä, jos jättää asian tutkimatta. Kirjan Salattu totuus vaurastumisesta (Docendo 2026) tekijöiksi on merkitty Martin Paasi ja Ville Kormilainen. Paasi on kansanedustajuutensa takia ainakin nimeltä tuttu, mutta ainakin minulle jäi arvoitukseksi Kormilaisen rooli, niin puhtaasti Paasin (ei "Paaden", tämä on minun valintani) egotripistä on kysymys. Ehkä viestintäammattilainen on vähän haamuillut tai muuten jelppinyt, mutta ei sekään tekijyysmerkintää selitä. Tämä jää vastaamatta, kuten moni muukin, esimerkiksi se, miten kukaan ole osannut vihjaista Paasille, että "kirkonkellon muotoista jakaumaa" kutsutaan ihan päiväkodista lähtien Gaussin käyräksi. Toisaalta, kerrankin jätän puuttuvan hakemiston noteeraamatta Docendon kirjan kohdalla. En minäkään keksinyt, mitä siihen hakemistoon olisi pitänyt tai voinut sisällyttää.
Paasi on kirjoittajana sujuva, mutta jälki ei miellytä tiukkapipoa. Asiat tapahtuvat pitkässä juoksussa ja "sun täytyy" tehdä jatkuvasti kaikenlaista. Tällainen jääkiekkosuomi voi olla suosittu murre kotimaisen oikeiston piirissä, mutta jos kirjalla olisi ollut oikolukija, kai hänetkin olisi siellä kolofonissa mainittu. Kirjan proteiinit, rasvat ja vitamiinit olisivat mahtuneet hyvin 15-20 sivun mittaiseen lehtijuttuun, mutta Paasi kyllä tietää ja myöntää toistelevansa asioita eli olevansa kirjoittajana taparikollinen. Se on Paasissa miellyttävä piirre, kuten myös se, että hän korostaa moneen kertaan, ettei raha ole elämän ainoa arvo ja että me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia, vaikka bisnessijoittajina emme niinkään.
Meille vanhuksille kirja ei sisällä järistyttävää paljastusta. Muinoin, kun Martin Paasi ei ollut vielä edes olemassa potentiaalisten siittiöidenkään näkökulmasta, pankit hankkivat elantonsa otto- ja antolainauksen välisellä korkoerolla. Niin uskomattomalta kuin se taatusti kuulostaa nykyhetken nuoresta, tavallinen liike- tai säästöpankki maksoi kansalaisen tililleen sijoittamille pennosille korkoa. Se korko ei myöskään ollut nykytyyliin 0,003 % kuukausisaldon pienimmästä summasta laskettuna, vaan saattoi liikkua kenenkään hätkähtämättä jopa 4–5 % tienoilla. Martin Paasin rajuin paljastus, korkoa korolle, oli myös rutiininomaisesti pankkitalletuksissa käytössä. Ei sitä pienituloinen varmaankaan usein ehtinyt havaita, mutta jos sitä laiskaa rahaa oli jättää tilille kasvamaan korkoa korolle, niin kivastihan sitä karttui, silloin kovan ja heikon markan vuosina. Ettei olisi tällaisia tilejä avattu juuri pahaan maailmaan putkahtaneille lapsosille.
* * *
Martin Paasi ei valehtele jankuttaessaan, että kun aloittaa sijoittamisen vauvana, kartuttaa sijoitustiliä automaattisilla siirroilla eikä sen jälkeen muista koko sijoitusrahastoa ennen kuin tajuaa pääsevänsä ensi vuonna eläkkeelle, siellä odottaa häkellyttävän iso kasa rahaa, kuin hyvien haltijoiden toiminnan seurauksena. Kun iäkäs lukija miettii, miten Paasin resepti poikkeaa muinaisaikojen pankkikoroista, nuorempien suut loksahtavat ammolleen sekä kauhusta että ahneudesta. Pitäisi siis säästää jotain 60 vuotta ja vasta sitten pääsisi rahoja tuhlaamaan! Mutta toisaalta, voiko tosiaan saada korkoa korolle, vaikka ei olisi miljardööri? Skeptinen vanhus kysyy mielessään, miksi kaikki eivät jo nyt toimi, kuten Paasi kannustaa tekemään? Voisiko olla tekijöitä, jotka estävät elinikäisen sijoittamisen, jonka keskimääräinen vuosituotto on Paasin siteeraamien laskentojen mukaan muhkeat 6,9 %?
Paasi on keksinyt, että Kalevalan Sampo on kuin onkin totta, sillä tuo 6,9 % ei toki synny tyhjästä, vaan siitä vielä ihmeellisemmästä asiasta, että ihmiskunnan tuottavuus kasvaa joka vuosi niin vääjäämättä, että tuotamme ylijäämää markkinatalouteen tuon 6,9 %:n verran. Paasi on ilmeisesti vakuuttunut siitä, että vaikka kaikki maailman ihmiset toimisivat kuten Martin Paasi (vauvojen puolesta täytyy tietysti jonkun aikuisen sysätä sijoittaminen alkuun), mitään periaatteellista tai matemaattista estettä ei ole sen toteutumiselle. Sitä Paasi ei pane lukijoitaan pohtimaan, miksi maailman tuloerot kasvavat koko ajan kiihtyvällä vauhdilla eli pääomat kasautuvat erään Karl Marxin aikoinaan ennustamalla tavalla, vaikka varmasti joku muukin kuin Paasi ja Warren Buffett on korkoa korolle -idean hoksannut.
Mahtaako olla sattumaa, ettei vallitseva markkinatalousajattelu ohjaa piensäästäjiä toimimaan kuten Paasi tai Buffett vaan ottamaan myös riskejä. Sillä muuten joutuu kituuttamaan koko elämänsä ja kun sitten on korjannut fyffet sijoitusrahaston tililtä, kuolema tai Kuolema tulee ja korjaa pois, ennen kuin on ensimmäistäkään kertaa ehtinyt irstailla miljonäärin lailla. Sivulauseissa Paasi myöntää, ettei markkinatalouden ilosanoma nojaa Paasin paasikiviin, siksihän hänen on täytynyt kirjansa kirjoittaa. Mutta selityksistä ilmeisin – etteivät nykyiset rikkaat halua uusia tulokkaita rajoittamaan jo onnistuneiden mahdollisuutta rikastua rajattomasti – ei näytä pälkähtäneen Paasin mieleen. Etteivät rikastumisen reseptin haltijat ehkä haluakaan, että kenestä tahansa voi tulla varakas, kun vain malttaa sijoittaa, puolittaa "turhat" kulunsa ja ennen kaikkea unohtaa sijoituksensa sinne 6,9 % keskimääräisen tuoton tilille.
* * *
Martin Paasi on kirjansa perusteella aidosti markkinatalouden uskovainen. Hänelle se on samaa kuin evoluutiossa näkyvä luonnonvalinta. Luultavasti Paasi kyllä tajuaa, että hänen paljastamansa totuus vaurastumisesta pysyy edelleen pienen piirin salaisuutena, ja juuri sen ansiosta tämä illuusio ikuisesta kasvusta ja tuottavuudesta pysyy hengissä. Sen hän ainakin ymmärtää aidon saarnaajapapin tavoin, ettei pelkkä tieto paremmasta riitä, kun liha ja henki ovat molemmat heikkoja ja haluavat säästämisen ja sijoittamisen sijasta käyttää jokaisen liikenevän pennosen elämään nyt eikä 60 vuoden kuluttua. Paasi ei halua myöntää, että hänen ihanteensa mukainen kärsivällisyys ja pidättäytyminen ovat useimmille ihmisille suorastaan mahdottomia paljon pienemmässäkin mittakaavassa. Markkinataloudessa jääkaapin ovia ei ole varustettu lukolla ja PIN-koodilla, joka on vain perheen itarimman laihduttajan tiedossa.
En osaa arvioida, kuinka arvostettu talousguru Martin Paasi on omiensa joukossa. Siellähän on paljon yrittäjiä, joille sanoma kuluttajien käyttörahan pihistämisestä sijoitustilille korkoa korolle kasvamaan ei ole iloista kuultavaa, kun tämän yrittäjän tulo on suoraan riippuvainen siitä, että kansalaiset eivät sijoita ylimääräänsä sijoitustilille, vaan piipahtavat yrittäjämme vaivalla kasaaman puodin tarjoamuksia ihailemassa ja ostamassa. Näille yrittäjille, jotka eivät kuulu maailman rikkaimpiin vaan pelkästään sellaisiksi haluaviin, mainosten edustama kuluttamisen ilosanoma on välttämätön ja Martin Paasin tylsä osakesäästäminen vuosikymmenten sinnikkyydellä tarkoittaa dynaamisen talouden tuomitsemista tuloksettomaan yrittämiseen samalla kun pienituloisiksi syntyneet keräävät yrittäjälle kuuluvan rahan omalle osaketililleen.
Maailma on paljon monimutkaisempi kuin millaisena Martin Paasi sen kuvailee. Kyllä Paasi sen tietää, mutta sitä hän ei voi julistaa menettämättä uskottavuuttaan salaisen vaurastumisen formulan paljastajana. Sillä teoriassa Paasin esittämä laskelma pitää epäilemättä paikkansa jollain aikavälillä, vaikka ei ikuisesti. Mutta jos hän ottaisi vaurastumisen yhtälöön kaikki asiaan todellisuudessa vaikuttavat tekijät, jäisi jäljelle se ikävä totuus, että vain jo valmiiksi kohtalaisen hyvin pärjäävät voivat koko ajan laittaa sivuun rahasummia, joille löytyy hetkessä tärkeitä käyttökohteita. Ei vaurastuminen mitään ikiliikkujen keksimistä ole. Mutta jos väittää, että kuka tahansa voi vaurastua, silloin saa varautua alta kulmain mulkoiluun ja äkäisiin keskisormiin. Vanhan sanonnan mukaan jos työllä rikastuisi, eivät rikkaat antaisi köyhien siihen koskeakaan. Korkoa korolle on totta, mutta vain aika monen mutta-ehdon seurassa. Kaikki kultakimpaleelta näyttävät eivät sitä ole.
