Kun oikeusvaltio ei olekaan yhteinen arvo

Jukka Kekkonen on sekä tutkijana että yhteiskunnallisen keskustelun aktivistina korostuneen huolestunut ns. oikeusvaltion säilymistä uhkaavista ilmiöistä. Hän on koonnut huolenaiheensa kirjaan Mureneeko oikeusvaltio? (Art House 2025), joka on kirjoittajansa mittarilla poikkeuksellisen vahvoja ilmauksia käyttävä oikeushistorian professori emerituksen hätähuuto. Kekkonen on itse ollut professorina osa sitä eliittiä, jonka myötä oikeusvaltio pysyy tai ei pysy pystyssä. Poliittiselle kartalle hän ei itseään halua, vaikka ei piilottele siteitään sosialidemokraattiseen liikkeeseen. Ennen muuta hän on kuitenkin konservatiivi, hyväksi ja kestäväksi demokratian perustaksi uskomansa järjestelmän vankkumaton puolustaja. Hänellä on arvoja, joiden puolustamisesta hän ei ole valmis joustamaan.

Kekkonen määrittelee itsensä "kriittiseksi realistiksi" ja samalla "arvopohjaiseksi realistiksi". Keskeisiä arvoja ovat hänelle oikeusvaltio, demokratia, markkinatalous ja yrittäjyys sekä rationaalisuus, kristinusko ja roomalainen oikeus. Näiden yhteisenä huipentumana on (pohjoismainen) hyvinvointivaltio. Fasismi kuuluu sanavalikoimaan vain termin historiallisessa 1900-luvun alkupuoliskon merkityksessä, eikä siten esiinny kirjan arvioissa. Kekkosen sanastoon eivät kuulu myöskään kapitalismi, kapitalisti eikä varsinkin luokkataistelu. Kekkonen ei "muista", minkä armeijan ansiosta vasemmisto sai Suomessa tasaveroiset kansalaisvapaudet 1945. Suomen marssissa kohti hyvinvointivaltiota ei ollut mitään osuutta sotakorvauksilla, idänkaupalla tai YYA-sopimuksen takaamalla vakaudella. Kekkonen myöntää, että sosiaaliturvaa rakennettiin, kun pelättiin Neuvostoliiton esimerkkiä. Kekkoselle se oli kuitenkin "huijaus", hän ei ajattele, että kotimainen suurpääoma olisi ihan varmuuden vuoksi parantanut työväestön oloja, etteivät nämä tykkää liikaa Neuvostoliitosta.

Jukka Kekkosen oikeusvaltion suurimmaksi uhaksi määrittyy "oikeistopopulismi", Trump Yhdysvalloissa, perussuomalaiset Suomessa. Kehityksen käänteen hän sijoittaa mielestäni aivan oikein Ronald Reaganin ja Margaret Thatcherin hallintovuosille 1970- ja 1980-lukujen vaihteeseen. Päähuomio on kuitenkin nykypäivässä, jonka ongelmat Kekkonen hahmottaa noin 15 viime vuoden jaksoon, jonka aikana hyvinvointi- ja oikeusvaltion rakenteita on ryhdytty aktiivisesti purkamaan hyvin laajalla yhteiskunnallisella rintamalla. Kirjoittaja korostaa, ettei kyse on jostain yksittäisestä takaiskusta, vaan systemaattisesta edistysaskelien perumisista ja erityisesti työväestön pysyviksi kuvittelemien saavutusten mitätöinnistä. 

* * *

Vaikka kirjan päähuomio on Suomessa, Jukka Kekkonen käsittelee perusteellisemmin myös kehitystä Yhdysvalloissa Donald Trumpin toisen presidenttikauden aikana, kuitenkin ennen vuoden 2026 dramaattisia tapahtumia USA:n lähdettyä avoimelle sotatielle vastoin vaalilupauksia. Tekstistä voi lukea jonkinlaista järkytystä siitä, miten nopeasti ja syvällisesti Yhdysvaltain liittovaltion demokraattisuus on korvattu itsevaltaisesti käyttäytyvän presidentin laeista ja hyvistä tavoista piittaamattomalla arjen väkivallalla, jonka julkilausuttu kohde ovat "laittomat siirtolaiset", mutta todellisuudessa kaikki, jotka eivät alistu ja nöyrry Trumpin takana olevien voimien vallankäytön edessä.

Kekkosen analyysi Yhdysvaltain perustuslaillisesta kriisistä ei vakuuta ainakaan minua. Hän kieltäytyy kutsumasta fasistisen vallankaappauksen valmisteluja oikealla nimellä (ehkä hän olisi 2026 jo hiukan valmiimpi siihen). Hän ei edes mainitse USA:n sionistisen oikeiston kuristusotetta liittovaltion päättävistä elimistä, vaikka se selittää pitkälle paitsi Trumpin sotapolitiikan, myös demokraattipuolueen haluttomuuden tehdä asioille mitään. Kekkonen ei selvästikään halua ainakaan ääneen myöntää, että hänen ihailemastaan liberaalisesta demokratiasta ei ole pystyssä enää muuta kuin kulissit. Median tärkeimmät osat ovat sionistien hallussa, senaatti ja edustajainhuone ovat lähes toimettomia, kaikki pyörii Trumpin ja hänen päivä päivältä sekavammiksi muuttuvien paasauksiensa ympärillä. Vaikka Trump katoaisi huomenna, jäisivät jäljelle epädemokraattiset vaalilait, presidentin nimittämä Korkein oikeus ja kahden valtapuolueen näennäinen kiistely, vaikka molemmat palvelevat Israelia, miljardöörejä ja äänestäjien vallan minimoimista, tässä tärkeysjärjestyksessä.

Ryhtyessään analysoimaan Suomen tilannetta, Kekkonen ei jostain syystä halua nähdä tai kykene huomaamaan suomalaisen oikeusvaltion kriisin vahvaa sidosta kehitykseen USA:ssa. Eiväthän Suomen oikeistopopulistit ole keksineet mitään itse, kaikki heidän temppunsa on matkittu Yhdysvalloista. Tämän yhteyden jättäminen noteeraamatta ei tee analyysistä väärää, mutta vaikeuttaa sen ymmärtämistä, miksi kehitys meillä on oudosti samanlaista kuin aivan toisenlaisessa yhteiskunnassa USA:ssa. Kekkonen tuntuu ajattelevan, että meillä nyt on kuitenkin ollut paras mahdollinen oikeusjärjestelmä, joten miksi ihmeessä oikeistopopulistit haluavat sen murentaa? Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että se kehitys, joka käynnistyi jo Juha Sipilän hallituksen aikana, on luonteeltaan syvästi ideologinen. Minusta kyseessä on ideologisen oikeiston revanssi, jolla kaikki toisen maailmansodan jälkeiset sosiaaliset ja oikeudelliset demokratisointitoimet, jotka vähänkin rajoittavat suurpääoman toimintavapautta, yksinkertaisesti lakkautetaan.

* * *

Koska Jukka Kekkonen on konservatiivi, hän ei voi eikä halua millään tavalla epäillä "liberaalisen demokratian" oikeutusta ja paremmuutta. Siksi hän ei voi tuomita Yhdysvaltoja fasismia kohti liukuvaksi imperialistiseksi terroristivaltioksi, vaikka maa täyttää helposti näinkin tylyn määritelmän ehdot. Venäjän Kekkonen määrittelee helposti imperialistista politiikkaa ajavaksi, samoin helppoja syyttävän sormen kohteita ovat Unkari ja Puola, mutta eivät missään tapauksessa rasistista siirtomaapolitiikkaa jatkavat Ranska ja Iso-Britannia tai Saksa, joka on jo ehtinyt ilmoittautua ydinaseen tavoittelijoiden joukkoon. Sen Kekkonen myöntää, ettei Yhdysvallat ole "enää" demokraattinen oikeusvaltio, tarkoittaen tällä tietenkin sitä, että se "ennen" sellainen oli huolimatta toistuvista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista ja ehdottomasta tuesta kansanmurhaa tukevalle Israelille. Jos Kekkonen ottaisi oikeusvaltiofundamentalisminsa prikulleen huomiota, hänen pitäisi kai jättää ainakin luokalle kaikki ne ns. länsivallat, jotka eivät ole pelkästään jättäneet tuomitsematta Gazan kansanmurhaa, vaan ovat aktiivisesti tukeneet sitä. Suomikin kuuluu tähän häpeälliseen joukkoon,

Edellä sanotusta riippumatta pidän varsin ansiokkaana sitä analyysiä, jonka Jukka Kekkonen tarjoaa lukijoilleen Suomen demokraattisuuden ja oikeusvaltion rapautumisprosessista. Lista on pitkä, eikä edes kattava: rajalaki, poliittiset virkanimitykset, huono lainvalmistelu, puolueiden muuttuminen vihreämpää ja rahaisampaa oksaa itselleen etsivien opportunistien ponnahduslaudaksi, yliopistojen autonomian tuhoaminen, hallitusohjelmien jähmettyminen yksien vaalien "mandaatin" toteuttamiseksi jne. Lukija lisää tähän mielellään työväestön ja ay-liikkeen perusoikeuksien poistaminen, opposition jättäminen lainvalmistelun ulkopuolelle, poliittisen vastuun törkeä pakoilu (erityisesti Petteri Orpo) ja avoimen valehtelemisen nostaminen päähallituspuolueiden normaaliksi tavaksi puhua julkisuudessa. Kekkonen ei halua käyttää termejä kuten "persupuhe", mutta itse asia tulee kyllä selväksi.

Jukka Kekkonen päätyy kirjassaan, joka lienee suljettu viimeistään loppukesästä 2025, sellaiseen näkemykseen, ettei mielekäs dialogi ole mahdollista "oikeistopopulistien" kanssa. Näkemykseen on helppo yhtyä, kun tietää, että koko persujen julkisuuspeli perustuu siihen, että dialogi korvataan aina inttämisellä, valheilla, vastuun pakoilulla ja siirtämällä mistä tahansa asiasta keskustelu väittelyksi maahanmuutosta. Jukka Kekkosella ei ole ymmärrettävästi viisastenkiveä, muuten hän olisi kai SDP:n puheenjohtaja, mutta hän ei halua myöskään heittäytyä toivottomuuteen, koska sitähän "oikeistopopulistit" eli Suomessa perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Kokoomuksen oikea reuna juuri haluavat. Kun on "demokraattisesti" tuhottu keskeisiä osia hyvinvointiyhteiskunnan rakenteista ja laeista, voidaan keskittyä taisteluun julkisuudesta. Sama taistelu on käynnissä Yhdysvalloissa. Oikeusvaltio ei ole yhteinen arvo. Jukka Kekkonen ei silti usko sisällissodan syttyvän Yhdysvalloissa, enkä minä usko suomalaisten äityvän sen suurempaan kapinaan kuin että Orpon hallitus ja hallituspolitiikka korvataan Antti Lindtmanin ja Petteri Orpon hallituksella, joka jatkaa hyvinvointi-Suomen purkamista. Voi siellä Yhdysvalloissakin tilanne kuumentua, jos Iranista alkaa virrata sinkkiarkkuja eri puolille liittovaltiota. Mutta sitähän ei Jukka Kekkonen voinut mitenkään tietää, että Trump ryhtyy Israelin käskystä niin typerään operaatioon kuin Iranin valloitukseen.