Antikapitalistiset kemikaalit

Tartuin Michael Pollanin kirjan How to Change Your Mind - What the New Science of Psychedelics Teaches Us : About Consciousness, Dying, Addiction, Depression and Transcendence (2018) tuoreeseen suomennokseen Tuntematon mieli (Like 2021) uteliaana, mutta selvästi väärin odotuksin. Kirja ei vastannut odotuksiani, vaan huomasin ärtyväni sen sisällöstä ja todennäköisistä tavoitteistakin yllättävän paljon. Seuraava teksti onkin enemmän yritystä ymmärtää, miksi Michael Pollan ei puhuttele minua, joka kuitenkin pidän itseäni 1960-luvun hippinä - tosin ilman tietoisuutta muuttavia kemikaaleja. Todennäköisesti en osaa tehdä kirjalle oikeutta, mutta se on mahdollisen lukijan pakko sallia, koska tämä on minun eikä Michael Pollanin blogi. Mika Pekkola on suomentanut alkutekstin todennäköisesti hyvin uskollisena alkutekstille, mutta kyllä minua lukijana hiukan hirvittää lukea kirjan lopusta kääntäjän viesti "Toivon, että Tuntematon mieli ilahduttaa ja avartaa lukijaansa yhtä paljon kuin kääntäjäänsä."

Tarkka lukija lienee jo huomannut, että suomennokseen on valittu otsikko, jonka viesti on tyystin erilainen kuin alkuteoksessa. "Tuntematon mieli" vs. "Kuinka muuttaa omaa mieltään" on uskoakseni kustantajan arvio siitä, että Suomi ei kuitenkaan ole ainakaan vielä ihan sama kuin Yhdysvallat. Michael Pollan ei ole kemisti, biologi, psykiatri tai sosiologi, vaan tiede- ja ympäristöjournalismin professori. Onkin tärkeää ymmärtää, että hänen kirjansa on valistuneen maallikon kuvaus aihepiiristä, joka kiinnostaa kertojaa suuresti, mutta ei ole hänen oman ammatillisen pätevyytensä keskiössä. Sanon myös suoraan, että mielestäni kustantajan kirjoittama takakansiteksti antaa kirjoittajan asenteesta väärän todistuksen. Pollan ei ole neutraali tarinankertoja, vaan innostunut koehenkilö, joka ei peittele haluaan löytää tietä jonkin "tuonpuoleisen" kokemiseen, vaikka sitten sienten tai konnanmyrkyn avulla.

Yksi ärtymykseni lähtökohdista on selkeä. Kuvittelin ryhtyväni lukemaan kirjaa, jossa biologia ja neurotieteet ovat pääossa kemian kanssa. Ne eivät ole. Pollan ei varsinaisesti kiistä sitä, että "psykedeelit" näyttävät toimivan aivojen kautta. Mutta ei hän toisaalta näe paljoakaan vaivaa valaistakseen maisemaa modernin aivotutkimuksen kautta. Syntyy mielikuva, että nämä kovat luonnontieteet jätetään kirjassa sivuraiteelle siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niiden voi odottaa kertovan mitään "yliaistillisesta", joka kaiken taustalla kuitenkin tuntuu koko ajan olevan. Pollan kätkee tuota ydintä puhumalla "henkisyydestä" ja "hengellisyydestä" ikään kuin ne riittäisivät viemään ajattelun turvallisen kauas perinteisestö uskonnollisesta "yliluonnollisesta". 

* * *

Kirjan lukuisat kertomukset tietoisuutta ja tajuntaa vääristävistä "matkoista" eivät ole minusta lainkaan kiinnostavia. Tiukasti aivotutkimukseen kytkettyinä niistä olisi kenties noussut jotain kiinnostavaa yleistettävää, mutta tällaisinaan ne ovat lähinnä jostain viihdelukemistosta peräisin olevia trippikuvauksia asioista, joita ei voi sanoin kuvata. En tällä halua mitätöidä kenenkään subjektiivisia kokemuksia ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä. Mutta en toisaalta löydä niistä mitään vakavasti otettavaa. Kaikkein vähiten ne "todistavat" jonkin yliaistillisen tai toisen todellisuuden olemassaolosta. Minusta ne todistavat vain sen, minkä pitäisi muutenkin olla jo ilmeistä, että aivoilla on kyky loihtia mieleemme paljon sellaista, mitä ei varsinaisesti ole olemassa, vaikka voimme sen subjektiivisesti aistia, joskus äärimmäisen vahvastikin. Pollan ei ainakaan raportoi tripeiltä tuoduista uusista keksinnöistä ja tieteellisistä oivalluksista. Ongelma on sama kuin Maan ulkoisten sivilisaatioiden edustajia tavanneilla; jostain syystä näillä superälykkäillä muilla ei ole tarjota kuin kuluneita kosmisia latteuksia, vaikka uskottavuus olisi paljon suurempi esimerkiksi päästöttömän energian tekniikan lahjoituksella.

Ajoittain Pollanin teksti menee niin mielikuvitukselliseksi, että lukija pohtii, onko luettavana ihan oikeasti ns. tietokirja. Olen valmis uskomaan, että väheksymme aiheetta eläinten, kasvien ja sienten kykyjä. Eläinten tietoisuus ei uskoakseni eroa ihmisen vastaavasta niin paljoa kuin kuvittelemme tai toivomme olevan. Pidän myös todennäköisenä, että kasvien ja sienten viestintä ja elämä on paljon monimutkaisempaa kuin totunnaisesti ajattelee. En tarkoita, että vanamo kirjoittelee hempeitä runoja tai että vanha mäntymetsä koostuu itse asiassa entti-olioista. Mutta en pysty suhtautumaan vakavasti Pollaniin, joka esittelee teoriaa sienistä koko eliömaailman oppaina ja neuvonantajina. On löydetty ainakin yksi sienilaji, joka kykenee valtaamaan muurahaisen tahdon ja pakottamaan sen nousemaan alueensa korkeimpaan kohtaan, mistä sienen on hyvä levittää itiöitään. Minulle tällainen on kuitenkin esimerkki biologisesta evoluutiosta, ei mikään sienten jumalaisen vallan ja voiman todiste.

Pollanin maailmankatsomus näyttää olevan vahvasti "pohjoisamerikkalainen" ja ei-suomalainen. Ristiriita hektisen dollarienmetsästyksen ja hyvän elämän välillä on Pollanille ja kumppaneille totisinta totta, joten ei ihme, jos suuret ihmisjoukot jonottavat aikaa psykiatrille tai vaihtoehtoisesti etsivät uutta tietä huumeiden tai psykedeelien maailmasta (Pollan tekee selvän eron huumeisiin, ne ovat vain hetken mielihyvän etsimistä, kun taas psykedeeleillä tavoitellaan pysyvää tietoisuuden tilan muutosta). Varmasti on Suomessakin vaihtoehtoista elämäntapaa etsiviä ihmisiä, mutta meillä kuilu loputtoman rahajahdin ja tavallisen elämän välillä ei ole erityisen realistinen. Me tyydymme paljon vähempään ja jätämme oravanpyörän tilanteessa, jossa aito ja isänmaallinen jenkki vain puree hammasta ja tekee kahdeksanpäiväistä viikkoa, että se dollarimiljoona eräänä päivänä olisi totta.

* * *

Vaikka Pollan on minun mielestäni moderni okkultisti, hän erittelee terävästi Yhdysvaltain viranomaisten suhtautumista psykedeeleihin. Toisin kuin täällä puolen Atlanttia helposti "muistetaan", LSD ja psilosybiini eivät olleet alusta lähtien torjutttuja. Ennen 1960-luvun nuorten vallankumousta psyyken kemikaaleja tutkittiin ennakkoluulottomasti, ei varmasti vähiten siksi, että armeijaa tietysti kiinnosti saada käsiinsä tehokkaita psykologisia kemikaaleja. Hallinnon kanta muuttui vasta 1960-luvulla, kun nuoriso alkoi laajasti käyttää aineita, jotka eivät muistuttaneet enää vanhaa kunnon känniä. Hallinto tajusi järkyttävän tosiasian: LSD & Co tuottivat yhteiskuntaan nuoria, joita ei kiinnostanut havitella dollareita eikä varsinkaan tarjota nuorta lihaansa grillattavaksi Vietnamin napalmnuotioissa. Kun hallinto tajusi, että psykedeelit tekevät kakaroista kommunisteja, sävellaji vaihtui kerralla ja kaikista mahdollisista psykedeeleistä tehtiin laittomia ja pelolla hunnutettuja hirviöitä.

On vaikea tietää, kuinka tietoinen tämä vastareaktio oli, mutta se on alkanut hälvetä vasta 2010-luvulla, mahdollisesti internetin ja sosiaalisen median tarjoamien kokemusten valossa. Varmuuden vuoksi konservatiivinen hallintokoneisto suhtautuu psykedeeleihin joka tapauksessa epäluuloisesti. Täällä eivät mitkään antikapitalistiset kemikaalit temmellä ilman valvontaa! Samaan aikaan monet lupaavat mielenterveydelliset hoitonäkymät puhuvat vahvasti sen puolesta, ettei näitä kemikaaleja tule tarkastella sen paremmin pyhinä kuin peripahoinakaan. Oli kyseessä LSD, DMA, psilosybiini, ayahuasca tai konnanmyrkky, kaikki ne ovat kemiallisia yhdisteitä, joilla on (ihmis)aivoihin monenlaisia vaikutuksia. Koska osa näistä vaikutuksista näyttää olevan hyödyllisiä eli sairauksia ehkäiseviä tai parantavia, niitä on järkevää tutkia ja valjastaa lääketieteen kautta yleiseen käyttöön.

Toisin kuin Michael Pollan, en näe ns. psykedeeleissä mitään "yliluonnollista". En myöskään usko, että trippailemalla opitaan aivojen toiminnasta murto-osaakaan siitä, mitä tieteellisillä menetelmillä. Ihmisellä on halu ja tarve kuvitella, että normaalisti havainnoimamme maailman lisäksi on jokin toinen, missä kaikki on paremmin, mieli on tasapainossa ja kuolema hävitetty. Yksille tuon maailman nimi on Paratiisi tai Taivas, toisille pysyvästi muuttunut tietoisuuden tila, nirvana tai jotain muuta vastaavaa. Luonnontieteellinen tutkimus tai ajattelu ei kuitenkaan hyödy sellaisesta ajattelusta millään lailla. Subjektiivinen "totuuden" löytäminen on merkityksellistä vain yksilölle itselleen. Jos joku uskoo sen löytyvän sienillä, siitä vaan (itse tyydyn paistamaan  herkkutatteja pannulla). Mutta sellaisen mielikuvan synnyttäminen, että psykedeelien nauttiminen muuttaa reaalimaailmaa, on toistaiseksi aika vastuutonta. Vaikka toisaalta, jos voidaan todistaa, että poliittinen oikeistolaisuus on vain aivokemiallinen harha...

PS. Olin ehtinyt unohtaa kommentoineeni kirjaa tuoreeltaan Helsingin Sanomien verkkokeskustelussa 28.3.2021. Seuraava kommentti ei kohdistu itse julkaisuun, jota en ollut tuolloin vielä lukenut, vaan eräiden muiden keskustelijoiden näkemyksiin. En osaa sanoa, onko kommentillani relevanssia, mutta tulkoon tässä muistetuksi sekin:

"Ei ole mitään rationaalista perustetta torjua erilaisiin kemiallisiin yhdisteisiin liittyvää perustutkimusta, jonka yhtenä tuloksena voi olla toimiva ja ihmiselle vaaraton lääke. Selkeästi rationaalisen päättelyn tuolla puolen on esittää tutkimuksen torjumisen syyksi epäily, että joku voi saada tutkimusten tuloksena uuden huumaavan aineen. Toisten trippejä kadehtiva rahakirstun vartija on kelvoton.

Kannatan 'psykedeelien' aktiivista tutkimusta, vaikka pidän puheita taikasienistä, pyhyydestä ja jumalten lihasta hölmönä liioitteluna. Jokainen lasten kanssa elänyt tietää omasta kokemuksestaan, että me todella unohdamme jossain vaiheessa sen vapauden valtakunnan, joka useimmille lapsille on aivan totta. Ilmiön kemiallisneurologinen tausta on varmasti hyödyllistä yrittää selvittää.

Yhteisö, joka torjuu monialaisen perustutkimuksen 'sosiaalisin' tai 'uskonnollisin' perustein, ei ole onnellinen ja anti-hauras."