Päts, Päts, Päts

Professori Seppo Zetterberg on kiistatta parhaita Viron tapahtumien asiantuntijoita Suomessa, joten hänen kirjaansa Kaksoisvaltion haaveilija : Konstantin Päts ja Suomi (Docendo 2020) tarttuu uteliaana. Asia tuleekin käsitellyksi niin perusteellisesti, että lukija pohtii loppuun päästyään, oliko alkuperäinen rajaus vähän liiankin suppea. Pääosan tekstistä nimittäin vie välillä aika yksitoikkoiseksi ja tylsäksi muodostuva tapahtumien lakoninen kuvaaminen. Erityisesti presidenttien vierailujen kuvausten aikana tulee tunne, ettei tällaisella ole kuin yleisen dokumentoinnin arvo.

Zetterberg on jättänyt omat tutkijan pohdintansa aika vähälle, vaikka muutamaan uskottavuuskysymykseen sinänsä perusteellisesti upputuukin. Olisin itse lukenut mieluusti enemmän kokeneen tutkijan omia arvioita kuin oman ajan toimijoiden usein aika huonosti avautuvia selostuksia. Tämä olisi erityisen kiintoisaa, koska Zetterberg on onnistunut kirjoittamaan tiukan ideologisista ja poliittisista tapahtumista jotenkin etäännyttävästi ja keskeisten henkilöidensä poliittisen linjan taustalle häivyttäen. Välillä syntyy sellainen tunne, ettei Zetterbergin päähenkilöillä Virossa ja Suomessa ollut mitään ideologiaa tai tämä ideologia on kirjoittajalle niin luonnollinen, ettei sitä tarvitse edes määritellä.

En tiedä, onko puhdasta sattumaa vai tarkasti harkittua, että Konstantin Päts esiintyy kirjassa vähän ristiriitaisena, mutta korostuneen "isänmaallisena" henkilönä siitä huolimatta, että hän päätyi monen vuoden ajaksi tosiasialliseksi Viron diktaattoriksi. Zetterberg tavallaan legitimoi kaikki Pätsin teot sillä, että hän "tarkoitti Viron parasta" ja rupesi diktaattoriksikin vain siksi, etteivät fasistit saisi kaapattua valtaa itselleen. Jotenkin sivuasiaksi jää, että noilla fasisteilla oli yhdessä vaiheessa kansalaisten enemmistön selvä tuki takanaan.

* * *

Zetterberg kirjoittaa sujuvasti, vaikka eräät tekstiin jääneet kirjoitusvirheet viittaavat siihen, ettei Docendolla taaskaan ole ollut varaa oikolukuun. Lempeästi arvioiden voi sanoa, ettei ole kirjoittajan vika, jos tapahtumat eivät ole erityisen dramaattisia. Tässä tapauksessa sanoisin kuitenkin, että Viron nuoren kansakunnan syntyvaiheitten poliittista dramatiikkaa olisi joku toinen voinut toteutunutta enemmän korostaa. Vaikka Päts itse näyttää kirjassa olevan poliittinen ikiliikkuja tai feeniks-lintu, jää virolaista sisäpolitiikkaa huonommin tunteva - jollainen itse olen - kyllä edelleen varsin tietämättömäksi. Oikeisto - keskusta - vasemmisto -janaa edustavat Zetterbergillä lähinnä sanomalehdet.

Kirjan näkökulma - suhteet Suomeen - tavallaan perustelevat Zetterbergin ratkaisuja, mutta kyllä lukijalle jäävät melkoiseksi arvoitukseksi, mistä kaikesta virolaiset olivat keskenään erimielisiä ja miksi. Sen sijaan Pätsin ja suomalaisten poliitikkojen keskinäinen dynamiikka käy kyllä selväksi, jos ei muuten niin rivien välistä. Suomen presidenteistä oikeistolaisin eli P. E. Svinhufvud oli se, jonka kanssa Päts viihtyi parhaiten ja joka tuntui kannattavan eniten Pätsin unelmaa Suomen ja Viron valtiosta, joka voisi panna kampoihin Venäjän/Neuvostoliiton voimalle. Tai ainakin Svinhufvud meni pisimmälle myötämielisyyden esittämisessä.

Zetterberg suhtautuu suomalaisten nihkeyteen jotenkin tuomitsevasti, eikä hän vaivaudu pahemmin selittämään nihkeyden syitä. Tilannehan oli sata vuotta sitten varsin toisenlainen kuin nyt 2020. Suomi oli vasta itsenäistynyt ja tähtäsi vahvasti pohjoismaiseen yhteistyöhön sekä kulttuurisesti, taloudellisesti että sotilaallisesti. Vaikka oikeisto hehkutti virolaisille annetun sotilaallisen avun muistoja, juuri millään puolueella ei ollut aktiivista asennetta kytkeä Suomen tulevaisuus Baltian suuntaan. (Tämä vanha asennehan selittää paljolti myös sen, miksi Suomi oli varsin hidas innostumaan Viron irtautumisesta Neuvostoliitosta.)

* * *

Zetterberg ei varsinaisesti ihannoi Pätsiä, vaan kuvailee avoimesti tämän särmikkyyttä ja suoranaista häikäilemättömyyttä esimerkiksi Tallinnan Suomen-lähetystön rakennuksen hankinnan yhteydessä. Zetterberg ei myöskään näytä ajattelevan, että Pätsin haaveilla valtioliitosta Suomen kanssa olisi ollut missään vaiheessa realistista pohjaa, vaikka antaakin ymmärtää, että syynä ei ollut virolaisten asenne. Tässä mielessä kokonaisen kirjan kirjoittaminen Pätsin Suomi-ajattelun ympärille tuntuu hiukan turhalta, hiukan laajempi artikkeli olisi ehkä ollut perustellumpi ratkaisu. Zetterberg ei itsekään näytä löytäneen kirjalleen hyvää rakennetta, kun loputon vierailujen selostaminen vaihtuvat yhtäkkiä loppuluvuksi, joka ei tee yhteenvetoa, vaan keskittyy analysoimaan Pätsin ns. "poliittista testamenttia", joka ei edes ollut sellainen, vaan hajanaisia ajatuksia Viron ja Suomen yhteydestä. Kirja loppuu selvästi kesken.

Kirjan luettavuutta heikentää se, että Zetterberg olettaa lukijan olevan sekä hyvin perillä 1900-luvun kansainvälisestä politiikasta että tuntevan varsinkin Baltian alueen tapahtumat ja poliittiset kuviot. Vaikka Venäjä/Neuvostoliitto on koko ajan tapahtumissa läsnä, se on sitä vain propagandistisena uhkana. Vielä enemmän taustalla ovat Saksa ja Puola, joissa oli kuitenkin merkittävä vaikutus kaikkiin Viron ratkaisuihin. Itse olisin kaivannut loppulukua, jossa Zetterberg olisi pohtinut valtioliiton periaatetta ja käytännön mahdollisuuksia sen tiedon valossa, joka meillä nykyään on käytettävissä. Päts on helppo tuomita haaveilijaksi, mutta loppujen lopuksi tuota haavetta ei kirjassa kunnolla analysoida. Se on vain poliittisen kannunvalannan yksi aihe.

Svinhufvudin muistosäätiössä ollaan varmasti tyytyväisiä siihen myötäsukaisen ihailevaan kuvaan, jonka Zetterberg kirjassaan Suomen presidentistä Pätsin kumppanina piirtää. Siinä missä Ståhlberg, Relander ja Kallio ovat jokseenkin piirteettömiä sivuhenkilöitä, Svinhufvud on selkeä toinen päähenkilö, johon Päts rinnastuu ja johon häntä rinnastetaan. Tutkijan kokema sympatia ei ole vaarallista, jos se ei vääristä kokonaiskuvaa. Kaksoisvaltion haaveilijassa ollaan mielestäni niillä rajoilla. Kirjoittajan ideologisen neutraaliuden annostusta olisi ehkä voinut lisätä ja samalla laajentaa analyysiä ainakin Saksan, Venäjän ja Ruotsin suuntaan. Tässä muodossa kirja jäi vähän ohueksi, vaikka onkin täynnä detaljitietoa. Joskus vähemmän on enemmän.