Hyviä vallan säilyttämisen välineitä

Valta. Esimerkiksi näin: "Vastustuksen murtaminen, toimintavaihtoehtojen rajoittaminen, asenteiden muuttaminen, vallan muuttumisen oikeudeksi ja tottelemisen velvollisuudeksi." Valta maistuu monelle, vaikka ei kaikille. Vallasta voi tiettävästi nauttia ihan sen itsensä vuoksi, mutta useimmiten valta on väline, jonka avulla voi hallita raaka-aineita, tulovirtoja, aatteita ja ihmisiä. Ihmisen historiaa voi tulkita pelkkänä vallankäytön historiana, eikä siinä hirveän paljon olennaista jää ulkopuolelle. Ehkä runot, etsaukset ja sävellykset kontrabassofagotille. 

Vallan suurin ongelma ei ole sen saaminen, vaikka siinäkin vallitsee toki vahva epätasapaino tarjonnan ja kysynnän välillä. Valtaa riittää harvoille, mutta jollekin se viime kädessä aina napsahtaa, joten vallan voi saada vahingossakin. Usein tuntuu siltä, että näin on tosiaan tapahtunutkin ja valtaa saanut on täysin yllättynyt tilanteesta. Valtatyhjiötä ei pitkään esiinny. Vallan saamista suurempi ongelma onkin vallan säilyttäminen. Niissäkin tapauksissa, joissa on saanut valtaa olemalla fiksu ja sympaattinen, valtaansa luovuttaneilla on ikävä taipumus löytää uusia ihailun kohteita, joille valtaa halutaan antaa. Tällainen "demokraattinen valta" on herkästi haihtuvaa lajia, eikä siksi sovi ihmisille, joille valta on elämän tärkein sisältö ja tavoite.

Valtaa otetaan usein väkivalloin eli vastoin valtaansa menettävien tahtoa. Ihmisen historiassa VÄKIVALTA on käytännössä normaali tilanne, jossa vaihtelevat vain väkivallan aste ja yksityiskohdat. Monet yksinvaltiuteen mieltyneet ovat syyllistyneet äärimmäiseen julmuuteen ja raakuuteen säilyttääkseen valtansa. Toisaalta tiedetään, että väkivaltaiset diktaattorit joutuvat elämään jatkuvan uhan alaisena. Katkeria ja vihaisia valtansa menettäneitä riittää, ei niitä kaikkia voi murhata. Jos diktaattori on taipuvainen näkemään valtaansa uhkaavia asioita kaikkialla, kysymys ei välttämättä ole vainoharhaisuudesta. Kyllähän diktaattori tietää, miten vihattu hän oikeasti on. Jos ei tiedä, on kohta entinen diktaattori.

* * *

Ihminen on kekseliäs, miksi ei siis myös valtaan ihastunut tai varsinkin se, joka haluaa katkeamatonta valtaa tästä ikuisuuteen. Yhtä ja toista ovatkin vallanjanoiset keksineet vuosisatojen aikana valtansa säilyttämiseksi. Esittelen seuraavassa muutamia menetelmiä, joita itse pidän erittäin kekseliäinä, suorastaan nerokkaina (tässä täysin arvovapaana ilmaisuna). Inhoan niitä kaikkia, mutta toimiva idea on toimiva idea, vaikka se palvelisi miten pahaa valtaa tahansa. Esimerkit eivät ole yhteismitallisia, niitä yhdistää vain pyrkimys vallan säilyttämiseen.

Uskontojen puolelta nostan esiin kaksi, kristillisten kirkkojen ripittäytymisen ja synninpäästön ja islaminuskoon kuuluvan kuolemanrangaistuksen uskosta luopumisesta. Epäilemättä jo hyvin varhain paavit ja heidän teologinsa huomasivat, että hurskas ihminenkin on kiusallisen taipuvainen tekemään kirkon synniksi määrittelemiä asioita. Ankara rangaistus karkottaisi seuraajia, joten valittiin toinen tie: luottamuksellinen ripittäytyminen eli synnin myöntäminen ja sen välitön anteeksianto. Viesti seurakuntalaisille oli selvä: ihminen tekee syntiä, mutta ei se mitään, riittää kun tunnustat sen kirkon edustajalle ja hän pesee syntisi pois ja voit palata tekemään samaa tai jotain muuta syntiä. Sitten sama uudestaan, eikä kukaan laske.

Uskonnolliselle ryhmittymälle on tietysti hyväksi, jos ihmiset haluavat pysyä sen jäseninä omasta palavasta halustaan. Mutta jäsenkunnan uskollisuutta ei vähentäne tietoisuus siitä, että uskosta luopuminen eli apostasia on kuolemantuomion arvoinen teko. Näin opettaa islaminuskoisten Koraani, jonka mukaan apostaatit ansaitsevat kuoleman. Koraani ei tosin suoranaisesti määrää tappamaan islamista luopunutta, mutta Koraania tulkitsevasta hadith-kirjallisuudesta näitä tappokäskyjäkin löytyy. Omaa etuaan ajatteleva horjuja suhtautuu vakavasti näihin kireimpiin tulkintoihin. Ainakin jos sattuu syntymään maahan, jossa niitä pidetään oikeaoppisina.

* * * 

Mutta osataan sitä maallisellakin puolella. Ajatellaan vaikka kotoisia maanpuolustuskursseja. Armeija rupesi järjestämään tällaisia 1960-luvun alussa, kohderyhmänä poliittiset päättäjät ja yrityspuolen taloudelliset vallankäyttäjät. Kursseja on järjestetty yli 200 ja niillä on kurssitettu yli 8000 avainhenkilöä. Kurssien tärkein tehtävä on muokata päättäjien asenteita myönteisiksi armeijalle ylipäätään, mutta ennen muuta määrärahatarpeille. Armeijan muuten varsin suvereenia valtaa nimittäin rajoittaa ikävästi se, että rahoista päättää eduskunta. Onneksi näitten kurssien tuottama mielihyvä ja tunne kuulumisesta valittuun eliittiin riittää. Pientä äärivasemmalla olevaa vastustajien joukkoa lukuun ottamatta eduskunta siunaa järjettömimmätkin asehankinnat. Ollaanhan sitä samassa kurssitetussa veneessä.

Tai ajatellaan demokratian kukkatarhaa ja siellä kukoistavaa tarkoituksenmukaisten vaalitapojen kirjoa. Tehokkain vallankäytön muoto on tietenkin yhden ehdokkaan vaali. Sitä esiintyy monenlaisissa oloissa, myös demokraattisuudellaan ylpeilevissä maissa, ei vain Neuvostoliitossa. Puoluevallan kannattajat puolestaan rakastavat listavaaleja, joissa äänestäjä saa kannattaa vain tiettyä puoluetta, jonka eliitti nimeää "kansan edustajat" eli läpi pääsevät. Anglosaksisissa maissa käytössä on enemmistövaalitapa, jossa ei piitata todellisesta kannatuksesta vaan pelkästään siitä, kuka tai mikä onnistuu saamaan 50,1 % äänistä. Näissä maissa on tavallista, että valituksi tulee vähemmän ääniä saanut. Enemmistövaalitapa estää myös tehokkaasti vallasta kiinnostuneiden uusien yrittäjien etenemisen. Isossa-Britanniassa Liberaalidemokraattien ääniosuus oli 2010 23 %, mutta parlamentin paikoista puolue sai vain 8,8 %. Yhdysvalloissa muilla kuin valtapuolueilla (2 kpl) ei ole mitään mahdollisuutta päästä minnekään.

Onko paha asia, jos vallasta halutaan pitää kiinni keinolla millä hyvänsä? Jos vallankäyttäjä on fiksu ja kohtelee vallattomia säällisesti, haittaako ikuiselta vaikuttava vallassa pysyminen? Tätä voi pohtia esimerkiksi sellaista nimien kuten Stalin, Putin, Kekkonen, Mugabe, Mobutu Sese Seko tai Elisabeth II avulla. Uskoakseni vain Elisabeth II on mainituista istunut pitkään vallassa alamaistensa laajan kannatuksen myötä. Selityksenä voi toki olla, että hän on myös mainituista ainoa, jonka valta on varsin rajallista ja lähinnä seremoniallista. Todellisia vallankäyttäjiä harvemmin rakastetaan, siksi heidän täytyy tarrautua valtaan omin konstein. Aina parempi tietysti, jos se konsti on jotain muuta kuin verilöylyllä uhkaaminen. Sobhuza II istui Swasimaan kuninkaana 82 vuotta ja 254 päivää. Pesti alkoi nelikuisena ja päättyi kuolemaan. Ehkä Sobhuza II:n ei tarvinnut tarrautua valtaan, vaan se jotenkin tarrautui häneen. Hyvä konsti sekin.