Kuinka opitaan rakastamaan veroja

Simo Sipolan Verokirja (Teos 2019) on mainio tietokirja. Ensin se johdattelee viattoman lukijan verotuksen historiaan ja käy rauhallisesti läpi suomalaisen verotuksen ah niin lukuisten käänteiden kirjomat vaiheet. Ensimmäinen luku "Tarve" tuskin nostattaa kenessäkään vastarintaa, jollei kuulu veroja periaatteessa vihaavaan pieneen (ja oletettavasti sikavarakkaaseen) ryhmään. Toisessa luvussa "Kohtuus" nousee varmasti jo useampikin kulmakarva tai mitä sen paikalla nyt itse kullakin sattuu olemaan. Eikös verotus ole aina "kohtuutonta", manailee moni ja Sipola perustelee rauhallisesti.

Sitten päästään kolmanteen lukuun "Oikeudenmukaisuus", jonka lopussa Sipola päästää yhtäkkiä kaikki jarrut irti esittelee iloisen optimistisesti yhteiskunnallisen uudistusohjelman, jonka tuloksena globaali verotus muuttuu vain tarpeellisen kokoiseksi, kaikkien näkökulmasta kohtuulliseksi ja ennen muuta kaikkia veronalaisia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti kohtelevaksi "kaikki tulot samalla viivalla" -politiikaksi. Voin kuulla, kuinka oikeistohenkisten lukijoitten suusta alkaa nousta savua ja solvauksia "sosialisti-Sipolalle", ilmiselvälle kommarille ja Neuvostoliiton ihailijalle.

Niin, ei Simo Sipola mikään harjoitetun veropolitiikan ystävä ja ihailija ole. Hän osoittaa kylmän rauhallisin, kenen tahansa ymmärrettävissä olevin esimerkein ja luvuin, kuinka Suomen hyvinvointivaltioksi nostanut verotusjärjestelmä 1990-luvun laman sekasorrossa reivattiin kokonaan uuteen uskoon, jonka pyhä kolmiyhteys muodostuu käsitteistä Varakkaiden verotusta kevennetään - Köyhät kyykkyyn kulutusveroilla - Veroparatiisi on paha asia vain teoriassa.

* * *

Suomalaiselle lukijalle kuvaus verotuksen systemaattisesta mullistamisesta voi tulla yllätyksenä. Eihän sitä näin meille ole kerrottu. Kaikki ratkaisuthan kuuluivat sarjaan "vaihtoehtoa ei ole" ja "jos emme halua hyvätuloisten joukkopakoa Suomesta". Tai sitten kysymys oli siitä iänikuisesta kansainvälisestä kilpailusta siitä, kuka tarjoaa valmiiksi äveriäille siirtomaaisännille leppoisimman verokohtelun. Sipolan yhteenveto on joka tapauksessa yksiselitteinen: kaikki vuodesta 1993 lähtien tehdyt verouudistukset ovat tarkoittaneet varakkaimpien verotuksen kevenemistä ja veropohjan kaventumista. Ei ihme, että keskituloisista on välillä tuntunut siltä, että ihan yksin täytyy EU:n taloutta pitää yllä.

Erityisen ahdistavaa on lukea siitä monimutkaisesta tukijärjestelmien päällyskasvustosta, joka Suomeen on rakennettu varmistamaan, että jos nyt on käynyt niin hassusti, että miljardien voittoja tekevä yritys näyttää joutuvan maksaan parikymmentä milliä veroja Suomeen, kyllä löytyy tukijärjestelmä pykälä, jonka nojalla tällä onnettomalle voidaan vekslata 100-200 miljoonan helpotukset, takaisinmaksut ja "maksakaa sitten joskus jos jaksatte". Koko ajan olemme saaneet lukea uutisia yritysten taistelusta "sietämättömän kovaa verotusta" vastaan, jotta "Suomella" menisi mahdollisimman hyvin. Aika oksettavaa menoa.

Eikä tietenkään riitä, että oikeistolaiset hallitukset ovat säädättäneet lakeja, jotka tarjoavat yrityksille ja varakkaille omistajille loputtomasti porsaanreikiä vähentää "Suomelle" maksettavaa veroa. Ns. veroparatiisikulttuuri on 2000-luvun vastenmielisimpiä ilmiöitä, jota edes rahaa laillisesti ja laittomasti piiloon kärräävät banksterigangsterit eivät välttämättä halua mainostaa. Sipola osoittaa, että veronvälttelijät ovat toimineet sekä häikäilemättömästi että määrätietoisesti. Mistään "unohduksista" ja "epähuomiossa tekemisestä" ei ole ollut kysymys.

* * *

Sipolan tarjoileman kylmän kyydin jälkeen on suorastaan virkistävää lukea listaa asioista, joita voitaisiin ja joita pitäisi tehdä verotuksen systemaattisen epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi. Sipolan listalla ovat perustulo, tasavero, saastevero (päästökauppa on huijausta, eikä toimi), lentämisen verovapaudesta luopuminen, perintö- ja kiinteistövero, molemmat hyviä verotuksen kohteita. Suorastaan ilahduttavan suoraviivaisesti Sipola toteaa, että verotuksella ei ilmastokriisiä voi ratkaista, mutta verotuksella voidaan pakottaa muutoshaluttomat ihmiset toimiin, jotka ratkaisuja auttavat. 

"Nyt on korkea aika palauttaa verotukselle sen asema hyvinvointijärjestelmän tukipilarina. Kun verotuksen avulla voidaan taas lisäytä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja edistää ekologisesti kestävää tuotantoa, maailmasta voi tulla piirun verran parempi." (s. 239) "Rikkaiden veronkierto ei vähene veroja poistamalla." (s. 238) Sipolan lääkkeet kelvannevat kaikille vähä- ja keskituloisille, joita nykyinen verotus kohtelee epäoikeudenmukaisesti (köyhimpiä ei veroteta välittömästi, mutta heitä rangaistaan välillisillä eli kulutusveroilla, jotka muodostavat kaikista verotuloista selvästi suurimman osa, mitä et taatusti tiennyt).

Mutta Sipolan uudistusohjelma on porvaripuolueille "silkkaa sosialismia", vähintään, vaikka esimerkiksi keskimääräiselle kepulaiselle ei toteutetuista rikkaiden verohelpotuksista ole ollut mitään iloa. Suomeen on syntymässä vasemmiston ja keskustan hallitus pitkän markkinaliberalistisen sortokauden jälkeen. On vaikea jaksaa olla optimisti, mutta jos nyt vaikka aloittaisitte palauttamalla varallisuusveron, jonka alareunaa sopii alentaa nykyisestä 250 000 eurosta ja itse veroa kiristää niin että se tuntuu. Historiallinen periaate, jonka mukaan veroja kannattaa kerätä niiltä, joilla on maksukykyä, ei ole muuttunut mitenkään. Globaalia ratkaisua kuitenkin tarvitaan, koska nykyään näillä maksukykyisimmillä ei ole kotimaata, joka heitä uskaltaisi verottaa.