Mainettaan parempi Polva

Liki maanisen kirjoitus- ja julkaisutahdin omaksunut Juha Hurme yllättää lukijansa kirjallaan Suomen nuijituin nainen : Anni Polvan elämä ja teokset (Teos 2025). Laittaisin alaotsikon määreet kyllä toiseen järjestykseen, sillä vaikka Anni Polvianderin elämän keskeiset tapahtumat tulevat kerrotuiksi, pääpaino on ehdottomasti niissä kirjoista, joiden takia kirjailija kuvasi itseään Suomen nuijituimmaksi. Hurmeen kirja ei ole perinteinen taiteilijaelämäkerta, eikä kohdehenkilökään ole ollenkaan ennakkoluulojen kaltainen, joutuu lukija nopeasti myöntämään. Kirjaa on helppo lukea, vaikka jonkinlaista putkessa juoksemisen tuntua ei täysin voi välttää. Syy on ehkä enemmän kohteena olevassa kirjailijassa kuin kirjurissa, joka on halunnut ottaa Anni Polvan sellaisena kuin tämä oli. Kyllä sitä kiinnostavuuttakin riittää, vaikkei Hurme sentään jokaista Polvan julkaisemaa kirjaa erittele, monia kuitenkin.

Jouduin jo ennen kirjan kansien avaamista toteamaan, että vaikka tunnen kirjastonhoitajana kohtalaisen hyvin Anni Polvaan ja kohtalontovereihinsa kohdistetun ns. "sivistyneistön" paniikinomaisen kieltämisen ja torjumisen historian, tajusin langenneeni nuijaa heilutelleiden propagandan aivopesemäksi. En usko lukeneeni eläessäni ainuttakaan Anni Polvan kirjaa, vaikka lukuisia muita naispuolisille lukijoille suunnattuja lastenkirjoja luinkin 1950-luvulla ja 1960-luvun alussa runsaasti. Polvan Tiina-sarjan kirjat aloittivat vuonna 1956, joten en keksi mitään luontevaa selitystä sille, etten muista niitä lukeneeni, eikä itse asiassa vanhempi siskonikaan muista Polvaa lukeneensa. En toisaalta muista, että äitimme olisi ottanut asiaan mitään kantaa. Ei hän muutenkaan vahtinut lukemisiamme, vaikkei opettanut kirjaston käyttöä, vaan kävimme ostamassa alakerran Vainion kirjakaupasta halpoja lasten ja nuorten kirjoja.

Sen ymmärrän, etten ole koskaan ryhtynyt Anni Polvan aikuisille suunnattuja viihdekirjoja lukemaan. Pääkiinnostukseni kohdistui vahvemmin seikkailuhenkiseen fiktioon. Luulen myös Polvan kirjojen leimautuneen "naisten" kirjallisuudeksi. En sitä muista, mutta oletan. Joka tapauksessa luin Hurmeen kirjan täydellisen viattomana, ilman omakohtaista näkemystä Polvasta kirjailijana. Kävikin niin, että Hurme pääsi yllättämään melkoisesti, sillä näköjään minulla oli kuin olikin jokin piilotajuinen ennakkokäsitys "Anni Polvasta". Hän ei ollutkaan uskonnollisesti virittynyt, vanhoillinen ja elämänsä tylsyyttä kirjoittamalla paennut porvarisrouva, kuten ennakkokäsitykseni oletti. Pikemminkin jotain aivan muuta; huumorintajuinen, taitava kirjoittaja, joka oli kaiken lisäksi monitaitoinen perheenemäntä ja suorastaan pelottavan energinen itsensä kurssittaja, retkeilijä ja ties mitä muuta. Ennen muuta hän kirjoitti ja julkaisi paljon.

* * *

Kun en ole itse lukenut Polvaa, jätän hänen kirjojensa kommentoinnin Hurmeelle, joka on ainakin puoliksi pihkassa Anniinsa. Eikä mikään ihme, sillä Anni Polviander tuntuu olleen mitä kiinnostavin selviytyjä ja varteenotettava esimerkki jokaiselle kirjoittajalle, joka kirjansa kritiikkiä odottaessaan kokee helvetin tuskat ja kritiikin sitten kirpaistessa on vähällä syöstä itsensä kuolon omaksi. Anni P. näyttää suhtautuneen kritiikin julmaan ymmärtämättömyyteen tavattoman lunkisti. Ei masokistisesti nauttien, mutta viime kädessä huitaisemalla akateemisen nurinan omaan häpeän nurkkaansa. Anni Polvalla oli tähän myös varaa, sillä hänestä tuli valtavan suuren lukevan yleisön suosikki ja sen myötä ns. painosten kuningatar. Kun kirjat myyvät kolmesta neljään painosta (lukija tosin ihmettelee, eikö kustantaja koskaan oppinut ottamaan saman tien riittävän isoja painoksia, vai olivatko uudet painokset vain kustantajan ovela keino kiihottaa ihmisten mielikuvitusta; jo neljäs painos, eikä ihmisille mikään riitä!), kustantaja ei pelkästään hymyile tavatessa, vaan alkaa kohdella korvaamattomana.

Polva oli uskollinen Arvi A. Karistolle, joka suvaitsi aloittelevan kirjailijan teoksia kustantaa, ja suhde säilyi koko uran. Jos Karistoa vaivasi Polvan kirjojen jatkuva haukkuminen sosieteetin taholta. ei siitä ainakaan mitään tiedettyjä merkkejä ollut. Polvan kaltainen suosikki oli konkreettinen kultakimpale, sanoivat kriitikot miten rumasti tahansa. Ja kyllä nämä sanoivatkin. Hurme ei uhraa asialle kovin paljon palstatilaa, mutta sitaatit kertovat suuresta epäammattimaisuudesta, ennakkoluuloisuudesta ja vääristyneen ylimielisyyden tuottamasta sokeudesta, joka ei Polvan kohdalla onneksi johtanut mihinkään tragediaan. Tulin itse ajatelleeksi, että kun kriitikot haukkuivat ja kirjastotkin boikotoivat varsinkin aikuisille tarkoitettuja kirjoja pitkälle 1970-luvulle asti, kirjojen myynnille se teki vain hyvää. Katajainen kansa on aina innolla ostanut kirjoja, joita eliitti haukkuu ja pitää sopimattomina typeryyksiin taipuvaiselle kansalle. Ostointoa vain lisäsi se, ettei näitä kiellettyjä kirjoja voinut saada kirjastosta!

Tulin ajatelleeksi Kalle Päätaloa, joka Polvan tavoin kirjoitti käytännössä autofiktiota (Hurmeen todistuksen mukaan Polvan kirjojen "elämänmakuisuus" ja "uskottavat tilanteet" johtuivat siitä, että jokseenkin kaikki perustui omiin kokemuksiin) ja joka onnistui myymään paksumpia opuksiaan jopa hiukan enemmän kuin Polva (Päätalo noin 3,6 miljoonaa, Polva vähän alle 3), joutui myös kokemaan samantyyppistä "eliitti nyrpistelee, kansa rakastaa" -kohtelua. Kirjan edetessä käy ilmi, että kirjailijat tutustuivat myöhemmin toisiinsa ja kesämökitkään eivät kaukana toisistaan olleet. On siinä mahtanut hauskaa seurustella sen ainoan toisen vertaisen painosten kuninkaallisen kanssa. En tosin onnistunut löytämään tilastoa suomalaisista kirjailijoista, vain yksittäisistä kirjoista, mutta rohkenen arvioida, että Päätalo ja Polva ovat huipulla. Tosin lapsille suunnatun kirjallisuuden puolella puhutaan vielä paljon suuremmista luvuista. Mauri Kunnaksen kirjoja on myyty yli 10 miljoonaa.

* * *

Hurme toteaa, ettei edes Anni Polva onnistuut aina. Joskus kansa rankaisi, jos kirjailija yritti "uudistua" väärällä tavalla (huvittava on tarina vihaisesta lukijasta, joka ilmoitti, ettei osta seuraavaa kirjaa, jos ei siinä nainen pysty lopulta päättämään, kumman sulhasehdokkaista hän kelpuuttaa) ja Hurmeen mielestä jotkut opukset ovat yksinkertaisesti väsyneitä ja vailla uusia kuvioita (kyllä, Hurme on mitä ilmeisimmin lukenut Polvan koko tuotannon ja se on myös kiltisti listattu kirjan loppuun, vaikka sitä henkilöhakemistoa ei taaskaan ole). Epäonnistumisten vastapainona Hurme mainitsee useita teoksia, jotka hän nostaisi myös "vakavien" romaanien ryhmään hienoina onnistumisina. Nykypäivän arvioijalla lieneekin helpompi tehtävä suhtautua Anni Polvaan reilusti, koska kukaan ei enää kiiluvin silmin vahdi eliitin yhden ja ainoan sallitun hyvän maun mittaria (joka tietysti ennekin oli virtuaalinen ja epätosi). En itse tunne edelleenkään vakavaa pakkoa lukea Anni Polvaa, mutta silkasta uteliaisuudesta täytyy yrittää työntää johonkin väliin muutama esimerkki.

Huomasin miettiväni, miksi juuri Anni Polvianderista tuli niin suosittu. Hurme kertoo, että kirjailijanimeksi piti tulla "Polvia", mutta kirjapainon latoja luki sen "Polva". Tuo yksi kirjain tuskin ratkaisi asiaa, vaikka Polvaan tottuneesta "Polvia" tuntuu tietenkin huvittavalta ja sen taivuttaminen olisi ollut lisännyt huvittavuutta. Anni Polviander ei saanut muodollista koulutusta (vaikka on kaiken muun ohessa saattanut kirjailijan kirjekurssinkin suorittaa), mutta hänellä oli mitä ilmeisimmin yksi mahtava apuväline eli loistavasti sekä yksityiskohtia että prosesseja hallinnut muisti. Koko elämänsä Polva ammensi lapsuutensa ja nuoruutensa muistoista, ja mitä ilmeisimmin muistinvaraisesti (vaikka saattoi hän olla myös vimmainen päiväkirjan pitäjä). Pelkkä hyvä muisti ei takaa hyvää kirjailijaa, mutta ilman hyvää muistia voi kirjoittaa korkeintaan tieteiskirjallisuutta. 

Sitäkin huomasin miettiväni, elääkö Polvaa halveksinut ja julkisesti nöyryyttänyt perinne edelleen muuallakin kuin anonyymissä someviestinnässä? Esiintyykö edelleen kaunaista ja perusteetonta julkista mollaamista? Ainakin muistan taannoisesta pojille suunnatusta seksivalistuskirjasta (https://heikinvaraventtiili.blogspot.com/2025/03/seksista-selkokielella.html), kuinka lapsiasiainvaltuutettu piti kirjaa lapsille "sopimattomana", vaikka ei ollut kirjaa lukenut eikä kukaan edes yrittänyt sitä lapsille tarjota, se oli suunnattu murrosikäisille. Pahoin pelkään, että "poliittisesti korrektin vittuilun takana on myös tänä päivänä samaa kaunaista, tylsämielistä elitismiä, jolla Anni Polva yritettiin laittaa ruotuun eli lopettamaan suosittujen kirjojensa kirjoittaminen. Siksi on hyvä, että Juha Hurme nostaa Anni Polvan unohduksesta ja antaa tälle arvostuksen, jonka kirjailija ehdottomasti ansaitsee. Sanon näin kirjastonhoitajana, vaikka en itse ole Polvaani vielä lukenut. Hurmeen todistuksen perusteella hän kuuluu muistettaviin ja arvostettaviin. Rakkaus ja rakkauden kaipuu ovat ihmisen perustuntemuksia. Eikä maailmassa ole koskaan liikaa rohkeita ja hiukan rasavillejä lapsia - tai naisia.

  

 

 

PS. Ennen yllä olevan tekstin julkaisemista päätin lukea ainakin yhden Tiina-kirjan ja yhden aikuisille tarkoitetun viihdekirjan. Tiina ja Vihaan hameväkeä vahvistivat Hurmeen tulkintaa, että Polva oli asiansa osaa kirjailija, jonka vahvuutena on miljöön ja ihmisyhteisön sisäisen dynamiikan taitava kuvailu. Juonet eivät ole perin omaperäisiä, mutta tuossa aikuiskirjassa yllätyin siitä, miten monimutkaisen ja osittain yllätyksellisen sattumusten ketjun tuloksena Polva saattaa yhteen sairaanhoitaja Railan ja yrmeän talollisen Laurin. En kykene vertailemaan Polvaa muihin alan yrittäjiin, mutta ymmärrän oikein hyvin, miksi lukijat suhtautuivat hänen kirjoihinsa täysin toisin kuin nyrpeät ja elämää pelkäävät kriitikot.