Cäncelöidä vai ei?

Olen tähänastisessa elämässäni ohittanut "cancel-kulttuurin" jonain minua koskemattomana ja outona ilmiönä. Kiertelemättä voin myöntää, etten ole aiemmin vaivautunut edes selvittämään itselleni, mitä käsitteellä tarkoitetaan tai mihin sillä viitataan tai millaisiin tarkoituksiin sitä käytetään. Wikipedian konsultointi tuotti jonkinasteisen yllätyksen:

Cancel-kulttuuri (engl. cancel culture) on internetaktivismia, jonka tavoitteena on eristää ”vääriä” mielipiteitä esittävä ihminen sosiaalisesta piiristään, asettaa hänet boikottiin tai saada hänet menettämään työpaikkansa. Tämä tehdään nostamalla kohde julkisesti tikunnokkaan puheista tai eleistä, jotka määritellään "ongelmallisiksi".

Olin helpottunut siitä, ettei ilmaisu liittynyt cis-sukupuolisuuteen, koska olen ikäni takia hyvin epäherkkä subjektiivisen sukupuolitietoisuuden sävyille ja yksityiskohdille, vaikka vilpittömästi kannatan ja tuen jokaisen oikeutta olla rauhassa juuri sitä miksi itsensä kokee. Sen sijaan olin vähän yllättynyt siitä, että käsite liitetään pelkästään verkkomaailmaan ja someen, vaikka - jälleen ikäni takia - se kuulostaa määritelmän ytimen näkökulmasta perin vanhalta inhimilliseltä paheelta. (Tai ehkä on parempi olla ottamatta tässä vaiheessa kantaa siihen, onko cancel-kulttuuri "hyvä" vai "huono" juttu.) Olin myös virheellisesti tulkinnut koko ilmiön jostain syystä valtakulttuurien käytännöksi vähemmistöryhmiä vastaan. Juuri tästä syystä olin kiinnostunut asiaa itselleni selventämään, joten pääsen lopultakin asiaan.

Jos siis olen ymmärtänyt oikein, cancel-kulttuuria on esimerkiksi se, että transsokeaa moititaan somessa transsokeudesta ja nostetaan hänet julkisen arvostelun ja ehkä pilkankin kohteeksi esimerkkinä "ongelmallisesta" eli ei-toivotusta julkisesta käytöksestä. Ilmeisesti myös #metoo-prosesseissa on toteutettu eräänlaista cancel-kulttuuria paljastamalla vaikutusvaltaisten ihmisten (miesten) törkeä suhtautuminen naisiin. Oletan, että myös esimerkiksi Twitterissä "cäncelöidään" (minusta niin hauska uudissana, että haluan käyttää sitä muuallakin kuin otsikossa) koko ajan eri tavalla ajattelevia ihmisiä siten, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltäjä cäncelöi meidät alarmistit ja vastaavasti alarmisti cäncelöi helposti denialistin. Sama rokotevastaisuuden ja tuhannen muun kiistanalaisen aiheen kohdalla.

* * *

Jos lukemani pitää paikkansa, cancel-kulttuuri on käynnistynyt erilaisten vähemmistöryhmien nettiaktivismina, mutta ajan myötä siitä on tullut kenen tahansa tekniikka tai politiikka. Tästä riippumatta cäncelöintiä on koko sen olemassaolon ajan kritisoitu siksi, että sen uhriksi voi joutua kuka tahansa ja ainakin Yhdysvalloissa seurauksena voi olla potkut työpaikalta tai jotain vielä pahempaa. Maustetyttöjen pudottaminen Emma-gaalan palkinnoilta 2019 siksi, että hitin Tein kai lottorivini väärin varhaisversiossa on ilmaisu "Sudanin neekeripojat" lienee suomalaisittain kovinta kamaa. Kritiikkiä on tullut erityisesti siitä, että aktiivinen cäncelöinti kaventaa sananvapautta, lisää ahdasmielistä suhtautumista suvaitsevuuden sijasta ja on erityisesti cäncelöinnin oikeusturvan näkökulmasta vastuutonta ja helposti kohtuutonta.

Kaikissa kulttuureissa lienee aina harrastettu cäncelöintiä, teho ja vaikutus ovat vain olleet globaalin sijasta paikallisia. Mustamaalaaminen, julkinen parjaaminen ja juorujen levittäminen on vakituista aineistoa mm. suomalaisissa oikeusasiakirjoissa. Oikeusistuimien rangaistuksista monilla on ollut vahvasti leimaava vivahde: kun tuomittu laitetaan viikoksi torille jalkapuuhun, elon jatkaminen paikkakunnalla on vähemmän houkuttelevaa. Tunnettuja ovat myös yläluokkaisten ihmisten lehdissä käymät pitkät ja tulikivenkatkuiset kiistelyt asioista, joiden painoarvo ei ulkopuolisesta ole mitenkään yhteismitallinen siihen sanalliseen cäncelöintiin, jolla vastapuolta haukutaan. Poliittinen propaganda perustuu melkein aina jonkin väestöryhmän cäncelöintiin. Kohteena voi olla vieras kansakunta kokonaan, cancel-leima on helppo lyödä, eikä se helpolla katoa. Kiihkokansallisten leimojen lisäksi erityisesti rasistiset ja naisvihamieliset leimat ovat olleet historiassa suosittuja. Hiukan kärjistäen voidaan sanoa, että kansanmurha on äärimmäinen cäncelöinnin muoto.

On selvää, että kysymys on pohjimmiltaan vallasta ja kiistelystä sen hallinnasta. Niin historiallinen kuin modernikin cäncelöinti tähtää itselle epämiellyttävän (tai pahemman) ajattelutavan vaientamiseen ja vaikutusvallan hävittämiseen. Motiivi voi olla eettisesti täysin kestävä, kuten em. naisten kaltoinkohtelun paljastaminen. Mikään ei kuitenkaan pakota cäncelöintiä pysymään kaidalla tiellä. Kun Adolf Hitler halusi päästä eroon juutalaisista, hänen motiivinsa olivat yksiselitteisesti epäeettisiä, moraalittomia. Ongelmana on sekä ulkopuolisten kyvyttömyys vaikuttaa taustalla olevaan etiikkaan että cäncelöintiä harrastavan näkemys oman toiminnan eettisestä oikeutuksesta. Eivät kansanmurhaajat pidä itseään kansanmurhaajina, vaan sankareina, pelastajina ja hyvinä ihmisinä. Yksittäisen ihmisen joutuminen cäncelöinnin kohteeksi voi olla ymmärrettävissä (Harvey Weinstein), mutta usein kyse on selkeästä oikeusmurhasta (Wikipedia kertoo esimerkin afroamerikkalaisesta kouluturvamiehestä, joka erotettiin työstään, kun hänen kuultiin kieltäneen mustaa oppilasta käyttämästä hänestä sanaa nigga, ’nekru’, samalla itse lausuen kyseisen sanan).

* * *

Hyvin karkealla tasolla näyttää olevan niin, että vallassa olevat ja varsinkin oikeistolaiset suhtautuvat cancel-kulttuuriin vihamielisesti, koska kokevat sen valtaan liittyvän haasteen uhaksi itselleen ja erivapauksilleen. Ylilyöntejä on harrastettu kuitenkin kaikkiin suuntiin niin paljon, että myös vasemmalta ja vähemmistöryhmien omalta puolelta on alkanut kuulua huolestuneita kommentteja. Taidan itse kuulua jälkimmäiseen ryhmään. En ole huolestunut rikkaan valkoisen miehen vallan kaventumisesta, ajan sitä itsekin aktiivisesti, vaikken cäncelöiden. Mutta monet esimerkit ja oma mielikuvitus (osittain historian siivittämänä) löytävät paljonkin perusteita pohtia kriittisesti vimmaisen cancel-kulttuurin mahdollistamia epäkohtia. Terminologinen vahtiminen on minusta sekä typerää ja lyhytnäköistä että merkityksetöntä. Suomalaisten rasismi on tuskin vähentynyt siksi, että tiettyjen makeisten nimi on muutettu ja tiettyjä sanoja ei saa sanoa ilman kuohuntaa. Poliittisen korrektiuden jääminen sanojen vahtimisen tasolle johtaa nähdäkseni automaattisesti ongelmiin eli puututaan seurauksiin, ei syihin.

Suurempi haaste on määritellä, millainen cäncelöinti olisi ylipäätään toivottavaa, jos oletetaan hyväntahtoisesti ja hyväuskoisesti, että vain pienen pieni kiihkoilijoiden joukko kannattaa jyrkkää ja vastuuta kantamatonta yksilöiden cäncelöintiä. On helppo toivoa, että palattaisiin juurille, mutta eihän sinne ole paluuta, kaikki on jo muuttunut peruuttamattomasti. Cancel-tekniikka tarjoaa pelottavan aseen sekä niille, joilla on kyky ja halu kantaa vastuu toiminnastaan että niille, joita kiihottaa mahdollisuus kostaa, lyödä turpaan, vahingoittaa ja viime kädessä teloittaa anonymiteetin tai laumasieluisuuden suojasta. Olen itse päätymässä siihen, että tekniikka on kohtuuttoman tehokas ase pahojen ihmisten käsissä, joten sen vaikutusta olisi syytä yrittää vähentää (cancel-kulttuurin kieltäminen ei tietenkään ole realistinen vaihtoehto).

Vastuu cäncelöinnin maltillistamisesta on tietysti aseen käyttäjillä ja niillä, jotka kannustavat käyttöön tai jopa rahoittavat sen käytön. Niidenkin, jotka pitävät cäncelöintiä oikeutettuna välineenä, tulisi tunnistaa ja myöntää aseen väärinkäytön mahdollisuus ja toimia siten, ettei ainakaan itse tule siihen syyllistyneeksi. Kenelläkään ei ole luonnollista yksinoikeutta "totuuteen", joten cancel-kulttuurin soveltajan pitäisi olla nöyrä sen mahdollisuuden edessä, että on itse erehtynyt. Cäncelöinti ilman itsekritiikkiä ja nöyryyttä muuttuu helposti julmaksi vallankäytöksi ja kohteena olevan käytöksen matkimiseksi. Ei ole myöskään ihan sama, onko kohteena yksilö vai merkittävää valtaa käyttävä yritys. Jälkimmäinen kestää kovaakin cäncelöintiä (paitsi jos myynti tyssää kokonaan) aivan eri tavalla kuin yksilö, joka on aina hauras ihminen joukkopaineen alla.