Äänestysdemokratiaa

Tulevana sunnuntaina istun vaalivirkailijana ensimmäistä kertaa elämässäni. Ulkopuoliselle se voi symboloida lujaa uskoa edustuksellisen demokratian merkitykseen. Todellisuudessa autan virkailijana paitsi äänestysdemokratian prosessia kotikunnassani Helsingissä, myös tukemani Asukkaiden Helsingin hentoista vaalibudjettia lahjoittamalla virkailijan saamat muutamat vaivanpalkkasataset sinne. Silti suhtaudun tehtävään vakavasti, sillä monista kriittisistä näkemyksistäni huolimatta pidän erittäin tärkeänä, että vaalit toimitetaan ehdottoman tasapuolisesti, avoimesti ja rehellisesti. Omassa ajattelussani vaaleilla on mitään merkitystä vain siinä tapauksessa, että ne heijastavat kansalaisten todellista näkemystä.

Siihenkin liittyy kyllä haasteita. Siitä, että vaalit järjestetään teknisesti moitteettomasti (ja juuri sen varmistamisessa olen 13.6.2021 yksi ratas isossa järjestelmässä), ei nimittäin vielä seuraa, että vaalien lopputulos heijastaisi aidosti kansalaisten näkemyksiä. Joka vaaleissa ison vääntymän todellisuusnäkymään synnyttävät ne äänioikeutetut, jotka eivät oikeuttaan käytä. Äänestämättömien puolue on kunnallisvaaleissakin käytännössä aina suurin. Kuntavaaleissa 1964 sen osuus oli pienimmillään 20,7 %, mutta kaksissa viimeisissä vaaleissa se on noussut ylivoimaiseksi ykköseksi yli 41 % osuudellaan. Vaalijärjestelmä on aikoinaan päätetty rakentaa tältä osin immuuniksi eli vaaleissa tehdään valinnat äänestäjien määrästä riippumatta. En tosin löytänyt yksiselitteistä vastausta kysymykseen, onko äänestys laillinen vaikka kuinka pienen osanoton kautta.

Ratkaisu lisää äänestävien mielipiteen painoarvoa merkittävästi. Järjestelmä kiittää sitä, joka äänestää ja tavallaan jättää prosessista kokonaan pois ne, jotka eivät äänestä. Edes tyhjää äänestämällä ei oikeasti pääse vaikuttamaan lopputulokseen eikä heikentämään valittujen mandaatin vahvuutta. Rumasti sanottuna demokratiamme ei piittaa niistä, jotka eivät äänestä eikä anna edes mahdollisuutta protestoida tehokkaasti. Vain kiltisti äänestäneitten mielipide noteerataan, ainakin teoriassa. Suomessa ei ole varsinaista äänikynnystä, mutta piilevänä se vaikuttaa lopputulokseen niin, että käytännössä pienissä vaalipiireissä se voi olla yli 10 %, mutta väkirikkaissa, esimerkiksi Uudellamaalla, se on vain 2,6 % (eduskuntavaalit 2003). Niin tai näin, vain äänestämällä kiltisti voi poliittisesti vaikuttaa mihinkään, muun kuvittelu on itsensä huijaamista. Aku Ankan äänestäminen on vain lyhyt ja kulunut vitsi.

* * *

Mutta onko peli reilua sillä ehdolla, että unohdetaan äänestyspassiiviset kansalaiset ja tulkitaan, että heidän kannatuksensa sataa tasaisesti osallistuville, koska se ei sada kenellekään? Kuntavaaleja on perinteisesti pidetty "aidompana" demokratiana kuin muita vaaleja, koska pääosa ehdokkaista on monille tuttuja ihmisiä ja koska ehdokkaiden ominaisuuksista siksi tiedetään myös muuta kuin tylsääkin tylsemmän vaalipropagandan valheet ja liioittelut. Kylällä vaimonhakkaajaksi tiedettyä miestä voidaan äänestää siitä huolimatta, mutta ei tiedosta riippumatta. Vaalipropagandan teho ja toiminta lienee kuntavaaleissa erilainen kuin valtakunnallisissa vaaleissa, joissa ehdokas voi olla "tuttu", mutta todellisuudessa hänestä ei tiedetä mitään. Kuntavaaleissa ehdokas voi olla naapuri, jonka hyvät ja huonot ominaisuudet tunnetaan oikein hyvin. Siksi ehkä kilpeä kiillottavan propagandan vaikutus on heikompi. Ei varmaan merkityksetön, mutta vähäisempi.

Sen sijaan julkinen näkyvyys on ratkaisevan tärkeää myös kuntatasolla. Vaaleissa on automaattinen etu niillä, jotka työnsä tai jonkin muun toiminnan perusteella ovat julkisesti esillä uutisissa, katukuvassa tai juoruissa. Some-julkisuuden vaikutusta en itse osaa oikein arvioida, mutta ainakin monet ehdokkaat tuntuvat ajattelevan, että äänestäjät lukevat Twitter- ja Facebook-päivityksiä. Yllättävän moni ehdokas tuntuu myös ajattelevan, että nyt ei laskelmoida, vaan ollaan aidosti ja suorasanaisesti mieltä tästä ja tuosta, myös sellaisista asioista, joihin kuntapäättäjillä ei ole sanaa sanottavana päätöksistä puhumattakaan. Syvällisen demokratian näkökulmasta on itse asiassa hyvä, että vakaumuksellinen rasisti ilmaisee näkemyksensä avoimesti somessa. Ei voi kukaan jälkikäteen selitellä, että luuli sen ja sen olevan ihan kiva tyyppi.

Sekin on hyvä muistaa, että koska näkyvyys varsinkin somen ulkopuolella maksaa, ei ole yhdentekevää, onko ehdokkaalla tukenaan maksukykyisiä edunsaajia. Vaalitukeahan ei todellisuudessa makseta yksilön tukemiseksi, vaan siksi, että hänen luotetaan ajavan maksajalle tärkeitä asioita esimerkiksi verotuksessa, kaavoituksessa, maankäytössä ja avustuksissa. Yritykselle on yksi ja sama, minkä niminen ukkeli tai akkeli siellä valtuustossa nappeja painaa, kunhan se painaa niitä yrityksen eduksi. Juuri siksi meillä on säädetty lakeja vaalitukien läpinäkyvyydestä, että äänestäjä tietäisi, minkä pankin tai yrityksen edustaja hänelle tarjoutuu äänestettäväksi tai että joku toinen ei ihan oikeasti ole saanut vaalirahaa miltään tulevalta edunsaajalta.

* * *

Sitten on Helsingin kaltaisia tapauksia, joissa ei voida järjestää edes normaalia kuntavaalia, koska valtakunnan valtalehti on kiinnostunut pelkästään siitä, että Kokoomus saa eniten ääniä ja Kokoomuksen edustaja valitaan pormestariksi. Vaikka pormestaria ei valita kuntavaaleissa, Helsingin Sanomille on kätevämpää keskittää vaalivaikuttaminen siihen, koska eihän yksittäisillä valtuutetuilla todellisuudessa ole mitään merkitystä, vain pormestarilla ja linjoista päättävällä poliittisella koalitiolla. Armollisesti lehti jättää siis ehdokkaat huomiotta ja rummuttaa ilmeisesti loppuun asti kuntavaaleja kahden puolueen taisteluna pormestarin pallista. Tähän sisältyy tietenkin piiloviesti: älkää antako valtioneuvoston kokoonpanon häiritä, Helsingissä riittää, että äänestätte Kokoomuksen suurimmaksi. Sitten kaikki voi taas jatkua yrittäjien näkökulmasta oikealla tavalla ja köyhän eduista leikaten.

Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa minulla on ollut äänioikeus. En siksi, että pitäisin nykyistä järjestelmää hyvänä, vaan koska äänestämättömyys on käytännössä aina ääni hyvin toimeentuleville. Varakkaat äänestävät aina - myös sateisina päivinä -, koska heillä on niin paljon menetettävää. Ihminen, jolla ei ole enää edes unelmia, jättää helpommin äänestämättä. Tähän koko äänestysdemokraattinen järjestelmä perustuu ja suuri siksi en pidä sitä järin demokraattisena. Mutta kun akuuttia vaihtoehtoa ei ole, vain äänestämällä sitä, jota hyväosainen ei äänestä, voi tilannetta ja vallitsevaa politiikkaa vastaan vaikuttaa. Passiivisuus ei ole todellinen protesti, se tarkoittaa oman äänensä käyttämättä jättämistä eli periksi antamista. 

Ensimmäistä kertaa oman vaalielämäni aikaan joudun kohtaaman sen pelon, että vaaleissa menestyy avoimesti vihaa ja eriarvoisuutta kannattava puolue. Kokoomus on tietysti aina ollut eriarvoisuuden kannalla, mutta ei sekään nyt aktiivisesti ole ihmisten välistä vihaa ja vastakkainasettelua ole ajanut. Monen perussuomalaisen ehdokkaan vaalimainonnassa on niin brutaalia tekstiä ja ihmisarvon vastaisia ajatuksia, että ihan oikeasti heidän läpimenonsa herättää huolestuneita ajatuksia. Äänestysdemokratian ytimessä on se ajatus, että äänestävä kansa on aina "oikeassa". Jos kuntavaaleissa menestyy puolue, joka haluaa ajaa vääränväriset ja -uskontoiset ihmiset pois Suomesta, joutuu yksi ja toinenkin miettimään, sisältääkö demokraattinen hallintojärjestelmä myös mahdollisuuden puolueelle, joka kiistää avoimesti tasa-arvoisuuden ja jokaiselle kuuluvien perusoikeuksien oikeutuksen. Tällaisiakin on hyvä miettiä, kun harkitsee äänestääkö vai ei ja ketä tai mitä.