Olen katsellut lumileopardien, susien ja tiikereiden kaltaisia eläimiä kaihoisalla ihailulla "aina" eli niin kauan kuin pystyn muistamaan. Tietokoneeni näyttökuvana on ollut koko tämän vuosituhannen ajan kuva leppoisasti kalliolla lepäävästä nuoresta lumileopardista. Voi sanoa, että suhtaudun kissaeläinten epäinhimilliseen viehättävyyteen liki pakkomielteisesti, asenteestani tinkimättä, vaikka monet muutkin eläimet synnyttävät minussa tuntemuksia, jotka menevät pelkkää esteettistä ihailua pidemmälle. Minulla on esimerkiksi unelma saada käpertyä Siperian tiikerin vatsapuolelle, mahtuisin siihen hyvin, ylipainoinen ukko, niin paljon isommasta eläimestä on kyse. Tiedän, etten tule halua koskaan toteuttamaan, mutta se on silti olemassa.
Keittiöpsykologian mukaan ihmiset jakautuvat koira- ja kissaihmisiin. Höpsistä, sanoisin. Meitä, jotka olemme molempia, on vaikka kuinka paljon. En pysty sijoittamaan "paremmuusjärjestykseen" tiikerin ja lumileopardin tai susien ja ilvesten kauneusarvoja, kun ne kaikki ovat yhtä käsittämättömiä. Myönnän, että minullakin nisäkäslajin edustajana on vaikeuksia nähdä ei-nisäkkäissä aivan samoja ihailtavia piirteitä. Toisaalta jokaisessa eliölajissa on jotain ihailtavaa, kun niitä ryhtyy tarkemmin tutkimaan. Perhosen tai hämähäkin silmät tuntuvat ihmisestä liian oudoilta, mutta mikä lumoava värien ja kuvioiden rikkaus löytyykään hyönteisten siivistä tai hämähäkkien selkäkuvioista!
Puhumalla aiheesta kissapetojen kautta en asetu petojen puolelle tai niiden saaliseläimiä vastaan. En puhu biologiasta, vaan ihmisen psykologisista haluista ja peloista. Uskon ymmärtäväni, että kun katson ihaillen ja kaiholla kissaeläimen liikkeen tai sen karvapeitteen täydellistä tarkoituksenmukaisuutta – joka näyttäytyy aivoilleni myös esteettisenä täydellisyytenä –, projisoin omia riittämättömyyksiäni, fyysistä kömpelyyttäni ja kaikkea muuta, missä en pärjää kissaeläimille. En kuitenkaan oikeasti ymmärrä, mistä kaikesta voi olla kysymys. Tunnen vahvasti myös kukkia, sieniä tai käpyjä katsellessani. Ehkä kaipaankin eliöiden tiedostamatonta täydellisyyttä, evoluution hetkellisesti parhaaksi mahdolliseksi hiomaa rakennetta ja ulkomuotoa. Ehkä en haluaisi olla tietoinen ihminen vaan jokin ihailemani eläin. Jos olisin, en ainakaan murehtisi ja kirjoittaisi tällaisia tekstejä.
