Luonnollisen likainen?

Vasen nilkkani kipsattiin (avattava malli) toukokuussa 2026 ja samalla minulta kiellettiin saunominen, turvallisuusperustein, ei nautinnollisen lämmön takia. Olen saunonut kerran viikossa jo monen vuoden ajan. Menetys oli iso paitsi saunomisen yleisen miellyttävyyden takia, myös siksi, että se on ollut minulle jokaviikkoinen perusteellisen peseytymisen hetki. Tiedän, että osa teistä lukijoistani vetäisee tässä kohtaa henkeä kauhistuneena: ymmärsinkö oikein, "käyt suihkussa vain kerran viikossa!" Kyllä, se on ollut elämäntapani jostain 1970-luvulta lähtien, lapsuuden ja nuoruuden frekvensseistä minulla ei ole mitään muistikuvaa. Kyse ei ole ollut puuttuneesta mahdollisuudesta, vaan omasta valinnan. Tämä teksti pyrkii avaamaan valintaani, joka ei – pahoitteluni närkästymään innostuville – perustu mihinkään mystiseen "likaisuuden" ihailemiseen.

Tapani ei ole keneltäkään muulta opittu, puolisoni ovat esimerkiksi harrastaneet hyvinkin runsasta suihkussa käyntiä. Olen itsekin aina silloin tällöin mennyt ylimääräiseen suihkuun jonkin poikkeuksellisen hikisen urakan, kuten tunnin mittaisen sulkapallovuoron jälkeen. Mutta en siis ilman painavaa syytä. Sellainen ei ollut teinivuosien runsas kainalohiki, johon ajan tavan mukaan vastattiin kammottavan vahvoilla suihkutettavilla deodoranteilla, joskus kiireessä suoraan paidan pintaan (mikähän idea siinäkin oli, kysyn nyt; ilmeisesti ei muuta kuin kiire). Hajumuistini tavoittaa vieläkin tuon hien ja dödön yhdistelmän, jolla olisi varmaan voinut korvata vesakontorjunta-aineet.

Olen selvinnyt elämästäni kerran viikossa tapahtuneella suihkussa käymisellä (tai joissain elämän vaiheissa jopa ammeessa lojumisella). Syynä ei ole ollut mikään kammo vedessä olemista kohtaan. Uin mielelläni, kun kohdalle osuus riittävän kirkas luonnonvesi tai siedettävän alhaisen klooripitoisuuden uimahallin vesi. Pesen käsiäni uskoakseni varsin ahkerasti, sillä koen vähäisenkin kämmenten ja sormien ei-puhtauden toiminnallisesti vastenmielisenä. Kyse ei ole bakteerikammosta, vaan jostain muusta, jolle en osaa antaa kuvailevaa, suomenkielistä nimeä. Käyttäytymiselläni voi olla jotain tekemistä jo 1960-luvulla alkaneen akustisen kitaran soiton kanssa. Kitaran soittaminen likaisin sormin on jonkin asteen rikos. Aina kun kielisatsin lopulta vaihtaa, usein vasta G-kielen napsahdettua kolmannen kerran poikki, niitä kieliä on kaikesta käsien pesusta huolimatta kauhea katsoa.

* * *

Mutta takaisin suihkussa käymisen filosofiaani. Muiden filosofioiden tapaan selitys on epätieteellinen ja omintakeinen, mutta sille ei nyt voi mitään. Lyhyesti: olen ottanut mallia muista eläimistä. En konkreettisesti mahdollisimman monesta, vaan kysynyt aidon filosofin tapaan itseltäni, miksi mikään muu eläinlaji ei käy suihkussa kolmasti vuorokaudessa. Olen saanut itseltäni ainakin seuraavat havainnot ja arvelut. Ehkä ne käyvätkin, en vain kykene tunnistamaan niiden "suihkua" puhdistusvälineeksi. Tai niiden ei tarvitse käydä suihkussa, koska (a) mikään niiden liaksi tulkitsema ei tartu tai (b) ne eivät ollenkaan tunnista pestävän lian käsitettä. Been tiedän kissojen tarkkailun perusteella hyvinkin epätodeksi: muistan hyvin, millä kiukkuisella ponnekkuudella Siiri-kissamme aloitti selkäkarvojensa systemaattisen nuolemisen aina, jos erehdyin silittämään sen ihanaa turkkia (siksi hän viihtyikin parhaiten Lundioitten ylimmän hyllytason päällä, minne ei ihminen ilman apua ylety).

Tiedämme monista kotieläimistä, että niiden käsitys puhtaudesta ei ole ainakaan yksi yhteen modernin ihmisen kriteerien kanssa. Koirat ovat tästä runsaimman esimerkkiaineiston tarjoajia, enkä siksi ryhdy erittelemään asiaa sen häkellyttävässä laajuudessa. Mutta ainakaan koirat eivät "puhdista" itseään nuolemalla. Yleensä ne antavat kaiken ylimääräisen vain kuivua ja karista irti. Ymmärtämätön ihminen on varmaan tuhansia vuosia moittinut sikoja epäsiisteydestä vain siksi, että ne etsivät mudasta sekä vilvoitusta kuumaan että tukevaa estettä ikäville pistäjille. Mutta eniten olen pohtinut oikeita eläimiä eli ilman ihmisen kahleita eläviä. Olen jokseenkin varma, ettei susilla ole tarvetta sen paremmin partureille kuin suihkuillekaan. Mutta jotenkin ne homman hoitavat, sillä ei niitä veriturpaisia petoja näe kuin tovin saaliin ahmimisen jälkeen. Yhtäkkiä ne ovat taas oikein puhtoisen näköisiä.

Näemme usein luontofilmeissä, myös riistakameroilla salaa kuvatuissa, miten nautinnollisesti karhut, tiikerit, hirvet ja muut isot, mutta myös pienet kuten varpuset rypevät ja loikoilevat erilaisissa luonnonvesissä. Vesilinnut ja kalat tietysti vielä enemmän. En kuitenkaan usko, että kysymys on puhdistautumisesta sinänsä, liian usein eläimet eivät nimittäin näytä ollenkaan piittaavan siitä, että vesi on kaikkea muuta kuin lähteenraikasta. Eihän eläimiä haittaa sekään, että tietää hyeenan käyneen lipittämässä mutaista vettä juuri ennen omaa siemausta. Vettä juodaan janoon, mutta siinä ryvetään, koska se viilentää ja on muutenkin mukavaa. Samasta syystä koiratkin rakastavat mutaisia allikoita, joita me ihmiset yritämme kaikin tavoin välttää juuri siksi.

* * *

Jos palaan eläinfilosofin poluilta ihmisen sovinnaistapojen maailmaan, tuon mukanani teesin. Ei ole syytä poistaa elimistön iholle tuomaa erilaisten rasvojen ja pieneliöiden sekoitusta, joka on evoluution tiuhassa siivilässä meille jäänyt tapa estää ihoa kuivumasta ja ehkä joutumasta ihan niin usein milloin minkäkin piikikkään lentäjän tai auringon tappavan säteilyn rasittamaksi, kuin muutoin tapahtuisi. Miksi muuten usein kylpevät ihmiset myös olisivat lähes aina innokkaasti levittämässä pinnalleen erilaisia hoitavia rasvoja (eivät kuulema ole kaikki rasvoja, vaan jotain vielä terveellisempiä). Hekin tietävät alitajuisesti, että ylenpalttinen saippuan ja kuumana suihkuavan veden yhteiskäyttö harjan kanssa ei ole terveellistä, vaikka se vastaakin paremmin mainosten luomaa illuusiota. 

Minäkin myönnyn sen verran, että totean ihmisellä ja ihmisessä olevan tilanteita ja paikkoja, joiden suihkuttelu aika tiuhaan on ainakin yhteiselon kannalta mitä toivottavinta. Mutta tässäkin toiminnassa, johon myös itse olen syyllistyn, emme kuuntele luonnon ääntä, vaan tapakulttuuriksi kauniisti nimettyä inhimillistä sovinnaisuutta. Suihkuttelemme vahvoja odöörejä lempeämmiksi tai kokonaan pois ja tilalle jotain ihanan tuoksuista kukkaiskorviketta. Kuitenkin lienee tiede todistanut, että näin toimimalla poistamme muille eläimille elintärkeän hajuilla viestinnän välineistöstämme. Inhojen kainaloidemme hiki on feromoni eli kemiallinen viestiaine (itse hiki eli viilentävä vesi ei haise miltään). Joudummekin järjestämään lavatansseja, koska parit eivät löydä toisiaan kuten muut eläimet. Nirppanokan paha haju on toiselle kiihottava hormonaalinen viesti. Jos sellaiseen enää pääsee nenäksi.

Kun vältän turhaa peseytymistä, toimin itsekkäästi. En toki nostaakseni pariutumisen todennäköisyyttä, joka on muista syistä nolla, vaan koska uskon eläväni terveempänä sen ansiosta. Ei asiaa tosin millään simulaatiolla voi todistaa, mutta itse olen siitä vakuuttunut. Osaan olla ja tarvittaessa olen tapapuhdas, mutta omissa oloissani en koe tarvetta käydä suihkussa aamuin, illoin. Ehkä minun olisi pitänytkin syntyä savusaunojen aikaan, jolloin kukaan ei edes kerinnyt koko ajan pesemään itseään, vaikka olisi lipeästä osannut saippuaa keittää (lapsena minua kiehtoivat kertomukset muinaisista ihmisistä, joiden täytyi korvata saippua hiekalla, aikuisena olen asian pari kertaa testannut ja se toimii kyllä, kunhan hiekka on tarpeeksi hienoa eikä käsissä ole haavoja). Lopputulemani on, että vaikka aitoa likaakin ihmiseen tarttuu, kannattaa ottaa oppia myös evoluution resepteistä. Jotenkin se susi on omalla ekologisella reviirillään täydellinen ilman saippuaa ja suihkua.