Ihminen, eläin ja jotain muuta?

Riikka Kaihovaara on virallisesti "helsinkiläinen dokumentaristi ja kirjailija", mutta hänen tuoreimman kirjansa perusteella myöskään titteli "elofilosofi" ei osuisi harhaan. Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita (Atena 2022) tutkailee kahdeksan luvun tai esseen kautta ihmisen suhdetta Maan elonkehään, ja välillä tuon elollisen kokonaisuuden suhdetta tai suhtautumista ihmiseen, yhteen hankalimmista lajeista, joita evoluutioksi kutsuttu elämän perusmekanismi on koskaan sattunut tuottamaan. Tätä tekstien kokoelmaa on vaikea kommentoida. Kaihovaara kirjoittaa poikkeuksellisen kauniilla kielellä asioista, jotka hänelle itselleen ovat jotain muutakin kuin "luonnontiedettä" eli myyttejä, selittämättömiä rihmastoja ja filosofiseen kieputteluun houkuttelevaa toisaalta-toisaalta -päättelyn kohteita. Seuraavat ajatukset eivät siksi seuraa Kaihovaaran omaa jaottelua saati esittele hänen ajatteluaan sinänsä, sitä varten kannattaa lukea itse koko teksti ajatuksella ja ajan kanssa.

Pitkin kirjaa kulkeva kärsimyksen merkityksen pohdiskelu on itselleni tuttua aivotyötä, jossa on vaikea päästä loogisesti ja eettisesti kestävään lopputulokseen. Helpointa olisi, jos voisi peruuttaa evoluution ja jättää varhaisimmat pieneliöt lillumaan keskenään siihen asti, kunnes aurinko armaamme muuttuu Maan vedet kiehauttavaksi raivopääksi. Mutta kun en ainakaan itse keksi, miten evoluutiosta ja sen tuottamasta suunnattomasta kärsimyksen määrästä pääsisi eroon, tyydyn toteamaan, ettei elämä ole koskaan ollut, ei ole eikä näillä näkymin koskaan tule olemaankaan mitään, mihin voimme liittää inhimillisen käsitteen reiluus. Evoluutio ei pyri mihinkään, eikä ainakaan toteuttamaan kenenkään tai minkään näkökulmasta reilua peliä. Maan evoluution tuottamaa elämää ei voi erottaa kärsimyksestä, jonka määrä ja rankkuus vaihtelevat, mutta joka päättyy eliöyksilön näkökulmasta vasta kuolemassa ja eliömaailman näkökulmasta ei koskaan.

Tästä näkökulmasta pidän perusteltuna Kaihovaaran näkemystä siitä, ettei muodollinen vegaanius ole oikea vastaus mihinkään todelliseen kysymykseen. Luonto ei kaipaa vegaaniutta, se on puhtaasti itsensä kuseen saattaneen ihmislajin reaktio, joka saattaa olla myöhässä tai sitten toimia siihen suuntaan, ettei ihmislaji kuolekaan vielä aiheuttamansa ilmastonmuutoksen, luontokadon ja massasukupuuttojen vanavedessä. Ylipäätään kysymys siitä, saako ihminen syödä muiden lajien lihaa on kokonaisuuden näkökulmasta jokseenkin merkityksetön. Yhtä merkityksetön kuin pohdinta siitä, pitäisikö kuitenkin suden ryhtyä syömään ahon kasvillisuutta ja lampaan ruveta popsimaan autojen tappamia raatoja. Evoluution näkökulmasta kysymys siitä, miten jokin eliölaji osallistuu hiilen kiertokulkuun, jota kutsumme elämäksi, on merkityksetön. Kaikki tavat, joilla laji ja yksilö parantaa selviytymismahdollisuuttaan, ovat merkityksellisiä.

* * *

Myönnän suoraan, etten pysty seuraamaan enkä halua seurata Kaihovaaran monitasoista vaeltelua myyttien ja muiden ei-biologisten ilmiöiden maailmassa. Minusta jaottelu tietoisuus - tuntoisuus on perusteltu, mutta monina hetkinä tunnen epämukavuutta, vaikka Kaihovaara yleensä palaakin siihen tosimaailmaan, jota itse pidän ainoana maailmana. Tämä epämukavuus ei tarkoita, etten haluaisi antaa kirjailijalle tai filosofille tämän vaeltamisen ja pohdiskelun oikeutta. Se ei mielestäni vaan tuota mitään aidosti uutta ymmärrystä. Emme tiedä, onko muilla eläimillä kuin ihmisillä metakognition kykyä eli tietoisuutta tietoisuudestaan. Tästä tietämättömyydestä ei voi kuitenkaan mielestäni tehdä sellaista johtopäätöstä, että todellisuudessa olisi jokin osio, jonka tavoitamme muiden eläinten tavoin vain jollain muulla kuin kehollisella ja aistimellisella tavalla.

Ainakaan se tapa ei ole moraali tai vapaa tahto, jota Kaihovaara näyttää pitävän todellisena ilmiönä: "Lopulta moraali palaa vapaaseen tahtoon. Moraalinen toiminta edellyttää vapaan tahdon olemassaolon. Vain vapaalla eläimellä on omatunto, vain vapaa eläin voi kokea syyllisyyttä. [- -] Uskon, että kaikilla eliöillä on vapautta, mutta monimutkaisemmilla eliöillä vapautta on enemmän kuin yksinkertaisilla. Ja suuremmasta vapaudesta seura suurempi vastuu." (s. 193) Itse pidän tätä päättelyä epäuskottavana. Aivotutkimuksen uudempien löytöjen mukaan se, mitä kutsumme ihmisen vapaaksi tahdoksi (ja uskonnolliset ihmiset sieluksi), on todellisuudessa aivojen itsenäisyyttä, ei tietoisen minän. Onko muilla eläinlajeilla sama tilanne, sitä emme tiedä. Mutta en itse keksi syytä, miksi esimerkiksi valailla olisi tietoisen valinnan osuus yhtään sen suurempi tai pienempi kuin ihmisellä. 

Vaikuttaa siltä, että Riikka Kaihovaaralle ihminen on eläin ilman merkittäviä paitsi-ehtoja. Minulle ihminen on sataprosenttisesti eläin, vaikka toimintamme yhtenä eläinlajina on asettanut niin valtavan monet muut lajit toteutuneen tai toteutumassa olevan tuhoutumisen kohteeksi. Mikään siitä, mitä aivomme kykenevät tekemään ja josta arvelemme, ettei mikään mukaan eläinlaji siihen samaan kykene (kuten vaikka kolmiosaisen sinfonian säveltäminen tai pilvenpiirtäjän suunnittelu), ei minusta muuta sitä tosiasiaa, että evoluution näkökulmasta olemme vain yksi selviytymiskykyinen laji, jolla tosin on paljon luonnonvalinnasta irrallaan olevaa käyttäytymistä, jota evoluution mekanismit eivät näytä tavoittavan saati hallitsevan. Esimerkiksi sotiva ihminen ei ole kadonnut geenipoolista, kuten eivät myöskään empatiakyvyttömät psykopaatit.

* * *

Riikka Kaihovaara on heikoimmillaan sivutessaan syitä siihen, miksi ihmislaji kohtelee sekä omaa että muita lajeja lyhytnäköisen tylysti ja tuhoisasti. Antti Nylénin provosoimana Kaihovaara myöntyy toteamaan, että "systeemissä" on jotain vikaa ja että "Länsimainen elämäntapa perustuu valheelliseen elämäntapaan, jossa pedot eivät uhkaa ja ruokaa riittää." (s. 181) Hän ei kuitenkaan ole valmis nimeämään tätä valheellista elämäntapaa sillä nimellä, jolla me muut sen tunnemme eli kapitalismiksi. Puhe "länsimaisesta elämäntavasta" ei ole enää relevanttia muutenkaan, sillä ekologisesta näkökulmasta "aasialainen elämäntapa" on muuttunut ja kiihtyvällä vauhdilla muuttuu vähintään yhtä vaaralliseksi. Syykin on sama, kapitalistinen tuotantojärjestelmä, joka ei tunnusta eikä tunnista sen paremmin ekologiaa kuin moraalisia näkökohtia. Voi siinä puhua vertauskuvallisesti Ukko Ylijumalan suuttumisesta, mutta eipä näytä tällainen puhe tehoavan kapitalismin nimissä valintoja tekeviin sijoittajiin ja keinottelijoihin.

Kaihovaara pohdiskelee kiinnostavasti sitä, mikä tapa siirtää kuollut ihminen hiilen kiertokulkuun olisi luonnon kannalta optimaalisin. Sinänsä hyvin perustein hän toteaa, että usein ekologisena vaihtoehtona hehkutettu tuhkaaminen on kaikkea muuta kuin optimaalinen tapa; se vaatii energiaa, se vapauttaa ilmakehään hiilidioksidia ja se riistää maaperän eliökunnalta maatuvasta raadosta saatavan energian ja ravinteet. Kaihovaara on realisti ja toteaa, että ihmisten jättäminen hautaamatta petojen ja pieneliöiden armoille on mahdoton ratkaisu määrällisistä syistä. Meitä on yksinkertaisesti liikaa koko ajan kuolemassa, mikään määrä lähes sukupuuttoon vainottuja petoja ei riittäisi meidän syömiseemme. Itseäni viehätti Kaihovaaran esittelemä vaihtoehto eli ihmisruumiiden kompostointi puutarhajätteiden tapaan. Se vaatisi aika isoja teknologia ratkaisuja, mutta kerran rakennettuna järjestelmänä olisi varsin luonnonmukainen.

Kirjansa loppuluvussa Kaihovaara antaa joko tietämättään tai harkitun provokaation tarkoituksessa väärän todistuksen "ateistisesta kuoleman käsityksestä". Hän kirjoittaa kun ei olisi koskaan kuullut useimpien uskonnottomien ihmisten suhtautuvan kuolemaan hyvin biologisesti eli täydessä yhteydessä ympäröivään luontoon. Materialistinen maailmankuva ei nojaa kristilliseen kahtiajakoon, vaan torjuu sen hylkäämällä kuvitelmat erillisestä sielusta. Ei kuolema irrota ihmistä luonnosta vaan palauttaa hänet sinne, jos ihmisparka jotain muuta erehtyi kuvittelemaan. Se "hengellisyys", jota Kaihovaara näyttää jollain tasolla kaipaavan, on uskonnottomalle aivojen tuottama harha, joka kyllä loppuu samalla kun eliö kohtaa henkilökohtaisen kuolemansa. Yksilö katoaa, elämä säilyy ja jatkuu.