Onko tehokkuus hyve?

Kun totean, että Leo Straniuksen kirja Tehokkuuden taika : Näin voit elää enemmän (Into 2022) ei loppujen lopuksi ole kaiken siihen talvella kohdistuneen kauhistelun mittainen, tarkoitukseni ei ole vähätellä tai mitätöidä kirjassa esiintyviä ajatuksia ja vinkkejä. Mutta ei se nyt mitenkään ole niin "vaarallinen" tai omituinen, kuin millaiseksi se monissa reaktioissa kuvattiin. Siinä, että joku tekee kyykkyjä hampaita pestessään tai nousee sängystä 4:45, ei ole mitään outoa. Jos Straniuksen kirjan vissin konsulttimaisuuden onnistuu häivyttämään mielestä (minulle se tuotti kyllä vaikeuksia, myönnän avoimesti), voi keskittyä pohtimaan asioita, joita Stranius näyttää pitävän tavoittelun vaivan arvoisina. Sillä Tehokkuuden taika on ehdottomasti kiinnostavampi elämänfilosofialtaan kuin konkreettisissa neuvoissaan, joista monet ovat tällaisen vanhemman kontrollifriikin näkökulmasta itsestäänselvyyksiä.

Seuraavat ajatukset siitä, mitä Stranius on ehkä tarkoittanut, ovat kokonaan minun vastuullani, eikä niistä pidä syyttää kirjan kirjoittajaa, joka on työnsä tehnyt nähdäkseni omaksumassaan ajanhallintaneuvojan roolissa. Termi on huono ja Stranius kritisoi sitä itsekin; ei aikaa voi hallita, kaikki voimat kannattaa keskittää oman itsensä ajatteluun, asenteisiin, tapoihin ja tottumuksiin. Stranius ei juurikaan aseta omia ihanteitaan paholaisen asianajajan ruodittavaksi, mikä on linjassa konsulttimaisuuden kanssa. (Oman näkemykseni mukaan palkallinen konsultti myy paitsi mahdollisesti hyviksi osoittautuvia toimintaohjeita, myös optimismia ja asioiden sujumista haittaavan kritiikin vaimentamista. Ainakin kaikki työurallani kirjastossa kohtaamani konsultit olivat tässä suhteessa epäuskottavia joka ikinen.) Vähän enemmän ristiriitaa ja särmää olisi voinut olla kokonaisuudelle eduksi.

Aloitan tehokkuuden käsitteestä, koska se toistuu Straniuksen evankeliumissa eri näkökulmista kohdattuna. Joidenkin kriitikoiden mielestä kirja heijastaa kapitalistisen pakkoyhteiskunnan pakonomaista tehokkuuden tavoittelua, jonka tuloksena ihminen väsyy ja kuolee ennenaikaisesti. Minusta tämä on täysin väärä tulkinta. Ei Straniuksesta saa kapitalistisen tehokkuusajattelun edistäjää muuten kuin ymmärtämällä hänet tahallaan väärin. Toivottavasti olen oikeammassa, kun tulkitse tehokkuuden tarkoittavan Straniukselle samaa kuin rajallisen inhimillisen resurssin käyttöä niin, että siitä koituu mahdollisimman paljon hyötyä mahdollisimman monelle ihmiselle, ei pelkästään tehokkaalle toimijalle itselleen. Tässä mielessä voi ehkä kiteyttää, että Straniuksen eetos on käyttää hyvin ja vastuullisesti se mahdollisuus, jonka yksilö on (sattumalta) saanut.

* * *

Stranius välttelee varsin huolellisesti leimautumista minkään tiettyjen ideologioitten tai löysempien ajatusrakennelmien tukijaksi saati aktiiviseksi ajajaksi. Tämäkin lisää kirjan konsulttimaisuutta, koska näin toimien samaa ohjetta voivat hyödyntää jostain taistelun kohteena olevasta yhteiskunnallisesta asiasta kiistelevät osapuolet. Ei voi silti sanoa, että Stranius jakelisi nappisuosituksia yhtä hyvin suuryrityksen johtajalle kuin kroppaansa myyvälle perustason duunarille. Tulkintani mukaan Tehokkuuden taika ei ole tarkoitettu vain "omille", vaan kenelle tahansa, joka haluaa tehostaa työkykyään. Tässä ei ole mitään epäeettistä, vaikka voin myös ymmärtää, jos joku Straniuksen käytännön poliittisten liikkeiden tasolla tunteva kokee hänen ottavan etäisyyttä ainakin aiemmin edustamiinsa ideologisiin valintoihin.

Useimmat Straniuksen vinkit (termi ei ole minulla arvottavassa käytössä, vaan se on arkinen yleistermi hyväksi arvioidulle neuvolle tai ohjeelle) ovat siis ideologisesti neutraaleja, mutta kyllä hän silti selkeästi haluaa tukea enemmän sellaisia arvoja kuten ihmisten sosiaalinen kanssakäyminen ja hyvinvointi kuin maksimaalisen tulon tavoittelu kaikki mahdollinen teho ihmisestä nyhdettynä. Itseäni vaivaa Straniuksen maailmassa ehkä eniten se, ettei se tunnu sisältävän ollenkaan taiteen, seksuaalisuuden tai vammaisuuden kaltaisia vaikeasti hallittavia ulottuvuuksia. On ymmärrettävää, ettei "ajanhallinta" tarvitse luetteloa ihmisen elämään tavallisesti kuuluvista asioista. Mutta oudoksun itse sitä, ettei Stranius edes kursorisesti pohdi sitä, miten esimerkiksi mainitsemani kolme asiaa "häiritsevät" vääjäämättä sitä järjestystä ja järjestelyä, jonka rakentamisesta kirja muodostuu.

On tietenkin mahdollista ja sinänsä sallittua, että Stranius on yksinkertaisesti rajannut kirjansa kattaman alueen toteutuneella tavalla ja jättänyt isojakin asioita käsittelynsä ulkopuolelle perusteellisen harkinnan tuloksena. Olisin silti odottanut hänen tällöin edes mainitsevan, että tätä ja tuota ihmisen toiminnan aluetta ei kirjassa käsitellä. Sillä on mielestäni niin, että vain jotkut ihmisistä elävät juuri sellaista elämää, johon Straniuksen vinkit osuvat. Moni meistä elää niin erilaisessa todellisuudessa, että samat vinkit kuulostavat vitseiltä tai älyttömyyksiltä. Kaikki ihmiset eivät käy kokouksissa, vaan heidän työnsä on esimerkiksi yhtä ja samaa liukuhihnalla puurtamista, johon ei ole sallittua puuttua minkäänlaisessa järkeistämisen tarkoituksessa, koska tuo aika kuuluu työnantajalle, ei työn tekijälle. Stranius myöntää puhuvansa etupäässä etuoikeutetuille, "siistiä sisätyötä tekeville ylemmän keskiluokan" ihmisille, joilla lähtökohtaisesti voi olla motivaatio "tehostaa" työtään. Liukuhihnan äärelle tai kaupan kassalle jumittuneen motivaatio voi suuntautua ihan toisaalle.

* * *

Edellä oleva kritiikki on sikäli paradoksaalista, että kuulun itse Straniuksen tavoin kaiken organisoijiin. Eromme on lähinnä siinä, että Straniuksella korostuu heikon luonteen kurissa pitämisen tavoite, kun itse olen pakotettu esimerkiksi käyttämään almanakkaa ja jatkuvasti päivitettäviä tehtävälistoja surkean muistini takia. Stranius on myös edelleen nuori, sporttinen ja kokonaisvaltaisesti täynnä energiaa, kun itse joudun kamppailemaan päivittäin fyysisen rapistumisen, laiskuuden ja kipujen kanssa. Kadehdin Straniuksen kuntoa, mutta en silti vaihtaisi osia hänen kanssaan, koska vaikka ymmärrän, minusta Stranius on vienyt eetoksensa pidemmälle kuin mihin itse olen valmis. Toisin kuin ilmeisesti Stranius, pidän äärimmäisen tärkeänä säilyttää jokaisena elämän päivänä yllätyksen ja elämysten mahdollisuuden, niin kontrollifriikki kuin olenkin. Ajatus siitä, että hereilläolon tunnit olisivat tarkkaan suunniteltuja viikkoja eteenpäin, on minusta ahdistava, vaikka ehdottomasti haluan, että jokainen sopimani ja lupaamani asia on minulla tarkasti paperille kirjattuna (muuten en pystyisi lupauksiani lunastamaan).

Vieroksun myös jossain määrin Straniuksen ilmeistä riippuvuutta (voi olla liian vahva termi tässä) tietotekniikasta. Tai ehkä on reilumpaa todeta, että Stranius sallii itsensä olla monessa asiassa niin riippuvainen modernista tekniikasta, että pasmat voisivat mennä sekaisin, jos kännykkä ja muut laitteet kerättäisiin yhtäkkiä pois. Minulle myös ajatus äänikirjojen kuunteleminen lukemisen sijasta on käsittämätön, niin eri asioita ne mielestäni ovat. Nämä voivat olla sukupolvikysymyksiä (Stranius on syntynyt 1974, pari vuotta ennen kuin oma esikoiseni syntyi), mutta ehkä jostain muustakin on kysymys. Stranius ei anna itsestään ollenkaan omnipotentin hullun vaikutelmaa, mutta hetkittäin tätä kirjaa lukiessani tuli silti tunne, että ehkä vähän vähempikin määrä pointteja voisi riittää. Ja ehkä niitä perheen sisäisiä asioita voi pohtia joskus muulloinkin kuin aikataulutun viikkopalaverin aikana. (Toki näin tapahtuu varmasti myös Straniuksen perheessä.)

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta Straniuksen kirja sisältää merkittävän paljon hyödyllistä arjen analyysiä ja sen pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä. Vinkit voivat panna liikkeelle vanhat rutiinit rikkovia prosesseja, joista on myönteisiä seurauksia. Suurin osa Straniuksen vinkeistä on ehdottomasti järkeviä ja ansaitsevat ajattelevan ihmisen huomiota. Myös ne, jotka äkkiseltään tuntuvat vähän lapsekkaan hyväntahtoisilta ja itseoppineiden konsulttien "viisaudelta", jonka useimmat tietävät jo ennestään, vaikka eivät ole älynneet sitä tuotteistaa. Pidän itse kovasti siitä, että Stranius uskaltaa häpeämättä edistää "hyviä asioita", joille aikamme markkinaliberalismi (ja -listi) pilkallisesti nauraa. Mutta jäin kyllä miettimään, miten elämän vääjäämättömät yllätykset sekoittavat Leo Straniuksen tarkkaan suunniteltua elämänkulkua. Vai sekoittavatko? Onko musiikkia, joka saa Straniuksen unohtamaan ajoitetun kokouksen tai voisiko seksuaalivietti raunioittaa ajoissa aloitetun kokouksen, johon osallistuu aivojen mielihyväkeskuksen valloittava toinen ihminen? Koneitahan emme ole, joten tehokkuuden hyveelle taitaa löytyä itse kultakin selvät rajat. Se "elää enemmän" voi tarkoittaa varsin erilaisia asioita.