Epämukavia sanoja

Seuraavasta saatte syyttää tai kiittää suomalaista saunaa, jonka lämmössä nousi mieleen sekä mukavia että epämukavia sanoja. Niitä mukavia, sellaisia kuten vanamo, vunukka tai kardemumma ei pidempään tarvitse pohtia, en minäkään lauteilla. Mutta niitä epämukavia päässä listatessa tulin ajatelleeksi, miten moneen lokeroon nekin voi ryhmitellä. Tai voi ainakin luokitteluun tottunut ja tykästynyt kirjastonhoitaja. Kaikki seuraava on ehdottoman epätieteellistä, subjektiivista, itsekästä ja kritiikin tuolla puolen. Ei siis pidä turhaan provosoitua, jos siltä alkaa tuntua. Mutta aina kannattaa ajatella toisenkin kerran. Varsinkin käyttämiämme sanoja.

Ajatusteni kymi käynnistyi luontevasti sanoista, joita ei mielellään edes kirjoita tai lausu, koska ne ovat niin rumia, totaalisen epäesteettisiä outouksia. Tarkoitan sellaisia sanoja kuten terska, kyrpä ja syyhy. Ajatelkaa, miten nätisti esimerkiksi ruotsalaiset ovat saman asian järjestäneet (ollon/glans, kuk, skabb). Heti huomaa, kummalla kielialueella on pidempi kulttuurihistoria. Soma kysymys "Hur mår ditt ollonet idag?" olisi suomeksi hävittömän ruma lause. Esimerkkisanat antavat myös selvän viitteen siitä, mikä suomen kielessä ei nyt vaan näytä eikä kuulosta kivalta eli r-kirjain toisen konsonantin edellä eikä liian monta y-kirjainta samassa sanassa. Kun konsonantteja on peräti kolme peräkkäin, voi syyttää vain itseään, Mikael Agricolaa tai Elias Lönnrotia, jotka vastaavat useimmista perinteisistä uudissanoista. 60 % Agricolan keksimistä sanoista on edelleen käytössä, vaikka esimerkiksi kyrkästyä (närkästyä) ei jaksanut yleistyä, kuten eivät myöskään Lönnrotin tyhjykkä (nolla), varataivas (sateenvarjo) ja lieke (sähkö).

Esteettisesti epämukavien sanojen esimerkit saattavat antaa olettaa, että se olisi erityisesti sukupuolielinten nimitysten piirre. Näin ei mielestäni kuitenkaan ole, suurin osa alan termeistä on esteettisesti ihan nättejä. Mutta jonkinlaista tehoa tuolla r + konsonantilla lienee aina tavoiteltu, minkä voi huomata maailman tehokkaimmasta kirosanasta perkele. Ei myöskään liene sattumaa, että Yrjö-parka on joutunut antamaan viattoman nimensä myös alatyyliseen käyttöön oksennuksen synonyyminä. Muilta osin en tässä yhteydessä edes hipaise etunimiä, joista moni muukin kuuluu kiistatta epäesteettisten kategoriaan. En edes hipaise, koska yleisluonteisestikin aihetta lähestymällä synnyttää väistämättä pahaa mieltä siellä ja täällä. Miltä se nyt tuntuu äidistä ja isästä, jos joku tuiki tuntematon blogisti herjaa esteettisesti kyseenalaiseksi juuri sen ihanan suvun perinteisen etunimen, joka annettiin myös omalle lapselle. Pyydän siis kaikilta Yrjöiltäkin anteeksi, tuo slangi-ilmaisu ei ole omaa keksintöäni.

* * *

Jos jätämme estetiikan rauhaan, makuasioissa kun niin monella tuppaa olemaan joka tapauksessa huono maku, huomio kääntyy kuin itsestään yhteiskunnallisesti ällöttäviin sanoihin. Tarkoitan tällä sellaisia sanoja, jotka kuullessaan keskivertokansalainen alkaa vilkuilla pakoreittiä ihan varmuuden vuoksi. En siis tarkoita tässä sanoja, joita käytetään tietoisina haukkumasanoina loukkaamisen, ärsyttämisen tai alustavan ilmapiirin tunnustelun merkeissä. Tällaisia ovat esimerkiksi kommari, lahtari, natsipelle, persu, suvakki ja lakupekka, joiden epämukavuus syntyy suurelta osin käyttötarkoituksesta, ei itse sanasta (vaikka "persu" voisi kyllä kuulua myös esteettisesti epämukavien ryhmään, jätin sen pois ihan yleisen suopeuden takia).

Yleisesti epämukavia yhteiskunnallisia sanoja ovat sen sijaan konsultti, pankkiiri, kauppakamari, puhelinmyyjä, verokarhu, influensseri, valtiovarainministeriö, perintätoimisto ja puoluetoimitsija. Vaikka lista on lyhyt ja vain esimerkin omainen, valistunut lukija ymmärtänee asian tälläkin. On siis asioita, joiden nimikin herättää epämukavuutta riippumatta siitä, onko kuulijalla henkilökohtaista riskiä joutua ko. asian tai toimijan kanssa tekemisiin. Näiden sanojen epämukavuus ei myöskään liity siihen, mille kohdalle yhteiskunnallisten toimintojen eettistä asteikkoa niiden edustamat asiat asettuvat. Vaikka toisaalta eräät edellä mainituista lienevät epämukavia juuri siksi, että ne edustavat eettisesti kyseenalaista toimijuutta. Mutta ei siitä tässä enempää, tarkoitus ei ole moittia, vaan listata ja luokitella.

Kolmannen luokan muodostavat sanat, joiden epämukavuus liittyy suoraan siihen, ettemme keskimäärin tiedä ollenkaan, mihin sana liittyy tai miksi sellainen on edes olemassa. Seuraavat esimerkit ovat kuin hiekkarannan jyväsiä, näitä epämukavan omituisia sanoja on loputtoman paljon ja ennen kaikkea niitä keksitään koko ajan lisää. Tässä listassa ei ole mitään logiikkaa, mutta täältä pesee: hulevesi, aarpora, totipotentti, vasomotorinen, eksegeesi, haahkeisillaan, famppuinen, innovatiivisuusvolitiojohtaminen, pöhinä, asiakasrajapinta, likvori, okseri ja matriisiorganisaatio. Tällaisissa sanoissa epämukavaa ei ole se, mitä ne oikeasti tarkoittavat vaan se, ettemme ole varmoja siitä, näytämmekö kaikkien muiden silmissä tosi surkeilta, jos emme tunnista niitä ja hymyile merkitsevästi. Jotkut itse asiassa elävät käyttämällä pääasiassa tällaisia sanoja antaakseen valheellisen mielikuvan käyttäjän ammattitaidosta ja sivistyneisyydestä. Fiksu tietysti kysyy, mitä helevettiä tuo "famppuinen" oikein tarkoittaa. Ei meillä ole mitään velvollisuutta tietää ja muistaa kaikkia maailman sanoja.

* * *

Lopuksi sanat, jotka ovat useimmille meistä epämukavia joko ihan sinänsä tai sitten ainakin omaan persoonaamme yhdistyvinä. Sairauksista sellaisia eivät ole - siis pelkkinä sanoina -  sydäninfarkti, viherkaihi tai solisluun murtuma. Ne ovat asiallisia, kenelle tahansa huonolla onnella osuvia epäonnen iskuja. Mutta kukaan ei halua olla läsnä, kun puhutaan veneerisistä taudeista kuten kuppa, tippuri, klamydia, satiaiset, kondylooma tai HIV. Niitähän on vain "muilla" tai "niillä", ei koskaan "minulla" tai "meillä". Samaan kaukaa mieluiten kierrettäviin sanoihin ja vaivoihin kuuluvat impotenssi, valkovuoto, jo aiemmin mainittu syyhy, täit, peräpukamat ja ilmavaivat. Näitä emme haluaisi kohdata myöskään ammattilaisen eli lääkärin läsnä ollessa, koska toisin kuin asialliset sairaudet, näihin liittyy intiimin nolouden ulottuvuus, jota emme halua vapaaehtoisesti jakaa oikeastaan kenenkään kanssa. Hyvä, jos kestämme niitten olemassaoloa edes yksin.

Sanojen epämukavuudella on edellä pohditun perusteella monimutkaiset syyt, mistään yhdestä sanamaagisesta varjosta ei ole kysymys. Itseäni on usein mietityttänyt, ovatko ikävät asiat saaneet valmiiksi epämukavia nimiä pitämään meitä kaidalla tiellä, vai olemmeko alkaneet mieltää ikävien asioiden nimet epämukaviksi. Onko "kuppa" ollut aina ikävänkaikuinen sana, sillä onhan se saman kuuloinen kuin kuppaus, tuo perin kunniallinen, joskin lääketieteellisesti kyseenalainen perinnetapa luovuttaa verta? Se lienee selvää, ettei kukaan nolostele hienosti vieraskielistä termiä "impotentti" vaan torjunta kohdistuu itse asiaan, jota "sivistyssana" kainosti kuvaa. Yksikään mies ei halua olla julkisesti "impotentti", vaikka se kuulostaa melkein samalta kuin "omnipotentti" ja vaikka Wikipedian artikkeli lupaa, että "Kaikkiaan impotenssin ennuste on varsin hyvä." 

Olen vahvasti sitä mieltä, että vähintä mitä valtiovalta tässä tilanteessa voisi tehdä, on tarjota epämukaville sanoille virallinen vaihtoehto. En tässä ryhdy tekemään asiaa valmistelevan komitean työtä tarpeettomaksi, mutta heitän muutaman esimerkin siitä, millaisia sananmuunnokset voisivat olla. Poimin ne myös pahimmasta päästä, missä helpotuskin olisi ehkä suurin ("konsultin" vaihto "paskanjauhajaksi" ei ehkä muuttaisi maailmaa yhtään paremmaksi). Joten ehdotan, että jatkossa terska = kikkelinpampula,  kuppa = tuusannuuska ja impotenssi = nukkuneenrukous. Tällä linjalla inhimillisen elämän mukavuus kohenee (toki vain suomenkielisten piirissä, mutta se kai lienee tärkeintä?) ja yleinen ärtymys vähenee. Rohkenen toivoa, että tällä olisi myös esimerkin rooli keväällä uhkaavien eduskuntavaalikeskusteluiden henkevöittämiselle. Aina voi ainakin yrittää puhua niin kuin kivasti!