Aika sutki mies

Kun tietokirjan kohteena on henkilö, joka pääosan elämästään pyrki tietoisesti elämään varjoissa ja poissa julkisuudesta, on turha odottaa pelkästään tiukoista faktoista rakennettua tarinaa. Aikaisemmin mm. Sauli Niinistöstä ja Antti Rinteestä elämäkerrat kirjoittanut toimittaja Matti Mörttinen onkin ollut visaisen tehtävän edessä päätettyään kirjoittaa kirjan asekauppiaana rikastuneesta juutalaisesta, joka Auschwitzista hengissä selvinneenä päätyi asumaan myös Suomen Tampereella. Shlomo Zabludowicz : Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi (Into 2021) on lähtökohtiinsa nähden varsin onnistunut julkaisu, vaikka esimerkiksi itse en kutsuisi päähenkilöä suomalaiseksi (alanimeke voikin olla kustantajan klikkiotsikko), sillä Shlomo Zabludowicz oli aidosti isänmaaton kosmopoliitti, joka synnyinmaansa Puolan hylättyään kieltäytyi yhden uuden isänmaan tunnustamisesta. Hän ei juuri suomea osannut ja kuoli Israelin Kesareassa.

Kirjan mielenkiintoisuus kumpuaa osittain päähenkilönsä elokuvankaltaisesta persoonasta ja henkilöhistoriasta, mutta osittain myös siitä, että hänen poikansa Chaim "Poju" Zabludowicz kuuluu, toisin kuin isänsä, harvalukuiseen suomalaissyntyisten miljardöörien ryhmään. Isän ja pojan kaikkea julkisuutta kaihtava elämäntyyli kiinnostaa tirkistelynhaluisia, mutta kyseessä on myös perheen rahojen "likaisuus". Vaikka tiedämme hyvin vähän faktoja kummankin Zabludowiczin liiketoimista, Shlomo Zabludowicz oli kiistatta kansainvälinen ja menestynyt asekauppias. Mörttisen piirtämässä kuvassa asekaupan motiivit näyttäytyvät pehmein reunoin israelilaisen isänmaanystävän välttämättöminä tekoina. Vaikka sekin olisi totta, että asekauppa käynnistyi ihanteellisissa merkeissä, Zabludowiczin kädet ovat ainakin arabivaltioiden näkökulmasta paksussa veressä. Mörttinen antaa ymmärtää, että elämänsä lopulla Shlomo Zabludowicz lopetti bisneksensä ja keskittyi jakamaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Varmaan näinkin, mutta mahtaako sekään olla koko kuva.

Olen käyttänyt tämän tekstin otsikossa adjektiivia "sutki". Se on suomalaisessa kielessä kaksikasvoinen, suorastaan sutki ilmaisu. Sillä voi kehua tai ihailla juonikasta, ovelaa, liukkaasti liikkuvaa ja pärjäävää miestä ("sutki nainen" ei oikein toimi) tai yhtä hyvin moittia epärehellisyydestä, kieroudesta ja luihuudesta. Itse uskon, että Shlomo Zabludowicz oli kaikkea tätä, mutta myös paljon muuta. Mörttinen kuvaa hänet erinomaisena seuramiehenä, hyväntahtoisena perheen patriarkkana ja syvämietteisenä ajattelijana. Toisaalta sama ihminen kykeni ongelmitta herkuttelemaan juutalaisen kosher-ruokavalion kieltämillä katkaravuilla ja neuvottelemaan tuottoisista asekaupoista länsisaksalaisen kenraalin kanssa, vaikka tämä oli toiminut sodan aikana Waffen-SS:n upseerina. Taitavasti sutki osaa olla joustava.

* * *

Suomesta tuli Shlomo Zabludowiczin elämän yksi tukipiste sekä sattumalta että hyvästä syystä. Tuo syy oli Tampellan asetehdas, joka sattui tuottamaan juuri niitä aseita, joita nuori Israelin valtio sattui eniten tarvitsemaan. Tyylilleen uskollisena Zabludowicz ei koskaan ollut varsinaisesti Tampellan palveluksessa, vaikka hän Mörttisen kuvauksen perusteella loikin omaisuutensa "Tampella-tyypin kranaatinheittimen" kaupoilla. Mutta Zabludowiczin nimeä on lähes mahdotonta löytää mistään kauppakirjoista, sopimuksista tai muista asiakirjoista, joihin tutkiva mieli ehkä pääsee käsiksi. Zabludowicz eli ja pysyi varjoissa, vaikka touhusi ikiliikkujan tarmolla ympäri Eurooppaa aikana, jolloin minkä tahansa rajan ylitys oli työlästä. Jotenkin hän onnistui myös puhumaan suomalaiset osapuolet salaliittoonsa, minkä seurauksena valtiovalta ja Tampella kiistivät pitkään ja totaalisesti, että Tampella harjoittaisi asekauppaa Israelin kanssa. Puolustusministeri Sulo Suorttanen päätyi yksiselitteiseen julkiseen valehteluun suojatakseen Zabludowiczin selustan.

Vaikuttaakin siltä, että Zabludowiczin ylivoimaisesti suurin kyky oli rakentaa itselleen lojaaleja verkostoja. Nämä verkostot ulottuivat kaikille elämän alueille, eivät pelkästään suoraan asekauppaan liittyviin toimijoihin. Kuvaava esimerkki on, että kun Tampereella tuolloin asunut Zabludowicz vietti näyttävästi, vaikka sisäpiirissä, 60-vuotisjuhliaan, yksikään tamperelainen aviisi ei kertonut juhlapäivästä rivilläkään. Sellaista hiljaisuutta ei saa edes ostamalla, siihen tarvitaan sosiaalinen omertà. Tuon hiljaisuuden rikkojia ei ole nyt paljon myöhemminkään löytynyt, mikä käy ilmi harvojen julkaisujenkin hienotunteisuudesta. Kukaan Zabludowiczin kanssa toiminut ei ole halunnut rikkoa hiljaisuuden lupausta, vaikka aivan varmasti Suomestakin löytyy henkilöitä, jotka eivät hänen toimintaansa ihaile ja rakasta. Tällainen oli mm. Tampellan keksijä Hans Otto Donner, jonka innovaatiot Zabludowicz onnistui muuttamaan omaksi rahakseen.

Valtaapitäville Zabludowiczin kaltainen kansainvälinen toimija on ollut epäilemättä hankala tapaus. Valpo ja Supo ovat tietysti miehen perässä liikkuneet, mutta en pitäisi yllättävänä, jos Zabludowicz olisi onnistunut tekemään Suomen valtion kanssa sopimuksen, jonka perusteella salainen poliisi ei puutu asekauppoihin, joista Suomen valtio Tampellan omistajana konkreettisesti hyötyi. Mörttisen mukaan Urho Kekkonen kyllä tiesi Zabludowiczin ja hänen toimintansa, vaikka ei ilmeisesti ystävyyssuhdetta kuitenkaan luonut. Zabludowicz oli ulkopoliittisesti harmaa hahmo, koska Neuvostoliiton suhtautuminen Israelin valtioon on vaihdellut historiallisesti tukemisesta voimakkaaseen vastustamiseen. Todennäköisesti Kekkonen arvioi, että Zabludowicz on tyyppi, johon kannattaa pitää etäisyyttä. Se varmaan sopi myös Zabludowiczille.

* * *

Mörttisen tapa kuljettaa tarinaa kronologisesti edes takaisin harppomalla toimii kohtuullisen hyvin, välillä suorastaan yllättävän hyvin. Se voi olla lähdeaineiston sirpalemaisuuden pakottama ratkaisu, mutta korostaa samalla sitä, ettei saumatonta tarinaa ole mahdollista rakentaa. Loppujen lopuksi kirjassa kuljetettava holokaustin perinne jää varsin merkityksettömäksi. Zabludowicz itse näyttää selvinneen hyvin vähin traumoin, eikä hän todellakaan antanut menneisyyden haitata nykyisyyttä tai tulevaisuuden rakentamista. Tältä osin Shlomo Zabludowicz on epäilemättä ollut hyvin erikoinen persoonallisuus. Toisaalta on selvää, ettei Zabludowicz olisi menestynyt asekauppiaana, jos hän olisi ruvennut muistelemaan ja moralisoimaan. Asekauppiaan täytyy suhtautua maailmaan psykopaatin tavalla, vaikkei sellainen olisikaan.

Vaikka Shlomo Zabludowiczin tarina kietoutuu monella tavalla Suomeen ja Tampereen kaupunkiin, perusteita kutsua häntä suomalaiseksi ei mielestäni ole - eikä tietysti tarvitsekaan olla muuten kuin kustantamon myyntiosaston mielestä. Zabludowicz oli sutki kosmopoliitti, joka osasi käyttää kaikki avautuvat tilaisuudet hyväksi. Siitä päätellen, miten vaitonainen virallinen Suomi on ollut Zabludowiczin roolista Tampellan asebisneksessä, voimakasta tarvetta tehdä hänestä suomalaista ei muutenkaan ole. Jälkipolvi on sitten eri asia. Suomalaista itsetuntoa näyttää kohentavan ajatus siitä, että Lontoossa elää Suomessa syntynyt miljardööri, jolla on täällä myös kiinteistöjä ja taiteen tyyssijoja. Myös Poju Zabludowicz näyttää hyväksyneen tämän molemminpuolisen hyötymisen kuvion, vaikka isältä opittu salainen elämä muuten jatkuukin.

Matti Mörttinen ei harrasta moralisointia. Hän päättää kirjansa näin: "Shlomoa ei liene tutkittukaan epäiltynä mistään taloudellisista tai muista merkittävistä rikoksista. Se on hyvä muistaa, kun tampellalaisiin asekauppakuvioihin usein liitetään sanat laiton, hämärä tai epämääräinen." (s. 231) Vaikka ei menisi synninpäästöpuheissa näin pitkälle, on järkevää myöntää, että vaikka Zabludowicz todennäköisesti rikkoi elämänsä aikana monien maiden lakeja, hän tuskin piti itse itseään rikollisena, vaan liikemiehenä. Eikä edes samalla lailla itseironisesti kuten amerikanitalialaiset mafiosot, vaan ihan aidosti. Sehän on sutkin miehen perusominaisuus, ettei hän suhtaudu yhteiskunnan pelisääntöihin yhtä tiukkapipoisesti kuin muut. Sutki mies etsii ja löytää etenemisväylän silloinkin, kun sellaista ei normien yhteiskunta tarjoa. Taito se on sekin.

PS. Suomen avoimesti juutalaisvastaiset toimijat kuten verkkolehti Partisaani suhtautuvat Mörttisen kirjaan tietenkin halveksivasti ("Kirja vahvistaa myös vanhan stereotypian, jonka mukaan juutalaiset liikemiehet pyrkivät hyötymään aina sotien kaikkien osapuolten kustannuksella."). Tunnetusti antisemitistisen Kärkkäisen verkkokaupasta ei tätä nimekettä löydy, vaikka sen päähenkilön tarina voisi toimia joillekin kiihkoilijoille "todisteena" juutalaisten yleisestä sutkiudesta. Ilmeisesti näin monimutkainen laskelmointi on aidolle antisemiitille jo liikaa.