Eliön oikeus olla

Olin mukana eläinten oikeuksiin liittyviä asioita pohtineessa keskustelussa. Käytin puheenvuoron ihmisen vastuusta. Olemme ainoa eläinlaji, jolla on äänioikeus. Olemme myös ainoa eläinlaji, jolla on kyky tuhota kaikki muut eliöt, koko elävä Maa. Emme voi siirtää vastuuta esimerkiksi evoluution niskoille, se on abstraktio, ei tietoinen toimija. Kun olemme muuttaneet koko elävän planeetan tuotantovälineeksemme, vastuumme on täydellinen. Vain Maahan iskeytyvä asteroidi voisi vastuumme viedä tai lähistöllä räjähtävä supernova. Sukupuuttoon kuolemiset ovat osa evoluutiota, ihmisen aiheuttama luontokato ei. Ilmaston lämpeneminen on luonnollinen, toistuva ilmiö samoin kuin jääkaudet. Nykyinen ilmastonmuutos ei ole luonnollinen. Se on ihmisen aiheuttama anomalia, josta luonto selviää, ihminen ei. Tuhoutumisemme vielä suuren määrän muitakin eliöitä. Mutta luonto selviää, ihminen ei.

Ihminen on muuttanut Maan tuotantolaitokseksi, joka kasvaa kaventamalla luonnon tilaa ja ryöstökäyttämällä fossiilista energiaa. Maa on rajallinen järjestelmä. Ihmisen ulottuvilla on rajallinen määrä mineraaleja ja elävien organismien tuottamia aineita. Energiaa virtaa koko ajan Maahan Auringosta, mutta kykymme hyödyntää tätä virtaa on toistaiseksi hyvin rajallinen. On mahdollisuuksien rajoissa, että tekniikan kehitys tuo ihmiskunnan ulottuville asiallisesti ottaen loppumattomat energialähteet esimerkiksi fuusioenergian avulla. Fossiilienergiaan sijoitettu suunnaton varallisuus voi jarruttaa uusien energialähteiden etsimistä ja käyttöönottoa. Energia on elämän reunaehdoista silti ainoa, jossa rajallisuudelle voidaan ehkä tehdä jotain riittävän nopeasti. Varmaa sekään ei ole. Fuusiotekniikkaa on tutkittu vuosikymmeniä, mutta toimiva voimala on edelleen tulevaisuudessa.

Elollinen luonto perustuu ravintoketjuihin, jotka rakentuvat joko toislajisten syömisen kautta tai elämän tarvitsemien ainesten vaihdantaan. Luonnossa ei ole etiikkaa, peto ei pohdi oikeuttaan tappaa saalistaan eikä sieni pahoittele kasvualustalleen aiheuttamiaan tuhoja. Miksi ihmisenkään pitäisi moralisoida sitä, että syö sekä eläimiä, kasveja että sieniä? Olemme selvästikin karhun kaltainen sekasyöjä, jolle maistuvat toisten eläinten liha siinä missä mustikat tai mehiläisten tuottama hunaja. Ei kukaan tai mikään ihmisen ulkopuolinen meitä vastuuseen vaadikaan. Moraalinen pohdiskelu kumpuaa omasta ajattelustamme, joka näyttäisi olevan ainoa lajissaan Maan lajistossa. Pohdiskelu voi kummuta myös täysin ei-moraalisista, itsekkäistä syistä kuten huolesta luonnonvarojen riittävyydestä tai yleisestä luonnon kestokyvystä, jonka pettäminen tuhoaa myös ihmislajin.

* * *

Ihmistä uhkaavat eksistentiaaliset muutokset Maan luonnonympäristössä ovat lähes pelkästään oman toimintamme seurausta. Olemme ryöstäneet tilan, maaperän, kallioperän, kosteikot, virtaavat vedet, rantavyöhykkeet, valtameret ja muuttaneet ne tuotantolaitoksiksi, joiden tehtävä on parantaa ihmislajin selviämistä evoluution paineissa, mutta kiihtyvässä määrin myös lisätä luonnon näkökulmasta täysin abstraktia "vaurautta" niiden keskuudessa, jotka ihmishistorian oikkujen myötä ovat päätyneet "omistamaan" luonnonvarat, joilla tätä "vaurautta" lisätään. Ihmislaji ei ole aina toiminut näin. Kun se oli vielä suhteellisen lähellä naapurilajejaan, ihminen sopeutui vaihteleviin luonnonehtoihin ja menestyi juuri sopeutumiskykynsä avulla, vaikka olisi voinut myös muuttua sammuneeksi evoluution haaraksi. Kun näin ei käynyt, ihmislajin sopeutuminen muuttui kyvyksi muuttaa luonnon tarjoamia vaihtoehtoja yksin ihmislajin eduksi. Mikään evoluutioprosessissa ei estänyt kehittymästä kykyjä, joiden tuloksena ihmisestä on tullut Maan kaikkien lajien uhka.

Kun olemme oppineet hahmottamaan tämän vaarallisen mutaation, olemme 2000-luvulla (täysin sattumanvaraisen ajanlaskun mukaan) päätyneet toteamukseen, että ihmislajin pitäisi luopua valtaosasta ryöstämiään alueita, lopettaa tai ainakin reilusti vähentää muiden lajien lihan tuotannollista kasvattamista ja korvata eläinperäinen ravinto kasviperäisellä. Tällaiseen muutokseen vaativat meitä sekä moraaliset että taloudelliset johtopäätökset. Mutta muutosta ei ole helppo toteuttaa, koska "vauraus" ja "omistaminen" hallitsevat ihmislajin yksilöiden ajattelumaailmaa niin voimakkaasti, ettei omaakaan pidemmän aikavälin etua kyetä hahmottamaan, vaan omasta "vauraudesta" pidetään kiinni, vaikka se johtaa suurella todennäköisyydellä sekä omaan että muiden tuhoutumiseen. Ihmisen älykkyys ei riitä estämään tätä, eikä muilla, ehkä tässä suhteessa meitä älykkäämmillä lajeilla ole keinoja pakottaa meitä.

Eläintalouden eettisten, ekologisten ja eksistentiaalisten ongelmien yhdeksi ratkaisijaksi on ehdotettu synteettisesti tuotettua lihaa, joka on kuitenkin biologisesti yhtä aitoa kuin elävien eläinten liha. Lihasolujen kloonaamiseen perustuva tuotanto voi ainakin teoriassa tarjota halukkaille lihaan perustuvaa ravintoa, mutta ilman suunnattomien tuotantoalueiden tarvetta, ilman eläinten vapauden riistämistä ja kaltoin kohtelemista tehotalouden eri vaiheissa. Ihminen voisi lopettaa villin luonnon ryöstämisen ja tuotantoeläinten kiduttamisen. Varmaan niillekin, joille lihansyönnissä on olennaista oikean eläimen syömisen kokemus, voidaan kehitellä synteettisiä kylkiluiden ja lihakuitujen yhdistelmiä. Kun kloonatussa lihassa on alkuperäistä eläintä vain geneettinen informaatio, eikä välttämättä ehkä sitäkään kokonaan, lihaan voidaan suhtautua yhtä tyynesti kuin saveen tai kakkosneloseen. Ja jos eläinsolujen kloonaus opitaan teollistamaan, mikään tuskin on esteenä tekniikan soveltamiseen myös kasvisolujen puolelle, jos se muuttuu välttämättömäksi.

* * *

Vuonna 2025 on jo aika helppoa elää miellyttävästi ilman eläinperäisiä ruoka-aineita. Itse olen ikionnellinen siitä, että sienet eivät ole eläimiä ja siten vegaanisen vaateen piirissä. Mitä elämästä tulisi, jos osterivinokkaan tai herkkutatin äärellä täytyisi pyytää anteeksi ja silmäkulmia pyyhkien sujauttaa makuherkku sieni- tai ostoskoriin. Olen itse kuitenkin pohtinut tykönäni, olemmeko todella onnistuneet määrittelemään eliöiden eettisesti kestävän hyödyntämisen tavalla, jota ei tulevaisuudessakaan tarvitse muuttaa. Emme osaa määritellä yksiselitteisesti elämää, mutta puhumme luontevasti eliöistä erillään hiekanjyvistä, dyyneistä ja kallioperästä, vaikka kaksi ensimmäistä liikkuvat ja muuttavat koko ajan muotoaan. Eläinten ja ei-eläinten välinen raja on horjuva ja siksi kysymys eläinten oikeuksista ei anna rauhaa, ennen kuin tutkijat ovat tyytyväisiä kirjattuihin rajamääritelmiin.

Tällä hetkellä eliökunta jaetaan arkeoneihin, bakteereihin, alkueläimiin, sieniin, kasveihin ja eläimiin. Sitten ovat vielä virukset, jotka ovat kiusallisella tavalla eläviä eliön elävässä solussa, mutta sen ulkopuolella ei-elollisia. Suomenkielinen Wikipedian artikkeli luettelee elämän tunnusmerkkeinä itsenäisyyden, vastaamisen ärsykkeisiin, moduulirakenteen, kasvun, mukautuvuuden, aineenvaihdunnan ja kyvyn lisääntyä. Kaikki eliöt koostuvat yhdestä tai useammasta solusta. Emme puhu eliöiden oikeuksista, mutta miksi oikeastaan emme? Mikä tekee eläimistä oikeutettuja oikeuksiin (puhumme nyt asian hyväksyvän näkökannan kautta), mutta jättää arkeonit, bakteerit, alkueläimet, sienet ja kasvit ilman mitään oikeuksia? Tiukinkaan vegaani ei murehdi mahdollista porkkanan parahdusta, kun sitä pureskelemme tai viljanvarsien huutoa terävän viikatteen viiltäessä. Heitämme sienet huoletta tulikuumalle pannulle tai kiehuvaan veteen, jonne mukaan joutuvan tuoreen tillin itkua kukaan ei kuuntele. Varmuudella voi sanoa, ettei yksikään juristi suostu arkeonien tai bakteerien oikeuksien edustajaksi, mistään hinnasta.

Lukija voi arvella minun vain vitsailevan, mutta niin asia ei ole, korkeintaan saivartelen. Mitä enemmän opimme elävien organismien toiminnasta, sitä vaikeampaa on kategorisesti puolustaa eläinten ja muiden eliöiden välistä rajaa, jollainen jokaisella vegaanillakin täytyy olla. Edesmennyt pikkuveljeni, joka oli ehdoton vegaani eikä syönyt hunajaa tai mitään lääkettä, jonka tuoteselosteessa jätettiin jonkin epäilyttävän ainesosan vegaanisuus toteamatta, joutui myöntämään, ettei voi estää esimerkiksi hengityksen mukana ihmisen elimistöön joutuvien hyvin pienikokoisten eläinten syömistä ja siten surmaamista. Hän ratkaisi pulman näköaistilla ja tiedolla (hunaja). Jos eläintä ei näe, sen voi syödä. Tämä lienee maailman kaikkien vegaanien ratkaisu, koska ilman muiden eliöiden syömistä ei eettisinkään ihminen pysy hengissä. Jos sienet ja muut ei-eläimet kuitenkin ovat niin taitavia ja monipuolisia kommunikoijia kuin nykytiede väittää, jää asia omalta osaltani auki. Olisi mukavaa sujauttaa suuhunsa ruokaa, josta voidaan luvata, ettei sen valmistamisen yhteydessä ole vahingoitettu ainuttakaan eliötä.