Markus Kantola on esittelytekstin mukaan FT, politiikan tutkija ja teologi. Tartuin hänen kirjaansa Aatteiden Yhdysvallat : Politiikan suunnannäyttäjiä 1800-luvun lopulta Trumpin aikaan (Gaudeamus 2024) ristiriitaisin odotuksin. En rehellisesti ja ääneen todeten ole erityisen kiinnostunut Yhdysvaltain politiikan taustalla olevista aatteista, koska oman tulkintani mukaan yksi aate – rahan tavoittelu – on muita olennaisesti vahvempi ja muiden roolina on lähinnä sparrata ahneuden eri muotoja. Toisaalta arvelin voivani tämän kirjan avulla lisätä tietämystäni maailman vaarallisimman valtion omalaatuisuuksista, koska Kantola on tutkinut erityisesti Yhdysvaltain ja Ison-Britannian politiikkaa johtamisen näkökulmasta.
En halua pitkittää mahdollisen lukijan piinaa, joten totean kirjan tuottaneen jonkinasteisen petymyksen. Kantola tuntee kyllä aiheensa, mutta siksi tai siitä huolimatta Aatteiden Yhdysvallat on melko luettelomainen, löyhän kronologisesti yhdysvaltalaisia "intellektuelleja" miehiä ja heidän näkemyksiään esittelevä kokonaisuus. Vain hetkittäin Kantola vaivautuu kokoamaan johtopäätöksiä, pääosan ajasta lukija saa kaikessa rauhassa upota toinen toistaan seuraavan, todennäköisesti entuudestaan täysin tuntemattoman ideologin ajatusmaailmoihin. Tavaraa on tavattoman paljon, eikä Kantola ole selvästikään halunnut tai kyennyt jaottelemaan mainitsemiaan ajattelijoita tavalla, joka helpottaisin satunnaisen lukijan urakkaa.
Tämä havainto kielii tietysti myös siitä, miten pinnallista tietoutemme Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikasta on. Onhan siellä kaikkien tuntemiakin nimiä, mutta pääosa Kantolan mainitsemisen arvoisiksi arvioimista oli ainakin minulle uusia nimiä. Joudun – turhaan – kysymään itseltäni, olenko itse ollut kovin kapean informaatiosuihkun kohteena vai onko Kantolan verkko paljon tiheäsilmäisempi kuin suomalaisilla Yhdysvaltain tapahtumia seuraavilla tutkijoilla ja toimittajilla keskimäärin. Ainakin hetkittäin tuli kyllä sellainen tunne, että intektuelli on Atlantin toisella puolella mies, joka kirjoittaa miljoonia kappaleita myyvän kirjan (ei-oikeistolaisten kohdalla satoja tuhansia riittää).
* * *
Markus Kantolan perusasenne Yhdysvaltoihin on mielestäni älyllisesti epäanalyyttinen. Yli sadan vuoden aatteellista väittelyä ei pohjusta kansakunnan synnyn kannalta keskeisten tekijöiden toteaminen ja suhteuttaminen toisiinsa. Kantola lähtee liikkeelle "keskeltä", eikä pakota lukijaa pohtimaan, miten myöhemmin ilmenevissä ideologisissa näkemyksissä heijastuvat maan kolonialistinen asutushistoria, orjuus ja rasistinen rotusorron perinne tai voimakkaiden luokkaristiriitojen leimaama työllistyyshistoria. Ainoa Kantolaa kiinnostava "ylihistoriallinen" kysymys tuntuu olevan uskonnollisuus ja eri kirkkokuntien keskinäinen elo. Kantola ei myöskään erittele ja määrittele ns. intellektuellien historiallista roolia Yhdysvaltain historiassa, heitä nyt on vaan ollut ja sitten luemme, minkälaisia ajatuksia heillä on ollut ajankohtaisista ja ikuisista haasteista.
Kantolalla ei ole myöskään mitään selkeää suhdetta siihen, että Yhdysvallat on koko kirjan kattaman ajan ollut korostuneesti kapitalistinen maa, suorastaan edelläkävijä hyvissä ja huonoissa saavutuksissa. Mielestäni olisi ollut perusteltua todeta ääneen, että Yhdysvallat on yrittäjän moraalilla rakennettu yhteiskunta, jonka lait on kirjoitettu suojelemaan valkoisen miehen ylivaltaa sekä taloudellisessa että sivistyksellisessä mielessä. Kantolan tarinassa Venäjällä 1917 tapahtunut vallankumous ei ole edes mainitsemisen arvoinen asia, vaikka sen seurauksena oli melkein koko tulevaa Yhdysvaltain ideologista keskustelua halllitseva pakkomielteinen antikommunismi, jota jokainen konservatiivinen ajattelija on joko heruttanut tai hellinyt varmuuden vuoksi. Tätä vasten voi pitää eriskummallisena ja selitystä kaipaavana, kun Kantola kuvailee kapitalismia "ideologiana" (s. 180).
Kantola on sitä mieltä, että aatteet ovat muovanneet Yhdysvallat sellaiseksi kuin se on. Sitä ei ole tarpeen epäillä, mutta aika paljon jää lukijan omien tulkintojen varaan. Kantola laittaa intellektuellit kyllä sanailemaan toistensa kanssa, mutta ei tee suurempia yhteenvetoja. Lukijan urakkaa vaikeuttaa se, että Kantola käyttää ideologisia määreitä ja termejä lähinnä siten kuin niitä käytetään Yhdysvalloissa. Miksi näin, kun kirja on kuitenkin tarkoitettu suomalaisille lukijoille, ei Yhdysvaltain markkinoille? Jokainen sikäläistä väittelyä seurannut tietää, ettei "progressive" tarkoita muuta kuin ei-konservatiivista, ettei "leftist" tarkoita vasemmistolaista suomalaisittain, vaan lähinnä maltillista keskustaoikeistolaista tai oikeistodemaria. "Liberal" voi tarkoittaa mitä tahansa, puhujasta riippuen (äärikonservatiiville se on synonyymi "kommunistille"). Oikeastaan mikään sikäläinen käsite ei semanttisesti vastaa suomennosta, joten ei ihme, jos lukija ei pysy kärryillä.
* * *
Aatteiden Yhdysvallat kuuluu itse asiassa enemmän ns. tutkimuskirjallisuuteen kuin populaariin tietokirjoittamiseen, vaikka ei siltä päällisin puolin vaikuta. Tutkimuskirjallisuudessa voidaan tylysti lähteä siitä, että lukijalla on riittävät taustatiedot tekstin mahdollisesti hyvinkin kryptisten ilmaisujen avaamiseksi. Populaarissa tietokirjassa näin ei menetellä, vaan kirjoittaja päättää, kirjoittaako hän uteliaalle jokahenkilölle vai lisätietoja kaipaavalle asian harrastajalle. Aatteiden Yhdysvallat jää hankalasti väliin, enkä usko kaikkien uteliaiden jaksavan loputtomalta tuntuvan nimiluettelon kanssa maaliin asti. Se on sääli, koska henkilögalleriaa tiivistämällä ja omia yhteenvetoja lisäämällä Kantola olisi voinut rakentaa suomalaista tietämystä lisäävän tietopaketin. Nyt ei edes sinänsä hallittavaa määrä presidenttejä ole mahdollista kirjan pohjalta kuvailla aatteiden näkökulmasta. Sellainen loppuluku olisi ollut arvokas, ei vähiten siksi, että Yhdysvallat on kompuroivaa parlamenttidemokratiaa toteuttavien maiden joukossa harvinaisen presidenttijohtoinen ja -valtainen yhteiskunta.
Aatteiden Yhdysvallat hiipuu kovasti sitä mukaan, kun tullaan lähemmäs alanimekkeen lupaamaa "Trumpin aikaa". Kahdeksan vuotta Barack Obamaa ohitetaan muutamalla kappaleella, eikä ideologisesti erityisen kiinnostavaa vaihetta, joka nosti Donald Trumpin perinteisen republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi, käsitellä juuri lainkaan. Esimerkiksi varsin keskeisenä yleisesti pidettyä teekutsuliikettä ei kirjassa taideta edes mainita, vaikka ilmeisesti juuri sen ansiosta Trump voitti 2016, vaikka hävisi äänissä reilusti. On kirjoittajan oikeus valita sekä aiheet että yksityiskohdat, jotka ottaa kirjansa kokonaisuuteen mukaan. Mutta kyllä tuo alaotsikon ilmaisu "Trumpin" aikaan jää täysin klikkitasolle, Kantolan systemaattinen käsittely jää Bill Clintonin vuosiin eli viime vuosituhannelle.
Kantolalla on ollut varsin kunnianhimoinen tavoite, jota hän ei mielestäni aivan tyydyttävällä tavalla ole saavuttanut. On kuitenkin kiistatonta, että meidän suomalaisten olisi syytä ruveta tietämään Yhdysvaltain poliittisen historian taustalla liikkuneista ja edelleen liikkuvista aatteista aiempaa enemmän. Olemme Nato- ja DCA-sopimusten myös muuttuneet kaukaisen suurvallan eurooppalaisista "ystävistä" sotilaalliseksi kumppaniksi (valtiovallan tulkinta) tai vasalliksi (minun tulkintani). Nyt tarvitaan ihmisiä, jotka tuntevat yhdysvaltalaista ajattelua ohi arkisen propagandapuheen. Markus Kantolalla olisi tässä suhteessa arvokasta annettavaa, kunhan sen tarjoilu järjestyisi helpommin sulateltavina ja omaksuttavina annoksina. Sitä lisäymmärrystä kaipaavat yhtä hyvin Yhdysvaltoja estoitta ihailevat atlantistit kuin kaltaiseni antikapitalistit. Eri syistä, mutta saman tietämättömyyden takia.
