Yöveden kuvat

Arkeologista aiheista kirjoitettuja kirjoja ei julkaista Suomessa kovinkaan usein, joten on miellyttävää päästä kehumaan arkeologista kirjaa, josta on vaikea löytää mitään moitittavaa. Ismo Luukkonen on Turun AMK:n yliopettaja ja arkeologinen entusiasti parhaasta päästä. Hänen vuonna 2021 ilmestynyt kirjansa Suomen esihistorialliset kalliomaalaukset (Sigillum) on erinomainen käsikirja kaikkiin maamme kalliokuviin. Tuore kirja Astuvansalmi & Uittamonsalmi – Yöveden ikiaikaiset (Sigillum 2025) keskittyy yhteen Suomen upeimmista kohteista ja tekee sen niin kattavasti, ettei lukija jää kaipaamaan muuta kuin teleporttia, jonka kautta pääsisi saman tien – tai ehkä hiukan kesemmällä kuitenkin – paikan päälle. Itse en ole Astuvansalmella koskaan vieraillut, mutta tämä kirjan äärellä sen ihmeellisyydestä pääsee nauttimaan ilman kiipeilemisen vaivaa.

Itseäni miellyttää Luukkosen lähestymistavassa sen asiallisuus, joka jättää lukijan ja katsojan mielikuvitukselle riittävästi tilaa, eikä pakota tämän tai tuon spekulatiivisen tulkinnan äärelle. Luukkonen kyllä ottaa paikka paikoin selvästi joidenkin muiden tutkijoiden näkemyksistä poikkeavan kannan, mutta tekee sen rauhallisesti ja hyvin perustellen. Arkeologiahan on siitä erikoinen tiede, että voimme saada sen kohteista nykytekniikalla valtavan täsmällistä tietoa, mutta nykyihmisen mieltä eniten kiihottava ulottuvuus, kaukaisten esi-isiemme ja -äitiemme ajattelu, motiivit, tuntemukset, se kaikki jää ikuisesti tavoittamatta ja sen myötä kunkin aikakauden ihmisten tulkinnoille vapaaksi.

Ismo Luukkonen esittelee Astuvansalmen ja nimenä vähemmän tunnetun Uittamonsalmen kalliotaidekentät perusteellisesti ja sekä osana luonnonmaisemaa että arkeologisina kohteina kauempaa ja aivan läheltä. Molemmat kentät sijaitsevat nykyään kaukana järven pinnasta, koska Saimaan pinta on laskenut rajusti maalausten tekemisen jälkeen. Sama tilannehan on monessa muussakin suomalaisessa kohteessa: maannousema tai vesistöjen muista syistä johtuneet pinnanvaihtelut ovat usein siirtäneet vesirajan kauas alaspäin, mistä syystä monet merivaiheen ilmiöt kuten veden huuhtelemat kivikot voivat löytyä tunturin laelta. Poikkeuksen tekee Kainuun seutu, jonka vesistöt ovat pääosin samalla korkeudella kuin kivikaudellakin ja löydöt on tehty pääosin nykyisen rantaviivan tuntumasta.

  

Astuvansalmi on paitsi kuvallisesti rikas, myös maisemallisesti ja geologisesti aika hurja paikka. Jääkauden jää- ja vesimassat ovat hioneet kalliorinteeseen sisäänpäin kaartuvan pinnan, jollaiset ovat olleet kalliotaiteilijoiden suosiossa muuallakin. Useimmat kalliomaalauspaikat eivät ole olleet asuinpaikkoja, joten niiltä on löytynyt varsin vähän muuta arkeologista esineistöä. Astuvansalmi on tässä suhteessa poikkeava, koska sen juurelta, jopa yli 10 metrin syvyydestä, on löydetty pienten esineiden jäänteitä, joiden joukossa on neljä yleisestikin ottaen suhteellisen harvinaista meripihkariipusta, joista voi vielä erottaa riipuksen tekijän muotoiluja. Nämä löydettiin aikoinaan imemällä syvällä ollutta pohjamutaa tutkijoiden saaveihin ja käymällä sitten muta tarkasti läpi. "Astuvan ukko" ja "Astuvan akka" ovat selvästi ihmishahmoisia riipuksia, vaikka emme tiedäkään, onko riipukset tarkoituksella uhrattu kuvakentän luona vai ovatko vain vahingossa pudonneet veden omaksi.

Kirjan esittelevät kuvakentät sijaitsevat Saimaan Yöveden rannoilla. Paikalliset asukkaat ovat tunteneet ne jo kauan, virallinen arkeologia "löysi" ne vasta vuonna 1968. Maalauksia on löydetty Suomesta melko runsaasti sen jälkeen kun niitä ryhdyttiin tietoisesti etsimään sopivista kohteista. Silti on todennäköistä, että Suomessakin on edelleen löytämistään odottavia kohteita, joskaan ei välttämättä Astuvansalmen, Saraankallion tai Värikallion suuruusluokkaa olevia. Droonikuvaustekniikalla on nykyään mahdollista tutkia sellaisiakin kallioita, joiden pintoja ei ilman vuorikiipeilijän varusteita ja kykyjä pääse tutkimaan. Suomalaiseen kalliotaiteeseen liittyy sellainen erikoisuus, että meiltä tunnetaan varsin paljon kalliomaalauksia, mutta ei ainuttakaan kalliopiirrosta eli kaiverrettua kuvaa, joita on kuitenkin runsaasti naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa ja Venäjän Karjalassa. Syy voi olla geologiassa, mutta voi myös olla, ettei niitä vain ole löydetty sammaleen ja jäkälän alta.

Astuvansalmen erikoisuuksia ovat voimakkaan punaisina erottuvat värikentät, joihin oletettavasti on tarkoituksella painettu punamullan värjäämällä kädellä, ehkä ilman tarkoitusta tuottaa mitään erityistä kuviota, vain symbolisesti taiteilijoiden käynnistä kollektiivisesti muistuttamaan. Myös yksittäiset kädenjäljet, joita löytyy tusinan verran, saavat nykypäivän ihmisen mielessä helposti liikutuksen liikkeelle. Samanlaisia kuin me, vaikka tuhannet vuodet erottavat meidät ajallisesti toisistamme.