Wickströmsö

Jo kolmiosaiseksi venynyt John Wick -toimintaelokuvien sarja poikkeaa monella tavalla lajityypin tavanomaisista kuvioista. John Wick ei romuta satoja autoja. Jos tien päälle lähdetään, moottoripyörä on ykkönen. John Wickin maailmassa ei ole poliisin tai armeijan kaltaisia häiriötekijöitä. Ei teoriassa eikä varsinkaan käytännössä. Myöskään tiellä olevia siviilikansalaisia ei ole, kukaan ei reagoi julkisella paikalla riehuvien palkkamurhaajien toimintaan. Kaikki epäolennainen on poistettu kuvista. Pelosta itkeviä ja siksi pakosta pelastettavia lapsia ei ole. On vain palkkamurhaajia lasillisella tai toistensa kimpussa.

Ulkonaisesti John Wick toimii nykyisessä maailmassa, mutta se on käytännössä kulissi. Elokuvat kuvaavat salamurhaajia, joiden kansainvälinen järjestö High Table on kaikkivaltias, yhteiskunnan toimintaa poliitikkojen ja poliisin sijasta ohjaava organisaatio. Eräässä kohtauksessa tätä valtaa kuvataan vilkkaalla torilla, joka tyhjenee yhdellä kädenliikkeellä (kohtaus on tarkoitettu katsojalle, John Wick luonnollisesti ymmärsi asian ilman demoakin). Järjestö kuvataan elokuvissa kaikkialla läsnä olevaksi, mutta viestintäteknologisesti vanhanaikaiseksi toimistoksi, jolla murhien välittäminen on arkista rutiinityötä, jota hoitavat stereotyyppiset nuoret ja vanhemmat sihteerinaiset. Kontrasti on varmasti tarkkaan harkittu.

Elokuvan toiminnallinen keskus on New Yorkissa - missäpä muualla - sijaitseva hotelli Continental, jonka eleetön johtaja Winston (aikoinaan suositusta tv-sarjasta Lovejoy tuttu Ian McShane) ohjailee tapahtumia. Continental on palkkamurhaajien turvapaikka, jonka kynnykselle ehtineet nauttivat suojaa, hotellissa ei saa harjoittaa yhteistä ammattia, siellä rentoudutaan ja neuvotellaan. Jos tästä poikkeaa, joutuu järjestön tappolistalle. Luonnollisestikin myös John Wickille käy näin. Asiat eivät suju kuten Strömsössä.

* * *

Wick-elokuvat kuuluvat selkeästi noir-perinteeseen (Wikipedia puhuu neo-noirista). Huumoria on yhtä niukasti kuin kauniin kesäisiä päiviä. Elokuvat ovat korostuneen epärealistisia kaikessa, mitä tulee John Wickin kykyyn kestää ampumahaavoja ja putoamisia kymmenien metrien korkeudelta. Toimintaelokuvien yleiseen tapaan päähenkilö on tappavan tarkka, mutta ammattilaisvastustajat harrastavat lähinnä ohiampumista, vaikka kaikki tietävät, mitä siitä John Wickin tapauksessa seuraa. Alusta lähtien tehdään katsojalle selväksi, että Wick on omiensakin joukossa poikkeus, jota kaikki pelkäävät ja kunnioittavat - tai ainakin pelkäävät.

Normitavarasta John Wick poikkeaa siinä, että päähenkilölle on rakennettu hitaasti avautuva henkilöhistoria, jonka juuret ovat Venäjällä. Moraalisesti puhtoisesta jenkkipojasta ei siis ole kysymys. Venäläiset ovat tietenkin hirveitä ganstereita, mutta eivät varsinaisesti sen hirveämpiä kuin muutkaan toimijat. Vanhemman polven rikollisten kanssa voi neuvotella, nuoret ovat typeriä kuumapäitä, jotka sotkevat jatkuvasti normaalia rikollistyötä. Ykkösosassa sotkut aiheuttaa venäläisen rikollispomo Tarasovin poika, kakkososassa nuori ja itsestään liikoja luuleva mafioso Santino, joka ei ymmärrä, mitä John Wickille vittuilusta seuraa.

Molemmat saavat John Wickin peräänsä tappamalla tai uhkaamalla lemmikkikoiraa. Wickin leppoisalla pit bullilla onkin elokuvien ainoa inhimillinen rooli kohteena, johon ihmiset - kuten hotelli Continentalin monitaitoinen concierge - kiintyvät ilman sen kummempia selityksiä (Wickin ensimmäinen koira, beagle Daisy, ehtii vain vierailla uhriutuakseen elokuvan sisäiselle logiikalle). John Wick ei koiraansa ihmeemmin hellittele, mutta ei siedä sen uhkailua. Siinä missä ykkönen kuvaa John Wickiä kostoa hakemassa, kakkonen ja varsinkin kolmonen keskittyvät kuvaamaan Wickiä kansainvälisen palkkiometsästyksen kohteena. Jahti jatkuu vielä ainakin neljännessä osassa, kaikkia todennäköisyyksiä, fysiikan lakeja ja erityisesti ihmisen anatomista kestävyyttä uhmaten.

* * *

Kirjoitan John Wick -sarjasta, koska se on oudolla tavalla yhtä aikaa kiinnostavan erilainen ja ärsyttävän ennalta arvattava, hollywoodmainen. Vahva panostus aasialaisen toimintaelokuvan suuntaan on tuottanut normaaleista mättöactioneista poikkeavan koreografian ilman että elokuvat olisivat puhdasta James Bond -turismiakaan ympäri maailmaa (tosin kolmososassa tehdään mielestäni turha poikkeama Saharan autiomaahan, jotta päästään näyttämään vihaisenakin viehättävää Halle Berryä ja hänen upeasti näytteleviä koiriaan). John Wick ei suostu vaihtamaan naamalla roikkuvaa kampaustaan edes tullakseen hiukan vaikeammin tunnistettavaksi. Itsepäisyys on hänen tavaramerkkinsä, ja koska katsoja tietää, ettei häntä voi ohjaaja tappaa tässä vaiheessa, mitäpä jääräpäisyyden typeristä puolista.

Wick-sarjan ytimessä on kysymys luottamuksesta ja petturuudesta. Erityisestä kolmannessa osassa katsojan oletuksia käännetään ja myllätään perusteellisesti, mitä pidän hienona ratkaisuna. Mikään ei sitten olekaan, kuten ehti kuvitella. Paitsi ettei John Wickiä saa millään hengiltä, ei edes globaalin palkkamurhaorganisaation voimin ja 14 miljoonan dollarin palkkiolla. Wickin oma moraali on elokuvassa koko ajan läsnä, mutta viitteellisesti, ei kunnolla avaten. Emme vieläkään tiedä, miten Wick oikeuttaa ammattinsa ja sen seuraukset. Sen tiedämme, että sarjan alkaessa hän oli vetäytynyt eläkkeelle murehtimaan kuollutta puolisoaan, eikä olisi halunnut palata työelämään. Mutta miten Wickistä tuli palkkamurhaaja, sitä ei ole vielä kerrottu.

Kysymys palkkamurhaajan moraalista on filosofisesti kiinnostava ja sarjan tekijät ovat selvästi halunneet katsojan joutuvan sitä pohtimaan. Osa elokuvien hahmoista on selkeästi vastenmielisiä, mutta osa kaikkea muuta, ainakin aluksi. Ulkopuolinen ajattelee kerkeästi, että murhaaminen on aina väärin. Mutta jos kohteena on julma rikollisjohtaja, jonka toiminta aiheuttaa mittaamatonta kärsimystä? Eikö Hitlerin salamurhayritys olisi saanut onnistua? Rahasta tappavalla ei välttämättä ole ylevää motiivia, mutta onko lopputulos automaattisesti aina huono? Tällaisiakin John Wick laittaa pohtimaan. Itse odotan suurella jännityksellä, mille puolelle Wickin koiraa hektisinä pakoaikoina mieluusti hoitanut hotelli Continentalin concierge Charon (Lance Reddick) lopulta asettuu.