Miten muuttua luuserista natsidiktaattoriksi

Laurence Rees (s. 1957) ei ole perinteinen historiantutkija, vaan hän on hankkinut mainetta historiallisten dokumenttielokuvien tekijänä ja keskittymisellä Adolf Hitleriin ja hänen valtakuntansa tapahtumiin. Kirja Natsin mieli : 12 varoitusta historiasta (Tammi 2025, moitteeton käännös Tähti Schmidt) on julkaistu suomeksi varsin tuoreeltaan, sillä alkuteos The Nazi Mind on sekin julkaistu 2025. Onko ripeä käännös erityisen kiitoksen aihe, sen jätän lukijan arvioitavaksi tämän tekstin ajaksi. Reesin ideana on ollut kuvata Adolf Hitlerin ja hänen "kansallissosialistisen" puolueensa nousu, hallinta ja tuho kronologisesti, mutta samaan aikaan temaattisesti ryhmiteltyinä "vaiheina". Ratkaisu, joka elokuvapuolella voisi toimia hyvin, tuntuu lineaarisesti luettuna melko päälleliimatulta. Se ei kuitenkaan ratkaise suuntaan tai toiseen kirjan onnistumista tehtävässään, jonka Rees muotoilee kustantajan vain kanteen merkitsemän alanimekkeen "12 varoitus historiasta" muodossa.

Rees ei ole etäännyttänyt itseään tarinasta paljoakaan, vaan esiintyy sekä sodanaikaisten natsien myöhempien aikojen haastattelijana että jatkuvana kommentaattorina tai haastateltavana, joka puhuu ikään kuin ei olisi koko kirjan vastuullinen kirjoittaja. Tämä on ajoittain rasittavaa, mutta ei sekään nosta tai laske kirjan arvoa ratkaisevalla tavalla. Ratkaisu kuitenkin vahvistaa mielikuvaa Reesistä jossain määrin yhteen aihepiiriin jämähtäneenä tai kiinni jääneenä dokumentaristina. Tietomäärä on tällaisella kirjoittajalla usein merkittävän laaja, mutta suhteellisuudentaju voi vääristyä. Rees esimerkiksi toteaa sen kummemmin perustellen, että holokausti oli "historian hirvittävin rikos". Näkemys ei ole tutkijan viileä, dokumentteihin perustuva johtopäätös, vaan yhteen aihepiiriin keskittyneelle dokumentaristille lähtökohta, jota ei tarvitse perustella saati todistella. Miten ylipäätään arvioida "historian rikoksia"? Jos mittarina pidetään surmattuja ihmisiä, holokaustia paljon suurempia rikoksia olivat sekä ensimmäinen että toinen maailmansota tai brittien siirtomaahallinnon Intiassa toteuttama laajamittainen kansalaisten tappaminen nälkään näännyttämällä. Jotkut tutkivat puhuvat jopa yli 100 miljoonan ihmisen kuolemasta.'

Toisen maailmansodan tapahtumista paljon lukeneelle Reesin teos ei ehkä tarjoa valtavasti uutta, mutta ei se missään tapauksessa ole myöskään pelkästään tunnetuimpien asioiden kertausta. Rees kiinnittää mm. hyvin perustellusti huomiota siihen usein unohdettuun tosiasiaan, että Hitler nousi valtaan täysin demokraattisesti ja näin tapahtui siksi, että Hitler totesi aiemmat epädemokraattiset yrityksensä rakenteellisesti epäonnistuneiksi. Varsinkin aluksi Hitler varoi tarkasti antamasta tilaa syytöksille mielivaltaisista määräyksistä ja teetti hankalistakin asioista muodollisesti demokraattisia päätöksiä. Tähän ajoi sekä varovaisuus (1928 vaaleissa kannatus oli vain 2,8 %) että psykologinen oivallus siitä, että natsien viestille oli kysyntää, kunhan kansalaisia ei heti säikytettäisi takaisin vanhojen valtapuolueiden piiriin. Tässä Hitler onnistui erinomaisesti, kuten myös hiukan myöhemmin liittokanslerin ja presidentin tehtävien yhdistämisessä.

* * *

Rees muistuttaa myös siitä, millainen onnenpotku Hitlerille oli vuoden 1929 Wall Streetin romahdus, joka pienellä viiveellä teki myös saksalaisesta porvarista köyhtyneen, katkeran ja muutoshaluisen. Hitler onnistui tekemään samaan aikaan liiton perinteisen eliitin – myös taloudellisen – kanssa, vaikka Rees jättääkin jokseenkin koskematta Hitlerin riippuvuuden teollisuusmiesten rahoista. Näin ovat menetelleet käytännössä kaikki porvarillisen maailmankuvan omaavat historioitsijat, mistä syystä moni luulee edelleen Hitlerin panneen suurliikemiehet kuriin siinä missä juutalaisetkin. Ei voinut, sillä Hitler tarvitsi kapitalistien rahoja. Ei kolmatta valtakuntaa ilman kapitalistien sijoituskykyä voinut rakentaa. Sen sijaan nuorison kaappaaminen ei ollut tuuria, vaan natsien tarkkanäköinen havainto, johon muut puolueet eivät osanneet tai älynneet reagoida. (Sivumennen voi todeta, että Suomessa persut ovat ottaneet tässä suhteessa oppia Hitleriltä satsattuaan ns. TikTok-sukupolven huomion kaappaamiseen paljon vaivaa ja energiaa. Saa nähdä, johtaako TikTokin siirtyminen sionistiseen omistukseen muutoksen persujen politiikassa. Ei välttämättä, sillä persuista on kuoriutunut ehkä hiukan yllättäen hyvin Israel-myönteinen puolue.)

Vaikka kirja on tuore, Rees välttää visusti piirtämästä esiin allegorioita Hitlerin Saksan ja nykypäivän fasististen ilmiöiden välille. Lukijan on kuitenkin mahdotonta välttää huomioita historian ironisista käänteistä. Väkevin on sen tajuaminen, että toistaiseksi Benjamin Netanjahun johtama Israel on onnistunut kaikessa siinä, missä Hitler loppujen lopuksi epäonnistui eli rasistisen, väkivaltaisen Lebensraum-politiikan toteuttamisessa sekä ns. maailman mielipiteen sulkemisesta tiukasti nykypäivän kansallissosialismin eli väkivaltaisen sionismin taskuun. Joseph Goebbels olisi pihissyt kateudesta, jos hänelle olisi kerrottu siitä, miten täydellinen kaikkien ns. demokraattisten länsivaltojen hallinnot ovat alistuneet tottelemaan sionistisen Israelin tahtoa ja edistämään sen hyvää, myös suoraan omien kansalaisten kustannuksella, kuten erityisesti Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa voimakkaat Israel-lobbyt ovat saaneet aikaiseksi.

Rees olisi voinut nostaa historian traagisen ironian esiin myös kuvatessaan perusteellisesti ja laajasti natsien vastustajiinsa ja ennen muuta juutalaisiin kohdistamaa tuhoamispolitiikkaa. Me nyt elävät ihmiset joudumme todistamaan, kuinka holokaustista hengissä selvinneiden jälkeläisten Palestiinaan perustama Israelin valtio on muuttunut jokseenkin kaikkia Hitlerin käyttämiä menetelmiä soveltavaksi rasistiseksi, juutalaisten ylivaltaan uskovaksi väkivaltakoneistoksi. Sionistit kohtelevat palestiinalaisia täsmälleen yhtä säälimättä ja murhanhimoisersti kuin kiihkeimmät natsit. Natsit eivät tehneet rikoksiaan, koska olivat saksalaisia, eivätkä israelilaiset siksi, että ovat juutalaisia. Reesin olisi pitänyt todeta ääneen, vaikka vain sivulauseessa, että sionistien hallitsema Israel on toteuttanut Hitlerin unelman Saksasta – sillä ainoalla poikkeuksella, että palestiinalasiten joukkotuho on vielä pahasti kesken ja Suur-Israelin tiellä on joukko esteitä. Sionismi on tämän päivän natsismia. Molempien taustalla ovat samat tekijät eli kiihkeä rasismi, kansalliskiihkoisuus, ylivertaisuusharha, väkivallan ihannointi, loputon uhriutuminen ja kansalaisten demokraattisten, yhtäläisten oikeuksien halveksunta. Miksi Rees ei uskalla sanoa sitä ääneen?

* * *

Rees ei kirjoita myöskään siitä, miten selkeitä askelia kohti fasistista vallankaappausta on Donald Trumpin hallinto ottanut Yhdysvalloissa. Se on aikataulullisesti ehkä ymmärrettävää, eikä Rees muutenkaan ole halukas irtautumaan 1930- ja 1940-lukujen kuvioista. Kun Rees kuitenkin pitää kirjaansa varoituksena nykypäivälle, voi hänen valikoivuuttaan kutsua myös harkituksi. Minusta Rees tarjoilee lukijoilleen sillä lailla kootun aterian, ettei sen mistään ainesosasta nouse epäilyksiä ns. länsimaisen demokratian viattomuuden ja paremmuuden suhteen. Kaikki Hitlerin kuoleman jälkeiset esimerkiksi liittyvät Staliniin tai muihin Yhdysvaltain vihollisiksiin nimeämiin. Loppuun koottu 12 varoituksen kertaus on Reesin mukaan lista tavoista, joilla "demokratia voidaan ajaa alas". Voihan se olla taloudellista laskelmointiakin, mutta ei synnytä minussa ilahtumista. Ei natsismissa ole kysymys mistään parlamentaarisesta demokratiasta, vaan ihmisarvosta ja -oikeuksista. Niiden polkijoina ovat ns. länsimaiset demokratiat kunnostautuneet siinä missä tikun nokkaan nostamansa vastustajat.

Rees haluaa näyttäytyä puoluepoliittisesti neutraalina, mutta kyllä hän on normaali, valtavirtaan kuuluva porvarillinen historiantulkitsija, jolla on suuria vaikeuksia yrittää toteuttaa neutraaliuttaan. Hyvä esimerkki on kirjan passiivimuotoinen lopetus "Natsit saatiin nujerrettua." Rees ei vahingossakaan analysoi, miten erisuuruisia panoksia eri kansakunnat joutuivat Hitlerin nujertamiseksi antamaan. Ei analysoi, koska olisi joutunut toteamaan, että raskaimman taakan kantoi tosiasioiden valossa Neuvostoliitto. Rees ei uskalla myöskään myöntää, että pian sodan päätyttyä varsinkin Iso-Britannia (Winston Churchill) päätti käynnistää Neuvostoliiton vastaisen sodan, joka ei roihahtanut kuumaksi vain siitä syystä, ettei Churchill saanut houkuteltua yhdysvaltalaisia mukaan. Rees jättää myös hyvin vähälle sen prosessin, jonka kuluessa länsivallat rankaisivat Nürnbergissä pientä natsihierarkian yläpäätä (ja antoivat näistäkin monen tehdä itsemurhan), mutta sen jälkeen päästivät natsit takaisin yhteiskuntaelämään kuin ei mitään olisi tapahtunut (näin tapahtui myös Suomessa). Syynä oli tulevan kylmän sodan asetelma, jossa Yhdysvallat teki Länsi-Saksasta itselleen Euroopan tukikohdan, rahoitti Saksan nopean uudelleenrakentamisen ja palkkasi osaavat natsit omiksi palvelijoikseen.

Edellä oleva kritiikki ei tarkoita, että Reesin 12 varoitusta olisivat huuhaata. Eivät ne ole, mutta Reesin valikoivuus ja näiden varoitusten yhteismitattomuus heikentävät niiden "opettavuutta". Rees ei vakuuta myöskään tutkijankyvyillään, kun tokaisee Neuvostoliiton kaatumisen tarkoittaneen "kommunismin romahtamista". Jos Rees ei kykene erottamaan poliittista ideologiaa ja konkreettista valtiota toisistaan, kyseessä on joko tahallisuus tai piittaamattomuus. 12 varoituksesta muutamat ovat todella ajankohtaisia. Moni fasistisia otteita käyttävä tai niitä haikaileva korostaa mielellään asetelmaa "me" ja "muut"; tämähän on Trumpin hallinnon vahvimpia pakkomielteitä. Toinen tärkeä varoitus liittyy vastustajien surmaamisen etäännyttäminen, joka on modernien robotti- ja etäkäyttöaseiden aikana muuttunut arkitodellisuudeksi kaikkialla, missa taistellaan aseilla. Palestiinan asukkaat kohtaavat harvoin tappajiaan silmästä silmään, sillä sionistit eivät mielellään jalkaudu, vaan lähettävät drooneja, ohjuksia ja pommikoneita tappamaan pakolaisia jottei IDF:n sotilaille vaan tule paha mieli. Tulee kuitenkin; raportit kertovat erittäin suurista traumoista ja korkeista itsemurhaluvuista. Mistään tällaisesta Rees ei kerro.