Älä mumise, kuuntele!

Selkeästi, kauniilla suomen kielellä kirjoitetun tietokirjan lukee aina mielihyvällä. Kun vielä sisältö on täyttä asiaa, lukija ei enempää voi vaatia. Tällainen täyden kympin kirja on Arto Mustajoen Väärinymmärryksiä : Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? (Gaudeamus 2020). Liioittelematta voi väittää, että jos kaikki ihmiset lukisivat tämän kirjan ja ottaisivat siitä opikseen, elämämme muuttuisi sujuvammaksi, perheissä riideltäisiin paljon vähemmän ja kuka ties maailmanrauhakin olisi hitusen lähempänä (siinä on valitettavasti muustakin kysymys kuin kommunikaatiosta). Mustajoki on kirjoittanut kirjan, jonka pitäisi olla peruslukemistoa opettajainvalmistuslaitoksissa, lukioissa, kaikkien oppilaitosten sisäänpääsyvaatimuksissa ja tietysti myös valtuustoissa, eduskunnassa ja asiakkaita palvelevissa virastoissa.

Mustajoen kirjan luettuaan on äimistynyt ennen muuta siitä, että ihmisen maailma kuitenkin joten kuten sujuu ja pysyy liitoksissaan (enimmäkseen). ”Kommunikaatio on taitolaji”, toteaa Arto Mustajoki – ja lukija haluaisi esittää jatkokysymyksen: miksi sitä ei sitten opeteta eskarista alkaen intensiivisesti? Kuvittelemme helposti, että kommunikaatio-ongelmat muodostavat jonkun 20 tai 30 % osuuden kaikista kommunikaatiotilanteista. Mustajoki osoittaa aika painokkaasti, että kuvitelma on kovasti ylioptimistinen. Saamme onnitella itseämme ja toisiamme, jos edes 20 % kohtaamisista sujuu ilman merkittäviä väärinkäsityksiä. Väärinkäsityksiä analysoi rauhallisesti ja perusteellisesti sekä aivojemme (mielen) toiminnasta seuraavat ongelmat että kommunikaatiossa käytettyjen kielten (myös ruumiinkieli on osa tätä) helposti synnyttämät väärinkäsitykset. Tietopaketti on tuhti, mutta en löytänyt mitään turhaa.

Kokeneena kielentutkijana Arto Mustajoki, venäjän kielen emeritus-professori, esittää asiansa rinnakkaisin tekniikoin. Pohjalla on tutkijan systemaattinen analyysi, jota keventää fiktiivisten, mutta meille kaikille tuttujen parisuhdemaailman esimerkkien maailma. Mustajoki ymmärtää erinomaisesti sen, miten monta äkkiväärää protestia hänen viestinsä täytyy läpäistä, jotta lukija todella ymmärtää olevansa itse kommunikaatio-ongelmien ytimessä. Ne kun eivät ole "muiden" ongelmia, vaan meidän jokaisen yhteisiä ongelmia. Aina kun lukijan tekee mieli väittää, etten minä ainakaan käyttäydy noin typerästi, kannattaa mennä sen peilin eteen ja miettiä asiaa toisenkin kerran. Psykologisesti oivaltaen Mustajoki käyttää runsaasti esimerkkejä omia kommelluksiaan säästelemättä. Kun besserwisserlukija lopulta tajuaa, että myös hän on osa ongelmaa, Mustajoki on onnistunut.

* * *

Ihminen on biologisesti itsekäs. Kaikki kommunikaatio kuluttaa yksilön kognitiivisia resursseja, jotka eivät – toisin kuin me besserwisseristit usein kuvittelemme – ole loputtomia. Aivot säästävät näitä elintärkeitä resursseja ja eräs säästöpyrkimyksen seuraus on kommunikaatioon kohdistuva säästöpaine. Se näkyy usein siten, että emme panosta kommunikaatioon, ellemme koe sen olevan itsellemme hyödyllistä. Suuri osa viestinnästä menee ns. autopilotilla, intuitiivisesti, hajamielisesti ja erilaisten ennakkoluulojen ja ajatusvinoumien kiillottamaa tietä pitkin liukuen. Oletus, että tähtäisimme aina mahdollisimman sujuvaan kommunikaatioon, on valitettavasti väärä. Aivot täytyy usein pakottaa keskittymään siihen, että viestintä toisen ihmisen tai ihmisryhmän kanssa sujuu mahdollisimman hyvin. Keskittyminen vaatii helposti alituista panostamista, koska aivot odottavat koko ajan tilaisuutta päästä taas säästämään resursseja.

Omat ongelmansa tuottaa ihmisen käyttämä kieli, joka ei ole synnynnäinen, vaan opittu ominaisuus. Modernissa maailmassa joudumme käyttämään useita kieliä ja niiden erilaisia alamuotoja, koska kieli muuttuu koko ajan ja kieltä käytetään muihinkin tarkoituksiin kuin kommunikaation mahdollistamiseen. Kaikki ihmisen kielet ovat monitulkintaisia, merkitykseltään liukuvia ja vaihtuvia, ja muutamme viestiä myös eleillä, ilmeillä ja äänenpainoilla. Kommunikaation onnistumiseen ei riitä, että puhutaan muodollisesti ottaen samaa kieltä. Voimme helposti vaikuttaa kielen laatuun tilanteen mukaan. Mustajoki mainitsee erikseen asiapuheen, vaikuttamispuheen, tunnepuheen ja sosiaalisen puheen. Yhtä ja samaa kieltä voidaan käyttää niihin kaikkiin, tai sitten vaihtaa kieltä tarkoituksen mukaan. Parisuhteessa ja laajemmin perheissä syntyy vaivatta aivan omia ilmaisuja, joita ulkopuoliset eivät ymmärrä. Vastaavasti myös itselle vieraat organisaatiot ja tilanteet voivat tuottaa kieltä, jota on vaikea hahmottaa kielen käyttäjän tarkoittamalla tavalla.

Mustajoki käyttää paljon aikaa ja vaivaa osoittaakseen, että kommunikaatio on aina yhteispeliä. Jos toinen ei halua sen sujuvan, sabotointi on helppoa ja siihen löytyy loputtomasti erilaisia keinoja. Siksi on tärkeä ymmärtää, että keskusteluissa jokaisella meistä on sekä puhujan että kuuntelijan rooli. Molemmat ovat tärkeitä, sillä huonosti kuunneltu vesittää helposti hyvin puhutun vaikutuksen. Luultavasti hyvin yleinen tilanne on sellainen, jossa tunnepuheeseen vastataan asiapuheella, jolloin viestintä menee alusta lähtien pieleen. Mustajoki erittelee suorastaan kiusallisen tarkasti ja monipuolisesti niitä tapoja, joilla tapamme onnistuneen viestinnän saman omilla valinnoillamme sekä puhujana että kuuntelijana. Erityisesti jakso, jossa Mustajoki erittelee kymmeniä eri tapoja olla kuuntelematta toisen viestiä, saa nolouden värit poskille. Niin totta, niin noloa!

* * *

Arto Mustajoki on erinomainen tiedon popularisoija. Hän syöttää meille tutkijoiden löytöjä ja havaintoja niin taitavasti, ettemme edes huomaa tätä akateemista apetta (jotkut eivät halua sitä periaatteesta). Toisaalta hän osaa myös keventää pohjimmiltaan aika apeaa ja pessimististä väärinymmärrysten maailmaa heittäytymällä itse esimerkiksi. Myös fiktiiviset jaksot ovat yllättävän onnistuneita, vaikka aluksi arvelin niiden olevan tylsiä. Mustajoen fiktiiviset kommunikaatio-ongelmaiset pariskunnat eivät tietenkään edusta hyvin kaikkia väestöryhmiä, mutta ilahduttavan erilaisia kommunikaatiomokia heidänkin kanssaan on saatu aikaan. Ehkä eniten olisin kaivannut enemmän näkökulmia kasvavien lasten ja nuorten viestinnästä, mutta sen Mustajoki on jättänyt ilmeisesti suosiolla aiheeseen paremmin tutustuneille. Hyväkään tietokirja ei voi sisältää koko maailmaa.

Kirjan loppuun Mustajoki on koonnut sekä erilaisten viestintätilanteiden esimerkkejä, jotka kokoavat hyvin edeltävää systemaattista käsittelyä. Kirjassa on myös yhteenvedon kaltaisesti numeroituja tietoiskuja sekä vuorovaikutuksen reunaehdoista (18 kpl) että viestin perillemenon varmistamiseksi (24 kpl). Nämä vinkit ovat niin järkeviä, että mielellään asettaisi näiden omaksumisen ehdoksi mm. parisuhdetta harkitseville, asiakaspalvelussa työskenteleville sekä johtajille ja päättäjille. Toki tällainen tiivistäminen aina yksinkertaistaa todellisuutemme monimutkaisuutta, mutta kyllä nämä kaikki 42 vinkkiä ovat minusta sekä järkeviä että todennäköisesti toimivia. Mitään haittaa niihin perehtymisestä ja omaksumisesta ei ainakaan luulisi olevan - ei ainakaan meille, jotka kuvittelemme olevamme aina oikeassa.

Nostan lopuksi esiin muutaman Arto Mustajoen hyvän viestinnän käskyn. Kuuntele – kuuntelemalla oppii jotain toisesta ihmisestä. Harjoittele tunnepuhetta – moni mies ei edes osaa tunnepuhetta, en ainakaan minä. Vältä ihmisten leimaamista – kukaan ei halua tulla leimatuksi, joten älä syyllisty siihen itsekään. Valitse sopiva hetki – viestintä toimii vain, kun molemmat tai kaikki ovat valmiita siihen. Älä varasta koko ilmatilaa – vuorovaikutus on yhteispeliä, joka ei etene monologeilla. Ole armelias itsellesi ja muille – muista, että pääosa väärinkäsityksistä on tahattomia ja että niitä sattuu meille kaikille. Olennaista ei ole, kenen puheesta tai ymmärryksestä se syntyi. Olennaista on oppia epäonnistumisista ja onnistua seuraavalla kerralla paremmin.