Häikäilemätöntä

Kun potentiaalisella lukijalla on valmiiksi erittäin kriittinen näkemys ilmiöstä, jota tuore kirja voimakkaasti kritisoi, tarvitaanko enää myötäkarvaista nyökyttelyä? Tällaisia ajattelin, kun ryhdyin lukemaan ruotsalaisen Mariette Lindsteinin kirjaa Pako kultista : 25 vuotta skientologialiikkeen ytimessä (Atena 2024, sujuva suomennos Christine Thorel). Skientologia ei ole aidosti kiinnostava ideologiana, kirkkona tai edes järjestäytyneen huijauksen esimerkkinä. Lindsteinin kirjaan tartuin alaotsikon sanan "ytimessä" takia, koska arvelin kirjan ehkä tarjoavan lisävalaistusta siihen kummalliseen psykopatologiseen ilmiöön, jollaisena skientologiaa pidän. Jossain määrin kirja vastaakin tähän odotukseen, vaikka kyseessä on pääasiassa Lindsteinin henkilökohtainen selviytymistarina. Kirjan ruotsinkielinen nimi painottuukin toisin kuin suomennos: Lång väg hem - Mina 25 år i sekten. Ei mainintaa skientologiasta, pääotsikko on vähemmän dramaattinen.

Skientologia on yhden ihmisen, seikkailija ja viihdekirjailija L. Ron. Hubbardin keksimä ja rakentama moderni uskonnollinen yritys. Kuinka tosissaan Hubbard oli, sitä on vaikea jälkikäteen varmistaa. Ainakaan mitään kiistatonta "testamenttia" tai vastaavaa ei ole ilmaantunut, jossa Hubbard nauraisi koko jutulle ja käskisi seuraajiaan rentoutumaan. Sitäkään emme tiedä, missä määrin Hubbard itse ajatteli keksintönsä ensi sijassa liikeyrityksenä eli keinona huijata rahaa pyramidin huipulla olevien ihmisten käyttöön. Sellaiseksi skientologiakirkko kuitenkin muodostui taisteltuaan vuosikymmeniä sen tärkeimmän eli verovapauden takaavan uskonnollisen liikkeen aseman saavuttamiseksi. Yhdysvalloissa tämä onnistui, Euroopassa huonommin. Hubbard vetäytyi liikkeen näkyvästä johdosta jo 1970-luvulla, jolloin skientologian kultakausi oli vasta alkamassa.

Tarkoitukseni ei ole tässä tekstissä pohtia skientologiaa uskontona tai liiketoimintana sinänsä, vaan yksilön oman tahdon nujertavana kulttina. Se on myös Mariette Lindsteinin näkökulma. Häntä ei näytä kiinnostaneen tai myöhemminkään kiinnostavan ruotia Hubbardin kehittelemän dianetiikan uskottavuutta. Kirjassa toistuu monta kertaa ajattelu, ettei dianetiikassa tai siihen liitetyissä tekniikoissa ole mitään vikaa, vaan ongelmat liittyvät yhteisölliseen vallankäyttöön ja mukaan lähteneiden ihmisten kohtelemiseen. Taustalla voi olla se, että Lindsteinin tutuista monet ovat kultista paenneita, mutta kaikki eivät ole välttämättä hylänneet dianetiikan ideoita, vaan pelkästään painostavan ja uhkaavan organisaation. Näinhän ihmisen mieli usein tuntuu toimivan; ideat ovat hyviä, toteutus on huono. Ehkä se tieteiskirjailija oli oikeasti löytänyt jotain, mitä kukaan muu ei ollut?

* * *

Mariette Lindsteinin tarina on skientologiasta riisuttuna suorastaan tavanomainen. Siinä etsitään, rakastutaan, petetään, hylätään lapsia ja puolisoita, eletään kurjuudessa, koetaan onnen hetkiä, rakastetut vanhemmat kuolevat ja asuinpaikka on milloin missäkin. Ruotsissa Lindstein on noussut menestyneeksi kirjailijaksi, joka ennen tätä omaelämäkerrallista teosta on kirjoittanut peräti yhdeksän romaanimuotoista kirjaa kokemuksistaan fiktiiviseen ympäristöön sijoitettuna. Jos tämän muistelmateoksen perusteella voi arvailla, romaanit kuuluvat viihteellisen rikoskirjallisuuden genreen. Lindstein kirjoittaa sujuvasti, mutta myös aika tavanomaisesti asioista, jotka itsessään ovat kyllä varsin dramaattisia, välillä suorastaan vaikeita uskoa. Toisaalta elämäntarina on kokonaisuudessaan uskottavan tuntuinen, joten olen arvioinut Lindsteinin kuvaukset skientologialiikkeen "ytimestä" rehellisiksi.

Se, miten Lindstein päätyi skientologien vaikutuspiiriin, on jälkikäteen katsottuna monen sattuman summa. Mistään väistämättömästä ei ollut kyse, vaan uteliaisuuden ja ehkä lievän hyväuskoisuuden tuottama satunnaisesta kohtalosta. Lindstein kohosi skientologien organisaatiossa kuitenkin niin nopeasti ja niin ylös, että hänellä on epäilemättä ollut tuon organisaation ja sen huipulla olleiden kannalta hyödyllisiä ominaisuuksia. Kirkkohan antaa ulospäin mielellään vaikutelman tilanteiden täydellisestä hallinnasta, mutta Lindsteinin kertoman perusteella käynnissä on koko ajan uusien kannattajien ja tehokkaiden toimihenkilöiden rekrytointi, koska muuten pyramidia uhkasi luhistuminen.

Lindsteinin kuvaama skientologien hallintojärjestelmä on jyrkän, sanoisin armeijatyylisen hierarkian oloinen. Aina on jokin ylempi taho, jolla on absoluuttinen määräysvalta alempien suuntaan. Jokainen organisaation jäsen on alituisen psyykkisen ja psykologisen manipulaation ja painostuksen kohteena, vaikka sitten ystävällisen hymyn kera tarjoiltuna. Mielenkiintoista on, että vaikka Lindstein yleni oman käsityksensä mukaan liikkeen ytimeen, hän ei missään vaiheessa päässyt elämään mukavasti. Kirjan tarinasta päätellen Lindstein pääsi ehkä ytimen lähelle, mutta jäi todellisuudessa sitä palvelevien tasojen piiriin. Kirjan suomennoksen otsikko on näin ajatellen valheellinen klikkienkerääjä. Kirjan pääpahis on Hubbardin kuoleman 1986 jälkeen yksinvallan itselleen kaapannut David Miscavige, joka nosti ja laski henkilökohtaisesti Lindsteinia siellä ytimen lähellä mielensä ja oikkujensa mukaan. Ei ole kaukana ajatus, että juuri Miscavige muutti liikkeen niin mielivaltaiseksi, että aivan huipulta lähtien alkoi merkittävä pako ei skientologiasta, vaan Miscavigen valtapiiristä. Lindsteinin kuvailun perusteella on ilmeistä, että David Miscavige on ihmisenä ikävä sosiopaatti, psykologisen sadismin soveltaja ja arjen oikukas diktaattori.

* * *

Wikipedian tietojen perusteella liikkeen omat puheet miljoonista kannattajista ovat valhetta, aktiivisia kannattajia olisi enää ehkä joitakin kymmeniä tuhansia koko maailmassa. Liikkeellä on kuitenkin merkittäviä kiinteistöomaisuuksia, joten kaikkien pyramidihuijausten tavoin siellä aidossa ytimessä on kaikki hyvin, kunhan vain kulissit pysyvät pystyssä. Lindsteinin kirjan lukenut ei vastustele, jos ja kun skientologiaa kuvataan häikäilemättömänä rikollisjärjestönä, joka henkisen välivallan avulla saattaa kannattajansa valtaviin velkoihin pakollisilla kurssimaksuilla. Tätä puolta ei Lindstein juurikaan kuvaa, koska hän nousi suhteellisen nopeasti sinne ydintä palvelevaan pikkujohtajien ryhmään, jossa ihanteena pidettiin yksinkertaista ja kurinalaista elämää.

Rikollisjärjestön piirteitä skientologiassa on ollut ilmeisesti aina ennen muuta siksi, että kirkko vainoaa aktiivisesti sen piiristä paenneita ja jokaista sen julkista kriitikkoa, mutta myös hoipertelevia tai työssään epäonnistuneita kannattajia. Lindsteinin pakokuvaus on kuin suoraan jostain rikoselokuvasta. Turvallisessa kotimaa Ruotsissakin kirkon vainoajat piinasivat seuraamalla, valo- ja elokuvaamalla, uhkailemalla kello 3 aamuyöstä soitetuilla puheluilla ja hakkeroimalla tietokoneen. Lindstein ei päässyt missään vaiheessa niin luotetuksi, että hän olisi nähnyt vilaustakaan rahoista, joita pyramidin huipulle koko ajan imettiin. Kirkon piiriin houkuteltujen ihmisten henkinen profiili mietityttää ulkopuolista lukijaa, joka ei voi kuvitella itseään lankeamassa dianetiikan kaltaisen hölynpölyn uskovaksi. Ehkä skientologikirkko on aina etsinyt ihmisiä, joilla on vahva etsintä päällä itselläänkin. Sellaisia, joiden on vaikea erottaa toisistaan tieteiskirjallisuutta, orientaalista mystiikkaa ja itse keksittyä "tiedettä".

Lindsteinin kirja on itse asiassa aika masentavaa luettavaa, vaikka kertojan omakohtainen pako saa onnellisen lopun. Skientologiakirkko on voinut pienentyä, mutta se on edelleen olemassa ja sliipatulta yritysjohtajalta näyttävä David Miscavige johtaa sitä, oletettavasti samoilla keinoilla kuin Lindsteinin pakenemisen aikaankin. Suomeen skientologia ei ole koskaan pureutunut laajempana ilmiönä ja jäsenmäärä lienee vain sadan ja kahden välillä eli on tuollaisen keskimääräisen sukuseuran kokoinen. Hubbardin ideoille ja väitteille on helppo hymähdellä, mutta ainakin Yhdysvalloissa skientologian aggressiivinen taistelu kriitikoitaan vastaan muistuttaa siitä, ettei kyseessä ole mikään harmiton uskonlahko, vaan vaarallinen järjestö, jolla ei ole aikomustakaan antaa periksi ja kadota. Huolestuttavinta lienee se, että maailmalla on suuri joukko ihmisiä, jotka uskovat Hubbardin dianetiikan toimivuuteen, vaikka olisivat paenneet rikollisjärjestön tavalla toimivasta kirkosta. Pako näyttää jääneen henkisesti kesken.