Kun vaalit on hakkeroitu

Katsoin tuoreen juuri dokumenttielokuvan Kill Chain : The Cyber War on America's Elections (2020). Sen päähenkilönä on suomalaissyntyinen hakkeritaituri Harri Hursti, joka jo muutaman vuosikymmenen on auttanut paljastamaan Yhdysvaltain vaalien äänestysten ongelmia. Dokumentti on vähän kömpelö ja amatöörimäinen, mutta pääviestiltään selkeäsanainen ja kylmäävä. Elokuvan mukaan Yhdysvalloissa - ei siis "Amerikassa", kuten alaotsikko väittää - on monimutkainen ja kaoottinen järjestelmä, jonka ytimessä ovat vanhentuneet ja helposti hakkeroitavat tietokoneet.

Yhdysvalloissa vaaleista ei vastaa liittovaltio, vaan osavaltiot ja niitten osa-alueet. Mitään valtakunnallista koordinaatiota ei ole, vaan linjaukset tehdään eri puolilla liittovaltiota eri tavoin. Osavaltioita yhdistää kuitenkin tekniikka: suomalaistyyppistä paperilla äänestämistä ei käytetä, vaan kaikkialla äänestetään muutaman suuren yrittäjän valmistamilla äänestyskoneilla. Siis juuri niillä, joiden helpon hakkeroinnin dokumentti osoittaa monin tavoin ja täysin kiistatta Hurstin viehättävän suomalaisella amerikanenglannilla todistettuna.

Paperiin ja kynään palaamisen kannatus on molemmissa puolueissa laajaa, mutta yksi mies, senaatin enemmistöjohtaja Mitch McConnell on estänyt ottamasta äänestykseen kaikki esitykset vaalilainsäädännön muuttamisesta sillä tekosyyllä, ettei valtion pidä puuttua osavaltioiden asioihin. Ohjelmassa on muitakin esimerkkejä siitä, että juuri republikaanipuolue on käyttänyt härskisti hyväkseen järjestelmän heikkouksia. Vaikka puolueessa on paineita järjestelmän luotettavuuden lisäämiseksi, puoluejohto on selvästikin katsonut hyötyvänsä enemmän nykytilanteesta.

* * *

Dokumentissa kulkee päälinjan rinnalla ilmeisesti Yhdysvaltain äänestäjille tarkoitettu Venäjä-kertomus, joka on sekä vähän lapsellisesti että heppoisesti rakennettu. Tämä juonne tuntuu kuin pakolla mukaan liimatulta osalta, mitä se ehkä onkin. Mitään teoriaa siitä, miksi Venäjä haluaisi äänestyksiin vaikuttaa, ei elokuvan tekijöillä ole osoittaa. Paitsi se, että venäläiset haluavat "kaaosta" ja "eripuraista Amerikkaa". Tähän Russiangateen menee aikaa, jota muutenkin tuntuu riittävän jenkkityylisiin tarinanrakentamiseen ja matkailuun ympäri isoa maata Floridasta Alaskaan. Kaikkialla Hursti saa näyttää suomalaiselta mieheltä ulkomailla.

Onneksi dokumentissa on myös aidosti kiinnostavia ja huolestuttavia lankoja. Yhden muodostavat äänestyslaitteita valmistavat yhtiöt, joita on vain kolme. Niillä on selkeä kartelli sovittuna. Kaikki kieltäytyvät yhteistyöstä elokuvan tekijöiden kanssa. Yksi nosti lukuisia oikeusjuttuja saadakseen elokuvan tekemisen estetyksi. Elokuvan aloittamisen ja lopettamisen välillä yksi kolmesta osti toisen. Yhtiöiden reaktio on sinänsä ymmärrettävissä. Ne tiesivät, että mikä tahansa dokumentti kuvaa ne piittaamattomina, asiantuntemattomina ja ahneina paskiaisina. Elokuvassa kerrotaan, kuinka Georgian osavaltio painostettiin ostamaan yhdeltä monopolifirmalta uudet äänestyskoneet vuoden 2020 vaaleja varten 106 miljoonalla dollarilla.

Valitettavasti dokumenttielokuva ei tämän pidemmälle avaa yritysten ja puolueitten välisiä yhteyksiä. Muutenkin paikallinen korruptio jää aika vähälle, kun päähuomio on sankarihakkereissa. Em. Georgiassa republikaani Brian Kemp voitti 2018 kuvernöörin vaaleissa hiuksenhienosti, mutta juuri riittävästi, demokraattien ehdokkaan Stacy Abramsin. Kempiä itseään ei näyttänyt ollenkaan häiritsevän se, että hän oli paitsi ehdokas, myös vaaleja valvovan valtion viraston edustaja. Kemp on myös ollut toistuvasti syytettynä äänestäjien painostamisesta ja äänestämisen vaikeuttamisesta. Ei ihme, jos Kempiä epäillään vaalituloksen manipuloinnista.

* * *

Kill Chain ei anna Yhdysvaltain demokratian tilasta kaunista kuvaa. Yhtäältä sekä laitevalmistajat että johtavat poliitikot vakuuttavat, että juuri vaalijärjestelmän kaoottisuus estää systemaattisen, koko maata koskevan hakkeroinnin. Toisaalta heidän on samalla pakko myöntää, että osavaltion tasolla tilanne on aivan toinen. Suomeksi sanottuna mikään taho, oli se valtapuolue, Venäjä tai mafia, ei pysty hakkeroimaan valtiollisia vaaleja. Paitsi että pystyy juuri siksi, että maassa käytetään vaalijärjestelmää, jossa niukankin enemmistön saanut vie kaikki äänet. Kenenkään ei kannata uhrata voimia Kalifornian tai Texasin manipulointiin, vaan ponnistelut keskitetään niihin osavaltioihin, joissa puntit ovat tasan ja yllätysvoitto on mahdollinen.

Donald Trump sai vuoden 2016 vaaleissa kolme miljoonaa ääntä vähemmän kuin Hillary Clinton, mutta voitti ratkaisevissa osavaltioissa. Niissä kaikissa käytettiin ja käytetään myös 2020 vanhentuneita äänestyskoneita, joiden antamia tuloksia voidaan helposti muuttaa. Mikä vaarallisinta, elektronisten äänen manipulointia ei voida mitenkään tarkistaa ja osoittaa vääräksi, koska tarjolla ei ole kattavaa paperiäänestysdokumentaatiota. Edes niitä paperiääniä, joita jotkin laitteet edellyttävät, ei säilytetä. Pääosa vuoden 2016 äänistä oli vuoteen 2018 mennessä tuhottu lopullisesti.

Kun elokuvassa hakkerit näyttävät, kuinka helposti he voivat väärentää yksittäisen äänestyspaikan tulokset aivan haluamikseen, äänestysvirkailijat ovat aivan järkyttyneitä. Mutta ilmeisesti heidän yläpuolellaan olevat päättäjät ja viranomaiset eivät jaa tätä huolta. Kovaa ääntä pidetään Venäjästä, mutta todellisuudessa suurin uhka on tietenkin kilpaileva suurpuolue. Elokuvan jälkeen jäi sellainen tunne, että muutoksia ei tapahdu, koska kumpikaan puolueista ei aidosti halua demokraattista äänestysjärjestelmää, jossa kaikilla olisi automaattisesti äänestysoikeus, äänestyksen tuloksen todistava paperiäänestys on vallitseva tekniikka ja jokaisella äänellä on merkitystä eli suhteellinen vaalitapa. Yhdysvallat on teknisesti demokratia, mutta jos joku tämän dokkarin jälkeen uskoo, että siellä toteutuu kansan tahto, niin ihmettelen syvästi.