Bell hooks on kirjailijanimi, jolla joulukuussa 2021 kuollut Gloria Watkins on tullut tunnetuksi kirjailijana ja feministiaktivistina. Mies tahtoo muuttua - Miehet, maskuliinisuus ja rakkaus (niin & näin 2020, suomennos Tapani Kilpeläinen) on kirjoitettu ja julkaistu jo vuonna 2004. Itse asia ei ole vanhentunut, mutta kirjan iän huomaa monista "ajankohtaisista" esimerkeistä, joita hooks käyttää. Kirja olisikin pitänyt kääntää aikoja sitten, niin tärkeä se on käsitellessään aihepiiriä, johon ani harva feministiksi tunnustautuva on tarttunut eli miehen rakkauden kaipuuseen ja sen esteisiin. Olen tosin sitä mieltä, että käännöksen otsikko ei vastaa kirjan sisältöä eikä alkuteoksen nimeä The Will to Change. Hooks ei suinkaan esitä, että "mies" tahtoisi muuttua, vaan pikemminkin, että miesten olisi syytä haluta muuttumista voidakseen pelastua patriarkaalisen vankilan rakkaudettomuudesta. (Kirjailija käyttää nimeä bell hooks pienin alkukirjaimin sekä kunnioituksesta isoäitiään kohtaan, mutta myös - ja minusta hyvin kyseenalaisesti - korostaakseen, ettei huomion pidä kohdistua kirjoittajaan vaan kirjoituksen viestiin; itse en keksi mitään tehokkaampaa keinoa kiinnittää kaikki huomio kirjoittajaan kuin pelkkien pienten kirjainten käyttö nimessä!)
Bell hooks kuuluu niihin feministeihin, joiden mielestä miestä voi rakastaa ja joiden mielestä rakastaminen on myös miesten perustavalaatuinen ihmisoikeus. Kirjoittajan vihollinen ei ole mies, vaan rakenteellinen järjestelmä, joka pakottaa useimmat miehet käyttäytymään väkivaltaisesti ja elämään rakkaudettomasti. Hooks tietää ja myöntää, että aivan kaikki miehet eivät ole patriarkaalisen järjestelmän alistamia ja muovaamia (huokaisen helpotuksesta), mutta väittää, että useimmat ovat ja että useimmat naisten epämiellyttävinä pitämät miesten piirteet ovat juuri patriarkaatin synnyttämiä maskuliinisuuden ilmiöitä. Bell hooks tähtää siis miehen muutokseen ("The will to change"), joka käytännössä on mahdollinen vain luopumalla patriarkaalisesta maailmasta ja sen asenteista. Hooks ei suoraan ota kantaa siihen, onko tämä maskuliinisuuden myrkyttävä järjestelmä hävitettävä kokonaan vai riittääkö, että miesten enemmistö hylkää sen. Tulkitsen itse hooksin toivovan koko hemmetin patriarkaatin katoamista, koska se synnyttää uusia rakkaudettomia miehiä - ja tämän hyväksyviä naisia -, jos vain voi.
Patriarkaatti ja patriarkaalisuus eivät kuulu suomalaiseen perussanastoon, eivät varsinkaan hooksin tarkoittamassa kielteisessä muodossa. Yhteiskuntatieteissä termejä on käytetty neutraalisti kuvaamaa yhteiskuntia, joissa valta on (vanhemmilla) miehillä ja joissa naisten roolina on alistua patriarkaatin tarjoaman suojan hinta tottelemaan ja olemaan miehille kuuliaisia. Feministisessä teoriassa termi tarkoittaa yleisemmin tilannetta, jossa miehillä on sukupuolensa ansiosta enemmän valtaa kuin naisilla. Ihmiskunnan historiassa on esiintynyt myös matriarkaatteja, joissa erityisesti vanhemmilla naisilla on johtaja asema yhteisössä. Nykymaailmassa matriarkaatit ovat vähäisiä poikkeamia, patriarkaatti on ainakin feministisen teorian tarkoittamassa muodossa vallalla käytännössä kaikkialla. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, ettei muodollisesti demokraattinen valtajärjestelmä takaa, että sukupuolella ei olisi väliä. Edes muodollisesti samansuuruinen edustus päättävissä elimissä, joka biologisista syistä olisi perusteltua (miehiä ja naisia syntyy suunnilleen yhtä paljon), ei riitä kaatamaan rakenteissa olevaa patriarkaattia.
* * *
Koska en parhaalla tahdollakaan pysty käsittelemään kuin joitakin bell hooksin aiheista, keskityn pohtimaan ääneen niitä siteitä, joilla useimmat miehet ja naiset (tätä hooks korostaa moneen kertaan; patriarkaattia pitävät yllä ja voimassa myös naiset) on sidottu patriarkaatin kielteisiin voimiin lähtökohtaisesti yksilön näkemyksistä riippumatta. Peilaan näitä siteitä itseeni, koska rohkenen arvioida, että olen ties mistä syistä torjunut useimmat patriarkaaliset tavat ja ratkaisumallit ilman mitään teoreettista viitekehystä tai tietoisuutta siitä, että toimin antipatriarkaalisesti. Bell hooks näyttää uskovan (tai ainakin toivovan), että miesten suuri enemmistö on omaksunut patriarkaalisen elämäntavan vain siksi, ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole edes vilautettu. Olen taipuvainen uskomaan, että tämä on totta. Sukupuolittunut kasvatus on Suomessakin ollut normi, josta vasta viime vuosikymmeninä ovat jotkut alkaneet rimpuilla irti. Pojat on käytännössä pakotettu patriarkaatin jäseniksi, koska kaikki muut tiet ovat täynnä muiden miesten ja monien naistenkin ilmaisevaa halveksuntaa, väkivaltaa ja painostusta.
Bell hooks ei pelkää puhua "sadistisista äideistä", jotka voivat kostaa pojilleen kaiken sen häpeän ja alistamisen, johon ovat itse patriarkaalisen isänsä tai puolisonsa väkivallan edessä joutuneet mukautumaan. Hän myöntää senkin, etteivät useimmat miehet ole "keksineet" patriarkaattia, vaan heidän on sujautettu sen ovesta jo niin pieninä, ettei ovessa olevaa kylttiä ole kukaan osannut lukea. Patriarkaatin mankeli koostuu lapsuudenkodista, koulusta, työpaikoista, avioliitosta ja kaikista muistakin ihmissuhteista. Sen mankelin läpi kuljettuaan mies on patriarkaatin näkökulmasta valmis: täynnä vihaa, vallanhimoa ja valmiutta puolustaa saavutettuja (usein näennäisiä) etuja kuolemaan asti. Mutta hinta on kova eli mies on samalla menettänyt kykynsä kumppanuuteen, antoisaan yhdessäoloon, rakkauteen. Patriarkaatti tuottaa monille miehillä selkeästi näkyvää aineellista valtaa, rikkautta ja mukautuvia ihmissuhteita, mutta ei kykyä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Niitä vailla ihminen (mies) jää vihaiseksi ja tyytymättömäksi, mutta mikä pahinta, syytä ymmärtämättä.
Minusta bell hooksin logiikka kautta koko kirjan kestää, vaikka kuka tahansa voi haastaa erityisesti patriarkaatin olemassaolon. Sitä ei ole kirjattu lakeihin tai ohjesääntöihin, eikä näennäisesti mikään pakota noudattamaan sen mukaista elämäntapaa. Olen itse siitä elävä esimerkki. Olen väistänyt useimmat miehisyydelle asetetut reunaehdot yksinkertaisesti olemalla piittaamatta niistä. En siedä tai hyväksy väkivaltaa missään muodossa, inhoan ajatustakin "vanhojen miesten ylivallasta", jonka takia miljoonat nuoret miehet ovat joutuneet uhraamaan henkensä ja vielä yleensä täysin turhaan tai vain jonkun vanhan miehen rikastuttamiseksi tai hänen valtansa pönkittämiseksi. En ole koskaan liittynyt miehisiin yhteisöihin, joilla patriarkaatti uudistaa ja vaalii miesten keskinäistä liittoa. En ole koskaan ollut kiinnostunut "miehekkäistä" harrastuksista ja suhtaudun pilkallisesti esimerkiksi miesten totisesti harrastamiin salaseuroihin. En ole lapsuusvuosien jälkeen alistunut minkään uskonnon harjoittamaan patriarkaaliseen terroriin, jota bell hooks ei muuten juurikaan käsittele, ilmeisesti oman uskonnollisen taustansa takia. En ole koskaan halunnut olla alfauros enkä myöskään työyhteisön muita määräilevä pomo.
* * *
Luulenko siis päässeeni patriarkaatin vallan ulottumattomiin? Valitettavasti tiedän, etten ole päässyt. Se ei säätele elämääni, mutta häiritsee kyllä. En ole joutunut varsinaisesti "koulukiusatuksi" sen takia, etten ole luotettava, patriarkaaliset arvot sisäistänyt mies. Olen työskennellyt koko elämäni naisvaltaisessa maailmassa eli kirjastossa. Olen tietoinen siitä, että jollain raksalla tai turvefirman toimitusjohtajana paine olisi ollut tyystin toinen. Tiedän valinneeni elämässä niin, etten ole joutunut patriarkaatin puruhampaisiin ainakaan keskimääräistä enempää. Sen ansiosta nyt ikääntyvänä eläkeläisenä voin kaikessa rauhassa lässyttää lapsille ja eläimille, liikuttua syvästi eläinten ja ihmisten keskinäisen luottamuksen ja välittämisen esimerkeistä. Voin ilman estettä vastustaa satoja patriarkaalisen todellisuuden tuottamia inhottavuuksia ja puolustaa heikkoja, erilaisia ja alistettuja. Voin kaivata rakkautta ja yrittää tarjota sitä (ymmärrettävästi kysyntä on elämän tässä vaiheessa varsin vähäistä eli sitä ei ole).
Mutta mikään oman elämäni valinta ei muuta tehokkaasti maailmaa, joka on, ei vähiten uutisten perusteella, tukevasti äärimmäisen patriarkaalisen uhon, vihan, väkivallan ja alistamisen täyttämää. Olen tottunut kutsumaan kauhistelemiani patriarkaatin tuhoja toisin termein (kapitalismi, kolonialismi, misogynia, militarismi, vanhoillinen ahdasmielisyys, kiihkouskonnollisuus jne.), mutta pystyn myöntämään, että niillä kaikilla on juurensa tai vähintäänkin jokin yhteys patriarkaaliseen pahuuteen (myös silloin, kun toteuttajana on biologinen nainen). Tässä mielessä voin jotenkin ymmärtää myös naisia, joiden mielestä kaiken pahan syynä on sukupuoli. Siltä se kiistämättä näyttää, vaikka - kuten bell hooks jaksaa kautta kirjansa muistuttaa - myös useimmat miehet ovat uhreja siinä missä naisten enemmistö. Eivätkä kaikki miehet tahdo muuttua, toisin kuin suomennosotsikko väittää. Bell hooks ei sitä väitä, hän vain toivoo, että mahdollisimman moni tahtoisi.
Kirjassa The Gate to Women's Country (Sheri S. Tepper 1988, suomennos Portti naisten maahan, Jukka Jääskeläinen, Karisto 1990) naiset ovat keksineet keinon muuttaa syntyvät pojat geneettisesti vähemmän patriarkaalisiksi. Kirjan machomiehet luulevat siittävänsä halveksimiensa naisten kohduissa uljaita sotureita, mutta eivät uhossaan tajua, että naiset vaihtavat machosperman sellaiseen, joka on jo siirtynyt "naisten puolelle". Menetelmä oli hidas, mutta vääjäämätön. Muistan kirjan tehneen itseeni suuren vaikutuksen. Ymmärrän, ettei meidän maailmassamme näin yksinkertainen temppu onnistu. Mutta ajattelen, että sen pohjimmainen idea, pelastaa mahdollsimman monta miestä "naisten puolelle" pätee myös taistelussa globaalia patriarkaattia vastaan. Jonkin Afganistanin kaltaisen ultrapatriarkaatin kohdalla tällaisen näköalan kuvitteleminen on vaikeaa, mutta muuta tietä tuskin on. Patriarkaatti ei luovuta vapaaehtoisesti, vaan se tuhoutuu mies mieheltä, yksi kerrallaan. Mutta ei varmastikaan ilman naisten apua ja tukea. Patriarkaatin tuho parantaa useimpien naisten tilannetta, joten ehkä tällainen vallankumousrintama ei ole mahdoton ajatus. Kun vain saataisiin miesten enemmistö tajuamaan syyt ja seuraukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.