Valehtelevien pettureiden kyydissä

Pentti Sainio ei ole pasifisti, kaikkea muuta, enkä tiedä hänen suhtautumistaan Natoon. Mutta hän pitää maavoimia sotilaallisen suorituskyvyn ytimenä ja suhtautuu ilmavoimiin nihkeästi, koska niiden ylläpito tulee suorituskykyyn nähden kovin kalliiksi. Kun Suomen armeija on 1990-luvun alusta lähtien marssinut ilmavoimien tahtiin, Sainio on erikoistunut toimittajana ruotimaan sitä merkillistä ilmiötä, että vastoin perustuslain selkeää linjaa Suomessa poliittinen valta on kaikissa sotilaallisissa kysymyksissä siirtynyt poliitikoilta sotilaille. Kansakunta kenraalien käsissä (Penmedia/Rosebud 2021) on tuorein näyte siitä, miten sotilaat ovat - toki poliitikkojen vahvalla tuella - vallanneet itselleen lainvastaista valtaa, jonka avulla sekä romutetaan Suomen itsenäisyys liittoutumalla Yhdysvaltain johtaman sotilasliiton kanssa että Suomen talous maksamalla yhdysvaltalaisille asevalmistajille kymmeniä miljardeja euroja aseista, joilla emme tee mitään, mutta joista saattaa olla Yhdysvaltain armeijalle hyötyä, jos se päättää hyökätä Venäjälle.

Otsikon viestiä on syytä tarkentaa. Kun haukun - ei siis Sainio - suomalaisia kenraaleja isänmaansa myyjiksi ja pettäjiksi, en tarkoita, etteikö heillä olisi rakasta isänmaata. Sen nimi ei kuitenkaan ole Suomi, vaan The United States of America eli Amerikan Yhdysvallat. Olen kahden vaiheilla, nimeänkö myös poliittiset päättäjät Suomen pettäjiksi. Empimiseni johtuu siitä, että luultavasti jotkut kansanedustajat ovat vilpittömästi uskoneet kenraalien jatkuvan valehtelun, koska eivät voi kuvitellakaan, että suomalainen upseeri valehtelee häikäilemättä suomalaiselle kansanedustajalle. Mutta siitä olen varma, että monet kansanedustajat ovat vaihtaneet isänmaataan täysin harkitusti ja tietoisina siitä, että he antavat kenraaleille avoimen valtakirjan, jonka tuottaman laskun maksavat aivan muut kuin hyväpalkkaiset kansanedustajat. Maksajia ovat mm. sairaanhoitajat, joiden surkeaa palkkaa ei missään olosuhteissa saada parannettua, vaikka täsmälleen samaan aikaan asemiljardit vain vilahtavat päättäjien punakynän ohi.

Siinähän ei ole mitään ihmeellistä tai uutta, että suomalainen oikeisto on valmis myymään isänmaan, kun Yhdysvallat niin vaatii. Se on tehnyt koko Suomen itsenäisyyden ajan parhaansa totellakseen läntisiä suurvaltoja. Demareittenkin transatlanttisen rakkaussuhteen tiedämme hyvin, eikä siksi ole yllättävää, että monet johtavat demarit on ollut innolla vauhdittamassa asehankintoja Yhdysvalloista (syntisten lista tuonnempana). Mutta kyllähän se sydäntä särkee, että samassa rintamassa on nykyään myös Vasemmistoliitto, jonka ulkopoliittinen oikeistolaistuminen on ollut jatkuvaa ja tulee saamaan kruununsa, kun vasemmistolle Nato ei ole hallituksessa pysymiselle mikään kynnyskysymys. Tälle petokselle ei enää löydy sanoja, joita haluaisin julkisessa tekstissä käyttää.

* * *

En salaa sitä, että toisin kuin Pentti Sainio, inhoan sotilaiden maailmaa sydämen kyllyydestä. Isäni oli armeijasta erotessaan eversti. Jos hän ei olisi kyllästynyt odottelemaan ylennystä, hänestä olisi tullut jonkin sortin kenraali. Mutta sotilaissakin on eroja. Osalle se on rauhan aikana näköalatonta, mutta pohjimmiltaan vilpitöntä työtä, jotta Suomea ei tuhottaisi sodassa. Inhoni varsinainen kohde ovat sydämettömät vallankäyttäjät, jotka eivät epäröi uhrata miljoonien tavallisten sotilaitten henkeä tai - kuten nyt Suomen tapauksessa - vaivalla rakennettua rauhanomaista hyvinvointivaltiota. Tällaisia sotilaita on jokaisen maan armeijan johto liian täynnä. Miehiä, jotka tapattavat muita voidakseen todistaa olevansa päteviä alfauroksia. Rauhattomia sosiopaatteja, joille sota merkitsee ihanaa aikaa vapaana arjen tylsyydestä ja rajoituksista.

En tiedä, kuinka moni Suomen asehankinnoista päättäneistä kenuista ja eversteistä täyttää edellä mainitut kelpoisuusehdot. Mutta käytännön häikäilemättömyys viittaa vahvasti siihen, että monilla ehdot täyttyvät kepeästi, eikä julkisuuden vihjailu korruptoituneista kenraaleista muuta marssin tahtia. Pyöröovi asevalmistajien ja kenraalikunnan välillä pyörii aina, kun tarvetta ilmenee, puolin tai toisin. Eräs syy tähän on upseerien täysin perustelemattoman alhainen eläkeikä. 1962 tai ennen sitä syntynyt kenraali pääsee nauttimaan hyvästä eläkkeestä 55-vuotiaana! Miksi? Ei se istuminen toimistossa ja upseerikerholla vaadi kropalta tai aivoilta mitään poikkeuksellisen nopeasti vanhentavaa toimintaa. Kysymys on tietysti retorinen. Tarkoitus on tarjota ylemmille upseereille mahdollisuus siirtyä ajoissa liike-elämän palvelukseen ja toista eläkettä kasvattamaan. Minusta sotilaitten alhainen eläkeikä on rakenteellista korruptiota puhtaimmillaan. Eikä se takaa mitään lojaaliutta yhteiskunnalle, joka tällaiset edut on tarjonnut. Ilmavoimien komentajana toiminut Jarmo Lindberg oli innolla siirtymässä toisen valtion asekauppiaan konsultiksi heti, kun oli ensimmäisellä pallilla saanut ohjattua tuolle samaiselle asekauppiaalle mehukkaan ansaintamahdollisuuden. Jos moinen ei ole karkeaa korruptiota, mikä on?

Pentti Sainio on paneutunut papereihin, myös niihin, jotka on parhaan mukaan pimitetty siviileiltä ja erityisesti kansanedustajilta, vaikka näiden enemmistö näyttää hyväksyvän vaikka minkälaisia sotilaiden esityksiä. Sainio kuvaa, kuinka häikäilemättömästi kriittiset dokumentit on sujutettu osaksi "jo päätettyjä" asioita, vaikka niitä ei ole muodollisesti hyväksytetty missään demokraattisissa elimissä. Tilanne näyttää historiallisesti samalta kuin keväällä 1918, jolloin Suomen edustaja Saksassa Edvard Hjelt käytännössä itse päätti kutsua Saksan armeijan pelastamaan Suomen valkoinen armeija tappiolta. Identtinen tilanne ei tietenkään ole. Nyt hjeltejä on monta, eikä Suomi ole minkäänlaisessa sodassa. Saksan tilalla on Yhdysvallat. Mutta epädemokraattinen päätöksenteko kansakunnan kohtaloista ei ole muuttunut miksikään. Miksi olisi, kun sen paremmin eduskunta kuin kansalaisetkaan eivät sellaista vaadi?

* * *

Pentti Sainio on nähnyt suuren vaivan osoittaakseen konkreettisesti, ettei tämä suuri vedätys Suomen armeijassa kohti Pentagonin alajaostoksi muuttumista ole ollut mikään vahinko tai nimettömien virkamiesten juoni. Kyseessä on viimeistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen käynnistetty korkeimman tason operaatio, jonka toimijoista näyttää äkkiseltään vain Tarja Halonen saavan suhteellisen puhtaat paperit (tuoreitten tietojen mukaan myös pitkään tuolin reunalla kiikkunut Erkki Tuomioja on kääntynyt julkisesti Natoon liittymisen kannattajaksi). Tuossa edellä tuli mainittua vain noloimmin itsensä julkisuudessa tuhrannut Jarmo Lindberg, joten on oikeinmukaista listata kaikki muutkin, joiden Sainio todistaa olleen tietoisesti juonessa mukana. Perustelut lukekaa Sainion kirjasta, tässä vain suurimpien syyllisten listaa (epäsuorempaa apuaan ovat tarjonneet kymmenet muutkin, mm. kaikki puolustusministerit, jotka eivät siihen virkaan olisi muuten päässeetkään):

A. Siviilikonnat - Esko Aho, Martti Ahtisaari, Heikki Haavisto, Carl Haglund, Pauli Järvenpää, Antti Kaikkonen, Jyrki Katainen, Paavo Lipponen, Jussi Niinistö, Sauli Niinistö, Petteri Orpo, Elisabeth Rehn, Antti Rinne, Juha Sipilä, Timo Soini, Alexander Stubb, Matti Vanhanen, Iiro Viinanen

B. Sotilaskonnat - Gustav Hägglund, Pasi Jokinen, Jukka Juusti, Kim Jäämeri, Juhani Kaskeala, Juha-Pekka Keränen, Timo Kivinen, Jarmo Lindberg, Heikki Nikunen, Aimo Pajunen, Lauri Puranen, Arto Räty, Pekka Toveri

C. Vaarasta varoittaneita sotilaita - Jan Hanska, Petteri Kajanmaa, Ahti Lappi, Pertti Tervonen

D. Vastaan konkreettisesti hangoitelleita kansanedustajia - Markus Mustajärvi ja Johannes Yrttiaho (molemmat saivat varoituksen Li Anderssonilta ja Paavo Arhinmäeltä).

Legion of Merit -kunniamerkin "kiitoksena poikkeuksellisen ansiokkaasti Yhdysvaltain armeijan hyväksi tehdystä työstä" ovat saaneet Jarmo Lindberg (Locheed Martin), Juhani Kaskeala (Boeing), Gustav Hägglund sekä - viran puolesta - sotilasasiamiehinä Washingtonissa toimineet Sakari Honkamaa ja Jan Laukka. Sainio muistuttaa, että käytännössä kaikki Suomen korkeat upseerit on koulutettu ja indoktrinoitu Yhdysvalloissa.

Sanna Marinin hallitus on poliittisessa vastuussa koko vedätyksen viemisestä loppuun, mutta sen jäsenet kuuluvat kuitenkin ns. Ukrainan sodan säikyttämään kakkosketjuun, joten antaa nyt olla - kun Sainiokin antaa - puolustusministeri Kaikkosta lukuun ottamatta. Demarit ja Keskusta ovat joka tapauksessa luopuneet pysyvästi Paasikiven linjasta, jolle Vihreät ei saanut itseään koskaan edes kammetuksi. Eivät tosin varmasti yrittäneetkään. Myös pitkään vasemmiston rauhanlinjaa ja Nato-vastaista peruslinjaa edustanut Vasemmistoliitto on antanut periksi ja tulee maksamaan siitä seuraavissa vaaleissa roiman kannatuksen laskun muodossa.

* * *

Kun Suomen ratkaisuja tulevina aikoina arvioidaan, on syytä muistaa, ettei mitään ajopuuta koskaan ollut, vaan tiukasti poliittisesti ja sotilaallisesti kurissa pidetty ohjus, jolla oli selkeä tavoite: Naton täysjäsenyys ja Suomen armeijan alistaminen Yhdysvaltain armeijan apulaiseksi heti, kun Neuvostoliitto katosi maailmasta. Loogistahan olisi ollut, että saman tien olisi lakkautettu tarpeettomana kaikille jäsenmailleen kovin kallis Nato. No, sinisillä silmillä voi räpytellä ja ihmetellä, mutta tietenkään Nato ei ole koskaan ollut pelkästään Neuvostoliiton vastapaino. Nato on pohjimmiltaan Yhdysvaltain maailmanpoliittinen väline, jolla ronkitaan voimaan Washingtonissa ja Pentagonissa päätetyt ratkaisut, hyvällä tai sitten sotilaallisella voimalla.

On vaikea tietää, ovatko suomalaiset militaristit ja Nato-intoilijat asialla pelkästään vanhasta Neuvostoliiton pelosta, vaikka ovatko he todellakin myös sokaistuneet Yhdysvaltain vilpillisistä lupauksista. Sekä sotilas- että siviilipuolella on suuria Yhdysvaltain ihailijoita, joille Suomen pettäminen ei näytä olevan isokaan juttu. Mutta vaikea on uskoa, että sotilaiden ja kansalaisten suuri enemmistö haluaisi aidosti luopua Suomen itsenäisyydestä vain siksi, että se parantaa Yhdysvaltain sotilaallista iskukykyä. Siksi on pakko olettaa - Pentti Sainio ei näin oleta, vaan minä -, että huolellisesti valmisteltu ja häikäilemättömästi toteutettu vedätys on saanut enemmistön uskomaan aikuisten satuja, sotilaiden jämerästi lausumia valheita ja asekauppiaiden hunajaisia lupauksia. 

Lopputulos joka tapauksessa on, että lähipäivinä Marinin hallitus ilmoittaa "Suomen" päättäneen hakea sotilasliitto Naton täysjäsenyyttä, asia ilmoitetaan eduskunnalle, joka merkitsee päätöksen tiedokseen, mutta ei äänestä asiasta. Suomen tasavallan lyhyen historian dramaattisin ratkaisu tulee olemaan salassa valmisteltu ilmoitusasia, kuten kaikki edeltäneet askeleetkin. Näillä näkymillä hätäsuunnitelma muuttaa Ruotsiin ei voi sekään toteutua, koska myös Ruotsin demarit ovat pettäneet pitkän periaatelinjauksensa ja liittyvät Suomen kanssa tasatahtiin (todellisuudessa Ruotsi on ollut täysin sidoksissa Yhdysvaltoihin lyhyttä Vietnamin sotaan liittynyttä erimielisyyttä lukuun ottamatta). Paasikiviläiselle reservin upseerille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ilmoittaa sotilasarvostaan luopumisesta ja siirtymisestä totaalikieltäytyjäksi. Yritän kuvitella pilkallisen naurun pääesikunnassa. Toivottavasti nauravat sentään vielä suomeksi.

- - -

PS. 14.5.2022 Kuulin juuri ikävän uutisen, että Pentti Sainio on menehtynyt  vakavaan sairauteen 23.4.2022 (https://kauppa.intokustannus.fi/pentti-sainio-in-memoriam/). Tämä kirja jäi siten hänen suppean, mutta ärhäkän ja rohkean tuotantonsa viimeiseksi. Kiitämme ja otamme osaa omaisten suruun.