Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 29. marraskuuta 2024

Marginaalissa, mutta silti olemassa

Esittelen ja arvioin tässä kerralla kaksi tietokirjaa, joista kumpikin kulkee omalla tavallaan niin marginaalissa, että tuskin nousevat itsestään edes uteliaan ihmisen havaintojen piiriin. Suomessakin julkaistaan koko ajan ei-fiktiivisiä kirjoja, joita ei mainosteta ja joiden näkyvyys on sen takia suppea ja pahimmillaan niin vähäinen, että kirjaa uhkaa unohdus ilman hetkeäkään parrasvaloissa, 15 minuutin julkisuudesta puhumattamaan. Molemmat tässä esittelemäni kirjat kuuluvat uskoakseni tähän joukkoon, halusivat tai eivät. Kirjan kaltaisen kulttuurituotteen arvo ei kuitenkaan koskaan riipu sen saamasta julkisesta huomiosta, joka on oikukasta ja epätasa-arvoista. Siksi tämä pieni huomion lisä.

* * *

Harri Ahosen kirja Muinaislinnat ja linnavuoret : Historiallisia retkikohteita (SKS Kirjat 2024) herättää ehkä suurempia odotuksia, kuin mihin se kykenee vastaamaan tai mihin se edes pyrkii vastaamaan. Kyseessä ei ole ns. muinaislinnoja ja linnavuoria käsittelevä tietoteos, vaan alanimekkeensä mukaisesti retkeilyopas. Sen pääantina ovat tunnettujen kohteiden tarkka listaus, kohteiden äärelle ja luo opastava teksti  sekä kohteiden tunnelmaan virittävä kuvitus. Kirjassa on lyhyt johdatus siihen, mitä arkeologian piiriin kuuluvat peruskäsitteet tarkoittavat, mutta laajempaa paneutumista muinaislinnojen ja linnavuorten usein varsin spekulatiiviseen ja olettamusten varaan jäävään aiheeseen kirjassa ei ole. Joidenkin kohteiden kulkuopastuksen lisäksi on jonkin verran arkeologisia ja historiallisia taustatietoja, mutta kirjan nimeä voi pitää jossain määrin harhaanjohtavana. Itsekin odotin nimen perusteella enemmän kuin sain. Tästä huolimatta kirja on varsin hyödyllinen jokaiselle, joka haluaa henkilökohtaisesti vierailla näillä joskus hyvin vaikuttavilla, joskus melko huomaamattomasti maastoon uppoavilla kohteilla.

Kirjan kuvitus on Harri Ahosen omaa käsialaa. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä olisi kai ollut mahdotonta löytää kymmeniin eri kohteisiin liittyvää kuva-aineistoa millään muulla tavalla. Ahonen osaa ottaa hyviä maisemakuvia, jotka ovat todellisuudessa erittäin haastavia kolmiulotteisiin näkymiin tottuneille ihmisaivoille. Parhaimmillaan Ahosen luontokuvat ovat hyvää ammattilaistasoa ja tavanomaisemmatkin kuvat ovat teknisesti laadukkaita. Valitettavasti on silti niin, että lukijalle kuvien anti on kirjassa paljon vähäisempi kuin voisi olla. Tähän on kaksi syytä, kuvien valinta ja kuvatekstit. Kovin monissa tapauksissa kuvassa ei ole itse kohde, vaan sen päältä avautuva näkymä. Ratkaisussa ei ole mitään vikaa sinänsä, mutta kun kuvatekstinä on kuitenkin vain kohteen nimi, lukija joutuu usein pohtimaan, mikä kuvassa on sitä linnavuorta tai muinaislinnaa. Liian monessa kuvassa on vain epämääräinen näkymä sammaloituneeseen kivikasaan, jollaisia Suomen metsäluonto on täynnä ilman viitettäkään arkeologiseen lisäarvoon.

Pahimmillaan kuvalla ei ole mitään yhteyttä kuvatekstiin. Eräällä sivulla on upea kuva kelottuneen hongan oksista sinistä taivasta vasten. Kuvatekstissä kuitenkin väitetään, että siinä näkyy Hankaan linnavuori Hollolassa. Vaan kun ei näy, vaan oletettavasti tuolla vuorella sijaitseva kuvauksellinen kelohonka. Sivuilla 100-101 näkyy metsäpolku kuusimetsässä. Kuvatekstin mukaan siinä on kuitenkiun Sairilan linnavuori Mikkelissä. Minusta siinä on täysin tavanomaisen kuusikon kuva ilman vähäisintäkään viitettä mihinkään linnavuorten ominaisuuteen. Samanlaisia mitään kohteisiin liittyvää informaatiota sisältäviä kuvia on paljon. Itse asiassa vain vähemmistö kuvista täyttää tehtävänsä itse kohteen hahmottajana. En vähättele tehtävän haastavuutta, monista muinaislinnoista on jäljellä niin vähän, ettei havainnollista kuvaa oikein millään saa otettua. Olisin kuitenkin toivonut tältä osin kunnianhimoisempaa otetta tai sitten selkeää toteamusta, että kuvitus koostuu kohteissa otetuista luontokuvista ilman kuvatekstien lupausta, että tässä on kuva kohteesta, jonne ehkä olet menossa. Kuvien ja kuvatekstien ongelmallisuus ei estä kirjan käyttöä retkiopppaana. Kokonaisuus jää kuitenkin jotenkin vajaaksi, valitettavasti.

* * *

Raimo Jussila kertoo esipuheessaan tarjonneensa kirja-alan sanakirjaansa turhaan vakiintuneille kustantajille. Useimmat eivät vaivautuneet edes vastaamaan ja se ainoa vastannut sanoi "ei kiitos". En ole lainkaan yllättynyt. Erikoissanakirjat eivät kerta kaikkiaan kuulu ainakaan enää kustannuskulttuurimme piiriin, koska ne eivät tavoittele eivätkä tavoita riittävän isoa ostajakuntaa. Useimmissa tapauksissa ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin omakustanne kaikkine hyvine ja vähemmän hyvine puolineen. Jussilan tapauksessa löytyi lopulta yksi pienkustantaja, joka katsoi kirja-alan sanakirjan kaltaisen marginaalisen, mutta kulttuurista rikkautta ilmentävän kirjan julkaisemisen mahdolliseksi. Kirjasanat - Kirja-alan sanakirja (Vastapaino 2024) on sanan kaikissa merkityksissä kulttuuriteko niin kirjoittaja-toimittajan kuin kustantamon puolelta. Maailma olisi pysynyt pystyssä ilman tämän kirjan julkaisemista, mutta toisaalta se sama maailma olisi hiukan tyhjempi ja ehkä myös tyhmempi.

Olen tavallaan jäävi kehumaan Jussilan urakkaa, koska olen koko tietokirjoittajan urani harrastanut lähes pelkästään samanlaisia marginaaliin sijoittuvia hakuteoksia. Mutta en nyt piittaa moisesta, meidän marginaalin pienten täytyy aina pitää yhtä. Vain me ymmärrämme syvällisesti, mistä kumpuaa se energia ja hulluus, joita tarvitaan tällaisten hankkeiden viemiseksi maaliin tai satamaan. Jussila kertoo esipuheeseen oman motivaationsa taustoista ja se teksti kannattaa lukea, jos pyörittelee päätään selaillessaan sanakirjan sivuja. Tavallisin ihmettely kiteytyy sanaan MIKSI? Vastaus on sekin lyhyt. Koska sellaista ei ole aikaisemmin ollut. Tällaisten hakuteosten tarpeellisuudesta on hyödytöntä kiistellä, koska se ei ole mielipiteen, vaan arjen kokemusten kysymys. Jos teosta ei kukaan koskaan käytä tai tarvitse, sen tekeminen ja kustantaminen olivat tavallaan turhia, hukkaan menneitä hyviä aikeita. Mutta ei sitä voi tietää, ellei kokeilla. Hyvä siis, että Jussila ja Vastapaino ovat halunneet kokeilla.

Kirjasanat on kaltaiselleni kirjoja rakastavalle ja niitä itsekin rustaavalle lumoavaa lueskeltavaa. Jos joudun jossain tietovisassa vastaamaan kysymykseen "Mikä on poisi?", osaan Jussilan ansiosta voittaa sen kymppitonnin selkeällä vastauksella "No sehän on painovärin dynaamiselle viskositeetille eli valuvuudelle annettu mittayksikkö, jonka lyhenne on P ja mitä pienempi pee, sitä ohuempaa eli valuvampaa painoväri on." En usko joutuvani näin onnekkaan kysymyksen eteen, mutta nyt voin rauhassa joutua. Vastaavia valaistumisen hetkiä on Kirjasanat täynnänsä, sekä aivan uusia että tuttuja kiintoisasti avaavia. En tohdi väittää, että Kirjasanat olisi helppokäyttöinen, sillä fontti on pikkuruinen ja teksti on ladottu kahdelle kapealle palstalle, näinhän sanakirjat on ollut tapana latoa. Tiiviin ilmaisun ja lyhenteiden oppimien vie aikansa, mutta kyllä Jussilan ratkaisut ovat mielekkäitä ja perusteltuja (mustan neliön olisin tosin itse laittanut hiukan pienemmässä koossa, nyt se riistää liikaakin huomiota itseensä).

Erityiskiitoksen Jussilan urakka ansaitsee hyvistä yksityiskohdista sen lisäksi, mitä tällaisen monumentaalisen sanaston kokoaminen sinänsä tarkoittaa. Erinomainen keksintö on ollut lisätä termin selitysten loppuun tiivis ja ytimekäs monikielinen opas, joka saman tien kertoo, miten termi ilmaistaan englanniksi, espanjaksi, italiaksi, latinaksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi tai viroksi. Jo tämän tiedon kokoaminen valmiiksi olisi ollut tavalliselle tallaajalle mahtava saavutus. Kirjasanoissa saamme sen ikään kuin kaupan päälle. Sanakirjaan valituista termeistä ja niiden selityksistä on aina mahdollista kiistellä. Itselleni ei pikaisella selaamisella (koko sanaston lukemiseen pitäisi varata ainakin viikko) osunut silmiin mitään, mistä olisin ollut kiivaasti eri mieltä. Jussila näyttäisi tehneet varsin tasapuolista ja maltillista keräys- ja selitystyötä. Joku voi olla toistakin mieltä, mutta olkoon. Tämä upea hakuteos tulee jäämään marginaaliin, mutta sieltäkin käsin se tule rikastuttamaan kulttuuriamme, siitä olen aivan varma. Ainakin oma sivistystasoni ja tietouteni nousi jo selailun aikana monin pienin askelin.



1 kommentti:

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.