Tule ajatelleeksi!

Tunnemme kaikki sanonnan "enpä ole tullut ajatelleeksi", jolla reagoidaan aidosti yllättävään tietoon tai oivallukseen, jonka olisimme mieluusti tehneet myös itsenäisesti. On paljon asioita, joita ei tule ajatelleeksi, koska ei ole riittävän painavaa syytä saati pakkoa. On myös paljon asioita, joita kaiken järjen mukaan pitäisi tulla ajatelleeksi, mutta ei vaan tulla, koska empatia tai vastuuntunto jää vajaaksi. Tarkemmin ajatellen elämämme on täynnä asioita, joita emme tule ajatelleeksi, vaikka ehdottomasti pitäisi.

Aivan toinen asia on, uskaltaako asiasta tämän enempää kirjoittaa. Menee nimittäin nopeasti syyttelyn ja huonon omantunnon herättelyn puolelle. Aloitetaan siksi arkisen yleisistä, kuten kiittämisestä ja kohteliaisuudesta. Tulemmeko esimerkiksi ajatelleeksi, miten paljon hyvää mieltä ja parempaa päivänjatkoa voisimme synnyttää, jos vaihtaisimme nyreän kyräilyn hymyiksi, vuolaaksi kiittämiseksi ja huomaavaiseksi kohteliaisuudeksi? Että emme tule, voi johtua sisään päin tuijottavasta persoonallisuudesta, jonka takia emme reagoi ollenkaan tilanteisiin, joissa voisi hymyillä, kiittää tai olla kohteliaita. Mutta voi se johtua myös siitä, että olemme muuttuneet kirkassilmäisistä lapsista kyynisiksi aikuisiksi, jollaisina kalkyloimme tarkasti, milloin jakelemme ympärillemme kallisarvoisia hymyjä, kiitoksia ja kohteliaita tekoja.

Astetta vakavampaa on olla ajattelematta kanssaihmisten ruokarajoitteita, hajuallergioita ja merkkipäiviä. Sellaista esiintyy, mutta sellaisesta on myös seurauksia. Kun jo toisen kerran tarjoat karjalanpaistia ja riipiirakoita munavoilla neljälle nuorelle vegaanille, on turha jäädä odottamaan myönteistä vastaanottoa kolmannelle kutsulle. Heillä on varmasti jokin pakollinen proggis jokaiselle ehdottomallesi päivälle. Eikä pidä ihmetellä, että työtoverisi vaihtavat äkillisesti kulkusuuntaansa, kun olette suuntaamassa samaan hissiin, sinä normaalissa tuoksupilvessäsi viattomasti lilluen. Dramaattisinta on olla ajattelematta merkkiäpäiviä, joiden viettäjälle merkkipäivän muistaminen on huomaavaisuuden korkein aste. Eikä nyt puhuta tyttärenpojan exän 24-vuotissynttäreitä vaan esimerkiksi oman puolison 50-vuotishääpäivän kaltaisesta.

* * *

Edellisistä oli vielä helppo kirjoittaa, mutta pian alkaa poskilihaksissa kiristää. On nimittäin uskomattoman paljon erilaisia ällöttäviä tapoja olla ajattelematta yhteisen elinympäristömme likaantumista ja sotkeutumista. Kuten asfalttiin poljetut purkanjämät ja miljardit syöpäkääryleiden kuvottavat jämät bussipysäkeillä. Tai kierrätyspisteelle suurella vaivalla kärräty hajoamistilassa oleva satakiloinen pesukone, joka jää kaikkien jatkotoimien ulkopuoliselle alueelle. Tai keskelle viehkeää luontopolkua väännetty kasa lemmikin ulostetta, jonka korjaamista huomaavaisesti kierrätykseen häkellyttävän moni ei vaan tule ajatelleeksi. Urbaanin graffitti-ilmaisun taiteelliset arvot ovat mainio väittelynaihe, mutta mitä kaikkea ei tule ajatelleeksikaan se botticellibombaaja, joka tuhertaa 250-vuotiaan kivisen muistomerkin neitseelliseen kylkeen täginsä?

Yhteinen liikenne tarjoaa sekin runsaasti esimerkkejä ikävistä asioista, joita ei tulla ajatelleeksi, vaikka varmasti pitäisi. Ei-autoilevana näkökulmani on epäilemättä vinoutunut, mutta olen havainnut ihmisen alalajin, joka ei kerta kaikkiaan tule ajatelleeksi, että kiihdyttämällä oman auton vauhtia, kun halvempaa autorotua edustava edustaja ryhtyy ohitustoimeen, vaarantaa myös oman ja autossa ehkä istuvien kanssamatkustajien hengen. Tuttu on myös se alalaji, jonka mielestä nopeusrajoitukset ovat pelkkää kiusantekoa, eikä tuosta risteyksestä ole koskaan ennenkään tullut traktoria tai hirveä juuri, kun itse kiitää upouuden ajokin vauhdista nautiskellen.

Kaikki me suomalaiset tiedämme, miten vähän yhtään mitään tulee ajatelleeksi se sosiaalista huomiota hellittämättä kaipaava juopottelija, joka ei epäröi pilata toisen junamatkaa loputtomalla törinällä siitä, miten tavattoman hauskaa oli Arskan kanssa ollut koota tyhjennettyjen pullojen jämätipoista vielä yhtä desiä taivaallista nektaria. Ei ehkä ole reilua, mutta samaan kategoriaan solautan myös ne puhelimessa sotkuisia ihmissuhteitaan ratkovat mölisijät, jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi, että kännykän ideana on juuri se, että voi puhua Keravalla asuvalle kaverille huutamatta keuhkojensa pohjalta.

* * *

Lopuksi on vakavoiduttua, sillä maailmassa on yllin kyllin myös ilmiöitä, jotka tuottavat kauhistuttavaa kärsimystä siitä huolimatta, että syylliset aivan varmasti tulevat ajatelleeksi tekojensa seurauksena, koska toiminta on tarkoituksellista ja tahallisen tuhoisaa. Lista on loputtoman pitkä aktiivisesta rasismista surullisen kirjavaan erilaisten vähemmistöjen häiriköimiseen ja väkivaltaiseen kohteluun, organisoiduista ajojahdeista häikäilemättömiin sota- ja ryöstöretkiin.

Masentavan usein aktiivinen pahuus oikeutetaan jollain uskonnolla tai muulla ideologialla, jota pitää pystyssä vihan jokin inkarnaatio. Kun saattaa näyttää siltä, ettei ole tultu etukäteen ajatelleeksi, minkälaista vahinkoa voi saada aikaan valheellinen pelottelupropaganda tai jonkin väestöryhmän demonisointi, yleensä onkin kysymys siitä, että vahinkoja on hyvinkin tullut ajatelluksi ja juuri niiden aiheuttamiseen koko toiminta suunnatuksi.

Kun otsikoin toiveikkaasti "Tule ajatelleeksi!", tiedän sen mahdollisesti tehoavan vain ajattelemattomuuden viattomimpiin muotoihin. Harkittu ajattelemattomuus on inhimillisen pahuuden syvin olemus, olemmehan ainoa eliölaji, joka kykenee tietoiseen pahuuteen. Sen kohdatessaan mikään ironia, sarkasmi tai musta huumori ei jaksa elää. 

 

Kuvassa tohtori Hussam Abu Safiya, gazalaisen Kamal Adwan -sairaalan johtaja kävelee kohti israelilaista panssarivaunua. Tohtori antautuu miehittäjien ja kansanmurhaajien vangiksi sen jälkeen, kun nämä ovat tuhonneet ja polttaneet sairaalan tilat ja pakottaneet niin hoitajat kuin potilaatkin kohti tuntematonta kohtaloa, kohti nopeaa teloitusta tai keskitysleirivankeutta. Sionistit eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että ei-sionistit ovat ihmisiä siinä missä sionistitkin. Ehkä sionistien tukijatkaan eivät tule ajatelleeksi, että myös vaikeneminen tekee heidät osallisiksi kansanmurhaan.