Ellos Sápmi!

Seuraavan tekstin innoittajana tai laukaisijana on toiminut Kukka Rannan ja Jaana Kannisen kirjoittama Vastatuuleen : Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S&S 2019). Tarkoitukseni ei ole arvioida tai esitellä kirjaa sinänsä, koska en katso pystyväni sanomaan teoksen laaja-alaisesta sisällöstä mitään fiksua tai hyödyllistä. Tyydyn siis suosittelemaan sitä lämpimästi jokaiselle suomalaiselle, joka kuvittelee, että valtiomme suhtautuu etnisiin vähemmistöihin tasapuolisesti, reilusti ja oikeudenmukaisesti. Saamelaisten kokema kolonialismi ei ole ollut yhtä raakaa kuin belgialaisten toiminta Kongossa tai orjakauppiaiden ympäri maailmaan. Siitä huolimatta perusasenne on ollut sama: saamelaiset eivät ole olleet yhdenvertaisia kansalaisia.

Henkilökohtainen suhteeni Saamenmaahan, saamelaisiin ja saamelaisuuteen ei ole läheinen. Saamelaisten kulttuuri ei ole saanut minua valtaansa, enkä pysty eläytymään pohjoissaamelaisen joikaamisen maailmaan, vaikka musiikkikirjastonhoitajana olen siihenkin jonkin verran tutustunut. Saamen kielet, joita on edelleen elossa yhdeksän eikä yksi, tuntuvat yhtä vaikeilta kuin islanti. Paimentolainen elämäntapa tuntuu kaukaiselta ja vieraalta. Minussa ei ole mitään saamelaista, olen vain äärimmäisen myötätuntoinen enkä yritä teeskennellä muuta.

Mutta saamelaisten kohtalo alistettuna ihmisten ryhmänä kiinnostaa minua suuresti ja tarjoaa hyvän tilaisuuden katsoa sekä henkilökohtaiseen että suomalaiseen peiliin. Olen tiennyt saamelaisten tylystä kohtelusta vaikka kuinka pitkään. Se ei ole uutinen millään muulla tavalla kuin siinä, ettei huono kohtelu ole vieläkään ohi. Vastatuuleen pakotti miettimään, millä voimalla Suomen valtio ja me ei-saamelaiset perustelemme sen, että saamelaisia on kohdeltu ja osittain edelleen kohdellaan toisen luokan kansalaisina ja ihmisinä.

* * *

Tuore uutinen Ruotsista kertoo sikäläisen korkeimman oikeuden päättäneen, että Girjásin saamelaisyhteisöllä on yksinoikeus myydä alueelle metsästys- ja kalastuslupia. Uutinen ei äkkiseltään tunnu merkittävältä, mutta sitä se voi silti olla, myös Suomen saamelaisille. Kysymys on nimittäin siitä, onko valtioitten toteuttamalla saamelaisten maanomistuksen ja -käyttöoikeuksien nollaamisella oikeudellisiakaan perusteita, moraalisista puhumattakaan. Kun valtio "katsoi" saamelaisten alueet valtion omistuksiin kuuluviksi, saamelaisten ikimuistoisia oikeuksia ei muodollisesti lakkautettu, mutta ne jäivät kuolleeksi kirjaimeksi. Nyt on mahdollista, että Ruotsin ratkaisu muuttaa tilanteen myös Suomessa.

Oikeus maahan ja vesiin on saamelaisten elämäntavassa keskeinen elementti, mutta ei ainoa. Ehkä paljon traumaattisempi ja vaikutuksiltaan musertavampi on ollut pyrkimys saada saamelaiset puhumaan suomea vaikka pakolla. Tätä aihepiiriä on käsitelty tehokkaasti elokuvissa (mm. Saami blood 2016), mutta todennäköisesti hyvin harva suomalainen ymmärtää, että saamelaisten oikeus omaan kieleen on tullut todeksi vasta 2000-luvulla. Suomen alueella puhutaan kolmea eri saamelaista kieltä. Pohjoissaame on elinvoimainen, inarin- ja kolttasaame muutaman sadan ihmisen varassa. Saamelaisilla on yhteinen identiteetti, mutta kielet ovat erilaisia eivätkä kaikki saamelaiset ymmärrä toistensa puhetta. 

Suuri kiistelyn aihe on kysymys saamelaisten itsehallinnosta. Se jakaa jossain määrin myös saamelaisten omiakin rivejä, koska vain osa saamelaisista jatkaa perinteistä elämäntapaa porotalouden piirissä. On myös sellaisia saamelaisiksi itsensä mieltäviä, jotka eivät ole saaneet muitten saamelaisten hyväksyntää. Se on kipeä paikka. Valtaosa saamelaisista haluaisi kuitenkin oman maakunnan, Saamenmaan, joka käsittäisi Suomen kolme pohjoisinta kuntaa (Enontekiö, Inari ja Utsjoki). On vaikea suhtautua ymmärryksellä byrokraatteihin, joiden mielestä asia on monimutkainen.

* * *

Kuten aina kolonialistisissa suhteissa, keskeistä on valta päättää alueen ja sen raaka-aineiden käytöstä. Saamelaisten mielestä ei ole oikein, että kaivoslaki sallii ulkomaisen yhtiön tehdä valtaus saamelaisten poronhoitoalueella. Saamelaisten mielestä ei ole ollenkaan OK, että Helsingissä suunnitellaan innolla koko Saamenmaan halkaisevaa Jäämeren rataa ilman että saamelaisten kanssa on sovittu, että näin voidaan tehdä. Saamelaisten mielestä ei myöskään ole reilua, että Metsähallitus hakkaa surutta Lapin hitaasti kasvavia metsiä, joiden tarjoama luppo on poroille elintärkeä ravinnon lähde. Kolonialistia ei ole koskaan kiinnostunut, miten alkuperäisväestö pärjää. Se nähdään vain joko haittana tai omanlaisen riiston kohteena.

Saamelaiset ovat EU:n ainoa virallinen alkuperäiskansa. Meillä suomalaisilla ja saamelaisilla on yhteiset esivanhemmat, olemme saman puun oksia. Esimerkiksi Suomen romanit ovat etnisesti hyvin etäisiä verrattuna saamelaisiin. Voisi kuvitella, ettei suomalaisten ja saamelaisten keskinäinen suhde voi olla ainakaan vaikeampi kuin suomen- ja ruotsinkielisten. Mutta näyttää se voivan olla. Suomen valtiolta ei ole vieläkään herunut virallista ja muodollista anteeksipyyntöä historiallisten vääryyksien takia. Oma kansallispäivä, lippu ja liputuspäivä on saatu, mutta maat ovat edelleen virallisesti valtion.

On tärkeää ymmärtää, ettei saamelaisten oikeutta olla saamelaisia omassa maassaan ole kiistetty sattumanvaraisesti. Ongelmien syy on siinä, että Saamenmaassa on "öljyä" eli kaivannaisia, puuta, kalaisat vedet ja monia turismin tarvitsemia vetonauloja. Niitten arvo on liian suuri menetettäväksi vain saamelaisten oikeudenmukaisen kohtelun takia. Näin ajattelee todennäköisesti moni saamelaisiin kunnioittavastikin suhtautuva "realisti". Suomen valtion näkökulmasta Saamenmaa sijaitsee väärässä paikassa. Siksi en itse ole järin optimistinen. Tie on pitkä ja jokaisen myönnytyksen eteen joudutaan tappelemaan. Mutta vaihtoehtoa ei ole. Siirtomaaisännän ote herpoaa vääjäämättä joskus. Ellos Sápmi!