1930-luvun matkailua

Ken ei ole lukenut kirjoittajapari Ilf & Petrovin pääteoksia 12 tuolia (1928) ja Kultainen vasikka (1931), ei varmaankaan osaa odottaa mitään erityistä tarttuessaan kirjaan Yksikerroksinen Amerikka (1936, suomennos Mika Rassi 2013). Meille Ostap Benderin ihailijoille tämä matkakirja on osittain tuttua tyyliltään, osittain pettymystä, koska kirja on romaaneja asiallisempi, vaikka ei missään tapauksessa tosikkomainen. Joka tapauksessa kyseessä on merkillinen aikamatka 1930-luvun lamasta toipuvaan "Amerikkaan", joka on edelleen avoimesti ja jyrkästi rasistinen, mutta monissa muissa suhteissa Neuvostoliiton kanssa talouden teollistumisen kanssa kilpaileva suurvalta. Kun Ilf & Petrov kiitävät pikkuautolla New Yorkista Los Angelesiin ja takaisin, asialla eivät ole tavanomaiset jenkkituristit, vaan teräväkynäiset kirjailijat suuresta tuntemattomasta, jota brittivakooja Paul Dukes nimesi propagandateoksessaan 1922  "punaisen hämärän maaksi".

Kirjan voi lukea ihan sellaisenaan, mielenkiintoisena silmäyksenä yhteiskuntaan, jota emme luultavasti tunne ja hahmota erityisen hyvin lukuisista elokuvista huolimatta. Täysin ulkopuolelta tulevat uteliaat kirjailijat näkevät vilpittömin silmin asioita, joita kehuvat ja ihailevat, mutta myös tyrmäävää kulttuurittomuutta ja rahan ehdotonta valtaa. Molempia Ilf & Petrov kuvaavat pienen ihmisen näkökulmasta, joka yrittää selvitä päivästä toiseen parempaa tavoitellen, mutta myös kohtaloonsa tyytyen. Parivaljakkoa isännöi ja emännöi pariskunta, jolle on annettu Mr. ja Mrs. Adamsin nimi. Todellisuudessa kyseessä olivat latvialaissyntyinen insinööri Solomon Throne ja hänen autoa kuljettanut puolisonsa Florence Trone, joiden kanssa matkaa taitettiin taskussa kymmeniä ja kymmeniä suosituskirjeitä, joista osa jäi käyttämättä, mutta osa avasi tärkeitä ovia. Dollareita mukana oli niukemmin.

Ilf & Petrov tekivät matkan ainakin periaatteessa Pravda-lehden kirjeenvaihtajina, mutta varmuutta ei ole saatu siihen, oliko heidän matkansa taustalla jokin ylemmän poliittisen tahon suopeus tai suoranainen käsky. Mielenkiintoista on joka tapauksessa, että he saivat Yhdysvalloissa mitä ilmeisimmin varsin suopean vastaanoton, eikä myöhempien aikojen raivoisasta antikommunismista ja Neuvostoliiton mustamaalaamisesta ollut vielä merkkejä ainakaan matkakirjaan merkittäväksi. Matkailijat tapasivat myös suhteellisen tuoreita Venäjältä eri reittejä kulkeutuneita siirtolaisia, joista osa oli vielä ummikkoja. Kultainen vasikka oli julkaistu Yhdysvalloissa pari vuotta ennen matkaa ja mm. kirjailija Upton Sinclair kehui kirjaa estoitta.

* * *

Nykypäivän nuorelle lukijalle Yksikerroksinen Amerikka on varmasti hätkähdyttävää luettavaa, koska Ilf & Petrov kirjoittavat tuon tuostakin niin intiaaneista kuin neekereistäkin. Molemmista kirjoitetaan hyvin myönteisesti ja kolonialistisia tai ainakin rasistisia valkoisten asenteita voimakkaasti kritisoiden. Etenkin vierailu pueblojen luona tekee kirjailijoihin suuren vaikutuksen, koska nämä olivat ensimmäisiä ja ainoita ihmisiä, jotka olivat päättäneet pysyä erillään kaikesta siitä, mitä Yhdysvallat tuohon aikaan tarkoitti eli rahaan perustuvasta kulutusyhteiskunnasta. Kuvauksen yleistettävyyttä on vaikea arvioida, mutta Ilfin & Petrovin intiaanit ovat ylpeitä ja kesyttämättömiä, vaikka kolonialistinen eristäminen oli jo pitkällä. Afrikkalaisperäiseen väestöön kirjailijat suhtautuvat myötätuntoisesti ja solidaarisesti, mutta samalla jotenkin ulkopuolelle jääden. "Neekerin sielua" kirjailijat eivät oikein tavoittaneet.

Vaikka Ilf & Petrov saavat lukijan hymyn useinkin esiin kuvaamalla ironisesti kohtaamiaan merkillisyyksiä, kirjan huumorin keskushahmona on ehdottomasti Mr. Adams, jonka loppumattomasta kiihkeästä uteliaisuudesta ja hajamielisyydestä syntyy katkeamaton virta koomisia tilanteita. Mr. Adamsin elämäntehtävänä on selittää, mitä "Amerikka" on ja mitä se ei ole. Hänen lähtökohtansa on, etteivät Ilf & Petrov voi ymmärtää yhtään mitään (no, no sirs, you don't understand anything!), ellei hän selitä ja selitä ja selitä. Hyvin pitkälle tämä onkin totta, Mr. Adams on kultaa arvokkaampi opas, vaikka unohtaakin rakkaan hattunsa matkan varrella monta kertaa ja lähetyttää niitä paikasta toiseen. Ilman Mr. Adamsia matkustajat olisivat olleet toistuvasti pulassa ja kirja paljon tylsempää luettavaa. Mr. Adams nimittäin on asiantunteva ja kultturelli persoonallisuus koomikon roolistaan huolimatta.

Kohtaamiaan persoonallisuuksiaan Ilf & Petrov eivät juurikaan syvennä. He tapaavat mm. Henry Fordin, josta välittyy hyvin myönteinen mielikuva, vaikka toisaalta tiedetään, että Ford oli jyrkkä antisemiitti ja Ilf oli itse juutalainen. Ilmeisesti aihetta ei sivuttu. On selvää, että vieraille pyrittiin näyttämään kapitalistisen elämäntavan parhaat puolet, mutta silti on sääli, että Ilfin & Petrovin matka oli niin kiireinen kuin oli (yhtenä selityksenä oli Adamsin pariskunnan lapsi, joka piti jättää hoitoon matkan ajaksi). Oikein kukaan kohdatuista yksilöistä ei saa kunnon valaisua, vaikka elämäntarinoita sinänsä riittää. Kirjoittajien suhde kapitalistiseen Amerikkaan on tietenkin lähtökohtaisesti kriittinen, mutta he osaavat kyllä tehdä selvän eron yksilöiden ja järjestelmän välillä.

* * *

Ehkä kiinnostavinta tässä kirjassa on se, miten hyvin se kykenee välittämään sekä Neuvostoliitosta että Yhdysvalloista mielikuvaa tasaisen kehityksen ja rauhallisen elämän tyyssijoina. Todellisuudessahan elettiin Stalinin terroritoimien jyrkän voimistamisen aikaa, eikä hirvittävästä nälkäkatastrofista 1932-1933 ollut kuin muutama vuosi. Izvestija haukkui Ilfin & Petrovin matkakirjan rutiininomaisesti, mutta ilmeisesti se ei kuitenkaan ärsyttänyt Stalinia niin paljon, että hän olisi käynyt henkilökohtaisesti kirjoittajien kimppuun. On vaikea tietää, missä määrin matkailijat ehtivät tunnistaa Yhdysvaltain poliittisia kuohuja lyhyen matkansa aikana, mutta todellisuudessa elettiin voimakasta isolationismin (jota mm. Henry Ford kannatti) ja Hitlerin Saksan voiman leviämiseen reagoimisen välistä taistelua. Se on tuskin ollut Pravdan kirjeenvaihtajille tuntematon asia, vaikka he eivät asiasta puhukaan. Ilf ja Petrov osasivat käyttäytyä aidon diplomaatin tavoin.

Yksikerroksinen Amerikka ei myöskään ole vanhentunut siksi, että sen kapitalismikritiikki olisi ollut yksitotista ja pelkkää propagandaa. Ilf & Petrov jaksavat kyllä moittia yhdysvaltalaisen pikkukaupunkien hengetöntä samankaltaisuutta, Hollywoodin täydellistä tyhjyyttä ja tylsyyttä sekä rahan ansaitsemisen ympärillä pyörivää yleistä eetosta. He eivät vastapainoksi esittele Neuvostoliiton ongelmia, mutta siltikään moitteet eivät tunnu tasapainottomilta tai kohtuuttomilla. Kirjailijat arvostavat Yhdysvaltain tieverkostoa ja autoteollisuuden saavutuksia siinä missä museoiden ja kansallispuistojen erinomaisia esitteitä ja muita palveluita. He eivät ole matkalla Yhdysvaltain vihollisina, vaan kriittisinä kirjeenvaihtajina. Kirjan perusteella heidät myös otettiin vastaan sellaisina, ei pahantahtoisina vakoilijoina.

Vaikka sekä Ilf että Petrov kuolivat pian matkakirjansa julkaisemisen jälkeen, syynä ei ollut Stalin. Ilf eli Ilja Fainzilberg kuoli vuonna 1937 tuberkuloosiin, joka oli jo matkan aikana antanut merkkejä itsestään, vaikka lukijat pidettiin asian ulkopuolella. Petrov eli Jevgeni Katajev kuoli vuonna 1942 saksalaisen hävittäjälentäjän luoteihin palatessaan sotakirjeenvaihtajana Sevastopolista Moskovaan. Kumpikaan ei ehtinyt edes 40 vuoden ikäiseksi. Yksikerroksinen Amerikka ei yksinään olisi tuonut kummallekaan kuolematonta jälkimainetta, kuten Ostap Bender. Mutta mielenkiintoisen ajankuvan ja aikahypyn kirja tarjoaa lukijalle, joka on valmis ajattelemaan ja lukemaan myös rivien välistä.