Marinaa kyökin kautta

En tunne pääministeri Sanna Marinia. En ole edes seurannut erityisen tarkasti hänen pääministerikautensa toimia. Olen kiinnostunut politiikan tuloksista ja seurauksista, en itse poliittisia päätöksiä tekevistä ihmisistä. Politiikkaan heittäytyvät ihmiset eivät ole persoonallisuusrakenteeltaan erityisen kiinnostavia. En tarkoita, että kaikki ovat juonikkaita ja vallanhimoisia, vaikka monet ovat; aivan varmasti mukana on paljon ihmisiä, jotka aidosti ja täydellä tahdollaan haluavat toimia yhteisten asioiden hoitamiseksi mahdollisimman hyvin. Poliitikon persoonasta tuppaa kuitenkin puuttumaan itselleni tärkeitä piirteitä ihan siksi, ettei niillä piirteillä pääse perustason toimintaa pidemmälle. Sanna Marinin kaltaiset poliitikot ovat päässeet, koska heillä on sekä vetoa että työntöä vastuullisempiin tehtäviin. Huipulle harva ilmestyy itselleen suureksi yllätykseksi.

Voimme siis lähteä oletuksesta, että pääministeriksi päätynyt ihminen ei ole tehtävässä vahingossa tai täysin vastoin omia toiveitaan. Siksi voimmekin jättää Sanna Marinin henkilön taustalle ja kiinnittää huomion tämän jutun päähenkilöihin. Niihin, jotka ovat päättäneet tuhota demaritaustaisen naispoliitikon uran hinnalla millä hyvänsä. Sillä siitähän näissä loputtomissa Maringateissa on kyse. Ideologisesti motivoituneesta vihapuheesta, jonka tavoitteena on sekä nykyisen hallitusrintaman hajottaminen (päätavoite) että Sanna Marinin ja hänen kaltaisensa naispoliitikon uran tuhoaminen (myötäsaatava).

Oikeisto-oppositio toimii pääosin iltapäiväroskalehdistön kautta - ja tietenkin kaiken vihapuheen kotikentän eli somen kautta. Oikeiston ideologinen marina ei kohdistu ensi sijassa suuren luokan ideologisiin kiistakysymyksiin, koska niistä ei riittävää eroa edes saa aikaiseksi. Kun Sanna Marinista ei saa äärivasemmistolaista millään, marisijat ovat päättäneet näykkiä hänet poliittisesti kuoliaaksi. Tekniikka on yksinkertainen ja tylsä: synnytetään aina vaan uusia pieniä epäilyksen roihuja. Kun edellinen on sammunut, sytytetään uusi, loputtomasti. Mikään aihe ei ole liian mitätön, koska juuri mitättömät arjen asiat kiinnostavat klikkilukijoita. No mitä nyt taas! On se vaan kumma, miten se nainen on koko ajan uutisissa! Ei savua ilman tulta!

* * *

Juuri siitä on kuitenkin kyse, savusta ilman tulta. Ei oppositio jättäisi käyttämättä mahdollisuutta vaatia Sanna Marin valtakunnanoikeuteen, jos vähänkin syytä löytyisi. Rima on varmasti valmiiksi lattialla vähäisempiä tilaisuuksia odottamassa. Mutta on paljon helpompaa tekaista "juttuja" arjen asioista, joihin lukijat voivat samastua. Ei mitään tylsää ideologista tai talouspoliittista marinaa, vaan suoraan aamumurojen, ulkonäön ja käyttäytymisen kimppuun. Nehän löytyvät myös poliitikon elämästä, koska poliitikot ovat tavallisia ihmisiä, eivät mitään köyhyyteen vihkiytyneitä uskonnollisia kiihkoilijoita.

Oikeiston marinassa ei olekaan erikoista se, että yhdestä pääministeristä on löytynyt aina vaan uutta "uutisoitavaa". Erikoista on se, miten täydellisen epäpoliittisia kaikki keinotekoiset kohut ovat olleet. Ilmiölle on kuitenkin selitys, arvelen. Se on naisviha, misogynia. Jos Marinia ympäröisivät turvallisesti hyrisevät alfaurokset, hän saisi kaikessa rauhassa kuvittaa Voguen kantta ja esitellä fetapiirakkareseptin. Mutta kun se meni johtamaan hallitusta, jonka sisäpiiri koostuu pelkistä naisista! Matti Vanhanenkin vain vilahti kuvioissa. Kyse ei ole Marinin tai muiden naisjohtajien henkilöstä. Kyse on väärästä sukupuolesta. Pelosta, että ikiaikainen miesten ylivalta politiikassa on lopullisesti ohi. Pelosta, että etteivät naiset puoluejohtajina olekaan hetken oikku, vaan uusi normaali.

Marisijoitten motiivia on tietysti vaikea todistaa. Malli näyttää kuitenkin vahvasti siltä, ettei Marinin asemaa haasteta politiikan, vaan arjen tasolla. Ihmisiä ei kiinnosta tietää, mitä mieltä naispääministeri on 30 miljardin asehankkeesta, kun heille esitellään sarjatulena väitteitä "naisellisista" aiheista Sannan keittiössä ja lenkkipolulla. Ratkaisu on aivan varmasti tarkkaan harkittu ja rakennettu. Siinä on oikeiston mainostoimistoissa istuttu parikin iltaa juonta kehittelemässä. Kun tiedettiin ja sittemmin nähtiin omin silmin, ettei naispääministeri saa härnäämälläkään "naisellisia kiukuttelukohtauksia", vaan hoitaa asioita "konemaisella" tyyneydellä ja päättäväisyydellä, valittiin arki.

* * *

Emme vielä tiedä, miten tarina päättyy. Kukaan ei tiettävästi ole vaivautunut laskemaan ja erittelemään Sanna Marinin hallituksesta kehiteltyjä tyhjiä kohuja. Näistä yleensä naisvihan kuorruttamista jutuistahan on osansa saanut myös Maria Ohisalo, jonka lisäsyntinä on sukupuolen lisäksi sateenkaariporukan hyysääminen ja nyt tietysti vielä Elokapina, tuo uustaistolainen anarkistihihhuleiden joukko - kyllähän se jotenkin Vihreiden piikkiin menee, vaikka se on ehkä ansiotonta arvonnousua. Marisijat eivät koske Annika Saarikkoon, joka lasketaan tiukan paikan tullen oikealle puolella väärästä sukupuolesta huolimatta. Myös Li Andersson on saanut olla rauhassa, koska marisijat pelkäävät hänen sanavalmiuttaan ja toisaalta riittävän heikko vasemmisto ei nyt ole tämän sotatoimen pääkohde, kerrankin.

Näkyvät poliitikot herättävät helposti voimakkaita tunteita. Heitä ihaillaan ja heitä inhotaan. Ironia hehkuu, kun naispuolista poliitikkoa voidaan inhota myös siksi, että hän on liian "hyvännäköinen" (viittaa tässä Voguen valintaa, en omaan arviooni) eli synnyttää kateutta olemalla hoikka, hyväkuntoinen ja muotilehden kanteen kelpaava. Mariseva oikeisto joutui pinnistelemään, mutta kyllähän aina voi valittaa siitä, mihin kaikkeen sillä huomiohakuisella pääministerillä onkin aikaa ja todelliset ongelmat jäävät muiden niskoille tai hoitamatta. Sellaista en muista, että Timo Soinin kohdalla kukaan olisi nähnyt yhteyttä ulkoisen olemuksen ja politiikan välillä. Koska hän ei ole nainen? 

Oikeisto-opposition räyhähenkien katkeamaton herhiläispilvi Sanna Marinin niskassa ei todennäköisesti kaada hallitusta. Mutta ei se myöskään kivalta voi tuntua. Juuri siksi tällaista häpeämätöntä kampanjaa tietysti myös käydään. Tavoitteena on, että Sanna Marinin olo on mahdollisimman huono ja siinä sivussa saavat varoituksen kaikki muutkin miehen paikalle pyrkivät. Jotta ei voida syyttää pelkästään setämiehiä, johtaa toisessa iltapäiväroskalehdessä Marinin vastaista kampanjaa Sanna Ukkola, jonka muutenkin alatyylinen kirjoitustapa suorastaan hehkuu inhon koko kirjoa, kun kohteena on Marin. Helsingin Sanomat teeskentelee viatonta ja "asiallista". Konsernin oikea ja vielä oikeampi käsi eivät muka tiedä toisistaan. Todellisuudessa tämä kampanja on harvinaisen selväpiirteinen sekä kestonsa että tematiikkansa ansiosta. Veikkaan, että seuraava painopiste on "epäuskottavaabn bile-Sannaan kohdistuva kritiikki demareissa". Että pitäisi saada tilalle edes joku aito demarimies. Sellainen luotettava hyrisijä. Mies.