Ajattele kuin Jose Ahonen

Jose Ahosen tuore kirja Ajattelu kuin mentalisti (Atena 2020) on erittäin taitavasti kirjoitettu. Missään ei luvata paljastaa Ahosen näyttämöviihteen salaisuuksia, mutta sitä lukija silti huomaa odottaneensa ja jää kirjan luettuaan nälkäiseksi. Todellisuudessa kirja vastaa varsin hyvin juuri otsikkonsa lupaukseen, mutta ei niin perusteellisesti, etteikö jatkoa jäisi odottamaan. Sillä Ahonen osaa annostelun taidon juuri niin hyvin kuin aktiiviselta ammattimentalistilta voi odottaakin.

Mentalisti on suhteellisen tuore käsite niissäkin piireissä, joissa Jose Ahonen toimii. Wikipedia ei anna termille omaa artikkelia, vaan ohjaa mentalismin piiriin, joka on taas vähän eri asia. Ahosen ammattikunnan Wikipedian kirjoittaja kuittaa lauseella "Mentalisti-nimitystä käyttävät jotkut viihdetaiteilijat, jotka pyrkivät esityksissään synnyttämään vaikutelman, että heillä olisi yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä. Sen sijaan psyykikot – esimerkiksi selvänäkijät ja meediot – väittävät yliluonnollisten kykyjensä olevan todellisia."

Ahonen määrittelee mentalismin taikuuden alalajiksi. Siinä missä taikurit luovat pääosin visuaalisia illuusioita, hävittävät esineitä ja kumoavat gravitaatiota, mentalisti keskittyy luomaan illuusioita ihmisten ajatuksiin tunkeutumisesta ja niihin vaikuttamisesta. Arjen näkökulmasta erottelu tuntuu jossain määrin hiusmittakaavassa tapahtuvalta sijaistoiminnolta, mutta suotakoon ero ammattilaisille, kaikkihan eivät ole yleismiehiä tai -naisia.

* * *

Kautta kirjan Ahosen muistuttaa siitä, ettei mentalisteilla - tai taikureilla - ole mitään "yliluonnollisia" kykyjä. Ahonen on uskonnoton skeptikko, mutta lähtökohtaisesti avoin kaikenlaisille ilmiöille ja niiden kohtaamiselle. Monesta kollegastaan Ahonen poikkeaa siinä, että hänellä näyttää olevan vahva pedagoginen elämäntehtävä, jota käsillä oleva kirjakin edustaa. Se nimittäin ei ole paljastuskirja Ahosen viihdetemppujen ymmärtämiseksi, vaan ohjekirja ymmärtää hiukan paremmin sitä, miten herkkäuskoinen ihmisen mieli on, miten helppoa aivojamme on huijata ja miksi tästä huolimatta tai juuri sen ansiosta on kenelle tahansa hyödyllistä paneutua miettimään tekniikoita, joissa mieleemme voidaan vaikuttaa.

Ahonen ei ole varsinaisesti huijareiden ja muiden vedättäjien vastaisella retkellä, mutta kyllä se yhtenä tavoitteena selvästi on ollut mielessä tätä kirjaa tehtäessä. Ahonen suhtautuu kuitenkin nöyrästi lähtökohtaan, jossa hän on käytännössä opettaja ja lukija oppilaan asemassa. Ahonen muistuttaa tuon tuostakin, ettei hänellä ole mitään synnynnäisiä superlahjoja, nykyiset taitonsa ihmismielen manipuloijana ja ymmärtäjä hän hankkinut ankaralla opiskelulla ja toistolla. Samat asiat ovat yleensä minkä tahansa toistaitoista hämmentävän taustalla. Ahonen ei väitä, että mentalistiksi on helppo tulla. Mutta hän väittää, että se on periaatteessa kenen tahansa ulottuvilla. Oikoteitä ei vaan ole.

Itseäni skeptikkona miellyttää Ahosen maltillisuus. Hän ei missään vaiheessa revittele tai pyri lyömään lukijaa lekalla päähän. Monet esimerkit, joiden kertojiksi hän melkein aina kutsuu jonkun tutkijan tai kollegan (taitavaa jääväämistä osoittaen) ovat silti ajatuksia herättäviä ja jopa huolestuttavia. Ahonen ei nimittäin edes yritä esittää, että meillä olisi helppoja keinoja vastustaa taitavaa mielipiteen muokkausta. Meillä ei ole, jos emme sattumalta ole opetelleet ajattelemaan kuten mentalisti. Mikä tärkeintä, kysymys ei ole mistään yleisestä älykkyydestä tai typeryydestä. Taitava mentalisti käsittelee huippuälykästä ihmistä yhtä helposti kuin kognitiivisesti yksinkertaisempaakin. Mentalistiksi ei synnytä, vaan opiskellaan.

* * *

Vaikka luultavasti ymmärrän, miksi Jose Ahonen ei ole kirjoittanut monista menetelmistään kuin pinnallisesti, kärsimättömänä lukijana jäin monta kertaa harmittelemaan sitä, miten nopeasti äärimmäisen kiinnostavat ja monimutkaiset asiat kuitataan. Ajattele kuin mentalisti käsittelee nimittäin miltei kaikkia todella mielenkiintoisia ihmisen ajattelun ihmeellisyyksiä, mutta vain lyhyesti. Sellaiset ilmiöt kuten karisma, sattuma, hypnoosi, plasebo ja intuitio kiitävät ohi, vaikka Ahosella varmasti olisi mielenkiintoista kerrottavaa kustakin kokonaisen kirjan verran. Ehkä tulevina vuosina jotain sellaista tapahtuukin.

Ehkä hitusen yllättäen Ahonen käyttää kirjansa lopun samaan tapaan kuin Yuval Noah Harari, jonka 21 oppituntia maailman tilasta päättyy suhteellisen pitkään vipassana-meditaation esittelyyn ja suoranaiseen suositteluun. Ahosella vastaava tekniikka on mindfulness eli tietoisuustaito, jonka juuret ovat buddhalaisuudessa. Ahonen haluaa kuitenkin tehdä selvän rajanvedon nimellä neurolingvistinen ohjelmointi (NLP) tunnettuun soveltavan psykologian suuntaukseen, jota pidetään yleisesti tieteellisesti perustelemattomana joukkona väitteitä. Ahosen mukaan sielläkin on silti hyödyllisiä tekniikoita, joita hän itsekin on käyttänyt pyrkiessään parantamaan synnynnäisesti huonoa keskittymiskykyään

Ihminen haluaa uskoa ihmeisiin, vakuuttaa myös Jose Ahonen. Jos näin ei olisi, mentalisteilta ja taikureilta loppuisivat ainakin palkkatyöt. Sellaistakin ihmistä, joka ymmärtää ihmismielen helpon huijattavuuden, kiinnostaa tavattomasti se taito, jolla jotkut meistä ovat oppineet muita manipuloimaan. Ilmiöllähän on vakava puolensa, koska samoja tekniikoita, joilla viihdytetään, myös kiihotetaan ihmisiä vihaamaan ja tuhoamaan, uskomaan vaarallisia valheita ja antamaan vapaaehtoisesti rahansa huijarille. Ahonen ei näitä eettisiä kysyksiä juurikaan käsittele, vaan lähtee siitä, että ne ovat itsestäänselvyyksiä. Ja jos eivät ole, pitäisi olla. Ehkä hän palaa tähän näkökulmaan myöhemmin. Se olisi nykyisen globaalin somevaikuttamisen aikana mitä toivottavin teko.