Kapitalismin vaarallisimmat porukat

Tavallaan ajatus listata 50 maailman vaarallisinta yhtiötä on älytön, sillä eivät öljy-yhtiöt, roskaravinnon tyrkyttäjät ja IT-jättiläiset sentään aivan samaa vaaraa kuluttajalle tai tavalliselle kansalaiselle synnytä. Täytyy kuitenkin myöntää, että Juha-Pekka Raeste ja Hannu Sokala ovat onnistuneet kirjassaan Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä (Nemo/Otava 2021) rakentamaan tietopaketin, jonka lukeminen sekä viihdyttää, raivostuttaa että ällistyttää. Joidenkin kirjaan päässeiden toimijoiden vaarallisuus on kyllä määritelmäkysymys, enkä parhaalla tahdollanikaan ymmärrä, miksi Norjan kansallinen öljyrahasto on mukana todellisten pahisten ja ryöväreitten joukossa. Mutta sovitaan, että kirjoittajat ovat tällä ja eräillä muilla hämmennystä herättävillä valinnoillaan halunneet korostaa, ettei vaarallisuus ole sama asia kuin harkittu rikollisuus tai rikollinen piittaamattomuus.

Kirjoittajat eivät millään muotoa vaikene siitä, että heidän kirjansa vaaralliset yhtiöt ovat kaikki kapitalistisen talousjärjestelmän tuotteita. Kirjasta etsii silti turhaan lukua, joka analysoisi edes alustavasti sitä mekanismia, joka tuottaa ympäristölleen vaarallisia toimijoita ainakin näennäisesti siitä riippumatta, tähtääkö kukaan näiden toimijoiden päättäjistä tietoisesti vaaran tuottamiseen. Tällaisessa kirjassa ei tarvitsisi olla edes mitään marxilaista kapitalismianalyysiä, mutta kun suuryhtiöiden ja niiden vallan keskittymistä ei selitetä edes porvarillisen yhteiskuntateorian näkökulmasta, jätetään asiaa harrastamattomat kyllä aika tavalla heitteille. En halua uskoa, että tämä on ollut tekijöiden tarkoituskin. Sen sijaan haluan ajatella, että kapitalismianalyysi on jätetty pois, jotta siihen tarttuisi useampi ihminen. Voi olla toimivakin ratkaisu.

Se on silti ristiriidassa kahden kirjan päättävän yhteenvetoluvun kanssa. Niissä nimittäin esitetään rohkeita ennusteita - tai peloitteluita - maailman tulevaisuudesta. Tällaista ei mielestäni ole järkevää tehdä, jollei asiaa kytketä mitenkään kysymykseen kapitalismin säilymisestä, muuttumisesta tai korvautumisesta. Erityisesti suhteessa Kiinaan, jossa valta on tällä hetkellä Kiinan kommunistisen puolueen tiukassa otteessa, tuntuu oudolta jättää pohtimatta se mahdollisuus, että Kiinan tie voi merkitä "läntisen" kapitalismin päätepistettä ja korvautumista valtiojohtoisella markkinataloudella, jollainen tuntuu olevan kiinalaisten vallanpitäjien ideaali. Kun toisaalta tiedetään, miten täydellisesti pankkijärjestelmä nilkuttaa katastrofista toiseen vain valtioiden rajattoman tuen ansiosta, pitäisi mielestäni vakavasti kysyä, onko mitään järkeä analysoida suuryhtiöitä irrallaan kysymyksestä kapitalismin tulevaisuudesta.

* * *

Raeste ja Sokala on keränneet lukijan iloksi (tai masennukseksi) mittavan määrän esittelyjä, jotka valaisevat joidenkin kaikille tuttujen megaluokan toimijoiden lisäksi kymmenien vähemmän tunnettujen kapitalististen vallankäyttäjien ahneutta, piittaamattomuutta ja usein myös yksiselitteisiä rikoksia, joista tosin yleensä selviää murto-osalla siitä rahasta, jota näillä rikoksilla on ansaittu. Se jo yksinään selittää, miksi samat rikokset toistuvat uudestaan ja uudestaan. Ne toistuvat, koska rikos kannattaa melkein aina suurelle toimijalle ja koska rangaistukset eivät kohdistu yksilöihin, vaan pankkitileille. Vaikka olen itse sitä mieltä, etteivät kapitalistiset toimijat yksilöinä ole keskimääräistä mädempiä, täytyy välillä ihmetellä sitä häpeämättömyyttä, jolla pankkien ja suuryritysten rysän päältä kiinni jääneet pomot "pyytävät anteeksi" vain jatkaakseen saman tien samoja rötöksiä. Voi liioittelematta sanoa, että näillä miehillä (melkein kaikki ovat miehiä) ei ole minkäänlaista häpyä.

Raeste ja Sokala ovat nähneet vaivaa kerätäkseen konnagalleriaansa hyvin erityyppisten yhtiöitten kirjon. Silti on selvää, että heidän tulkintansa mukana megaluokan IT-jätit ovat vaarallisempia kuin ryvettyneet pankit, öljy-yhtiöt ja asekauppiaat. Pahimpien ryhmään on mahtunut vain yksi "ulkopuolinen" eli saudien öljy-yhtiö Aramco. Hieman yllättäen vanhemmat IT-toimijat eli Microsoft ja Apple eivät myöskään ole valikoituneet aivan kärkipäähän, vaikka toki TOP 15:ssa ovat. Googlen & Co kärkisijoitukset heijastanevat sitä ajatusta, että vaarallisuutta ei mitätä tässä päivässä aiheutettujen ikävyyksien määrällä vaan enemmän sillä, keiden käsiin big data näyttää keskittyvän. Raeste ja Sokala ovat selkeästi sitä mieltä, että tulevaisuus on niiden, jotka pystyvät monopolisoimaan verkkokäytöstä kertyvän datan tehokkaimmin. Lännessä kolmikko Google, Amazon ja Facebook pitää valtaa, idässä kiinalainen Tencent & Co.

Näkemys on varmasti perusteltu, vaikka ei kiistaton. Kukaan ei tiedä, kasvaako persoonadatan arvo "ikuisesti", vai saavutetaanko ehkä jo piankin jonkinlainen kyllästymispiste, jonka jälkeen lisädata ei enää paranna mainosten osuvuutta ja verkon käyttäjien orjuutusastetta. Itse pidän tätäkin vaihtoehtoa mahdollisena. Vaikka hallitusten toimet ovat olleet todella ponnettomia ja suorastaan haluttomia, on toki mahdollista, että suurimpien toimijoiden vallan rajoittamiseen käydään tosimielellä. Yhdysvalloissa on pitkä monopolisoitumisen vastainen perinne, joka saattaa johtaa suurimpien IT-toimijoiden osittaiseen purkamiseen ja toimintojen hajauttamiseen. Tällainen puuttuminen on kapitalismin periaatteiden vastaista, mutta ei silti mahdotonta. Toisaalta voi olla, että se hetki, jolloin suuripien yritysten toimintaan olisi vielä voitu puuttua, on jo mennyt ohi.

* * *

Raeste ja Sokala kiinnittävät runsaasti huomiota Kiinaan ja sen rooliin suurimpien toimijoiden maailmassa. Huomio on perusteltua, onhan Kiinan nousu Yhdysvaltain haastajaksi tapahtunut tavattoman lyhyessä ajassa, periaatteessa täysin väkivallattomasti (ei koske Kiinan sisäisiä ongelmia) ja suhteellisen huomaamattomasti. Vaikka kirjoittajat tuntuvat varoittavan lukijaa Kiinan vaarasta, ei ole vaikea huomata, että Kiina herättää myös kiinnostusta ja uteliaisuutta osin länsimaalaisille täysin uusien tapojensa takia. Kiina ei ole myöskään peitellyt pyrkimystään maailman ykkösvallaksi. Eräs tämän tavoitteen keskeinen elementti on tekoälyn ja siihen liittyvien teknisten ratkaisujen hyödyntäminen. Kiina ei aio valloittaa maailmaa tykeillä ja ohjuksilla, vaan kietomalla kaikki kauppaa käyvät ja internetiä käyttävät yhteisöt osaksi kiinalaista maailmaa.

Raeste ja Sokala heittävät kirjassaan peliin erilaisia kapitalismin nykyvaihetta ehkä kuvaavia ilmaisuja. Minusta ne eivät ole olennaisia sen havainnon rinnalla, että kapitalismin suurin valtti eli dynaaminen innovointi on jäänyt sivuosaan, kun vallan ja vaurauden keskittyminen yhä harvempien käsiin on ottanut pääroolin. Pyrkimys monopoliin on aina ollut erottamaton osa kapitalismin sisäistä toimintalogiikkaa, mutta olemme selvästikin todistamassa vaihetta, jossa taloudellinen valta on kasautumassa globaalisti muutamiin käsiin ja samalla tuo valta on irtautumasta poliittisen vallan teoreettisestakin valvonnasta - paitsi Kiinassa. Malli on yhteinen kaikille jäteille: pieni startup-yritys keksii jotain uutta, ottaa taloudellisen riskin vain tullakseen jätin ostamaksi, pahimmassa tapauksessa pois markkinoilta. Kilpailua voi esiintyä enää vain jättien kesken,

Kapitalismin vaarallisuudella on monet kasvot, joista Raeste ja Sokala jättävät aika monet vähälle käsittelylle. Järjestäytynyt rikollisuus on yksi, maatalouden tehotuotanto toinen esimerkki. En itsekään halua vähätellä IT-jättien synnyttämiä vaaroja, mutta minusta pitäisi ymmärtää myös niiden riippuvuus häiriöttömästä toimintaympäristöstä. Jos ja kun maailma syöksyy ympäristömuutosten takia satojen miljoonien ihmisten pakkopakolaisuuteen, mainostajien into saattaa kummasti romahtaa ja somedatan arvo kadota taivaan tuiverrukseen. Kapitalismilla ei ole keinoja estää itsetuhoista kehitystään, vastuu sen kurissa pitämisestä on vallankäyttäjillä. Isoin kysymys kuuluukin, löytyykö sokean rahajahdin tilalle edes sen verran yhteisvastuullisuutta, että näköpiirissä oleva itsetuho kyetään välttämään ilman suunnattomia inhimillisiä kustannuksia. Juuri nyt ei vahvaan optimismiin ole perusteita.