Rajaniemen helmiä sioille

Arvostan Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-trilogiaa suuresti. Se yhdistää esteettömän mielikuvituksen, huumorin ja jännityksen kunnioittaen tieteiskirjallisuuden perinteisiä hyveitä mutta jäämättä niiden vangiksi. Kvanttivaras tarjoaa paljon ennen kohtaamatonta. Samaa ei valitettavasti voi sanoa Rajaniemen uutuudesta Summerland, jonka Tero Valkonen on suomentanut (Gummerus 2018). Rajaniemen mielikuvitus on tallella, mutta jännitys on melkein kokonaan tavanomaista vakoojien maailman jännitystä. Huumori on lähes kokonaan kadonnut, joskin on helppo huomata ne muutamat kohdat, joihin Hollywoodin nikkarit sijoittaisivat katsomosta tirskahduksia kirvoittavat gaginsa.

Kvanttivaras on kirjoitettu scifi-älyköille selvästikin sillä ajatuksella, että kuka keksii huikeammin. Kesämaa sisältää omaperäisen kuvitelman maailmasta, jossa fyysinen kuolema on vain siirtymäriitti, mutta ei mikään päätepiste. Rajaniemen ektomaailmassa on paljon hienoja oivalluksia, vaikka kaiken sijoittaminen 1930-luvun lopun tekniseen ympäristöön selvästikin on kahlinnut kirjoittajan mahdollisuuksia. Hetkittäin on tunne, että vaihtoehtohistorian pyrkimys pitää yllä illuusiota mahdollisesta maailmasta muuttuu itsetarkoitukselliseksi näyttelykierrokseksi.

Myös kirjan ihmiset ja ihmissuhteet ovat yllättävän perinteisiä, vaikka taustalla on radikaalisti uusi suhtautuminen kuolemaan. Ei voi välttyä tunteelta, että se, minkä Kvanttivarkaan kekseliäs maailma piilotti taitavasti, näkyy Kesämaassa ideoiden ja ihmiskuvausten eriparisuutena. Tuntuu kuin Rajaniemi olisi kokenut velvollisuudekseen kirjoittaa myös perinteistä kovaksikeitettyä dekkaria ankeine ihmissuhteineen, vaikkei ole sen parissa aivan kotonaan.

* * *

Pahimmin pettää ainakin omat odotukseni kirjan poliittinen vai pitäisikö sanoa ideologinen yksitotisuus. Yhtäällä ovat brittiläiset, yläluokkaiset mahtailijat, jotka kuitenkin ovat hyviksiä, vaikka olisivat kuinka kieroja pahiksia. Sitten on Neuvostoliiton "leninistejä", jotka ovat tavallaan hyviksiä, vaikka ovatkin pahiksia. Ja sitten on - yllätys yllätys! - Stalinin johtamia "stalinisteja", jotka tietenkin ovat pelkästään pahiksia. Luulin pitkään, että Rajaniemi kiepsauttaa mustavalkoisen maailmansa palaset täysin uuteen asentoon jossain vaiheessa, mutta tätä ei koskaan tapahdu. Kirja on kirjoitettu lukutaitoiselle jenkille, jonka käsitystä maailman hyvistä, pahoista ja rumista ei ole mitään (taloudellista) syytä horjuttaa. 

Toinen suuri pettymys itselleni oli, että Rajaniemi on jättänyt kirjansa maailmasta kokonaan pois uskonnollisten yhteisöjen roolin. Se olisi tietenkin monimutkaistanut kirjan asetelmaa, mutta ennen muuta se olisi tuonut mukaan kysymyksen siitä, miten vahingossa löytynyt "tuonpuoleinen" suhteutuu kuvitelmiin jumalista. Ehkä Rajaniemi on pelannut varman päälle ja jättänyt uskonnon varmuuden vuoksi pois. Eurooppalaiselle lukijalle se kuitenkin näyttäytyy isona reikänä, jonka kohdalla ei ole yhtään mitään. Neuvostoliittolaisten supertietokoneen kuvaaminen uudeksi jumalaksi ei paranna tilannetta hiukkaakaan.

Kesämaa on muuten kuin Hollywood-tuotantoon tarkoitetun kansainvälisen jännärin käsikirjoitus, mutta "tuonpuoleisen" tapahtumia lukuun ottamatta se jättää täysin hyödyntämättä mahdollisuuden näyttää juonen kannalta keskeiset Neuvostoliitto ja Espanja tässä vaihtoehtohistoriassa. Ennen muuta itse "tuonpuoleinen", siis se "Kesämaa" jää muutaman pikaisen piirron varaan. Niin voi tehdä vain kolmiosaiseksi tarkoitetun elokuvan ensimmäisessä osassa, joten kai tässäkin on pohjustettu jatko-osia, joissa Kesämaahan sitten paremmin tutustutaan. Minä en ole innostunut tällaisesta paukkujen säästämisestä.

* * *

Rajaniemen kuvittelemassa maailmassa ei ole Yhdysvaltoja, ei Kiinaa eikä varsinkaan Hitlerin Saksaa. Se on tietenkin sallittua, mutta jättää tunteen maisemasta, joka on jätetty tahallaan suttuiseksi, ettei sitä tarvitse piirtää tarkasti. Itse asiassa varsin harvat kirjan asiat sitovat sen tapahtumia meidän tuntemaamme historiaan. Espanjan sisällissota, Franco, Stalin, Lenin - kaikki muu on ajatonta brittiläisen luokkayhteiskunnan ja misogynian kevyttä kritiikkiä ja "tuonpuoleisen" keksinnöillä leikkimistä. Sitä ei voi kiistää, että Rajaniemi on taas ollut erittäin kekseliäs ja monet hänen rakentamistaan ideoista ovat aidosti kiehtovia. Tuntuu vaan siltä, että ne menevät hyvisten ja pahisten välisessä perinteisessä taistelussa jotenkin hukkaan.

Lukemani kirjaston kappale on luokitettu tieteiskirjallisuudeksi. Se on hiukan totta, mutta enimmäkseen ei. Rajaniemi on halunnut kokeilla voimiaan vakoilujännärin parissa kokonaan hylkäämättä tieteiskirjallisuuden tarjoamaa vapautta. Tällaiset hybridit ovat herkästi pilaantuvaa lajia, enkä itse ollut lopputulokseen ihan tyytyväinen. Rajaniemi tuhlaa hienot ideansa tavanomaisuuden markkinoille. Siksikin tämä on helmiä sioille.

Surullisinta ehdottomasti on, että kun sitä ehti kolmen Kvanttivarkaan kanssa odottaa jatkuvia yllätyksiä, Kesämaa on niiden suhteen suorastaan pihi. Kirjan käänteet ovat kaikki sellaisia, jotka eivät pudota pop cornia suuhunsa tunkevaa leffankatsojaa kärryiltä - vaikka juuri se Rajaniemen kirjan pitäisi tehdä. Kukaan ei ylläty siitä, että yksi päähenkilöistä on toisen avioton poika. Ja pitäisi nähdä valkokankaalta, kun eräs roolihahmo muuttuu ihmisestä suunnattoman tuhoisaksi ektotankiksi, että sitä edes vähän hätkähtäisi. Mutta tietenkin Kesämaa saa jatko-osia, ehkä trilogia on tästäkin tuleva. Ehkä sitten katse avautuu hiukan laajemmalle, "Niittäjät" tulevat oikeasti esiin ja Stalin onnistuu tihutöissään. Niitä odotellessa emme kuitenkin säästele hengitysliikkeissä.