Theel

Tähän kirjaan tartuin uteliaana, koska Henry Theel on suomalaisen iskelmän historian kovimpia nimiä. Pertti Mustosen yhdessä Maarit Tyrkön kanssa kokoama Köyhä laulaja ja laulajan poika : Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa (Docendo 2018) ei kuitenkaan vastaa ollenkaan sitä, mitä minä ns. taiteilijaelämäkerralta odotan. Tämä on tavallaan yllättävää, sillä laulajan poikapuoli Pertti Mustonen on tehnyt pitkän uran Helsingin tiedotuspäällikkönä ja Maarit Tyrkkö toimittajana. Kummastakaan ei silti ole ollut elämäkerran kirjoittajaksi.

Vaikuttaa siltä, ettei kukaan ole ollut valmis tekemään kunnollista tutkimustyötä, vaan on tyydytty siihen, mitä ulottuvilla jo on. Tämä ei ole sinänsä kohtalokasta, paikka paikoin välittyy ajankuva oikein hyvin ja iskelmälaulajan maailma sotaa käyvässä ja sodan jälkeisessä Suomessa herää hetkittäin eloon. Ongelma on siinä, että Henry Theelistä ei tällä menetelmällä ole riittänyt aineistoa normaalin kirjan mittaan. Mustosen ratkaisu on ollut kirjoittaa samaan niteeseen omat elämänvaiheensa Henry Theelin rinnalla. Hetkittäin tämäkin ratkaisu on tuottanut mielenkiintoisia tuloksia, mutta jotenkin kokonaisuuden kustannuksella.

En tiedä, mikä Maarit Tyrkön rooli on käytännössä ollut. Kirja kuitenkin on selkeästi kustannustoimittamaton ja keskeneräinen. Teksti on sujuvaa ja suomen kieli hyvää, mutta Mustonen ei ole hallinnut muistoja ja muuta aineistoa kunnolla, vaan asiat toistuvat hiukan eri muodoissaan, kronologinen eteneminen väistyy ajoin ilman mitään erityistä syytä ja kirjan rytmi - sitä ei oikein ole. Plussaa henkilöhakemistosta ja erityisesti Harri Hirven jo 2000-luvun alussa tekemästä perusteellisesta diskografiasta. Lähdeluetteloa ei ymmärrettävästi ole.

* * *

Kun kirja on kirjoitettu erittäin subjektiivisesta pojan näkökulmasta, muutamat ulkopuolisen (Tyrkkö?) silmin kirjoitetut jaksotkaan eivät nosta kirjaa pinnalle asti. Kyllä se Henry Theel ihmisenä ja osittain laulajanakin esiin piirtyy, mutta loppujen lopuksi aika pinnallisesti, toisten silmien kautta katsottuna. Vaikka "köyhä laulaja" on kirjan punainen lanka, hän on liian paljon myös sivullinen, pojan muisteluiden kautta vain hämärästi näkyvä hahmo. Unenomaista tunnelmaa lisää ajoittainen epätietoisuus siitä, kuka oikeastaan on äänessä. Pertti Mustonen nimittäin kirjoittaa itsestään välillä kolmannessa persoonassa.

Kirjaa on yritetty myydä antamalla ymmärtää sen kertovan karulla tavalla Theelin ryyppäämisestä ja naisten kanssa rellestämisestä. Minusta se on harhaanjohtavaa mainontaa. Asiat mainitaan, mutta vain ohimennen. Moneen kertaan jankattavalle sanonnalle "salkku ja mulkku" löytyy katetta vain ensimmäisen sanan osalta; Theel kantoi nahkaista nuotteja ja laulujen sanoja sisältänyttä laukkuaan aina mukana. Siitä, että Theel oli neljästi naimisissa, ei kirjan perusteella voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin että näin se elämä joskus menee. Ei ole laulajan poika isänsä törttöilyistä paljon tiennyt, eikä tiedä siksi lukijakaan. Ehkä se on hyväkin, sillä mitäpä ne toisen ihmisen yksityiset mokat meille kuuluvat. Täysin ilmaan jää, kaipasiko Theel lähelleen naista alati seksin takia vai ihan muista syistä. Ilmeisesti molemmista, mutta kumpaakaan ei tarkemmin kirjassa avata.

Sitä on vaikea ymmärtää ja sulattaa, että Theelin uraa käsitellään niin pintapuolisesti kuin kirjassa tehdään. Muutamat pikakuvat esiintymisistä, luonnostelut eräistä Theelin kanssa toimineista muusikoista ja lähinnä Olavi Virran vertaileva analysointi jättävät ison nälän: 560:lla levytyksellään ja valtavalla suosiollaan Henry Theel on suomalaisen iskelmän keskeisiä hahmoja, mutta kirjassa sen tajuaminen jää ihan sen varaan, että niin väitetään. Mutta oletettavasti tämä on juuri sitä tietoa, jonka saaminen mukaan olisi vaatinut kunnollista tutkimustyötä. 

* * *

Monet asiat ovat makuasioita. Itse en ole koskaan pitänyt Henry Theelin äänestä, joka on kuitenkin todistettavasti lumonnut valtavan joukon suomalaisia (on tosin myönnettävä, että hänen pikkutytön ääntä imitoiva Pikku-Pirkkonsa on taitavasti tehty). Ehkä tämä muistelmateoskin on juuri sitä, mitä jotkut ovat odottaneet ja toivoneet. Itsekin toivon, että se löytää Henry Theelin ihailijat. Mutta kyllä hän mielestäni olisi ansainnut ihan oikean elämäkerran, huolella taustoitetun ja dokumentteihin perustuvan. Voi tietenkin olla, että sellaisen tekijää ei nyt kerta kaikkiaan ole ollut tarjolla. Toki tämä kirja on parempi kuin ei mitään kirjaa Henry Theelistä, mutta...

Henry Theelin elämä ja laulajan ura kattavat ajanjakson, jonka kuluessa vanha maailma muuttui sodan kautta ja osin seurauksena aivan uudeksi. Henry Theel oli ruotsinkielinen stadin kundi, jonka elämän muuttivat luonnonlahjana saatu ihmeellinen ääni ja loistava muisti. Theel esiintyi muutamassa elokuvassa, mutta tuli niillä lähinnä todistaneeksi, etteivät kaikki laulajat osaa näytellä, jos eivät kaikki näyttelijätkään aina laulaa. Theelin puheääni oli kirjan perusteella kaukana lauluäänestä, kuten joskus tosiaan on. Theelin motto "Elämässä ei ole mitään hätään, jos jossain hyvä" oli erittäin onnistunut, sillä Theel oli hyvä täsmälleen siinä yhdessä asiassa.

Kirjan alaotsikko "elämää duurissa ja mollissa" on ylidramaattinen. Kenenpä elämään ei molempia mahtuisi. Theelin uran notkahdus 1950-luvun lopulla oli kuitenkin aika vähäinen siihen nähden, kuinka lyhyitä useimpien hänen kollegoidensa urat ovat olleet. Ehkä Theelin elämää ja uraa ulkoapäin tarkastellut olisi nähnyt nouset ja laskut objektiivisemmin. Toisaalta on totta, että nyt mukana on näkökulmia, joita perheen ulkopuolella eläneellä ei olisi voinut koskaan olla. Ehkä onkin parasta ottaa kirjan nimi tosissaan. Tämä on laulajan ja hänen poikansa yhteinen tarina. Sitä varsinaista Henry Theelin elämäkertaa odotellessa.