Vihollisista paras, korvaamaton

Hetkenä, jolloin Suomen Kommunistisella Puolueella ei ole yhtään paikkaa eduskunnassa ja Helsingin valtuustonkin ainoa paikka meni Piraattipuolueelle, "kommunismi" näyttää edelleen ainoalta kelvolliselta "hyvältä viholliselta" kirjavalle joukolle oikean laidan kulkijoita. Osalla kyse on normaalista jämähtämisestä; kun jotain on huutanut koko ikänsä, levyä on äärimmäisen vaikea vaihtaa (esimerkiksi käy ikinuori ja väsymätön Ben Zyskowicz). Osa taas on ottanut oppinsa jämähtäneiltä, mutta taustalla ei välttämättä ole syvällistä ymmärrystä siitä, miksi sitä kommunismia pitikään niin tiukasti vihata ja vastustaa (luokkakantaisuuskin täytyy oppia). Osalle se on vain parhaan mahdollisen vihollinen symboli.
 
Kaikki yhteiskunnalliset liikkeet tarvitsevat innostavien tavoitteiden lisäksi hyviä vihollisia, joiden juonitteluiden ja loputtoman pahuuden takia asiat ovat pielessä ja sitä omaa liikettä tarvitaan. Porvaristolla on ollut sata vuotta aika helppoa, kun missä tahansa yhteydessä - niin oikeassa kuin väärässäkin - on voinut nostaa kommunisti- tai bolševikkikortin ja kysyä kovalla äänellä "Mutta entäs kommunismi!". Kommunismia parempaa vihollista ei porvarilla ole koskaan ollut, koska paitsi että se ihan oikeastikin on ollut suurin uhka rikkaille, sen nimissä on myös pantu toimeen hirmuisia ihmisyyden, demokratian ja muiden hyvien asioiden vastaisia tekoja.

Ei ole liioittelua todeta, että porvari tarvitsee kommunismia. Sille ei ole kunnollista vaihtoehtoa. Se on korvaamaton. Aina voi uusia haukkumasanoja keksiä, mutta otetaan nyt esimerkiksi "vihervassari". Hellanlettas miten pelottava sana, jolla ei ole mitään historiallista painoa! Yksikään porvaripuolue ei rakenna vaalikampanjaansa sloganin "Varo vihervasemmistoa!" varaan. Suuri osa suomalaisista kun ei ole moista koskaan edes tavannut. Ei ehkä kommunistiakaan, mutta silti kaiku on aivan erilainen. Antikommunismi on aito tunne, "antivihervassarismi" on keksitty juttu ja kuihtuu ajan myötä pois. 

* * *

Porvarin ongelma on, että kommunistien nitistäminen on onnistunut yli odotusten, eikä Neuvostoliiton romahduksen jälkeen ole uskottavan pelottavia perillisiä löytynyt. Kiinahan on muodollisesti kommunistisen puolueen yksinvaltaisesti johtama maa, mutta mitä ihmeen kommunismia tuo ultrakapitalistinen nyky-Kiina muka edustaa? Sama on jonkun Pohjois-Korean kanssa. Etelänaapurin puolella saattaa pelko sykkiä, mutta eiväthän suurvallat oikeasti Kimien dynastiaa pelkää, korkeintaan sen purkautumisesta seuraavia kuumia aaltoja.

Aktiivisella porvarilla on ollut 2000-luvulla kova tarve löytää kommunismisormella osoitettavia valtioita, mutta vähiin ovat vaihtoehdot käyneet. Kuubakin toivoo Fidel Castron kuoleman jälkeen pääsevänsä mukaan markkinatalouden markkinoille, mutta Yhdysvaltain hallinto on sitä mieltä, että yksi arkkivihollinen nyt täytyy pysyvästi olla, joten mafia saa luvan odottaa hotellisbisnestensä jatkamisen kanssa. Venezuelan ja kommunismin yhdistäminen naurattaisi, ellei siellä olisi oikeasti inhimillinen katastrofi käynnissä. Sama koskee muitakin Amerikan "vasemmistolaisia" hallintoja.

Euroopassa kommunististen puolueitten kannatus on vähäistä, joten porvarin on pakko tarrautua Staliniin, jonka kuolemasta tulee pian kuluneeksi 70 vuotta. Se nimi saa veltonkin kansalaisen karvat hitusen koholle. Joten porvarillinen media pitää Stalinia ja hänen hirmutekojaan pysyvästi esillä, vaikka kaikki muut haluaisivat jo päästä niistä vähän eteenpäin. Kun nykyisten kommunististen puolueiden kontolta ei löydy isompaa moitittavaa, aina voi palata isä Aurinkoiseen ja hänen brutaaliin vainoharhaisuuteensa. Siitä, ettei Stalinilla oikeastaan ollut mitään tekemistä kommunismin ideologisen perustan kanssa, porvari ei tietenkään piittaa. Stalin on paras mahdollinen vihollinen, joten hänet pidetään korttipöydässä pysyvästi.
 

* * *

Porvariston pyrkimys tekohengittää antikommunismia kaikissa mahdollisissa muodoissaan on jotenkin tragikoomista. Kun joku - kuka tahansa, vaikka kuinka oikeistolainen - lausuu jotain fiksua yhteiskunnallisen eriarvoisuuden huonoista seurauksista, on huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen uhatessa tai puhuu avoimesti rauhan puolesta militarismia vastaan, hänet leimataan heti jonkin sortin kommunistiksi. Kun Timo Soini heitti maailmalle pilkkaavaksi tarkoitetun "fillarikommunismin" käsitteen, hän nosteli sattumia ikivanhasta keitoksesta. Yhä vain kommunismi määreenä kelpaa minkä tahansa rikkaita ärsyttävän asian vastustamiseen ja vihapuheen lietsontaan.

Kommunismiin vakavasti tavoiteltavana yhteiskunnallisena järjestelmänä suhtautuville tämä voi olla ristiriitainen tilanne. Onhan se ärsyttävää, että termiä käyttävät pääosin ihmiset, joilla ei ole hajuakaan siitä, mistä puhuvat eikä ainakaan halua saada sitä hajua nenäänsä. Toisaalta onhan sitä oltava porvarille kiitollinen jatkuvasta kommunismin propagoinnista, mihin kommunisteilla itsellään ei olisi riittävästi voimavaroja. Porvari pitää siis omalta puoleltaan huolen siitä, että kommunismi ideana pysyy koko ajan valokeilassa. Ei tietenkään hyvää hyvyyttään, vaan hyvää vihollisuuttaan. Mutta pitää silti ja kiitos siitä.

Mutta kuten Anna Kontula on ansiokkaasti havainnut ja ääneen todennut, kyllä myös asiallista tietoa olisi syytä niiden hankkia, jotka kommunismista puhuvat, puolesta tai vastaan (tsekkaa esimerkiksi http://www.totuusradio.fi/kommunismi/). On aivan yhtä älytöntä tulkita tämän päivän kommunistien toimintaa Stalinin terrorin kautta kuin syyllistää kristillistä kirkkoa 1600-luvun noitavainoista (tuoreitakin syntejä riittää) tai Ben Zyskowicz -parkaa 1800-luvun Britannian hiilikaivoksissa kituneiden lasten kohtaloista. Useimmat aatteet ja uskonnot eivät tavoittele pahuutta, vaikka sitä niiden piirissä esiintyisikin. Fasismi ja natsismi ovat tässä suhteessa selkeä poikkeus. Niiden ideologia tavoittelee pahan valtaa ja voittoa. Näiden ideologioiden tukijoita sitä paitsi istuu myös Suomen eduskunnassa useampiakin.