Robottiaseet

Kirjoitan näitä ajatuksia hetkellä, jolloin Suomen punamultahallitus miettii, uskaltaako se (tai haluaako uskaltaa) lykätä valtavan mittaluokan hävittäjälentokonehanketta (HX) koronakriisin synnyttämän taloudellisen katastrofin varjolla. Oikeistolta ei asiaa tarvitse kysyä, se rakastaa äärikalliita jenkkiaseita viimeisen kommunistin hengenvetoon asti. Vaikka oikeisto muuten vaatii ankaraa säästämistä ja julkisten kulujen leikkaamista, vaatimus ei koske aseita, porvarillisen vallan perinteisiä takalautoja. Niihin on aina rahaa, varsinkin jos niitä ostamalla kieli voi liukkaasti liikkua yhdysvaltalaisten asekauppiaitten kankkujen välissä. En nyt kuitenkaan keskity pilkkaamaan tätä oikeiston valikoivaa säästämistä, senhän ymmärtää jokainen muutenkin. Sen sijaan pohdin tässä ääneen, onko tässä tuoreimmassa veromiljardien mustassa aukossa mitään järkeä edes kiihkokansallisen oikeistolaisen militaristin näkökulmasta. En nimittäin usko, että on.

Tunnetusti aseteknologia etenee paljon nopeammin kuin militaristisimpienkin päättäjien mielikuvat. Eivät toki kaikki enää loju siellä toisen maailmansodan juoksuhaudassa kasapanosta väsäämässä, vaikka jotkut kyllä. Itseään edistyksellisinä militaristeina pitävät uskovat sen sijaan, että sodat ratkaistaan lentokoneilla. Se, jolla on tehokkaimmat ja monipuolisimmat hävittäjälentokoneet, voittaa muun kuin mannertenvälisillä ohjuksilla käydyn sodan, jonka voittamiseen uskovia ei toivottavasti ole enää ollenkaan. (Ei Kim Jong-un tietenkään kuvittele voittavansa ydinaseilla käytävää taistelua. Se ase on hänelle pelkästään neuvotteluväline.) Oma näkemykseni on, että nämä miehitettyihin lentokoneisiin pakkomielteisesti kiinnittyneet ovat pudonneet pahasti kelkasta. Tulevaisuushan on ilmiselvästi lentävissä robottiaseissa, joissa ei ole kyydissä haurasta ihmistä.

Olen lapsesta asti ihaillut lentokoneita, myös sotakoneita, vaikka inhoan syvästi kaikkea sotimista ja väkivaltaa. Spitfire, Messerschmitt Me 262 tai Locheed P-38 Lightning olivat ja ovat hirveästä tarkoituksestaan huolimatta kauniita ihmiskäden tuotteita. Pelkästään tuhon tuottamiseen rakennetut Avro Lancaster ja Heinkel He 111 olivat muovisina pienoismalleinakin upeita. Myös nykyajan hirviöt kuten Suhoi Su-30 ja McDonnel Douglas F/A-18 Hornet ovat taivaalla kiitäessään kiehtovan näköisiä. Silti tuomitsen ne sekä funktionsa että tulevaisuutensa osalta. Tulevaisuus ei ole miehitettyjen sotakoneiden. Tieteiselokuvien automaattiset aseet tulevat ne korvaamaan, olen siitä aivan varma. Kehitys ei pasifistia ilahduta, mutta sentään kansantaloudellisesti ne voivat pelastaa Suomen kaltaisen pikkuvaltion hirmuiselta rahan hukkaan heittämiseltä.

* * *

Miksi miehittämätön lentävä ase tulee korvaamaan nykyiset lentokoneet? Syitä on monia, mutta tärkeintä on rahan säästäminen, toiseksi tärkeintä ihmisuhrien välttäminen. Siinä ei tietenkään ole kysymys mistään humaanisuudesta. Ilman mukana olevaa ihmistä ase voidaan rakentaa yksinkertaisemmaksi, kun haurasta ihmiskehoa ei tarvitse edes yrittää suojella. Automaattiase voidaan myös rakentaa liikkumaan tavoilla, joita ihmiskeho ei koskaan voisi kestää. Automaatti voi toki mennä rikki, mutta sitä ennen se ei kaipaa koulutusta, ylläpitoa, majoitusta, psykiatrin palveluita eikä hautajaiskuluja. Lentävä automaatti, joka voidaan ilman omia henkilötappioita lähettää mihin tahansa hornanpesään, on kenraalien unelmasotilas rintaman kaikilla puolilla. Vielä parempi on vain robotti, joka lentää, kävelee, kiipeää ja sukeltaa ongelmitta. Kotirintama kiittää ja hurraa.

Helposti ajattelee, että Yhdysvaltain valtiollisen murhaorganisaation pääväline eli drone, melko hitaasti liikkuva miehittämätön lennokki, on tulevaisuuden ase. Sekin on osa sitä, mutta vasta ensimmäinen tai toinen vaihe. Drone on suhteellisen helppo torjua, kunhan asiaan paneudutaan. Todennäköisesti aseiden suunnittelijoiden pääsuuntana on pienentää automaattisen aseen kokoa ja lisätä samalla sen tuhovoimaa. Jos varpusen kokoinen lentävä laite saadaan riittävän tuhovoimaíseksi, perinteinen sotilaallinen ajattelu menee väkisin uusiksi. Jos tuollaisen varpusen kokoisen tarkasti kohteeseen ohjautuvan räjähteen tuotantokustannukset ovat tavanomaisia ohjuksia paljon vähäisemmät, siirtymää tuskin voidaan välttää, vaikka perinteisiin aseisiin satsanneet yritykset tietysti yrittävät lykätä väistämätöntä (siksi ne ovat Suomessakin noita menneisyyden hävittäjiään myymässä typerille ostajille).

Mutta ei tietenkään ole mitään periaatteellista syytä, miksi tuhovoimaisen aseen kehittely jäisi varpusen kokoluokkaan. Tieteiskirjallisuus on täynnä kuvauksia vakoilevista ja räjähtävistä "mehiläisistä". Itse uskon siihen, että merkittävää tutkimusta tehdään myös mikrokokoisten aseiden, jonkinlaisten nanoräjähteiden puolella. En osaa arvella, onko fysiikan lakien puitteissa pysytellen mahdollista rakentaa äärimmäisen pieniä ja samalla tuhovoimaisia laitteita. Mutta jos on, tuskin mikään voi estää sellaisten rakentamista. Mikrokokoisten, autonomisesti liikkuvien aseiden rakentaminen voi myös tarjota uusia mahdollisuuksia biologisten ja kemiallisten tuhoaineiden levittämiseen. Uskallan tällaista ääneen ajatella, koska pidän varmana, että asetehtaissa tätä on jo pitkään kokeiltu. Eivät kansainväliset sopimukset sellaista kykene estämään. Enkä tässä yhteydessä edes kosketa elektronisen sodankäynnin mahdollisuuksia, jotka ovat liian moninaiset tähän pikku tekstiin.

* * *

Kuulostaako edelle kirjoitettu jotenkin innostuneelta? Ei pitäisi, tarkoitus on herättää vain kauhistusta ja inhoa. Eihän meillä ole mitään mahdollisuutta estää suurvaltojen ja sellaisten suojeluksessa toimivien gangsterivaltioitten (Israel, Turkki, Saudi-Arabia, Pohjois-Korea) asekehittelytyötä. Voimme korkeintaan yleisemmällä tasolla puhua aseistariisunnan tärkeydestä ja rauhantyön konkreettisista muodoista. Kansallisella tasolla voimme kuitenkin edes yrittää vaikuttaa siihen, tuhlaako Suomi niukkoja verovarojaan tarpeettomiin asejärjestelmiin (tuhlaa joka tapauksessa, mutta jos edes HX estettäisiin). Toisin kuin militaristinen oikeisto antaa ymmärtää, jatkuva aseistautuminen ja aseiden uusiminen ovat poliittinen valinta, eivät mikään luonnonlaki. Edustan itse näkemystä, että Suomen pitäisi yksipuolisesti riisua itsensä aseista ja tyytyä rajavalvontalaitokseen.

Mutta aseiden ostaminen on kietoutunut niin moneen intressiryhmään, että HX voi edetä, vaikka valtioneuvosto ei asiaa aktiivisesti edistä. Armeijan puolella suhtautuminen on ristiriitaista, vaikkei sitä ulospäin myönnetä. Ilmavoimien tuhlailu kun uhkaa näivettää maa- ja merivoimien mahdollisuuden saada omaa rahaa. Voidaan silti lähteä siitä, ettei armeija tule koskaan itse ehdottamaan edes lykkäystä, pikemmin päin vastaista ("tarvittavien" eli haluttavien koneiden määrää ja jo lehdistössä ruvettu nostamaan). Kysymys ei ole välttämättä siitä, että armeijan puolella olisi kaikki kenut voideltu lobbausrahalla. Kyse on ideologisesta valinnasta, jota erityisesti jenkkiaseiden ostaminen symboloi. Kenraalit haluavat vakuuttaa olevansa Naton puolella, vaikka kansan ja päättäjien selvä enemmistö ei Naton täysjäsenyyttä haluakaan.

Kuinka vakavasti Sanna Marinin hallituksen voidaan odottaa suhtautuvan asiaan? Taloudelliset syyt voivat painaa, mutta onko hallituksen ja siihen kuuluvien puolueiden piirissä sotateknistä asiantuntemusta? Onko edes vakaumuksellista pasifismia, joka voisi muodostaa jonkinlaisen vastapainon oikeiston ja kenraalien yksimieliselle militaristiselle rintamalle? Vasemmistoliitto on perinteisesti ollut rauhanliikkeen kannalla, mutta sillä ei näytä olevan vaikutusta esimerkiksi asekauppalupiin, joita Marinin hallitus on jakanut kuin ei mitään ongelmallisia maita olisikaan. Pahasti näyttää siltä, etteivät SDP ja Vihreät ole painavasti sotilaallista varustautumista vastaan. Erkki Tuomiojan rauhanmerkillä ei ole enää painoarvoa. Keskustan armeijamyönteisyys lienee väistämätöntä, joten hyvältä ei näytä. Täytyy siis toivoa, että edes kansalaiset jaksavat muistaa, että juuri he, ei kukaan muu, maksaa joka hemmetin taisteluhävittäjän ja jokaisen niiden kuluttaman kerosiinilitran. Tai sitten täytyy toivoa, että korona painaa talouden niin perhananmoiseen lyttyyn, ettei aseisiin tuhlailuun kerta kaikkiaan riitä rahaa. Olisihan se tavallaan aika ihana ratkaisu.