Enemmän kuin muusa

En ole elämäkertojen suurkuluttaja, en ehkä edes valikoiva ystävä. Onnistuneet elämäkerrat ovat harvinaisia, eikä siinä auta koviin kansiin pukeminen tai hieno kuvitus. Tartuin Riitta Konttisen kirjaan Aino Sibelius (Siltala 2019) siis suhteellisen varovaisin odotuksin. Konttinen on toki kokenut tutkija ja taiteilijaelämäkertojen kirjoittaja, mutta olisiko suuren säveltäjän puolison elämässä riittävästi kiinnostavaa kerrottavaa, vai joudutaanko taas kerran seuraamaan Jean Sibeliuksen elämän koukeroita?

Nähdäkseni Konttinen on pusertanut kohteestaan irti suunnilleen kaiken, mitä lähdekriittinen tutkija voi pusertaa. Elämäkerta perustuu suurelta osalta säilyneeseen kirjeenvaihtoon ja muihin kirjallisiin dokumentteihin. Konttinen on viisaasti jättänyt spekulaatiot suhteellisen vähäisiksi. Tästä hyvä esimerkki on Aino Sibeliuksen poliittisia intohimoja käsittelevä lyhyt luku, joka toteaa vähät tiedossa olevat tosiasiat (Lotta Svärdin jäsenyyden, ruotsinkielisen äärioikeistolaisen julkaisun tilaamisen ja yleisen "valkoisten" puolelle asettumisen), mutta toteaa väitteiden Aino Sibeliuksen innostuksesta kansallissosialismia kohtaan nojaavaan oletuksiin, ei dokumentteihin. 

Arvatenkin Aino Sibeliuksen elämästä yksinään ei kovin kummoista julkaisua olisi syntynyt, mutta Konttinen on viisaasti rakentanut kirjansa sukujen ja sukulaisten, ystäväpiirien ja ystävien monimutkaiseksi verkostoksi, jonka vaiheita seurataan suunnilleen yhtä tiiviisti kuin päähenkilön. Jean Sibeliuksen hahmon Konttinen on mielestäni jättänyt onnistuneella varjoon. Ei vähäisenä, muttei myöskään päähenkilönä. Tämä ratkaisu toimii, vaikka huomattava osa Aino Sibeliuksen siteerauksista liittyy juuri avioliittoon. Kirjoittaja ei päästä Sibeliuksen valoa eikä varjoa liian hallitsevaan asemaan.

* * *

Konttinen hahmottaa hyvin Järnefeltien suvun vahvuudet ja heikkoudet, sillä niistä Aino Sibeliuksen elämä pitkälle riippui, ei niinkään puolisonsa tai tämän suvun toimista. Siinä missä isä Alexander Järnefelt näyttäytyy lähinnä hankalana ja autoritaarisena ihmisenä, koko elämän kestäneet periaatteet, elinvoima ja myös heikkoudet liittyvät selvästi äidin, Elisabeth Clodt von Jürgensburgin tarjoamaan perimään. Kun usein puhutaan Järnefeltien kulttuurisuvusta, oikeampi ilmaisu olisi Clodtien kulttuurisuku, joka vain patriarkaatissa sai Järnefeltien nimen. Ainon lahjakkaat veljet Arvid, Armas ja Eero eivät isäänsä tulleet vaan äitiinsä.

Oma äiti oli Aino Sibeliukselle koko elämän tuki ja turva. Tämän suhteen Riitta Konttinen kuvaa elävästi ja kerrankin kirjesitaatit ovat enemmän kuin paikallaan. Esimerkiksi Clodtien yleinen "hermoheikkous" saa tätä kautta paremman kuvailun kuin mihin kliinis-psykologinen pohdinta voisi johtaa. Konttinen tuo myös selkeästi esiin sen, että Jean Sibeliuksen herkkähermoisuus kumpusi täysin eri lähteistä. Siinä missä säveltäjä oli narsistisen herkkä naurettavuuksiin asti (kiukuttelu sukututkijalle siitä, ettei Sibeliuksen esivanhemmista löytynyt aatelisia vaan talonpoikia, on kuvaavaa), Clodtien herkkähermoisuus kumpusi lujien periaatteiden ja maailman todellisuuden yhteentörmäyksistä, vaikka saattoi mukana tietysti olla myös fysiologis-hermostollisia syitä.

Aino Sibeliuksen elämää katsotaan herkästi lopusta alkuun ja verkkokalvolle jää Ainolan hiljaisuudessa puolisonsa vieressä vaikeneva harmaatukkainen vanhus. Todellisuudessa Aino Sibeliuksen elämä koostui suurelta osin raatamisesta, josta kaikki loisto oli kaukana. Jean Sibeliuksen piittaamattomuus tai haluttomuus elää varojen mukaan rasitti puolisoa 1920-luvulle asti. Lapset olivat toivottuja ja rakastettuja, mutta ei puhettakaan, että säveltäjä olisi koskaan tinkinyt sen takia, se oli aina puolison tehtävä. Onneksi kolmas raadannan kohde, puutarhan hoitaminen, oli Aino Sibeliukselle rakas ja tärkeä elämän sisältö. Se piti todennäköisesti käytännön yksinhuoltajan järjissään vuosikymmenien ajan.

* * *

Riitta Konttinen on tehnyt tutkijana ja kirjoittajana kaiken minkä on voinut. Kirjan kieli on sujuvaa ja elävää, vaikka ehkä ajoittain turhankin pieniin yksityiskohtiin uppoavaa ja ajoittain hiukan toistavaa. Osa lukijoista toisaalta varmasti pitää juuri siitä. Henkilönimien käyttö on välillä epäjohdonmukaista, eikä Konttinen näytä pystyneen päättämään, mitä nimiä keskeisistä henkilöistä käyttäisi. Niinpä Jean on välillä Janne, Christian on välillä Kitti (ja useamman kerran Konttinen myös varmistaa, että lukija muistaa Christianin ja Kitin olevan sama henkilö) ja lasten oikeat ja lempinimet ovat milloin mitäkin. Runsas etunimien käyttö on sinänsä perusteltua, kun samat sukunimet toistuvat koko ajan. Erinomaisiin hakemistoihin olisi ehkä voinut lisätä vielä keskeiset henkilöt lyhyesti esittelevän "sukukartan". Henkilöhakemistosta ei tässä ole hirveästi apua.

Elämäkerran yleinen tyyli on makuasia. Omaa lukunautintoani hiukan vähensi Konttisen kaikkea vulgaaria ja karkeaa tarkasti varova kieli ja käsittelytapa. Se olisi varmasti ollut mieleen Aino Sibeliukselle itselleen, mutta ehkä ihan näin täydellisesti ei tutkijan olisi tarvinnut eläytyä kohteensa moraalisiin ja esteettisiin näkemyksiin. Konttinen ei sinänsä vaikene kiusallisistakaan asioista, mutta ohittaa ne nopeasti menemättä yksityiskohtiin. Esimerkiksi vävykandidaatti Jussi Snellmaniin kohdistuneet epäilykset homoseksuaalisuudesta ovat Jean Sibeliuksen päiväkirjassa - jota Konttinen ei suoraan siteeraa - paljon suorasukaisemmin ilmaistuja. Ainakaan ei kirjoittajaa voi syyttää sensaatiomaisilla yksityiskohdilla mässäilystä.

Ilman avioliittoa Jean Sibeliuksen kanssa Aino Järnefeltistä tuskin tehtäisiin elämäkertoja. Hän oli monipuolisesti sivistynyt, musikaalinen, kielitaitoinen ja älykäs nainen, mutta ei tuntenut palavaa halua luovaan työhön. Tai jos tunsi, alisti sen tulevan säveltäjämestarin elämäntyön tukemiselle. Ulospäin ei ainakaan näy, että Aino Sibelius olisi ollut valinnastaan katkera tai pettynyt. Mitä vastoinkäymisiä puolison valinnasta ehkä seurasikin, hän ei niitä ulospäin näyttänyt. Sen seurauksena Aino Sibeliuksen elämä näyttäytyy varsin onnistuneena ja ajoittain vähän sankarillisenakin. Tuskin meillä olisi toteutunutta Jean Sibeliusta ilman onnistunutta elämänkumppanin löytymistä. Se on jo enemmän kuin tavalliselta muusalta voi kohtuudella odottaa.