Retkikohteita geologian ystäville

Tuomo Kesäläinen on erikoistunut – tai suorastaan keskittynyt – kokoamaan ja julkaisemaan oppaita varsinkin Suomen geologiasta kiinnostuneille retkeilijöille. Konsepti on yksinkertainen ja selkeä: lyhyt selostava esittely, kohteeseen liittyviä faktoja sekä yksi tai useampia houkuttelevia kuvia. Tuorein opus Suomen kauneimmat retkikohteet : 100 geologista erikoisuutta (Readme.fi 2025) on yli 300-sivuinen, mutta valitettavasti vain A5-kokoinen opas ihmiselle, joka haluaa suunnata kulkunsa luontokohteeseen, johon liittyy jokin geologisesti kiinnostava erityispiirre. Tarkoitus on varmasti vilpitön ja erittäin kannatettava. Kaltaiseni geologian harrastaja jää silti pohtimaan kirjan otsikointia ja sen osuvuutta.

Kirja kyllä esittelee lukuisia geologisia ilmiöitä ja kohteita, mutta on liioittelua väittää, että ne olisivat kaikki hiidenkirnujen tai sienen muotoisten sisämaan raukkien kaltaisia geologisia erikoisuuksia. Itse asiassa useimmat kirjassa esitellyt maisema- tai kohdetyypit ovat hyvin yleisiä Suomessa, eikä niiden geologista ulottuvuutta voi pitää mitenkään erikoisena. Rotkot, pirunpellot, harjut, supat, lähteet, vaarat, tunturit ja suot eivät ole erikoisuuksia, vaan tavallisia suomalaisen luonnon piirteitä.

Voi myös kysyä, millä perusteella suot tai lähteet voidaan määritellä geologisiksi kohteiksi, saati erikoisuuksiksi. Geologian tutkimuskohteena ovat kivet ja kiviä synnyttävät prosessit. Joidenkin lähteiden pohjalla näkyy kiehtova hiekan ikuinen tanssi lähdeveden purkausaukon kohdalla. Minusta se ei tee kohteesta geologista, se varsinainen ihmehän on maan sisältä pulppuava puhdas vesi, ei hiekka, jota tuo vesi liikuttaa. Toki lähteillä on yhteys maaperägeologiaan, koska niitä usein esiintyy harjualueilla. Kaikki lähteet eivät kuitenkaan liity harjuihin. Suot puolestaan edustavat luonnonympäristöä, jolle on suorastaan luontaista kivien puuttuminen. Aapasuon kuvailu geologiseksi erikoisuudeksi vaatii melkoista mielikuvitusta.

* * *

Kesäläisen oppaiden suurin anti on siinä, että kertovat kiehtovien kohteiden olemassaolosta, antavat niistä ja niiden sijainnista perustiedot sekä houkuttelevat laadukkailla kuvilla retkeilijää lähtemään liikkeelle. Jokaisesta kohteesta annetaan täsmälliset koordinaatit ja nykyaikaiseen tyyliin tekstin joukkoon on upotettu QR.-koodi, joka vie Maanmittaushallituksen tuottamalle peruskartalle. Palvelun tarjoaa Metsähallituksen tarjoama retkikartta.fi, jonka karttoja on nautinnollista selailla isolta ruudulta. Kännykän pikkunäytöllä kokemus ei ole yhtä miellyttävä, ei ainakaan ikäiselleni tihrustajalle. Kirjassa itsessään ei ole lainkaan karttoja. Yksi Suomen kartta, johon sata kohdetta on merkitty punaisina pisteinä, olisi kuitenkin hahmottanut lukijalle, mihin Suomen osiin kirjan esittelyt retkeilijää houkuttelevat.

Kirjan kuvien laatu on hyvä, useimmat niistä ovat Kesäläisen itse ottamia. Ainoa marina liittyy kirjan pieneen kokoon, joka varsinkin maisemakuvien kohdalla vähentää visuaalista tehoa. Joidenkin kuvien käyttö kahteen kertaan tuntuu myös oudolta, sillä pulaa kuvista tuskin on ollut. Kaltaiseni tekstikriittinen lukija jää myös pohtimaan, ovatko geologisiksi erikoisuuksiksi kehutut kohteet kaikki samalla myös "Suomen kauneimpia". Mielestäni eivät todellakaan ole, eikä edes tarvitse. "Kaunein" on mainosmaailman termi, jota ei suomalaisen luonnon kohdalla ole mielekästä käyttää, makuja kun on niin monia, eikä kaikkia erilaisia kauneuksia voi millään järjellisellä tavalla laittaa paremmuusjärjestykseen.

Kesäläinen kirjoittaa asiallisesti ja informatiivisesti, vaikka intoutuu hetkittäin adjektiiveihin, joita ilmankin olisi hyvin pärjätty. Lukija ei uskoakseni tarvitse tai kaipaa matkatoimistojen tyylistä liioittelua ja keinotekoista jännitystä, koska kohteet ovat osa luontoa, joka viis veisaa ihmisen odotuksista ja esteettisistä näkemyksistä. "Luonto ei säästellyt taitojaan muotoillessaan erämaan maisemaa." (s. 60). Tällainen ei ole minusta luontokohdeoppaassa ollenkaan tarpeellista runoilua. Tekstissä on aika paljon toisteisuutta ja pieniä kirjoitus- ja muita virheitä, jotka kielivät siitä, ettei ulkopuolista oikolukijaa ehkä ole käytetty. 

* * *

Tuomo Kesäläisen opaskirjakonsepti lienee ollut onnistunut, koska saman aihepiirin ympärillä liikkuvia oppaita on julkaistu jo useita (15 tähän mennessä). Kesäläinen on myös kierrättänyt kirjoissaan aiempien opusten aineistoa, minkä hän myös reilusti myöntää (käsillä olevan opuksen tekemisessä on hyödynnetty seitsemää Kesäläisen varhaisempaa kirjaa, joka selittää sen, että jotkut kirjan kuvista tuntuivat kovinkin tutuilta). Kierrätys ei ole sinänsä mikään ongelma, koska moni lukija tarttuu lopulta vain yhteen Kesäläisen kirjasarjan osista. Ei silti voi olla pohtimatta, voiko tällä mallilla tuottaa enää mielekkäitä kokonaisuuksia. Geologia sinänsä tarjoaa tietysti loputtomasti kiinnostavia kohteita, mutta pystyykö aiheita paketoimaan suurta yleisöä kiinnostavia retkeilyoppaita, on eri asia.

Henkilökohtaisesti en ole tällaisten Top 100 -tyyppisten monesta kohteesta vähän kertovien luontokirjojen ystävä. Esimerkiksi hiidenkirnuista, noista jääkausien meille tarjoamista tavattoman monenlaisista geologisista erikoisuuksista, ei ole koskaan kirjoitettu ja julkaistu Suomen kielellä laadukasta monografiaa. Hiidenkirnuja kyllä esitellään kymmenissä julkaisuissa, mutta aina vain yhtenä kummajaisena muiden joukossa. Olisin valmis ja innokas ostamaan vaikka 500-sivuisen ja B5-kokoisen kirjan, joka keskittyy hiidenkirnuihin, niiden erilaisiin syntytapoihin ja kiehtovan rajattomaan visuaalisen muuntelun maailmaan (poikkileikkauksia, kiitos!). Suomessa hiidenkirnuja riittää, kaiken kokoisia ja muotoisia, eikä kaikkia ole vielä edes löydetty. En tiedä, tutkiiko niitä aktiivisesti kukaan. Toivottavasti tutkii ja joskus julkaisee.

PS. Kuriositeettina kerrottakoon, että Suomessa julkaistiin vuonna 1929 Hiidenkirnu-nimistä "Kansanomaista pila- ja ajanvietelehteä". Ilmeisesti sisältö ei helkytellyt kieltolain raskauttamia ihmisiä, sillä lehden tarina päättyi kahden numeron jälkeen. Lehden tunnuksena oli piirros hiidestä, joka hoitaa kirnuuhommiaan tutunnäköisen kuopan äärellä. Haluan jakaa sen lukijoideni kanssa Kesäläisen kirjan oheisaineistona. Kuvan tarjoaa Kansalliskirjaston digitoitujen lehtien arkisto osoitteessa https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/titles/fk00500?display=THUMB&year=1929.