Paremman elämän perässä

Sveitsiläinen Rolf Dobelli julkaisi muutama vuosi sitten erinomaisen kattavan listauksen tavallisista ajatusvirheitä, joiden takia toimimme typerästi ja haitallisesti niin itsemme kuin muiden kannalta (Selkeän ajattelun taito, HS Kirjat 2012). Sitä seurasi Viisaan toiminnan taito (HS Kirjat 213) ja nyt, eräänlaisena yhteenvetona Paremman elämän taito : 52 reittiä onnellisuuteen (Atena 2018). Pidin ensimmäisestä kirjasta enemmän kuin tästä uusimmasta. Syy on selvä ainakin itselleni; ajatteluvirheet ovat objektiivisesti olemassa, mutta "onnellisuus", kukapa sen pystyy paketoimaan?

Dobellia ei voi yrityksen puutteesta syyttää. Liian pienikokoiseksi ja siksi ärsyttävän paksuksi tehty kirja käy läpi jälleen 52 onnellisuuden estettä. Estettä siksi, että Dobelli suosii asioiden pohtimista ei-toivotun näkökulmasta. Kirjoittajalla on kolme tukipylvästä, joista ensimmäinen, modernin psykologian tutkimustulokset, on pinnan alla, kun taas kaksi muuta, stoalaisuuden ja modernin ajan sijoitusgurujen viisauksia siteerataan tuon tuostakin. Äkkiseltään voi tuntua oudolta, että Dobelli suosittelee kuuntelemaan Warren Buffettia ja Charlie Mungeria, kahta menestynyttä sijoittajaa. He eivät kuitenkaan jakele sijoitusvinkkejä vaan yksinkertaista varovaisuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Dobellin perusviesti onkin yksinkertainen: hyväksy tosiasiat, älä tavoittele mahdottomia, väistä ongelmat sen sijaan että yrittäisit ratkaista ne ja ennen muuta, älä kuvittele olevasi mitenkään erityinen. Dobelli korostaa stoalaisten perushyveitä johdonmukaisesti, mutta samalla ehkä hiukan jankuttavalla tavalla. 52:n "onnellisuusreitin" rakentaminen on sen takia vähän pakonomaista, vaikka useimmissa tapauksissa ohjeet ihan järkeviltä kuulostavatkin.

* * *

Dobellin ohjeiden tähtäin ei ole itse asiassa onnellisuuden tai paremman elämän määrittelyssä. Ne molemmat hän myös jättää määrittelemättä. Sen sijaan hän esittelee erilaisia kuoppia, joihin kuka tahansa voi pudota elämänpolkua kulkiessaan. Tässä mielessä Dobelli on kuin perinteinen elämän vaaroista varoittava mummo tai vaari, jonka viisaus perustuu itse koettuun ja havaittuun. Parempi elämä ei siis ole mitään täsmällistä, vaan enemmänkin huonon elämän välttämistä. 

Useimpien Dobellin vinkkien kohdalla voi helposti nyökytellä mukana, juuri näinhän se on. Erityisen tervetulleita ovat monet modernin kiihkoilun oireiden asettaminen omaan arvoonsa; niistä ei ole mitään hyötyä, pikemminkin päin vastoin. Tietenkin Dobellin besserwissermäinen kirjoitustapa ärsyttää välillä ihan viestistä riippumatta, eiväthän asiat sentään ihan niin yksinkertaisia ole ja kolmeen pointtiin tyhjentyviä. Mutta kyllä monen ohjeen kohdalla toteaa aina olleensa samaa mieltä ja välillä joutuu myöntämään, että perhana, niinhän se tietysti on, vaikken ole tullut ajatelleeksi.

Ehkä kovimmalle ottaa Dobellin stoalainen maksiimi "älä yritä vaikuttaa asioihin, joihin et voi vaikuttaa". Ei hän suoraan suosittele yhteiskunnallista passiivisuutta, mutta kovin kaukana ei ole johtopäätös, että ihminen elää paremmin kun ei edes yritä muuttaa maailmaa paremmaksi vaan luottaa siihen, että se tapahtuu minkä on tapahduttava. Yhtäällä Dobelli toteaa, että yhteiskunta pysyy rauhallisena, kun ihmiset tavoittelevat henkilökohtaisen rikastumisen sateenkaarta eivätkä vaadi rikkauksien tasajakoa. Toisaalla hän kannustaa jättämään rikkaitten ihailemisen. Jotenkin ajatus jää kesken.

* * *

Dobellin siteeraama Sturgeonin laki ("kaikesta 90 % on roskaa") on kovin nihilistinen, ehkä suorastaan elitistinen ohje. Tuo laki on mielestäni totta vain siinä tapauksessa, ettei puhuta "roskasta" vaan yksilöä subjektiivisesti kiinnostavasta ja ei-kiinnostavasta. Sturgeonin laki olettaa jonkinlaisen objektiivisen roskamittarin olemassaolon. Kirjastonhoitaja tietää, miten heikolla perustalla se ajatus todellisuudessa on. Suurin osa asioista on ehkä tarpeetonta, hyödytöntä ja epäkiinnostavaa, mutta todellisuudessa yhden "roska" on toisen aarre. Tätä Dobelli ei näytä oivaltaneen.

Onkin tärkeää, että vaikka Dobellin lukeminen tuottaa helposti tunteen, että miksi en ole tullut tätä ennen ajatelleeksi, myös tämä tunne on eräänlainen ajatteluvirhe. Dobelli kuvailee hyviä huomioita, mutta ei hänelläkään ole viisasten kiveä hallussaan ja asioista voi perustellusti olla myös eri mieltä. On totta, että "oikeudenmukainen maailma" on harhaa, mutta sen hyväksyminen tyynesti on fatalismia, ei automaattisesti onnellisuutta lisäävä ratkaisu. Omaa ajattelua ei pidä Dobellin äärellä jättää naulakkoon.

Itseäni miellyttää Dobellin reitti 51, "Vaatimattomuuden ylistys" (Mitä vähemmän kuvittelet itsestäsi, sitä paremmin elät). Se muistuttaa maallisen maineen hetkellisyydestä ja yksilön vähäisestä yleisestä merkityksestä. Tulemme tänne sattumanvaraisesti, samoin poistumme. Jopa ihmisen historian mittapuulla yksilön aika on nopeasti ohi. Muistomme elää vain hetken, sitten unohdumme jokainen hautakiven mitoista riippumatta. Se mitä Dobelli ei sano, on silti myös totta. Ihmisen luoma taide ja oivallukset voivat olla paljon egoamme kestävämpiä, parhaassa tapauksessa ainakin ihmisen ikuisia.