Tsemppiä, Meghan!

Suhtaudun ns. kuninkaallisten olemassaoloon vastentahtoisesti alistuen: moisella historiallisella jäänteellä on niin paljon kannattajia, ettei oma jyrkän tasavaltalainen asenteeni sen rinnalla paina mitään. Käytännössä olen, kuin "kuninkaallisia" ei olisi olemassakaan. Aivan samaa voin sanoa siitä roskalehdistön segmentistä, joka elää näistä "kuninkaallisista" kirjoitetuista jutuista, joista osa on julkean myötäkarvaista nuoleskelua, osa vihamielistä ja tympeää öykkäröintiä. Vaikuttaa siltä, ettei noista ihmisparoista voi kirjoittaa asiallisesti ja tyynesti, jos nyt on pakko kirjoittaa ylipäätään. Tämäkään teksti ei ole tyyni, koska minua on ruvennut aktiivisesti raivostuttamaan se rooli, joka "kuninkaallisten" joukkoon syntynyt tai naimakaupan takia joutunut on pakotettu ottamaan. Tarkoitan nyt ennen muuta Meghan Marklea (s. 1981), yhdysvaltalaista näyttelijää, joka sattui rakastumaan brittihoviin kuuluvaan sukunimettömään "prinssi" Harryyn (s. 1984).

En tiedä yhtään mitään kummastakaan, kuten en muistakaan "kuninkaallisista". Tiedän, että he ovat biologisesti aivan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Sattuman oikku on kuitenkin ohjannut heidät elämän karsinaan, jollaiseen jotkut ilmeisesti jopa himoitsevat päästä (näin olen ollut ymmärtävinäni ns. naistenlehtien ylläpitämän alakulttuurin syvimmän olemuksen), mutta joka tarkemmin vilkaistessa osoittautuukin viheliäiseksi vankilaksi, jossa karsinaan joutuneen pitäisi loppuelämänsä teeskennellä tyytyväistä ja onnellista. Jos olen oikein ymmärtänyt, "Harryn ja Meghanin" (kulttuuriin kuuluu, että ventovieraistakin voidaan puhua tekoleppoisasti etunimillä, ikään kuin he olisivat pikkulapsia) rikos on ollut se, että he ovat kohteliaasti kieltäytyneet karsinapaikasta ja päättäneet elää sen ulkopuolella, tuli mitä tuli.

Tuoreen uutisen mukaan "Prinssi Harryn ja Meghanin suosio romahti Britanniassa Oprahin haastattelun jälkeen". Tuossa ohjelmassa pariskunta kertoi avoimesti brittihovin aiheuttamasta ahdistuksesta ja perusteli päätöstään jättää se maailma taakseen. Rehellisyys siis palkittiin suosion romahduksella. Oletettavasti siksi, että entiset kannattajat olivat olettaneet, että Harry ja Meghan olivat aiemmin luvanneet viihdyttää heitä kuolemaansa asti ja nyt pettivätkin tuon lupauksen elääkseen tavalla, jonka kokevat itse paremmaksi, myös pienelle lapselleen. Oletettavasti suosio ei olisi "romahtanut", jos pariskunta olisi kiltisti jatkanut teeskentelemistä, kuten Harrya vanhempi William (s. 1982) näyttää olevan valmis tekemään. Tai voihan William roolistaan pitääkin, mistä minä tiedän.

* * *

Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mikä julkisuuteen singottu väite pitää paikkansa, mikä mahdollisesti ei. Olen ymmärtänyt, että Meghan Marklen isä kiukuttelee julkisesti tyttärelleen. Oletettavasti isukki oli ajatellut, että koko sukunsa voisi hyötyä siitä, että Meghan on nainut Sussexin kreivin. Minua ei itse asiassa edes kiinnosta tietää "totuutta" näitten piirien elämästä ja näyttelemisestä. Mutta minua kiinnostaa ihmisen oikeus valita oma elämänsä, ystävänsä, työnsä ja kohtalonsa. Näyttää vahvasti siltä, että koko muu porukka kiukuttelee Harrylle – tai Harryn silmät sokaisseelle Meghanille, mikä lienee se häijympi versio –, koska esityksen uskottavuus kärsii siitä, että joku osoittaa julkisesti keskisormeaan hovielämän eduille ja loistolle.

Tuen siis Meghan Marklea ja Harrya yleisistä ihmisoikeussyistä täysin riippumatta siitä, mitä he muuten tekevät tai ovat tekemättä. Suhtaudun luonnostaan tylysti kaikkiin hovihommiin, mutta jokaiselle sinne sattumalta joutuneella on silti samat ihmisoikeudet kuin kellä tahansa muulla. Eihän vanhempiaan voi valita. Edes oma pyrkimys päästä tuohon piiriin ei poista noita ihmisoikeuksia. Siksi olen jyrkästi sitä mieltä, että tekivät Meghan ja Harry mitä tahansa ratkaisuja, niitä on syytä tukea. Mitä voimakkaammin hovi arvostelee, sitä voimakkaammin pariskuntaa on syytä tukea. Mitä enemmän roskalehdistö haukkuu, sitä voimakkaammin haluan tukea karavaanin kulkua pois hovista.

Ymmärrän toki, että hovin jäsenet ovat itsekin tavallaan uhreja kaikki. Kuningatar Elizabeth II, mitä ilmeisimmin älykäs ja viisas matriarkka, on käyttäytynyt jotenkin pöljää poikaansa (Charles) ja tosikkomaiselta vaikuttavaa pojanpoikaansa (William) fiksummin julkisuudessa. Hän jos kuka ymmärtää, mitä uhrauksia yksilön vapaudelle tällainen "kuninkaallisuus" tarkoittaa. Mutta toisaalta hän onkin jo käytännössä arvostelun yläpuolella ja paradoksaalisesti koko lätin vapain yksilö. Kuningattarella oli varaa pahoitella Meghanin hovissa kokemaa ja välillisesti siten myöntää, että kuvassa on säröjä. Siksi tulkitsen, että Charlie Hebdon tylyssä piirroksessa Meghania polvellaan painava Elizabeth II edustaa hankalasti piirrettävää hovia, ei itseään.

* * *

Voin kuvitella, että jotkut tekstejäni aiemmin lukeneet pyörittävät vähän silmiään ja pohtivat, miksi käytän vaivaa ja heidänkin aikaansa näin vähäisen asian pohtimiseen. Selitän. Kysymyshän ei ole vain Meghanista ja Harrysta. Pääpahis ei ole brittiläinen tai jonkun muun entisen siirtomaavallan koominen "kuninkaallisten" joukkio. Ilman juoruilla ja ilkeydellä elävää lehdistöä maailman "siniveriset" eläisivät omaa elämäänsä kenenkään huomaamatta viimeiseen killinkiin asti. Vain tasaisesti toistuvista "sensaatioista" elävällä lehdistöllä on motiivi lietsoa keinotekoista vihaa ja rakkautta milloin mitäkin "kuninkaallista" tapahtumaa tai tekoa kohtaan. Tällä masentavalla lehdistön osalla on käsissään verta ja loputonta ihmisten ahdistusta, mutta se esittää häikäilemättä olevansa "suuren yleisön asialla" ja "palvelevansa totuutta". Paskanmarjat! 

Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka suuren ihmisjoukon palkat "kuninkaallisiin" kytketyillä sensaatiojutuilla maksetaan. Isossa-Britanniassa sensaatiolehdet ovat määrällisesti aivan eri tasolla kuin Suomessa, jossa tyhjyyttään kumisevia ilkeilylehtiä on vain kourallinen. Myös lainsäädäntö sallii briteille kielenkäytön, josta Suomessa voisi joutua jopa vastuuseen. Kaikkea perustellaan sananvapaudella ja totuuden paljastamisella. Todellisuudessa motiivina on tietysti vain tehdä rahaa sellaisten ihmisten kustannuksella, jotka eivät voi puolustautua. Tai kun yrittävät puolustautua, kuten Meghan ja Harry, saavat niskaansa tripla-annoksen kuraa, rasismia ja vihaa. Voi kuulla sen onnellisen henkäisyn, kun nämä niljakkeet saivat kuulla Harryn rakastetun olevan "värillinen". Tuplapotti!

On totta, että osa julkkiksista, ehkä myös "kuninkaallisista", on tehnyt roskalehdistön kanssa win win -sopimuksen, joka ohjaa pienen rahavirran julkisuudelle itsensä myyneiden omalle tilille. En silti usko, että hekään ovat siitä erityisen onnellisia. Hyvää julkisuutta voi monikin kaivata ja rakastaa, mutta sinä hetkenä, jona sensaatiolehti hukuttaa uhrinsa rumaan julkisuuteen, kuka tahansa katuu faustista sopimustaan. Aivan varmasti sitä katui monasti Matti Nykänen, joka ei jaksanut tehdä sitä minkä Harry ja Meghan tekivät. Heitä varmasti varoitettiin tulevasta paskamyrskystä, mutta he päättivät sietää mieluummin sen kuin karsinassa teeskentelyn. Minusta se oli kannustuksen arvoinen teko, joten tsemppiä Harry, tsemppiä Meghan!