Rahamaailma on tosimaailman syöpä

Tämä kirjoitus on ajoitettu tarkoituksella työväenluokan juhlapäiväksi, toukokuun ensimmäiseksi. Esittelen kirjan, joka kaikkien tavallisten ihmisten kannattaisi lukea ja sisäistää. Kirja on radikaali, vaikka se ei tukeudu Marxin saati Leninin analyyseihin eikä juuri kapitalismiakaan mainitse. Björkholm ei ole edes vasemmistolaisen oloinen. Kirja on radikaali, koska se kertoo rahasta ja taloudesta kiertelemättä ja turvautumatta pehmentäviin valheisiin. Kirja on radikaali, koska se kuvailee suorin sanoin ihmiskunnan suunnatonta enemmistöä 24/7/365 kusettavasta järjestelmästä, jonka ainoa tarkoitus ja tavoite on tehdä rikkaimmista ihmisistä vielä rikkaampia. Kirja on radikaali, koska se uskaltaa väittää, ettei ns. valtavirtataloustiede ole tiedettä, vaan lähinnä jonkinlainen rahamaailman koraanikoulu.

Kirjan nimi on Massipsykoosi : Mitä et tiennyt, että et tiedä rahasta ja taloudesta (Oppium 2025). Sen on kirjoittanut intohimoinen tieteilijä Susanne Björkholm (s. 1967), joka rakastaa tieteitä eikä aio koskaan lakata opiskelemasta. Sattumalta luin juuri ennen Massipsykoosia toimittaja Mikko Huotarin kirjan Rahan anatomia, joka päältä katsoen käsittelee melko samoja asioita kuin Björkholm. Huotarin kirja on kuitenkin niin kritiikitön ja pliisu, etten halua sanoa siitä muuta kuin ettei sitä kannata lukea, jos kaipaa minkäänlaista terää ja rohkeutta. Unilääkkeenä se saattaa kuitenkin toimia.

Kuten usein erinomaisten kirjojen kohdalla, en rupea avaamaan Massipsykoosin sisältöä, vaan haastan lukijan tekemään sen itse. Ajoittain teksti on perin haastavaa, eikä minun ei-matemaattinen ajatteluni ainakaan pysynyt kaikin paikoin kärryillä, vaikka luin kirjaa tukevasti keittiön pöydältä kirkkaassa valaistuksessa. Pääsyyllinen ei ole Björkholm, vaan sairaalloisen monimutkaiseksi rakennettu kapitalistinen järjestelmä, jota kirjoittaja kutsuu ilmaisulla RAHAMAAILMA vastakohtana todelliselle maailmalle, jossa tuotetaan hyödykkeitä, myydään ja ostetaan niitä, eletään ja kuollaan. Kirjan nimi on vähän outo, mutta se on suunnilleen KUINKA MEITÄ HUIJATAAN KOKO RAHAN EDESTÄ.

* * *

Ennen kirjan lukemista pohdin, miksi kustantajana on pikkuruinen Oppian, ei mikään ns. vakiintuneista, porvarillisista kustantamoistamme. Kirja selittää asian hyvin nopeasti: tällaista kirjaa ei voisi julkaista yksikään kustantaja, joka toimii em. rahamaailman ehdoilla ja tukee siihen liittyviä harhakuvia. Kustantaja ei verkkosivuillaan halua avata julkaisupolitiikkaansa millään tavalla, mutta Wikipedia kertoo, että kustantamon on perustanut espoolainen Tuomas Kilpi, jonka uralle mahtuvat myös Enter-lehti, Tähtivaeltaja, Kulttuurivihkot, MikroBitti sekä Finn Lectura. 1980-1990-luvuilla Kilpi kirjoitti Likelle useita fiktiokirjoja. Kilpi on toimittanut myös Oppianin vuonna 2021 julkaiseman kirjan Kirjastot ja kaupallisuus, johon itsekin kirjoitin pari tekstiä. En silti uskaltaudu arvailemaan, miksi Oppian otti Massipsykoosin julkaisuohjelmaan. Mutta hyvä että otti. Tuin ratkaisua ostamalla kirjan, vaikka sain sen myös kirjastosta. Rohkeaa julkaisutoimintaa kannattaa tukea.

Susanne Björkholmin vahvuus on ennen kaikkea siinä, että hän on intohimoisen tutkijan asenteella paneutunut haluamiinsa asioihin ja voi sen jälkeen laukoa lukijan iloksi tai ehkä hämmennykseksi sloganeja kuten RAHAMAAILMA ON SYÖPÄ – EUROALUE EI TOIMI – KESKUSPANKKIEN TOIMET OVAT KUIN USKONNOLLISIA RITUAALEJA – KUNNALLISVERO ON TÄYSIN EPÄONNISTUNUT – MIKÄ ON HYVÄKSI FINANSSIKAPITALISMILLE ON HAITAKSI KAIKILLE MUILLE – GLASS-STEAGALIN LAKI ON OLLUT AINOA PANKKITOIMINTAA ONNISTUNEESTI SÄÄTELEVÄ LAKI – TALOUSTIEDE ON KORAANIKOULU – MARKKINOIDEN TASAPAINO ON HARKITTU VALHE. Kiteytykset sopii haastaa, jos uskaltaa. Minulla ei ollut vastaan väittämistä.

Björkholmin maailmassa käsite rahamaailma on reaalimaailman rinnalla elävä illuusio, jonka sisällä rikkaimmat lisäävät rikkauttaan enemmän tai vähemmän näennäisesti, koska rahamaailma rahalla ei ole yhteyttä todelliseen maailmaan. Molempia maailmoja hallitsee neoliberalistinen ideologia (Björkholm ei halua käyttää termiä uusliberalismi, mutta samasta asiasta on kysymys). Neoliberalismi on plutokraattien ideologia. Ilmaisu PLUTOKRAATIT viittaa maailman hyvin pieneen vähemmistöön, joka kuitenkin hallitsee suurinta osaa sekä finanssi- että todellisuuden talouden piirissä olevasta rahasta. Björkholmin analyysin mukaan koko kapitalistinen talous on olemassa vain plutokraattien rikastuttamiseksi. Kaikki muu on harhaa.

* * *

Koska arvostan suuresti Massipsykoosin rohkeaa ilmaisua ja Björkholmin henkilökohtaista heittäytymistä, kirjoitan seuraavat kriittiset huomiot hiukan vastentahtoisesti. Mutta sitä ei voi ohittaa, että Björkholmin kirjan päättävä luku "Voimmeko pelastaa maailman?", jossa kirjoittaja lopulta pohtii raatelevan analyysinsä uskottavuutta tai siis syöväksi kutsumansa rahamaailman nujertamisen mahdollisuutta, tuntuu edeltävän tekstin jälkeen kovin hennolta: "Uskon (mutta en tietenkään tiedä), että voimme pelastaa itsemme, mutta pelkään (toivottavasti turhaan), että poliittisten päättäjien tahto ei tule siihen riittämään. [- -] Rahamaailma on kesytettävä kaiken nielevästä hirviöstä ihmiskunnan ja reaalitalouden palvelijaksi." (s. 253) 

Tällainen toiveajattelu ei tietenkään ole kiellettyä, mutta kyllä se kovin untuvaisen lapsekkaalta kuulostaa edeltävän tykityksen jälkeen. Björkholmin analyysissä ei ole sanaakaan niistä voimista, joiden avulla maailmanpelastusprojekti etenisi tai ei etenisi. Vankka usko parlamentaariseen demokratiaan, jota rahamaailma todellisuudessa pyörittää miten tahtoo, on tyhjää täynnä. Björkholm ei halua tai osaa todeta, ettei plutokratiaa tietenkään voi nujertaa äänestämällä, koska sen valta ei ole parlamenttien vaikutusvallan piirissä. Hänen hieno rahamaailman ruumiinavauksensa kaipaa yhtä rohkeaa luokkataistelun välttämättömyyden hahmottamista. Siihen Björkholm ei selvästikään ole ainakaan vielä valmis, jos myöhemminkään. Mutta voinhan minäkin toivoa.

Lainaan tähän loppuun kuitenkin Björkholmin loppukaneetin, jossa on hitunen sitä yhteiskunnallista realismia, jota olisin hänen johtopäätöksiinsä kaivannut huomattavasti enemmän. "Demokratia voi toimia vain, mikäli äänestäjät tietävät, mistä äänestävät. Ihmisten on ymmärrettävä; että nykyinen valtionvelkasirkus on ideologista teatteria, että veroilla ei rahoiteta valtiota; että valtio ei jätä vanhuksia ja sairaita hoitamatta ja kuntia retuperälle siksi, että sillä ei ole varaa vaan siksi, että päättäjiltä puuttuu poliittinen tahto. " (s. 253) Tämä kaikki on totta, mutta vastaamatta jää kysymys siitä, miksi päättäjiltä puuttuu niin usein poliittinen tahto hoitaa heikkoja sen sijaan että huolehditaan rikkaiden veronalennuksista ja annetaan ulkomaisten kaivosyritysten raiskata suomalaisten kotimaata pilkkahintaan ja ilman vastuuta. Kun Susanne Björkholm ryhtyy jossain vaiheessa tutkimaan kapitalismia, joka on tuottanut niin rahamaailman kuin plutokratian, alkaa ehkä syntyä myös syvempi ymmärrys siitä, mitä maailman muuttaminen todella vaatii.