Etelärannan ja Hakaniemen välissä

Kun kuulin Anders Blomin kirjasta, en oikein tiennyt, mitä kannattaisi odottaa. Blomilla on taustaa sekä toimittajana, Eurofacts-viestintäfirman perustajana ja Perheyritysten liiton toiminnanjohtajana. Mitä ammattilobbari haluaa kertoa ja mitä ehkä ei? Veljeskunta : Lobbaus Suomen poliittisessa järjestelmässä (Gummerus 2018) perustuu Blomin tuoreeseen väitöskirjaan, mikä on perehtyneidyyden ja paneutumisen näkökulmasta hyvä juttu, mutta luettavuuden kannalta välttämättä ei. Ehdottomasti kirja on otsikoitu herättämään vääriä odotuksia jonkinlaisesta paljastuskirjasta, joka laittaa Suomen superlobbarit sekä framille että armottoman läpivalaisun kohteeksi. Todellisuudessa kyseessä on tieteellinen tutkimus Suomen korporatiivisesta kolmikantajärjestelmästä (hallitus - elinkeinoelää - ay-liike) ja sen puitteissa harjoitetun lobbaamisen roolista ratkaisuissa.

Blom on jättänyt monia kiinnostavia näkökulmia pois (Natosta ei puhuta ollenkaan, ei myöskään presidentin roolista), mutta silti kirja on pikavoittoja hakevalle tuskallisen paksu. Kulkua hidastaa edelleen se, ettei Blom ole joko halunnut tai osannut tehdä eroa väitöskirjan ja sen pohjalta tehtävän suuren yleisön tietokirjan välillä. Kirjoittaja ei anna lukijalle mitään vinkkiä siitä, milloin pitäisi kohotella kulmia tai hämmentyä aivan uudesta paljastuksesta. Veljeskunta on kuin täyslihasta tehty makkara; ehtaa tavaraa mutta samaa pötköä alusta loppuun. Blom tietää valtavasti, mutta ei hän tarinaa kyllä pahemmin osaa kertoa. Lukemista ei auta sekään, että kiireen tai välinpitämättömyyden takia tekstiin on jäänyt aika paljon turhia kirjoitus- ja kielivirheitä.

Jos kuitenkin unohdamme odotukset ja otamme Veljeskunnan sellaisena kuin meille tarjotaan, lukija voi ainakin todeta tietämyksensä lisääntyneen melkoisesti. Kuvaamansa veljeskunnan sisäpiiriläisenä Blom kertoo - ja uskaltaa kertoa - paljon sellaista, mikä on tähän asti pidetty tietoisesti tai luonnostaan poissa julkisuudesta. Osa tästä tiedosta on vähämerkityksistä, osa taas kytkeytyy vallankäytön ydinkysymyksiin. Lukijalta edellytetään kyllä melkoista Suomen poliittisen historian hallintaa, jotta sivu sivulta putoavat nimet ja tapahtumat pysyvät hallinnassa. Myönnän, että välillä on itsellä tässä suhteessa tiukka paikka ja Wikipediasta piti tarkistaa taustatietoja.

* * *

Vaikka Blom ei harrasta tietoisia paljastuksia, löytyy kirjasta paljon sellaista, mitä ei perinteisesti ole ääneen sanottu tai myönnetty. Tällainen on esimerkiksi kaikkien muiden liittoutuminen kommunisteja vastaan niin pitkälle, että vuori- ja kauppaneuvokset intoutuivat rahoittamaan demareita, jotta nämä varmasti onnistuisivat torjumaan kommunistien pääsyn ay-liikkeessä päättäviin asemiin. Blom toteaa varsin suoraan, että TUPO-järjestelmä luotiin kommunistien toiminnan patoamiseksi. Tämä "salainen sisällissota" muuttui eräässä mielessä julkiseksi vasta siinä vaiheessa, kun Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA perustettiin 1975 ajamaan avoimesti ja häpeilemättä omistajien etua.

Blom kuvaa myös raadollisesti sitä liittoa, joka tosiasiallisesti syntyi SDP:n ja elinkeinoelämän välillä viimeistään siinä vaiheessa, kun Kalevi Sorsa ohjasi demarit EVA:n linjoille ja hyväksytti kolmikantakorporatismin vallitsevaksi ajattelutavaksi myös ay-liikkeen ja maltillisen vasemmiston keskuudessa. Kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK perustettiin vuonna 2005, suomalainen järjestelmä asemoitui myös maantieteellisesti Etelärannan ja Hakaniemen varaan. Samalla se poliittinen lobbaustoiminta, jota puolin ja toisin oli pitkään harjoitettu, muuttui enemmän tai vähemmän systemaattiseksi.

Veljeskunta on ollut nimensä veroinen. Anders Blom joutuu kirjoittamaan naisen nimen ensimmäisen kerran vasta sivulla 184, eikä tahti siitä juuri muutu. Lobbaus on Blomin mukaan aina ollut miesten maailmaa, aivan kuten elinkeinoelämä on ollut miesten hallitsemaa. Tuntuu myös siltä, että Blom syyllistyy harvojen toimissa keskeisesti mukana olleiden naisten jonkinasteiseen unohdukseen, heille ei yksinkertaisesti riitä minkäänlaista huomiota.

* * *

Muutamia suuria tarinoita Blom käy systemaattisesti läpi kuten Suomen liittämisen EU:hun ja rahaliittoon sekä hiukan yllättäen myös lähinnä alueellisesti tärkeän telakkateollisuuden kohtalonhetkiä. Se kyllä kertoo enemmän teollisuuden korruptiosta kuin korruptiosta, mutta omalla tavallaan kiinnostavaa, erityisesti siksi, että eräänä keskushenkilö on nykyinen Helsingin pomo Jan Vapaavuori. Meitä kaikkia koskettavat EU- ja emu-ratkaisut Blom selostaa koruttomasti, ollenkaan peittelemättä siten, miten päätökset tehtiin ensin pienessä sisäpiirissä ja sitten ruvettiin miettimään, miten ne saadaan tungettua kansalaisten kurkusta alas (Nato-kampanjan poisjättö selittyy ehkä sillä, että sen kohdalla kansalaisten lobbaus ei ole ainakaan vielä onnistunut).

Blom kuvaa kiehtovasti sitä, miten elinkeinoelämä sai EU-jäsenyyttä vastaan hangoitelleet poliittiset voimat, ennen muuta keskustan, puolelleen. Kansanäänestykseen päätettiin turvautua, koska oli vähän pakko ja kun äänestykset pystyttiin pohjoismaissa junailemaan niin, ettei dominoefektiä syntynyt (Norja äänesti arvatun ein viimeisenä). Paljon karumpaa oli rahaliiton läpirunnominen. Poliittinen eliitti totesi, että kansalta ei voi kysyä, koska se ei luovu markasta. Edes eduskuntaa ei päästetty varsinaisesti päättämään, vaan homma hoidettiin eräänlaisella ilmoitusmenettelyllä. Eliitti ajoi kansalaismielipiteen yli törkeästi, mutta Blomin mukaan kukaan sisäpiirissä ei empinyt tai tuntenut katumusta. Demokratiahan on eliitille harkinnanvarainen väline.


Anders Blom ei pahemmin moralisoi muutenkaan lobbareitten työhön liittyvää ilmeistä demokratiavajetta, se kuuluu ns. asiaan. Blom on kuitenkin päätynyt pitämään suomalaista korporaatiojärjestelmää jollain lailla epäilyttävänä ja haluaisi heikentää sen valtaa suhteessa eduskunnan vallankäyttöön. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Blom moittii melko suoraan ns. pyöröovi-ilmiötä eli liian nopeata ja helppoa puolenvaihtoa korporaation sisällä. Sen Blom haluaisi tiukemmin säännellyksi ja karenssiajat pidemmiksi. Myös Nokian huippuvuosina saamaa valtaa Blom tuntuu kritisoivan ja varoittavan moisen seurauksista. Mutta kovin syvälle veljeskunnan luuhun ei Blomin hammas pureudu, hän ei halua keikuttaa venettä liikaa. Ammattilobbari on silti sitä mieltä, että eettisiä menettelytapasääntöjä olisi meillä syytä kehittää. Suomi kun on edelleen jonkinlainen lobbareitten Villi Länsi.