Jos Bernie Sanders olisi...

... ehdolla Suomen tasavallan presidentiksi, antaisin hänelle hyvin mielelläni ääneni. Bernie Sandersin vaalikampanjastaan kirjoittama Mahdollisuuksien maa (Into 2018) ei yllättäen ole niin vanhentunut kuin voisi kuvitella. Itse asiassa se on harvinaisen hyvin ajan tasalla kuvatessaan Yhdysvaltain poliittisen järjestelmän painajaista ja ainoata tietä siitä ulos. Kun sitoutumaton Sanders melkein kampitti Hillary Clintonin valmiiksi kivetyn tien ehdokkaaksi (kuvitellun punaisen maton kulun presidentiksi mokasi puolue ihan itse), tuloksena oli muodollisesti katkera tappio. Mutta kuten Sanders itse muistuttaa, missään vaiheessa ei ollutkaan kysymys hänestä vaan poliittisesta vallankumouksesta.

Tämän kirjan suomentaminen oli tarpeen, koska aivan kuten Yhdysvalloissa, myöskään meillä valtamedia ei ole vaivautunut pitämään esillä Sandersin esiintymisten myötä keskusteluun tarjottuja aiheita. Toki Yhdysvalloista kirjoitetaan myös kriittisiä tekstejä ja Sandersin vallankumous saa Suomessa ilman mitään ponnistelua paljon kannatusta ihan siitä syystä, että täällä monet hänen vaatimansa uudistukset ovat toteutuneet jo aikaa sitten. Mutta vaikka Yhdysvaltain ongelmat kaikki ongelmat eivät ole Suomen ongelmia, välillisesti ne koskettavat meitä. Sen lisäksi moni asia on myös Suomessa menossa samaan huonoon suuntaan kuin Yhdysvalloissa.

Sandersin kirja on suomalaiselle tarpeellinen tietopaketti, koska se kuvailee asiat alistetun kansan näkökulmasta, joka ei juuri koskaan saa todellista sanansijaa meilläkään. Sandersin analyysi perustuu pitkäaikaiseen työhön paikallisella (Burlington, Vermont) ja kansallisella poliittisella tasolla edustajainhuoneessa. Sandersin pitäisi ikänsä puolesta olla jo reilusti eläkkeellä, mutta minkäs teet kun taistelu on kesken ja Yhdysvaltain "edistykselliset" (progressive) voimat tarvitsevat hänen kokemustaan ja ällistyttävän kärsivällistä, maltillista ja samalla vallankumouksellista esiintymistään. Sandersilla on karismaa ja viesti juuri niille ihmisille, joiden äänillä Donald Trump luikerteli Valkoiseen Taloon (hän sai 3 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Clinton). Sanders olisi epäilemättä lyönyt Trumpin selvästi, mutta sitä ei valitettavasti päästy kokemaan.

* * *

Vaikka Sandersin kirja kattaa koko hänen poliittisen ohjelmansa, hän palaa uudelleen ja uudelleen muutamiin teemoihin, joiden hän näkee tuhoavan sen demokraattisen yhteiskunnan, johon moni edelleen uskoo. Ykkösuhkana Sanders näkee ja nimeää ne superrikkaat, jotka ovat halukkaita ostamaan sen poliittisen vallan, jota niille ei demokratian pelisääntöjen mukaan koskaan voisi eikä pitäisi olla. Sandersin kuvaus läpikotaisin korruptoituneesta järjestelmästä on puistattava. Päättäjät ovat miljonäärejä, jotka tottelevat isäntiään eli miljardöörejä, jotta voisivat tavoitella samaa asemaa. Toki järjestelmään mahtuu muutama Sandersin kaltainen sitoutumaton ja lahjomaton kansan edustaja, mutta ei riittävästi. Superrikkaiden ylivallan kumoamista Sanders pitää kaikkien muitten askelten ehtona, koska juuri rikkaimmat estävät päättäjänukkearmeijansa kanssa köyhempien aseman parantamisen.

Muita keskeisiä esteitä hyvinvointivaltion rakentamisen tiellä - siitähän Sandersin vallankumouksessa on pohjimmiltaan kysymys - ovat vaalirahoituksen lisäksi mm. vapaakauppa, joka hyödyttää vain suuryritysten omistajia, eriarvoistava koulutusjärjestelmä, rakenteellinen rasismi, muutamiin käsiin kasautunut mediavalta ja saman superrikkaiden porukan piittaamattomuus ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sanders korostaa uudestaan ja uudestaan, etteivät Yhdysvaltain valtavat ongelmat köyhyyden ja syrjäytymisen alueella ole seurausta epäonnistumisista vaan ne ovat harkiten rakennettuja seurauksia prosessissa, jossa pääoma etsii koko ajan onnettomia, joilla työn voi teettää vielä vähän halvemmalla.

Sanders puhuu ja kirjoittaa kohteliaasti, mutta hänen viestinsä on äärimmäisen paljas, avoin ja raaka. Yhdysvalloissa on käynnissä yhden rikkaan prosentin sota loppuja 99 prosenttia vastaan. Arkinen esimerkki tästä sodasta ovat ne mielikuvitukselliset keinot, joilla republikaanipuolue kaikkialla missä vain siihen kykenee, etsii ja keksii keinoja, joilla vähennettäisiin äänestäjien määrää ja erityisesti estettäisiin muitten kuin hyvätuloisten valkoihoisten ihmisten äänestäminen. Suomessa äänestäjän täytyy vain käydä äänestämässä, valtio hoitaa kaiken muun. Yhdysvalloissa äänestämään haluava joutuu ponnistelemaan päästäkseen ensin rekisteröitymään äänestäjäksi. Se voi olla vaikeaa, kun rekisteröintipalvelua järjestetään vain virka-aikana yhdessä etäisessä palvelupisteessä. Sandersin kuvaukset ovat painajaismaisia. Yhdysvallat ei todellakaan ole sivistysvaltio.

* * *

Sanders on saavuttanut valtavan suosion erityisesti nuorten keskuudessa (- ja taisimme tuoreitten välivaalien tuloksissa nähdän jo tämän suosion seurauksia). Mutta miten hän kykenee pitämään yllä optimismia oloissa, joissa vastassa ovat kaikki superrikkaiden varat, rasistinen poliisi, täysin puolueellinen media ja kaksi valtapuoluetta, joista kumpikaan ei oikeasti aja tavallisen ihmisen asioita? Sandersin menetelmä on sinänsä ikiaikainen eli toiminta perustasolla, siellä missä ihmiset elävät. Hän korostaa ihmisten vilpittömän yhteistoiminnan arvoa ja voimaa. Hän on vanhanaikainen, mutta ainakin Yhdysvalloissa se näyttää olevan juuri oikea tapa puhua. Varsin niukka häviö demokraattipuolueen varakkaalle koneistolle nollasta lähteneellä kampanjalla on Sandersilta todella vahva näyttö.

Euroopasta katsoen Sandersin armeijan tehtävä näyttää toki mahdottomalta. Kysymys ei ole edes Davidista ja Goljatista, niin suunnaton on superrikkaiden valta yhteiskunnassa, jossa rikastumista on perinteisesti pidetty tavoitelistan kiistattomana ykkösenä. Myös sikäläisen median olematon kiinnostus kansalaisille tärkeitä asioita kohtaan tuntuu lähes toivottomalta vastustajalta. Kysymys ei ole siitä, että media puhuisi yhdellä - tällä hetkellä Trumpin - äänellä vaan siitä, että kun se tekee jotain muuta kuin kerää klikkauksia merkityksettömillä henkilöuutisilla, sen yhteinen tavoite on varmistaa superrikkaiden vallan pysyminen superrikkailla. Kochin 200 miljardin veljekset voivat halveksia Trumpia, mutta kyllä he tukevat myös Trumpin toimia, jotka kasvattavat heidän omistuksiaan entisestään.

Sandersin muodostaman uhan tajunneet oikeistovoimat yrittävät luonnollisesti leimata Sandersin eurooppalaisittain täysin kohtuulliset tavoitteet (kuten yksityisvankiloiden sulkeminen tai kuolemanrangaistuksen poistaminen) "kommunismiksi", mutta on alkanut näyttää siltä, että tämä vuodesta 1945 täysin rutiininomaisesti heilutettu leimakirves on pahasti tylsynyt. Monissa kyselyissä vastaajien enemmistö on iloisesti kannattanut Sandersin "sosialismia", huusi laitaoikeisto mitä tahansa. Raaka rasismi ja muukalaisvihamielisyys eivät ole estäneet Yhdysvaltain demografista kehitystä kohti hetkeä, jolloin ns. valkoihoiset muodostavat alle puolet maan väestöstä. Ihonväri ei ihmisen näkemyksiä tietenkään säätele, mutta superrikkaat tietävät, että jos afroamerikkalaiset, latinotaustaiset, naiset ja nuoret saadaan äänestämään, Sandersin vallankumous tulee tapahtumaan vääjäämättä.